Ohjaus: Joe Berlinger
Pääosissa: Zac Efron, Lily Collins, Kaya Scodelario, John Malkovich
Genre: Elämäkerta, Rikos, Draama
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Tällä kertaa vuorossa olisi elokuva, joka ei ensin kuulostanut minun korvaani kovin puoleensavetävältä aiheeltaan, mutta kun sen ensimmäinen traileri julkaistiin Netflixin striimipalvelussa, jokin siinä onnistui oudolla tavalla viehättämään ja se lopulta herättikin mielenkiintoni. En kuitenkaan vielä siinä vaiheessa onnistunut oikein erottamaan, että mikä tarkalleen siinä nostatti minun odotusarvojani, mutta näin siinä vain kävi. Ihan häiritsevän aiheensakin puolesta on varmaan sanomattakin selvää, ettei tämä Netflixin alkuperäiselokuva sovi ihan jokaiselle katsojalle, sillä tämä tositapahtumista inspiroitunut kokonaisuus nostaa psykopaattisen murhaajan mitä hirvittävimmät teot näkyvälle jalustalle ja käsittelee niitä hyvin avoimella otteella alusta loppuun asti.
Elokuva kertoo häiriintyneestä murhaajasta, joka löytää elämänsä rakkauden yksinhuoltaja äidistä Elizabeth Kendallista, jotka sitten rakastuvatkin nopeasti ja asettuvat aloilleen suunnitellen yhteistä tulevaisuuttaan pidemmällä tähtäimellä. Tilanne saa hyvin erikoisen käänteen, kun lähistöllä tapahtuvat silmittömät murhat tulevat ajankohtaiseksi ja ensimmäinen lehdessä piirretty sommitelma murhaajasta julkistetaan. Lizin epäilyt heräävät yllättäen tämän ounastellessaan poikaystävänsä kyseenalaista viattomuutta joutuessaan samalla kamppailemaan omaa sisäistä taisteluaan rakkauden ja järjen välillä, joka osoittautuu paljon vaikeammaksi tehtäväksi, kun syvät tunteet tulevat yhtälöön mukaan ja kokonaiskuva jää alustavasti hyvin epäselkeäksi. Onnistuuko Ted välttämään hänelle langetetun tuomionsa vai joutuuko hän maksamaan hirveistä teoistaan?
Se mikä elokuvasta tekee kieron jo ennakkoon on sen totuudenperäisyys, joka kummittelee jatkuvasti takaraivossa tarinan traagisia tapahtumia seuratessa. Ei se, että elokuva pitää sisällään aika häiritseviä asioita ja yksityiskohtia itse murhista, mutta se kun katsoja itse tiedostaa sisimmässään, että nämä tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet ja siinä näytettävät uhrit oikeasti kokivat samantyylisiä hirvittäviä asioita ennen tämän psykopaattisen mielipuolen lopullista tappavaa niittiä. Sekin on pelottava ajatus itsessäänkin, että kuka vain saattaisi olla murhaaja, vaikka vaikuttaisikin päällepäin ja vierestä koettuna täysin harmittomalta ja ihanimmalta persoonalta.
Kaikki pahat ihmiset eivät valitettavasti omista teräviä hampaita tai toimi varjoissa, vaan he ovat aina keskuudessamme ja valitettavasti myös tulevatkin olemaan, mikä vaikeuttaakin heidän paikantamistaan. Sairaita ihmisiä riittää maailmassa paljon ja heitä kaikkia tai heidän tekojaan ei yksinkertaisesti voi mitenkään ennaltaehkäistä, vaikka kuinka intensiivinen haku olisi meneillään virkavallan puolesta. Onkin hyvin pelottavaa ajatella, että kuka vain seuraava vastaantuleva ihminen saattaisi pitää sisällään astetta rankempia paheita ja pakkomielteitä, vaikka yleensä asian laita ei olekaan kuitenkaan näin. Sen riski on tosin aina olemassa.
Ohjaaja Joe Berlinger on ohjannut aiemmin lukuisia dokumenttielokuvia, sekä sarjoja, joiden yksityiskohtien erilainen painotustyyli heijastuu hyvin tähänkin elokuvaan. Dokumentaarisia keinoja on käytetty hyvin paljon hyväksi tarinankerronnassa, mikä sai elokuvan tuntumaankin yllättävän autenttiselta, vaikka se ei ikinä puhtaasti seurannutkaan dokumenttielokuvan yleistä käyttämää kaavaa. Se oli kuitenkin leikattu hyvin epätavanomaisella tavalla tarinan hyppiessä ajassa jatkuvasti edestakaisin, minkä vuoksi elokuva on aluksi hieman sekavahkon oloinen, mutta ajan kanssa se löytää sopivan tasapainon tarinankerronnassaan ja onnistuu tahdittamaan sen hyvin viehättävän tuntuiseen muotoon, joka piti meitäkin kuvainnollisesti kuristusotteessa loppuun asti hyvin nousujohteisella varteenotettavuudellaan.
Ted Bundy on hyvin viehättävä mies ja persoona ensivaikutelmaltaan, mutta hänellä tosin on hyvin häiriintynyt mieli ja pakkomielteet kolikon väärällä puolella täytettävänään. Hän pelaa omaa sairasta ja kieroutunutta peliään, jota samalla pyrki peitellä manipuloivan ja viehättävän maskinsa taakse. Tämän vetovoima naisiin yllätti minut täysin ihan yleisestikin ottaen, sillä nämä naiset tiesivät etenkin myöhemmässä vaiheessa tarinaa, kuka hän on miehiään ja mistä häntä epäillään, mutta siltikin haluavat hänen kanssaan monen sortin kanssakäymiseen. Se oli onneksi helpottavaa nähdä, ettei ohjaaja yrittänyt sympatisoida Ted Bundyä liikaa tarkoitusperäisesti, sillä perimmiltään hän oli pelkkä hirviön ruumiillistuma ihmismuodossa kaiken kaikkiaan. Vaikka aluksi ehkä vaikuttaakin, että hänestä yritetään saada jonkin sortin sympatiaa ulos katsojien pureskeltavaksi, elokuva lopulta onnistumaan kääntämään keskittymisensä enemmänkin Tedin väkinäiseen yritykseen päästä tilanteesta kuin tilanteesta kuin koira veräjästä niuhottamalla jatkuvista ''epäoikeudenmukaisuuksista'' ja vedättämällä virkavaltaa parhaansa mukaan.
Tedin rakkaus Liziä kohtaan vaikutti sanoinkuvaamattoman massiiviselta ja aidolta kaiken kaikkiaan, minkä vuoksi hän ei ikinä käyttäytynyt väkivaltaisesti tai hyökkäävästi tätä kohtaan. Siitä huolimatta esimerkiksi pinteessä ollessaan Ted käytti rakkauttaan ja viehätysvoimaansa useinmiten työkaluna, jonka avulla voisi päästä pinteestä kuin pinteestä pinnalle, alustamalla toisten ihmisten kautta strategisia pelisilmällä toteutettuja siirtojaan oman kouransa ulottumattomissa olevissa ympäristöissä. Hän yritti loppuun asti taistella oikeutta vastaan keinolla millä hyvänsä, vaikka kaikki kortit olisivatkin olleet täysin häntä vastaan. Hän ei ikinä kuitenkaan luovuttanut taisteluaan, vaan löysi ajan saatossa mitä ihmeellisimpiä yksityiskohtia ja keinoja pitääkseen tutkinnan pitkään avoimena samalla ostaen aikaa itselleen.
Elokuvan viimeinen kohtaus oli ehdottomasti tuotoksen parasta antia, joka piti sisällään sekä aivan käsittämättömän erinomaiset roolisuoritukset, että tarinan yksityiskohtien miellyttävät takaisinmaksut, jotka yhdistivät aiemman rakentelun kutkuttavan jännittäväksi ja kulminoivaksi lopetukseksi. Tämän lopetuksen jälkeen pyörivä lähdemateriaali oli suorastaan pysäyttävää katsottavaa, sillä aloimme näkemään oikeaa materiaalia itse Ted Bundystä, monista haastatteluista, sekä televisioiduista näistä kuuluisista oikeudenkäynneistä. Lukuisat elokuvan kohtaukset olivatkin adaptoitu ihan sanasta sanaan ja askel askeleelta tasan tarkkaan kuten lähdeaineistoon ne oli alunperin vangittukin, mikä on hyvin vakuuttavaa toimintaa omasta mielestäni. Lähdeaineistoon vertaan vielä sillä lailla, että loppujen lopuksi hyvin vähän häiritsevää kuvamateriaalia käytettiin oikeista rikoksista, mikä oli ihan hyvä ratkaisu, sillä se jäi katsojan mielikuvituksen varaan kuvitella, kuinka rajuista teoista olikaan kyse. Tosin elokuvan viimeisessä kulminoivassa kohtauksessa näytetty kuva on jokseenkin hieman näyttävämpi tapaus etenkin, kun ajattelee, että tuokin epäinhimillinen rikos oli oikeasti tapahtunut jollekin hyvin epäonniselle uhrille.
Ted Bundyä esittävä Zac Efron löi kyllä meikäläisen aivan kanveesiin omalla uskomattoman autenttisella roolisuorituksellaan. Hän tuntui ensimmäistä kertaa toimivansa oikeasti mukavuusalueensa ulkopuolella ja loputulos olikin aivan mieletön kokonaisuudessaan. Uskaltaisin jopa sanoa, että tämä suoritus oli herran paras tähän mennessä tämän urallaan. Lily Collins toisena päähahmona Elizabeth Kendallina oli ehdottomasti toinen isoista onnistujista, joka vakuutti ulottuvalla suorittamisellaan tuodessaan näytölle hahmonsa läpikäydyn tunteiden vuoristoratansa erittäin uskottavalla tavalla esille. Ei ainoastaan, että nämä suoritukset olivat hyviä ihan yleisesti ottaen, vaan ne oikeasti onnistuivat vangitsemaan suurimmaksi osaksi esittämiensä hahmojen oikeita meriittejä ja ilmeilyjä autenttisella adaptoimisellaan.
Muutama sivuhahmo jäi hyvin alkeellisen yksiuloitteiselle tasolle. Heidän tarkoitusperänsä ja roolinsa tässä isossa räjähdysherkässä kakussa olivat suht loogiset ja oikein menevät näin ajatuksentasolla, mutta niiden alustaminen tuntui ikävästi ontuvan syvyyttä, sillä minkäänlaista tunneperäistä jälkireaktiota näiden hahmojen tekoihin emme vain ikinä saaneet kokea, vaikka olisivatkin olleet suht keskeisessä roolissa tapahtumien kulussa jossain vaihessa tarinaa. Heitä kylmänviileästi käytettiin vain suurimmaksi osaksi hyvin geneerisinä pelinnappuloina pitääkseen hyvin erikoisesti kasatun tarinansa suht koht kasassa ja järkevässä muodossa, samalla lisäten mahdollisuuksia ylimääräisille konflikteille, sekä käänteille.
Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile on kokonaisuudessaan oikein toimiva kokonaisuus, joka vakuuttaa hyvin rakennetulla draamallaan, mutta se ei välttämättä kyllä ole ihan jokaista katsojaa varten tehty, sillä siinä käsitellään kuitenkin tositapahtumiin perustuvaa erityisen häiriintynyttä persoonaa, joka tekisi mitä tahansa päästäkseen takaisin omien viettelysten, eli silmittömien kylmäveristen tappamisten pariin. Odotuksiin nähden olin positiivisesti hyvin yllättynyt lopputuloksesta ja tämä ehdottomasti meni niille Netflix-alkuperäiselokuvien paremmille sijoituksille laatunsa puolesta. Kannattaa kokeilla, jos pystyy hieman vakavempaa aihetta käsittelemään elokuvan muodossa, vaikka onkin autenttisesti tositapahtumista inspiroituva tragedianäytös kokonaisuudessaan.
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Mää tykkäsin tästä, yllätti mut tosipositiivisesti.
VastaaPoistaOli kyllä yllättävän varteenotettava teos!
Poista