Taas on yksi vuosi on kulunut ja on aika pistää nähdyt elokuvat järjestykseen. Tällä listalla silmäillään vuoden suurimpia onnistujia ja mielekkäimpiä yllättäjiä, jotka onnistuivat herättämään minussa hyvin vahvoja tunteita, sekä vakuuttamaan minut siitä, että elokuvateollisuuden tulevaisuus olisi hyvissä käsissä. Jokaisen elokuvan kohdalla on pieni saateteksti, jossa kuvaillaan elokuvan toteutusta ja niiden alta löytyy linkki varsinaiseen arvosteluun (jos sellainen on jo valmiiksi julki).
Lisämainintana nostaisin vielä, että kyseessä ovat elokuvat, jotka ovat saaneet joko virallisen teatterikierroksensa valkokankailla tai vuokrausmahdollisuuden Suomessa kuluneen vuoden puolella. En täten laske esimerkiksi yksittäisiä festivaalinäytöksiä tai -kierroksia mukaan. Vuosi on ollut kaksijakoinen monella tapaa, mutta korkeimmat huiput todella yllättivät varteenotettavuudellaan. Ei muuta kuin menoksi ja laitetaan vuoden onnistujat tarjottimelle!
KUNNIAMAININNAT
Vaikka kulunut elokuvavuosi olikin jälleen kerran täynnä pettymyksiä, oli se yhtälailla myös yllättävän vakuuttava sellainen toisessa päädyssä. Listan ulkopuolelle jäi nimittäin mahdollisesti sinne kuuluviakin tapauksia ja muutamat näkemättä jääneetkin olisivat voineet sinne joutua, mutta näillä eväillä nostaisin niistä kuitenkin pari tähän vähintäänkin mainittavaksi.
A Real Pain on elokuva, joka ei ehkä ennakkoon vaikuttanut kovinkaan erikoiselta tapaukselta. Positiivisen vastaanoton myötä päätin antaa sille mahdollisuuden yllättää minut. Elokuva on siitä erityinen, että siihen pystyy katsojana investoitumaan poikkeuksellisen hyvin. Päähahmoihin pystyy samaistumaan monesta näkökulmasta katsottuna, eivätkä heidän koettelemuksensa myöskään vieraannu oikeasta elämästä juuri ollenkaan. Se herättää tunteita ja vakuuttaa hahmovetoisella olemuksellaan.
Bring Her Back on kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaavat RackaRacka-nimistä YouTube-kanavaa pyörittävät australialaiset Philippou-veljekset - Danny ja Michael. Harvemmin näkee tuolta alustalta tulevien tekijöiden toimesta laadukkaita elokuvia, mutta kyseinen kaksikko yllätti positiivisesti Talk to Me -elokuvallaan. Bring Her Back nostaa kuitenkin kierroksia ja tarjoaa varsin häiritsevän sekoituksen kauhua ja tragedialla höystettyä draamaa. Toivottavasti nousujohteinen vire jatkuu tulevaisuudessakin.
Formula 1 -rata-autourheiluluokka toimii varmasti monille yhtenä autourheilun kulmakivistä ja hyvästä syystä. Voitte olla varmoja siitä, että kun kesken edellisen ajokauden elokuvamaailma kohahti uuden F1-elokuvan trailerin edessä, olin enemmän kuin innoissani tulevasta elämyksestä. F1 on hyvin perinteikäs valtavirran kesäelokuva, joka erottuu puolekseen vauhdikkaasta ja adrenaliinipainotteisesta materiaalistaan. Vaikka tarinallisesti se ei omaperäisyyttä uhkukaan, ajaa se asiansa vallan mainiosti asiayhteydessään. Myös teknisesti elokuva on todella vakuuttava kaikin puolin.
10. ISOÄIDIN MILJOONAT | LAHN MAH
Isoäidin miljoonat on elokuva, joka on todella pienimuotoinen ja yksinkertainen konseptiltaan, mutta joka sen myötä onnistuu kuitenkin poikkeuksellisen hyvin välittämään lämpimän ja emotionaalisesti latautuneen tunnelmansa näytön toiselle puolelle katsojan vastaanotettavaksi. Tuotos nojaa perusteellisesti hahmojensa harteilla, minkä vuoksi onkin erityisen tärkeää, että se puoli onnistuisi kääntämään idean moitteettomasti syvällisemmäksi materiaaliksi.
Vaikka kyseessä onkin todella suoraviivainen ja jossain määrin erinomaista Jäähyväiset-elokuvaa mukaileva konsepti, on sillä omanlainen olemuksensa, joka paistaa hienosti kohtauksista läpi. Ei ainoastaan, että tarina on kerrottu todella kärsivällisellä ja yllättävän vangitsevalla otteella pitkin kestoa, mutta se pistää katsojan pohdiskelemaan monenlaisia asioita. Mitä perheenjäsenet todella merkitsevät? Mistä syystä teemme asioita heidän vuokseen? Ovatko kaikkien motiivit puhtaita perimmiltään?
Elokuva on perimmiltään todella lämminhenkinen kokemus, johon pystyy monella tapaa samaistumaan. Henkilökohtaisella tasolla tämä toimi enemmän kuitenkin sellaisena ''mitä jos'' -mahdollisuutena. Isoäitini menehtyi viime vuoden puolella, enkä päässyt edes näkemään häntä ennen sitä itärajan välisten komplikaatioiden ja muiden sitä estävien syiden vuoksi. Lapsuudessani hän oli minulle isoisän tapaan yksi tärkeimmistä ihmisistä suvussa, minkä vuoksi tämä elokuva kolahtikin paikoitellen todella kovaa.
Etenkin tarinan lopetus osui ja upposi ytimeen. Visuaalisesti elokuvalla on todellista sielukkuutta, mitä ei suuremman kaliiperin tuotoksissa enää kovinkaan useasti näe. Myös roolisuoritukset ovat erinomaisia ympäri pöydän. Kulttuuria uhkuva Isoäidin miljoonat on loistava elokuva, joka traagisesta luonteestaan huolimatta onnistuu toden teolla näyttämään niitä elämän parhaimpia miellyttävimpiä puolia.
9. ONE BATTLE AFTER ANOTHER
Paul Thomas Anderson on ohjaaja, jonka filmografia on jäänyt toistaiseksi itselleni varsin pimentoon. Vaikka olenkin tietoinen herran vaikutusvaltaisesta luonteesta elokuvamaailmassa, en ole juuri koskaan päässyt syventymään hänen tuotoksiinsa kunnolla. One Battle After Another ei täten herättänyt minussa paljoakaan odotusarvoja. Olin kuitenkin luottavainen sen suhteen, että se onnistuisi vakuuttamaan minut tavalla tai toisella, kun pääsisin nauttimaan siitä katsastukseni yhteydessä täysin rinnoin.
Sanotaanko näin, että vaikka alkuun seurasinkin elokuvaa pelonsekavin tuntein, onnistui se loppujen lopuksi voittamaan minut puolelleen. Tämä johtuu siitä, että ensimmäinen kolmannes ennen pidempää aikahyppyä tuntui poikkeuksellisen ailahtelevalta ja jalansijaa jatkuvasti hakevalta tapaukselta. Toinen kolmannes alkoi kuitenkin nostamaan kierroksia toden teolla, jolloin elokuva pääsi kuin pääsikin upeasti vauhtiinsa.
Loppua kohden olinkin täysin liimattuna näyttöön kiinni, enkä malttanut odottaa painostavan jännittävän tarinan lopullista resoluutiota. Oli huikeaa huomata tilanteen eskaloituessa, kuinka ohjaaja onnistui ottamaan katsojasta kaksin käsin kiinni päästämättä tätä koskaan irti otteestaan. Asetelma vaikka ei ehkä kaikista kiinnostavin omasta mielestäni ollutkaan, tarjosi todella kutkuttavan tarinan seurattavaksi nostaen elokuvan osakkeita edetessään kohti kliimaksia.
(ARVOSTELU LUETTAVISSA PIAN)
8. CHAINSAW MAN – THE MOVIE: REZE ARC | チェンソーマン レゼ篇
Crunchyroll-striimauspalvelun katsastuslistaani täyttäessäni törmäsin odotetustikin vuoden 2022 parhaimpaan tulokassarjaan, MAPPA-studion Chainsaw Man -sarjaan. Lyötyään nimensä läpi länsimarkkinoilla, jatkosta ei luonnollisesti ollut epäilystäkään. Vaikka Chainsaw Man -sarjan ensimmäinen tuotantokausi olikin monella tapaa mainio, tuntui siinä keskittyminen heittelehtivän rajusti puolelta toiselle jaksojen vaihtuessa.
Sekä jatko-osana, että tavallaan myös sivuosana toimiva Chainsaw Man – The Movie: Reze Arc kertoo varsin suoraviivaisen, mutta moniulotteisen tarinan, jonka keskittyminen tuntuu olevan loistavasti ruodussa. Alusta asti sitä tuntuu taas uppoutuvan tutun kaoottiseen maailmaan. On hienoa nähdä, kuinka huolellinen elokuva on alustuksensa kanssa. Vaikka alustavat tapahtumat tuntuvatkin jossain määrin merkityksettömiltä, tulee siihen nopeasti muutos tilanteen eskaloiduttua..
Pienetkin yksityiskohdat toki merkkaavat, vaikka kovin vaikeita tulkinnallisia ärsykkeitä ei elokuva valkokankaalle heittäisikään. Viittauksia tulevaan se kuitenkin viljelee tahdikkaasti. Tarinallisesti elokuvalta ei olisi välttämättä odottanut näin sydäntä riipaisevaa toteutusta ennakkoon. En sanoisi missään nimessä niin, että se muutti elämäni tai mitään siihen suuntaan, mutta sen vahva vaikutus välittyi varsin hienosti läpi istuessani penkissäni lumoutuneena vastaanotettavasta materiaalista.
Tunnelmallisesti elokuva on oiva sekoitus sekä vakavaluonteista pohdintaa, että kevytmielistä intoilua, joka tarjoaa tunteita laidasta laitaan unohtamatta perimmäistä tarkoitustaan. Toiminnallisesti elokuva mukailee tunnollisesti sarjansa luonnetta heittäen kaiken mahdollisen valkokankaalle. Pieniä viilauksia lukuun ottamatta tuotos on todella pätevä ja onnistunut aikaansaannos ajantajun kadotessa samaan aikaan täysin unholaan. Toivottavasti jatkoa piisaa myös tulevaisuudessa, koska konseptilla tuntuu olevan paljon annettavanaan.
7. FRANKENSTEIN
Frankenstein on hahmo, josta olemme saaneet liuta erilaisia adaptaatiota vuosikymmenten ajalta. Kun kuulin ensimmäisen kerran meksikolaisen ohjaaja Guillermo del Toron tuovan oman versionsa hahmosta ja tarinasta katsojien vastaanotettavaksi, olin kieltämättä innoissani tulevasta. Elokuva perustuu Mary Shelleyn vuonna 1818 ilmestyneeseen Frankenstein. Uusi Prometheus -nimiseen romaaniin. On hienoa nähdä, kuinka elokuva syventyy tarinaan niin moitteettomasti.
Vaikka se ottaakin todella perusteellisen lähestymistavan esillepanoonsa ja tahditus tuntuukin ehkä joillekin katsojille haastavalta vastaanotettavalta, tempaa teos vangitsevasti ja mukaansatempaavasti mukaansa. On myös kiehtovaa nähdä, kuinka del Toro kääntää tutulta vaikuttavan konseptin omaan muotoonsa. Vaikka hänelle tyypillinen ''ihminen on se oikea hirviö'' -metafora onkin teoksessa vahvasti läsnä, tuntuu se istuvan tarinaan loistavasti asiayhteydessään.
Temaattisesti se käsittelee myös vahvasti ideaa siitä, kuinka oma kasvatus ja saatu kohtelu saattaa peilautua jälkikasvuun. Tuotannollisesta näkökulmasta katsottuna elokuva nojaa vahvasti esillepanoonsa korostaen maailmansa autenttista eloon herättämistä. Vaikka elokuva tarjoaakin ohjaajalle tyypillisiä fantasiaelementtejä kestonsa aikana, tuntuvat miljööt juurtuvan väkevästi realistiseen maailmaan. Visuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on komea kaikessa karuudessaankin.
Kuvaus miellyttää silmää, vaikka kovin suuriin ratkaisuihin se ei nojaakaan muuten kuin luonteensa puolesta. Frankenstein on traaginen satu, joka vakuuttaa del Toron ohjauksessa. Ei ainoastaan, että se tarjoaa loistavan tarinan katsojan vastaanotettavaksi, mutta se saa konseptista poikkeuksellisen paljon syvyyttä irti kestonsa aikana. Teknisesti se miellyttää aisteja monin tavoin, sekä lumoaa karulla ja raa'alla kauneudellaan. Roolisuoritukset ovat erinomaisia ympäri pöydän, minkä vuoksi on vaikea nostaa valokeilaan yhtä tiettyä näyttelijää.
6. FLOW | STRAUME
Flow on elokuva, joka on onnistunut lyömään itsensä läpi maailmanlaajuisesti varsin vakuuttavalla tavalla. Ei ainoastaan, että pienenä indie-tuotantona se on onnistunut tekemään ylipäätään kyseisen tempun, mutta elokuva merkkasi reviirinsä historian kirjoihin upealla Oscar-voitolla, joka tulee luonnollisesti toimimaan monen nousevan tekijän inspiraation lähteenä. Koiraihmisenä en tulisi saamaan ylimääräistä nostetta sen asiayhteydestä, mutta halusin kuitenkin nähdä, mistä tässä on kyse.
Ei ainoastaan, että Flow on loistava elokuva, mutta se on esimerkillinen osoitus erinomaisesta visuaalisesta tarinankerronnallisesta työpanoksesta, joka hakee vertaistaan. Ennakkoonkin ajateltuna projekti on haastava. Ottaen huomioon, että elokuvan hahmot mukailevat oikean elämän eläimiä. Heiltä ei siis kannata odottaa puhuttua dialogia - tavanomaisessa asiamerkityksessä. Hahmot maukuvat, haukkuvat ja kaikkea siltä väliltä.
Pystymme kuitenkin katsojina ymmärtämään kaiken niin sanotusti rivien välistä. Tämä kaikki valuu visuaalisen tarinankerronnan laariin, joka oikeasti vakuuttaa varteenotettavuudellaan. Visuaalisestakin näkökulmasta katsottuna elokuva erottuu myös upeasti puolekseen. Ultrarealistiset miljööt säkenöivät näytöllä ja pelkistetyltä vaikuttavat hahmot lukitsevat keskittymispisteen näyttävästi itseensä. Näin inspiroivia tarinoita toivoisi enemmänkin, joten pidetään peukkuja sen puolesta.
(ARVOSTELU LUETTAVISSA PIAN)
5. THE BRUTALIST
Muistan, kun A24-tuotantoyhtiön The Brutalist löysi tiensä Suomen elokuvateattereihin. Odotusarvot olivat kaikilla katossa ja on reilua sanoa, että myös suorituspaineet nousivat sen myötä monumentaalisiksi. Brady Corbetin edellinen työ, Vox Lux, ei osunut omiin mieltymyksiin sitten ollenkaan, minkä vuoksi oli vaikea asennoitua katsastukseen mitenkään sen erityisemmällä tavalla. Olin kuitenkin optimistinen elokuvan suhteen ja toivoin sen menestystä.
The Brutalist on massiivinen paketti ja monesta syystä. Ei ainoastaan, että tarinallisesti sillä on valtavasti merkityksellistä asiaa kerrottavanaan, mutta sen pitkä kesto saattaa luonnollisesti ajaa monet jo ovella pois - etenkin nykypäivänä. Yllättävää kyllä, nautin katsastuksestani poikkeuksellisen paljon. Ei sen vaativan tematiikan tai sisällön puolesta, vaan ihan pelkästä elokuvallisestakin näkökulmasta katsottuna. Toteutus todella yllättää kärsivällisellä ja paneutuneella luonteellaan.
Pääsemme todella hyvin käsiksi käsiteltäviin hahmoihin ja heidän motiiveihinsa. Elokuvan pitkä kesto pitää huolen siitä, että saamme myös tarpeeksi syvyyttä heihin ja selkeän kuvan asetelmasta, joka itsessäänkin herättää monenlaisia tuntemuksia. The Brutalist on rohkea, ainutlaatuinen, anteeksiantamaton ja monumentaalinen elokuvaelämys kaikissa asian eri merkityksissä. Se ei kaihda vaikeita aiheita, eikä pyytele anteeksi niiden käsittelemistä.
(ARVOSTELU LUETTAVISSA PIAN)
4. WEAPONS
Barbarian-elokuvan positiivisen kriittisen vastaanoton ja sen menestyksekkään rajoitteellisen teatterikierroksen jälkeen yhdysvaltalaisesta ohjaaja Zach Creggeristä tuli hetkessä elokuvamarkkinoiden kuuminta tavaraa. Mies lähti sen jälkeen työstämään luonnollisesti seuraavaa projektiaan, joka ottaisi inspiraationsa Paul Thomas Andersonin ohjaamasta Magnolia-elokuvasta, sekä Jennifer Eganin kirjoittamasta ''A Visit from the Goon Squad'' -romaanista.
Weapons seuraa moniulotteista tarinaansa monesta näkökulmasta katsottuna. Suoraviivaisen alustuksen jälkeen se käy kärsivällisesti läpi tapahtumien jälkeistä tyhjiötä, jota pienen kaupungin asukkaat pitävät sisällään purkaen samalla hyytävän kiehtovaa mysteeriä lasten outojen yhdenaikaisten katoamisten takana. Seuraamme mysteerin syventymistä hahmo kerrallaan koulun aukeamisen jälkeisistä tunnelmista.
Osa hahmoista toimivat tapahtumien keskiössä, kun taas loput ikään kuin puolivahingossa ajautuvat väärään aikaan väärään paikkaan. Nämä tarinakaaret alkavat sittemmin risteämään pikkuhiljaa vieden tarinakokonaisuuden kohti mielipuolista kliimaksia. Ja se, jos mikä, yllättää veikeällä luonteellaan. Tusinakauhuista eroten Weapons käsittelee hahmojaan poikkeuksellisen huolellisella ja mikä tärkeintä, uskottavalla tavalla.
Pala palalta ohjaaja Zach Cregger vie elokuvaa todella pätevästi eteenpäin tuoden jokaisella näkökulmalla jotain uutta pöytään. Nämä näkökulmat, joita luvuiksikin voi jossain määrin nimetä, loppuvat yleisimmin yllättäviin käänteisiin, jotka jäävät uusine kysymyksineen mielen päälle kummittelemaan risteävän tarinakaaren aloittaessa omaa taivaltaan. Mysteeri kehittyy ajan myötä vangitsevalla tavalla pitäen katsojaansa samalla tiukasti vankinaan.
Weapons on erinomainen kauhumysteeri omaperäisellä lähestymistavalla, joka ei kysele katsojan hyväksynnän perään, vaan hakee sen väkisinkin. Vaikka itse tyyli ei olekaan täysin uniikki paperilla, onnistuu ohjaaja optimoimaan sen antamat mahdollisuudet omaperäisesti katsojan vastaanotettavaksi. Tarinallisesti elokuva on huikea lähes koko kestonsa ajan, vaikka mustaa huumoria uhkuvasta lopetuksesta voikin olla montaa mieltä. Roolisuoritukset vakuuttavat myös ympäri pöydän.
3. OLEN YHÄ TÄÄLLÄ | AINDA ESTOU AQUI
Ainda Estou Aqui, eli suomalaisittain Olen yhä täällä, on elokuva, joka kiilasi tähtäimeni eteen hieman yllättäenkin selatessani tulevia nimikkeitä. Sen saamat hurjat suosionosoitukset herättivät heti kiinnostukseni, vaikka tiedostinkin jo siinä vaiheessa, että se ei todennäköisesti tulisi saamaan ensi-iltaansa Suomessa vielä pitkään aikaan. Pidin tuotoksen kuitenkin korvan takana odottamassa vuoroaan, kun se vihdoin rantautuisi rajan takaa paikallisiin elokuvateattereihin.
Kiinnostus vain nousi, kun sain tietää, että elokuva perustuu Rubensin pojan Marcelo Rubens Paivan samannimiseen muistelmakirjaan, joka käsittelee oikean elämän tapahtumia syventävien yksityiskohtien kera. Pääsemme erinomaisesti kiinni Paiva-perheen dynamiikkaan ja taustalla hiljalleen kiehuvaan poliittiseen vastakkainasetteluun, mikä alkaa pikkuhiljaa repimään hyvin ympäristöönsä asettunutta perhettä liitoksistaan.
Elokuva on todella vaativa luonteeltaan, mikä tuo tilanteen vakavuuden väkevästi valkokankaalle katsojan vastaanotettavaksi. Tapahtumat ovat ''raakoja'' ja sen vuoksi uskottavia. Vaikka tunnelmallisesti tarina onkin todella sydäntä särkevä ja niin sanotusti ''toivottomuutta'' korostava, tarjoaa se yllättävän paljonkin miellyttäviäkin piirteitä pitkin kestoaan. Ensimmäiset kaksi kolmannesta ovat ilmiömäistä seurattavaa kaiken kaikkiaan.
Ne onnistuvat kuin onnistuvatkin repäisemään katsojan täysin mukaansa ja pitämään tarinan emotionaalisesti latautuneena loppuun asti. Teknisestä näkökulmasta katsottuna Olen yhä täällä on erinomainen taidonnäyte kaikin tavoin. Kuvaus on aistikasta ja miellyttävää seurattavaa. Värimaailma mukailee ja kehittyy upeasti tilanteen edetessä. Lämminsävyiset värivalinnat vaihtuvat kriittisissä tilanteissa astetta kylmemmiksi ja loppua kohden jopa pienimuotoinen haaleus paistaa valkokankaalta rankan yhteisen matkan tuloksena.
Elokuva edustaa ihmisen sitkeyttä järkyttävän epäoikeudenmukaisuuden edessä, syviä perhearvoja ja vastuullisuutta. Se korostaa näitä seikkoja välittääkseen katsojalle emotionaalisesti raa'an oikean elämän tarinan, joka kaikesta tapahtuneesta huolimatta voi tuntua myös miellyttävän täyteläiseltä ja inspiroivalta. Vaikka joitakin asioita ei voikaan muuttaa jälkikäteen, voi oikeudenmukaisuudesta ja toivosta taistella hamaan tappiin asti, jos asia on oikeasti lähellä sydäntä.
2. NOSFERATU
Nosferatu on vuonna 2024 ensi-iltansa maailmalla saanut fantasiapainotteinen kauhuelokuva, joka toimii jo toisena uusintaversiona F. W. Murnaun ohjaamalle vuonna 1922 ensi-iltansa saaneelle samannimiselle mykkäelokuvalle. Se inspiroituu kaikkien aiempienkin versioiden tapaan Bram Stokerin vuonna 1897 julkaistusta Dracula - vanha vampyyri -romaanista, jonka tarinaa ja hahmoja on sovitettu eri median muotteihin jo monien satojen kertojen edestä.
Konseptin uudistetusta visiosta vastaa tällä kertaa yhdysvaltalainen Robert Eggers, joka on onnistunut jo muutaman vuoden ajan pitämään itsensä yhtenä lupaavimmista ohjaajista ja näytöt ovat olleet todella vahvoja tukeakseen väittämää. Intohimoprojektiksi tunnustettu Nosferatu ei välttämättä sovituksena tarjoa temaattisesti tai tarinallisesti tavanomaisesta poikkeavia ideoita, mutta se yhdistelee näitä entuudestaan tuttuja elementtejä luonnollisella tavalla luoden omanlaisensa näkemyksensä konseptiin.
Jos se jo itsessään aiheuttaa katsojalle ongelmia, niin elokuva tulee olemaan hankala vastaanotettava myös muistakin näkökulmista katsottuna. Vaikka teos toimiikin ikään kuin suurena hatun nostona kaikille aiemmille sovituksille, onnistuu se siitä huolimatta löytämään myös oman kaistansa omaperäisyyden merkeissä. Nosferatu kahmaisee katsojan kuin katsojan mukaansa syventyen yhä enemmän ja enemmän konseptin kiehtoviin mytologisiin yksityiskohtiin.
Okkultismin ympärille sitoutuva mytologia ottaa paljon vaikutteita erilaisista historiallisista teksteistä ja uskomuksista, jotka heräävät elokuvassa poikkeuksellisen upeasti eloon. Käsiteltävät hahmot tuovat elokuvalle valtavasti lisäarvoa erilaisten perspektiivien ja näkemysten muodossa, jotka avartavat itsessäänkin käsiteltäviä tapahtumia ja niitä koristavia teemoja näyttävällä tavalla.
Artistisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on toden teolla mestarillinen osoitus ohjaajan kyvykkyydestä ja tämän vahvempaakin vahvemmasta visiosta, joka puhuttelee katsojia nimikkeestä huolimatta. Ei ainoastaan, että elokuva on toistaiseksi herran filmografian näyttävin aikaansaannos, mutta sen tuotannollinen kädenjälki hakee kieltämättä vertaistaan.
Nosferatu on todella kärsivällinen, poikkeuksellisen synkkä, vangitsevan poeettinen elokuvasovitus ikonisesta alkuperäismateriaalista, joka tuntui jo kaiken nähneeltä ennakkoon ajatellen. Vaikka tarinallisesti sillä ei välttämättä olekaan paljon uutta sanottavanaan, tarjoaa se monenlaisia kiehtovia perspektiivejä käsiteltävään mytologiaan ja hahmoihin, joita ei ehkä samalla tavalla huomioinut aiemmissa sovituksissa.
1. SINNERS
Sinners on saanut valtavasti huomiota osakseen katsojien keskuudessa saatuaan odotetun ensi-iltansa. Elokuva nousi teatterikierroksensa jälkeen kaikkien aikojen yhdenneksitoista menestyksekkäimmäksi kauhuelokuvaksi. Vastaanoton puolesta se vakuutti lähes jokaisen kriitikon, sekä suurimman osan tavallisista kaduntallaajista, mikä oli harvinaista, sillä useimmiten nämä kaksi osapuolta eivät tunnu millään löytävän yhteistä säveltä keskenään.
Elokuvan ensimmäinen puolikas keskittyy päävaltaisesti tarinansa alustamiseen ja muovaamiseen. Kärsivällinen kerronta pitää huolen siitä, että katsoja pystyy investoitumaan näytöllä tapahtuvaan ongelmitta jättämättä samalla yhtäkään kiveä kääntämättä. Toinen puolisko onkin sitten se, missä elokuva saa todella makoisan lisämausteen. Vaikka perimmäinen käänne ei olekaan enää mysteeri alkupuolella nähdyn kohtauksen vuoksi, odotamme sen tapahtumista kuin kuuta nousevaa konsanaan.
Sinners ottaa todella vahvoja inspiraatioita Hämärästä aamunkoittoon -elokuvasta, sekä konseptuaalisesti, että rakenteellisesti mietittynä, vaikka ne eroavatkin toisistaan kontekstiltaan todella paljon. Ei ainoastaan, että verenhimoiset vampyyrit ovat sekoittamassa pakkaa, etenkin jälkimmäisellä puoliskolla, mutta tilanteen muutos muistuttaa monella tapaa edellä mainittua tuotosta. Ainoa vain, että pöytä on käännetty täysin päälaelleen, eli vampyyrit ovat vaanimassa ulkopuolella, eivätkä sisällä.
Tässä esimerkissä elokuva alleviivaa painavasti blues-musiikin merkitystä Clarksdalen kaupungin mustaihoiselle yhteisölle. Vaikka painoarvo nojaakin siinä yhteen suuntaan, voi sen realisoida myös yleisellä tasolla minkä tahansa muunkin musiikkilajityypin ja aikakauden edustajasta. Mitä musiikki on perimmiltään? Minkälaisia tunteita se herättää meissä? Miksi se yhdistää ihmisiä niin vaivattomasti? Elokuvassa onkin yksi uskomaton kohtaus siihen liittyen, mikä jää mielen perukoille kummittelemaan.
Sinners on elokuvaelämys, jota ei ihan kovin helposti pysty unohtamaan. Vaikka se ei välttämättä kaikkien kauraa olisikaan, ansaitsee se ehdottomasti jokaisen silmäparin huomion vähintäänkin toteutuksensa puolesta, joka muovaa tutuista ratkaisuista ja ideoista jotain poikkeuksellisen uniikkia, sekä monumentaalista vastaanotettavaa. Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on täydellisyyttä hipova, tarinallisesti todella vaikuttava ja tunnelmallisesti miellyttävän monipuolinen kokonaisuus, jonka ohimenoa ei meinaa edes huomata.
Vihdoin! Tämän vuoden suurimmat onnistujat ja vaikuttavimmat tähdenlennot saatiin vihdoin käsiteltyä läpi uudemman kerran ja seuraavaksi voi hyvin mielin keskittyä vuonna 2026 julkaistaviin teoksiin, joiden karsiminen kymmeneen mieluisimpaan nimikkeeseen on ollut poikkeuksellisen hankala tehtävä. Odotetuimpien elokuvien listalle tiemme nyt vie!
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 31.12.2025
Lähteet: kansikuvat www.impawards.com, trailerit www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti