Final Destination - Viimeinen määränpää | Final Destination (2000) - arvostelu



Ohjaus: James Wong
Pääosissa: Devon Sawa, Ali Larter, Kerr Smith, Kristen Cloke
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Muistan aikoinaan kun tämä elokuvasarja oli teinien mielestä yksi niistä raaimmista saatavilla olevista kauhuelokuvasarjoista, joita ei välttämättä ihan yksin uskaltanut katsoa. Ensimmäinen Final Destination -elokuva on siitä muistettava elokuva, että se esitteli kiehtovan konseptin, joka on ajatuksen tasolla hyvinkin kutkuttava, mutta samaan aikaan sitä on kevennetty hyvin korneilta vaikuttavilla alkeellisilla lisäyksillä, joita ei vain pysty ottamaan kovin tosissaan. Viime katsastuskerrasta on nyt vierinyt jo yli kymmenen vuotta, joten oli hyvä aika virkistää muistia ja katsoa, kuinka teiniaikojen kovin hitti toimi näin astetta kokeneempana katsojana.


Alex ja hänen luokkansa ovat lähdössä Pariisiin luokkaretkelle ja ennen kuin kone ehtii lähteä laituriltaan tämä näkee näyn lentokoneturmasta, jonka kyydissä he ovat sillä hetkellä odottamassa lähtöä. Herätessään tästä unenomaisesta näystään, Alex panikoituu ja aiheuttaa sen verran hämminkiä, että hänet viedään muutaman muun teinin kanssa ulos koneesta takaisin lentokentän puolelle odotustilaan rauhoittumaan. Lentokentälläkin kinastellessaan teinit huomaavatkin lentokentän ikkunoista, että heidän koneensa, joka on juuri noussut ilmaan räjähtää heidän silmiensä edessä ja katseet kääntyvät odotetusti Alexin suuntaan. Pelastuttuaan lentokoneturmasta teinit huomaavat, että heidän olisi kuulunut kuolla samaisella lennolla, sillä itse Kuolema jahtaa heitä kaikin tavoin saadakseen suunnittelemansa tuhotyö valmiiksi. Onnistuuko Alex kumppaneineen välttämään toinen toisiaan kuolettavimpia iskuja, kun heitä metsästetään yksitellen kuin riistaa?

Kyseinen elokuva vaatii katsojaltaan jo ennakkoon valmiutta hyppäämään tarvittavia uskonhyppyjä, jotta tietyt käänteet ja ratkaisut kävisivät jossain määrin edes järkeen. Maalaisjärjellisestihän analysoituna elokuva on aivan naurettava ja hyvin monet yksityiskohdat pistävät ennemmin naurattamaan kuin jännittämään, mikä tosin tuntuukin olevan tekijöiden perimmäisenä tarkoituksena, sillä tätä kokonaisuutta ei vain voi ottaa täysin tosissaan, vaikka haluaisikin. Tässä on kuitenkin sellainen kiinnostava seikka, että vaikka elokuva onkin ajoittain aivan päätön ja epäuskottava, se osaa olla siitä huolimatta erittäin kiehtova ja viihdyttävä kokonaisuus.


Asetelma ''kuolevaiset vastaan itse Kuolema'' on itsessäänkin hyvin kutkuttava, sillä kun oikeassa elämässä, kun joku pelastautuu varmalta kuolemalta, se on todellinen ihme. Tässä konseptissa Kuolema ei jätä asiaa kuitenkaan sikseen, vaan yrittää väkisin painostaa teinejä rajojensa kaidalle puolelle saadakseen haluamansa. Kun Alex onnistuu tämän suunnitellun kaavan rikkomaan, niin sanottu "sadonkorjuutapahtuma" on valmis alkamaan. Sen perimmäisenä tarkoituksena on pistää ennaltasuunniteltu kohtalo käytäntöön. Jos jollain on määrä tapahtua, niin se tulee aina kuitenkin palaamaan kiertojaan takaisin kummittelemaan yrittäessään saada sen aikaiseksi ajasta ja paikasta riippumatta. Vaikka Kuolema onkin periaatteessa vain aate teinien mielessä, se tuntuu elokuvassa kuitenkin olevan ikään kuin oman olemuksen omaava hahmo, joka on aina tarinan tapahtumissa läsnä, mutta ei kuitenkaan fyysisenä hahmona.

Elokuvalla on hyvin toistuva ja vähän järkeä tekevä yksityiskohta, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin hahmot itsessäänkin. Aluksi pelkiltä sattumilta vaikuttavat yhtäläisyydet pistivät jatkuvasti epäröimään hahmojen turvallisuutta ja heidän tulevaisuuttaan, joka tuntui olevan täysin muun käsissä kuin heidän omien. Nämä sattumat ja sattumanvaraiset seikat ovat hyvin naurettavia ajatuksenkin tasolla, mutta siitä huolimatta ne saivat aikaiseksi yllättävän viihdyttävän kokonaisuuden ollessaan niin korneja luonteeltaan. Tuulenvire tarkoittaa tässä elokuvassa aina sitä, että jokin on vinossa, ja että seuraavaksi tulisi tapahtumaan jotain pysäyttämätöntä, ennaltamäärättyä ja häiritsevää. Tämä pahaenteinen tuulahdus tuntui omaavan hyvin yliluonnollisen olemuksen rikkoessaan samalla tarvittaessa kaikkia mahdollisia fysiikan lakeja antaakseen Kuoleman kerätä satonsa suunnitelmansa mukaisesti.


Vaikka elokuva ennustaakin ajoittain tulevaa ja vaikuttaa jokseenkin ennalta-arvattavan oloiselta, sitä se ei suurimmaksi osaksi kuitenkaan ole - ainakaan sillä hetkellä. Se onnistuu aina silloin tällöin huiputtamaan katsojaansa ohjaamalla heitä täysin harhaan alustaessaan samalla täysin uuden suunnan tai käänteen tarinalle. Hahmot on alustettu hyvin löyhästi alusta asti, minkä vuoksi investoituminen täysillä om kaukainen ajatus parhaimmillaan. Uusia pelinappuloita ilmestyy kuin tyhjästä palvelemaan tarinankulkua ja päähahmojen toimintaa. Toki, opimme ainakin pinnallisella tasolla jokaisesta teiniryhmän jäsenestä ainakin joitain syventäviä yksityiskohtia, jotka sitten helpottavat heidän hahmojensa ymmärtämistä hiukan enemmän, mutta varsinaista sidettä heihin ei elokuvan aikana koskaan synny, minkä vuoksi valitettavat menetykset ja vastoinkäymiset eivät iske muuten kuin häiritsevällä toteutustavallaan.

Häiritsevistä toteutustavoista puheen ollen onko tämä selkeästi ylilyövä verellä mässäileminen oikeasti edes välttämätöntä kun miettii, että yliluonnollisia ominaisuuksia käyttävä Kuolema voisi yksinkertaisesti vain aiheuttaa uhreilleen esimerkiksi kuolettavat sydänkohtaukset. Siinä sekä varsinainen sadonkorjuu toimisi moitteettomasti ja siivoamista jäisi myöhemmäksi vähemmän. Totta kai, nuo kuolinkohtaukset ovat ihan viihdyttäviä ja hauskoja kokonaisuuksia, mutta maalaisjärjellisesti kaikki ei ihan ynnäydy keskenään yhtä järkevästi kuin mitä sitä toivoisi ennakkoon. On outoa myös nähdä, että muutamien kuolinkohtausten aikana ja etenkin sen jälkeiset hahmojen reaktiot tapahtumiin ovat ailahtelevia autenttisesta traumatisoitumisesta täysin rauhalliseen ''mitään ei tapahtunut'' -käyttäytymiseen. Kuten mainitsinkin aiemmin, elokuva nojaa enemmän tähän "aivot narikkaan" -osastoon, kuin mihinkään muuhun.


Final Destination - Viimeinen määränpää on tarinankerronnallisesti naurettavia käänteitä, sekä ratkaisuja sisälläpitävä kokonaisuus, joka on vuosien mittaan saanut oman ansaitun kulttisuosionsa. Vaikka elokuva ei olekaan laadullisesti ehkä ihan parhaimmasta päästä, siinä on jotain erityistä, mikä vetää huomiota puoleensa. Käytännön efektit ovat asiansa ajavia kokonaisuudessaan, kun taas visuaalisesti manipuloidut efektit tuntuvat kyllä jo suurimmaksi osaksi aikansa nähneiltä ja eläneiltä. Siitä huolimatta elokuva on miellyttävästi kuvattu ja halvasta budjetistaan huolimatta se onnistuu kaikessa raa'assa keveydessään viihdyttämään katsojaansa vakuuttavasti.

Täytyy nostaa hattua teoksen hahmoille, sillä itse olisin luultavasti jo ensimmäisen läheltä todistetun raa'an kuolintapauksen jälkeen menettänyt varmaan järkeni ja traumatisoitunut loppuiäkseni, kun nämä sotaratsut ottavat samalla yhteen itse Kuoleman kanssa yrittäessään selvittää kuolinjärjestyksen kaavaa ja sen suuntaa. Mitä itse tekisitte jos saisitte tietää kuolevanne tiettynä hetkenä, tiettyjen ihmisten seurassa ja tiettyjen tapahtumasarjojen seurauksena? Se olisi varmasti hyvin pelottava asema näyn nähneelle ihmiselle, joka tuntisi täten olevansa vastuussa tulevasta tilanteesta ja toistaiseksi mukana olevista sieluista. Hirvittävä tilanne kieltämättä...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 10.5.2019 (päivitetty, 16.1.2025)
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit