Michael (2026) - arvostelu

 

Ohjaus: Antoine Fuqua

Pääosissa: Jaafar Jackson, Colman Domingo,

Nia Long, Miles Teller, KeiLyn Durrel Jones, Laura Harrier,

Kendrick Sampson, Juliano Krue Valdi

Genre: Elämäkerta, Draama, Musiikki

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Michael Jackson. Popmusiikin kuningas. Hän on kiistatta yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä ja kulttuurisesti vaikuttavimmista hahmoista musiikkihistoriassa. Neljän vuosikymmenen mittaisen uransa aikana Jacksonin musiikilliset saavutukset murtautuivat läpi rotuerottelun rajojen ja nostivat hänet maailmanlaajuiseksi sensaatioksi. Traagisen kuolemansa jälkeenkin hän on inspiroinut lukuisia eri alojen artisteja ajattomalla työllään, jättäen lähtemättömän jälkensä popkulttuurin historiaan.

Michael on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut elämäkertaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa Antoine Fuqua. Fuqua on minulle tuttu nimi erityisesti Training Day- ja The Equalizer -elokuvien takaa. Kun kuulin ensimmäistä kertaa, että kyseinen tuotanto oli vireillä, olin kieltämättä innoissani – en ainoastaan siitä, että pääsisin vihdoin todistamaan Michael Jacksonin elämäntarinan valkokankaalla, vaan myös siksi, että se tuntui monella tapaa paluulta musiikillisille juurilleni.

Nimikkoartisti on ollut merkittävä osa elämääni niin ylä- kuin alamäissäkin. Vaikka todellinen kannatukseni alkoi toden teolla vasta yläkouluiässä, olin hyvinkin tietoinen tästä elämää suuremmasta hahmosta jo pienestä pitäen. Vuonna 2009 Jacksonin poismeno kirpaisi syvältä – se tuntui yhtä lailla omalta menetykseltä kuin koko maailmankin suremalta tragedialta. On kuitenkin upeaa nähdä näin jälkikäteen, kuinka miehen jättämä valtava musiikillinen perintö jatkaa uusien sukupolvien valloittamista.

Tarina seuraa Jaafar Jacksonin esittämän Michael Jacksonin elämän merkittävimpiä vaiheita, jotka nostivat hänet maailmanlaajuiseen suosioon – aina Jackson 5 -yhtyeen keulakuvasta soolouran ensimmäisiin valloituksiin saakka. Elokuva aloittaa taipaleensa varsin lupaavasti sukeltamalla Jackson 5 -yhtyeen alkuaikoihin. Pääsemme todistamaan, kuinka Colman Domingon esittämän perheenisä Joen tyrannimainen kasvatus hioo hauraasta pojasta vuosien saatossa musiikillisen supertähden.

Saamme vakuuttavan kuvan lapsuuden kodin kiristyneestä ilmapiiristä, joka nojaa lähes täysin Joen hellittämättömiin vaatimuksiin. Kurinalaisuuden karulla tavalla oppinut Michael tekee tunnollisesti työtä käskettyä, mutta joutuu pienimpienkin epäonnistumisten myötä ottamaan vastaan isänsä kovat otteet. Iän myötä pojan kärsivällisyys alkaa kuitenkin rakoilla; Michael päättää lopulta uhmata isäänsä ja kokeilla siipiään sooloartistina – päätös, joka osoittautuu yllättäen kultaakin arvokkaammaksi.

Michael on elokuvana monella tapaa ristiriitainen kokemus. Kyse ei ole siitä, etteikö se onnistuisi viihdyttämään mukaansatempaavuudellaan tai eeppisyydellään – päinvastoin, elokuva herättää legendan ikonisimmat hetket henkiin upealla tavalla. Silti Michael osaa olla pahimmillaan yllättävän keskinkertainen teos. Tämä johtuu tarinankerronnan tyylistä, joka nojaa liiaksi irrallisiin hetkiin ja tapahtumiin, mikä tekee lopputuloksesta paikoin turhan rikkonaisen ja epämääräisen "sillisalaatin".

Alustus seuraa punaista lankaa vakuuttavasti, mutta sen jälkeen elokuvan tahti kiihtyy lähes hengästyttäväksi. Tämän myötä monet tarinan kannalta merkittävät teemat tuntuvat jäävän taustalle leijumaan. Vaikka isä-poika-suhde pysyykin tarinan keskiössä ja nämä kohtaukset antavat nimikkohahmolle toivottua syvyyttä, elokuvan niin sanotut ”kokoelmakohtaukset” ajavat jatkuvasti niiden yli. Tämä syö merkittävimmiltä hetkiltä sen emotionaalisen painoarvon, jota ne kipeästi kaipaisivat.

Kohtausten hätäinen yhteen niputtaminen tuntuu olevan yksi elokuvan suurimmista ongelmista. Michael kyllä julkaisee levyjä toisensa perään, mutta luovan prosessin taustat jäävät täysin käsittelemättömiksi. Miten mies löysi nerokkaat ideansa? Miten hän herätti visionsa eloon studiossa? Mitä hänen pään sisällä lopulta liikkui musiikkia tehdessä? Aivan liian usein elokuva oikaisee: päähahmo vain tekee kaiken lennosta, ja hetkeä myöhemmin kaikki on valmista ja aika on juhlimiselle.

Valitettavasti työpanoksen painoarvo vääristyy täysin tarinan erikoisen rytmityksen myötä. Kuuleman mukaan alkuperäistä materiaalia olisi ollut noin neljän tunnin verran, ja vaikka karsiminen on tarpeen, elokuvan tulisi silti pitää punainen lanka käsissään sen sijaan, että se hyppii edestakaisin palaten vain hetkellisesti olennaiseen. Michael on selkeästi oodi artistin musiikille, mutta teemojen ja yksityiskohtien tasapainon tulisi olla hallussa – oodistakin huolimatta.

Siirrytään sitten elokuvan positiivisempiin puoliin. Michael Jacksonin musiikki ja tanssi ovat aina olleet niin vangitsevia, että elokuva pystyy heikosta rakenteellisesta kuorestaan ja poukkoilevasta luonteestaan huolimatta lumoamaan katsojan. Se onnistuu olemaan eeppinen ja päräyttävä kokemus erityisesti kannattajalle, joka on aina toivonut pääsevänsä todistamaan popin kuninkaan esiintymistä aitiopaikalta. Vaikka elokuva ei välttämättä tarjoa uutta tietoa herran elämästä, se onnistuu tavoittamaan sen maagisen tunnelman, jota Jacksonin tuotannolta odottaa.

Roolisuoritukset ovat kautta linjan todella vakuuttavia. Michael Jacksonin veljenpoika Jaafar Jackson onnistuu jäljittelemään setäänsä poikkeuksellisella tarkkuudella. Välillä katsoja joutuu jopa hieraisemaan silmiään nähdäkseen, kuinka uskottavasti hän katoaa roolinsa taakse. Pienistä maneereista aina isompiin tunteenpurkauksiin saakka Jaafar eläytyy hahmoonsa täysillä ja tekee edesmenneelle sedälleen todellakin kunniaa. Vaikuttavinta on se, ettei hänellä ole aiempaa näyttelijäkokemusta, mikä tekee tästä debyytistä entistä merkittävämmän.

Colman Domingo onnistuu herättämään Joen tyrannimaisen luonteen eloon niin vakuuttavasti, että hahmo saa katsojan raivostumaan itseensä useaan otteeseen elokuvan aikana. Nostaisin myös esiin nuoren Juliano Krue Valdin, joka tekee vaikuttavaa työtä nuorena Michaelina. On hämmästyttävää, miten taitavia nykypäivän lapsinäyttelijät ovat. Lisäksi Miles Teller erottuu edukseen Michaelin asianajajana, John Brancana, tuoden tarinaan tarvittavaa inhimillisyyttä ja vastapainoa.

Elokuva nostaa keskiöön yhteensä kolmetoista kappaletta, joiden joukossa on niin Jackson 5 -yhtyeen suurimpia hittejä kuin Michaelin omien Off the Wall-, Thriller- ja Bad-albumien tunnetuimpia raitoja. Visuaalisesti Michael on kauttaaltaan miellyttävää seurattavaa. Etenkin myöhemmät konserttikohtaukset onnistuvat välittämään musiikin intensiteetin valkokankaalle erittäin väkevästi. Jos ensi vuoden Oscareita miettii, on hyvin todennäköistä, että Michael tulee nappaamaan muutaman ehdokkuuden vyölleen.

Elokuva hyödyntää myös mieletöntä maskeerausta, jonka avulla Jaafar Jackson herää toden teolla eloon Michaelina. Vaikka lopputulos ei ole aivan täydellinen jokaisessa kohtauksessa, on hetkiä, jolloin yhdennäköisyys on suorastaan hätkähdyttävä – se sai kieltämättä leuan loksahtamaan auki useampaankin otteeseen. Myös puvustus on kautta linjan huikeaa työtä. Erityisesti Michaelin ikonisimmat asut on toteutettu todella autenttisesti, mikä lisäsi elokuvan uskottavuutta huomattavasti.

Michael on asiansa ajava elämäkertaelokuva yhdestä kaikkien aikojen suurimmista – ellei jopa kaikkien aikojen merkittävimmästä – artistista. Vaikka teos kamppailee rakenteellisten haasteiden kanssa ja sen rytmitys muistuttaa paikoitellen enemmän hengästyttävää zumba-tuntia kuin hallittua elämäkertaa, on lopputulos kaikesta huolimatta varsin miellyttävä kokemus. Musiikki puree ja tanssiliikkeet saavat katsojankin vääjäämättä mukaan rytmiin. Pienellä tiivistämisellä elokuvasta olisi voinut kuoriutua todellinen mestariteos, mutta näillä eväin se ei aivan yllä elämäkertaelokuvien aatelistoon.

Elokuvalle on suunnitteilla jatko-osa, ja on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten ohjaaja Antoine Fuqua aikoo lähestyä haastetta. Kyseessä on astetta vaativampi tehtävä, sillä artistiin kohdistuneet vakavat syytökset ovat jakaneet yleisöä ympäri maailmaa. Samanlainen musiikillinen juhlinta ei välttämättä ole enää jatkossa perusteltua, mikäli elokuva siirtyy käsittelemään näitä kipeitä teemoja. On kuitenkin todennäköistä, että tekijät etsivät tasapainoilua, jossa legendan perintöä suojellaan samalla, kun syytösten monimutkainen vyyhti otetaan huomioon.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 3.5.2026

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com