Michael (2026) - arvostelu

 

Ohjaus: Antoine Fuqua

Pääosissa: Jafaar Jackson, Colman Domingo,

Nia Long, Miles Teller, KeiLyn Durrel Jones, Laura Harrier,

Kendrick Sampson, Juliano Krue Valdi

Genre: Elämäkerta, Draama, Musiikki

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Michael Jackson. Popmusiikin kuningas. Mies on kevyesti yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja kulttuurisesti merkittävimmistä hahmoista musiikkihistoriassa. Neljän vuosikymmenen mittaisen uran aikana Michaelin musiikilliset saavutukset mursivat yhdysvaltalaisia rotuerotteluja ja nostivat tämän maailmalaajuiseksi sensaatioksi. Kyseenalaisen kuolemansakin jälkeen mies on onnistunut inspiroimaan lukuisia eri alojen artisteja ajattomalla työllään jättäen jälkensä ikuisesti parrasvaloihin.

Michael on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut elämäkertaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Antoine Fuqua, joka on tullut minulle tutuksi Training Day-, sekä The Equalizer -elokuvista. Kun kuulin ensimmäistä kertaa, että kyseinen tuotos oli tekeillä, olin kieltämättä täpinöissäni. En ainoastaan siitä, että pääsisin vihdoin todistamaan Michael Jacksonin elämäkertaa valkokankaalta, vaan myös monella tapaa paluutani musiikilliseni juurilleni.

Nimikkoartisti on nimittäin ollut tärkeä osa elämääni sekä ylä-, että alamäissä. Vaikka todellinen kannatukseni alkoikin vasta ylä-asteikäisenä, olin hyvinkin tietoinen tästä elämääkin suuremmasta hahmosta jo pienestä pojasta asti. Vuonna 2009 Jacksonin kuolema kirpaisi todella ikävästi yhtälailla minuakin kuin koko maailmaa. On kuitenkin upeaa nähdä näin jälkikäteen, että miehen jälkeensä jättämä valtava musiikkikatalogi jatkaa vieläkin uusien sukupolvien valloittamista.

Tarina seuraa Jafaar Jacksonin esittämän Michael Jacksonin elämän merkittävimpiä hetkiä, jotka laukaisivat miehen maailmanlaajuiseen suosioon ulottuen Jackson 5:n vetohahmosta sooloartistin ensimmäisiin valloituksiin. Elokuva aloittaa taipaleensa varsin lupaavasti hyppäämällä Jackson 5 -yhtyeen alkutekijöihin. Pääsemme todistamaan, kuinka Colman Domingon esittämän Jackson-perheen isä Joen tyrannimainen kasvatus hioo hauraasta pojasta vuosien mittaan musiikillisen supertähden.

Saamme hyvän kuvan pojan kotioloista ja perheen kiristyneestä ilmapiiristä, joka nojaa pitkälti jatkuvasti vain Joen vaatimusten varaan. Kurinalaisuuden kantapään kautta oppinut Michael tekee työtä käskettyä, mutta joutuu ottamaan pienimpienkin epäonnistumisten myötä kivuliaimmatkin iskut isältään vastaan. Kärsivällisyys alkaa vanhetessa kuitenkin loppumaan, minkä vuoksi Joen toiveita vastustaen Michael päättää kokeilla onneaan sooloartistina. Tämä poikiikin yllättäen kultaa.

Michael-elokuva on monella tapaa ristiriitainen kokemus. Ei sen puolesta, etteikö se onnistuisi viihdyttämään mukaansatempaavuudellaan tai eeppisyydellään. Päinvastoin. Legendaarisimmat hetket onnistutaan kyllä herättämään eloon upealla tavalla. Elokuvana Michael osaa kuitenkin olla pahimmillaan yllättävänkin keskinkertainen ilmestys. Tämä johtuu tarinankerrontatyylistä, joka päättää nojata enemmän sekalaisiin hetkiin ja tapahtumiin yhdistäen ne hieman epämääräiseksi sillisalaatiksi.

Alustus kyllä seuraa punaista lankaa vakuuttavasti, mutta tämän jälkeen vauhti alkaa kasvamaan melkoiseksi vastaanotettavaksi. Tämän myötä kaikki merkittävä tuntuu ikään kuin jäävän leijumaan taka-alalle. Isä-poika-suhde on toki tarinan keskiössä ja vaikka nämä kohtaukset antavatkin nimikkohahmolle toivottua syvyyttä, ajavat niin sanotut ''kokoelmakohtaukset'' jatkuvasti yli syöden samalla niiden sisällöllisesti merkittävämpien kohtausten toivottua emotionaalista painoarvoa.

Siitä puheen ollen. Kohtausten yhteen niputtaminen tuntuu olevan yksi elokuvan suurimmista ongelmista. Michael julkaisee kyllä levyt, mutta alkuperä työn takana jää täysin käsittelemättömäksi. Miten mies sai nerokkaat ideansa? Miten hän niin sanotusti herätti intohimonsa eloon? Mitä hänen pään sisällä lopulta liikkui levyjä tehdessä? Liiankin useasti elokuvassa päähahmo vain tekee kaiken lennosta ja sen myötä kaikki on valmista. On aika juhlimiselle.

Valitettavasti se työpanoksen painoarvo vääristyy täysin tarinan erikoisen tahdittamisen myötä. Kuuleman mukaan materiaalia olisi ollut noin neljän tunnin verran. Ei siinä mitään, jos sitä leikkaa pois, mutta pitäähän elokuvan pitää jonkin sortin punainen lanka käsissään, eikä hyppiä edestakaisin palaten vain paikoitellen olennaiseen. Michael on selkeästi oodi artistin musiikille, mutta teemojen ja käsiteltävien yksityiskohtien tasapaino pitäisi olla kuitenkin hallussa siitä huolimatta.

Siirrytään sitten elokuvan positiivisempiin puoliin. Michael Jacksonin musiikki ja tanssiminen on aina ollut sen verran vangitsevaa vastaanotettavaa, että elokuva pystyy heikosta rakenteellisesta kuorestaan ja hyppivästä luonteestaan huolimatta tempaamaan katsojan kuin katsojan lumoihinsa. Se osaa olla eeppinen ja päräyttävä kokemus etenkin kannattajalle, joka on aina toivonut pääsevänsä todistamaan popin kuninkaan eturivistä. Vaikka toki tämä ei mitään uutta oppisikaan herran elämästä.

Roolisuoritukset ovat todella vakuuttavia ympäri pöydän. Michael Jacksonin veljenpoika Jafaar Jackson onnistuu jäljittelemään setäänsä poikkeuksellisella tavalla. Välillä sitä jopa yllättyy, kuinka uskottavasti mies katoaa roolinsa taakse. Pienistä maneereista isompiin purkauksiin Jafaar eläytyy hahmoonsa täysillä ja tekee edesmenneelle sedälleen todellakin kunniaa. Vaikuttavinta tässä on se, ettei hän ole koskaan ennen edes näytellyt, mikä tekee roolisuorituksesta entistä merkittävämmän. 

Colman Domingo onnistuu herättämään Joen tyrannimaisen luonteen eloon ja saa kuin saakin katsojan kuin katsojan raivostumaan hahmolle monta kertaa pitkin elokuvaa. Nostaisin myös tarjottimelle nuoren Juliano Krue Valdin, joka esittää nuorta Michaelia. Lapset alkavat olemaan aikamoisia koneita nykypäivänä verrattuna esimerkiksi 2000-lukuun. Myös Miles Teller erottuu todella puolekseen Michaelin asianajajana, John Brancana.

Elokuva nostaa etunenään yhteensä kolmetoista kappaletta, joista löytyy muutamia Jackson 5 -yhtyeen suosituimpia nimikkeitä, sekä Michaelin omien Off the Wall-, Thriller- ja Bad-albumien hittejä. Visuaalisesti elokuva on miellyttävää seurattavaa alusta loppuun asti. Etenkin myöhemmät konserttikohtaukset onnistuvat välittämään musiikin intensiteetin väkevästi näytölle erilaisin metodein. Jos ensi vuoden Oscareita miettii, niin on hyvin todennäköistä, että Michael saattaa saada muutaman ehdokkuuden vyölleen.

Elokuva omaa esimerkiksi mielettömän maskeerauksen, jonka avulla Jafaar Jackson todellakin herää Michaelina eloon. Ei välttämättä ihan kaikissa kohtauksissa, mutta muutamassa kuvassa mies on kuin ilmetty setänsä, mikä aiheutti kieltämättä henkilökohtaisesti leuan putoamista muutamaankin otteeseen. Puvustus on myös aivan huikea pitkin kestoa. Etenkin Michaelin erikoisemmat asut ovat todella autenttisen näköisiä, mikä teki niiden seuraamisesta senkin verran uskottavampaa.

Michael on asiansa ajava elämäkertaelokuva yhdestä kaikkien aikojen parhaimmasta artistista, ellei jopa parhaimmasta. Vaikka rakenteellisesti elokuvalla onkin suuria vaikeuksia pysyä raiteillaan ja tahditus tuntuu kuin zumba-kurssilta konsanaan, on kokemus muuten todella miellyttävä vastaanotettava kaiken kaikkiaan. Musiikki puree ja tanssiliikkeet saavat katsojankin heiluttamaan harteitaan. Pienellä huollolla elokuvasta voisi saada jopa loistavan, mutta näillä rahkeilla ei valitettavasti ihan riitä aatelistoon asti.

Jatko-osa on tuloillaan ja on mielenkiintoista nähdä, miten ohjaaja Fuqua aikoo asiaa lähestyä. Kyseessä on nimittäin astetta vaativampi tehtävä kaikkien edesmenneeseen artistiin kohdistuvien vakavien syytösten vuoksi, jotka ovat jakaneet ihmisiä kahtia ympäri maailmaa. Samanlainen musiikin juhlinta ei välttämättä ole enää paikallaan, jos asia kohdistetaan vakavien teemojen äärelle. Tosin todennäköisesti sillekin löytyy jokin kiertoreitti, jotta legendan nimeä ei tahrata turhaan perättömien syytösten valossa.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 3.5.2026

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com