Poor Things (2023) - arvostelu

 

Ohjaus: Yorgos Lanthimos

Pääosissa: Emma Stone, Mark Ruffalo, Willem Dafoe,

Ramy Youssef, Christopher Abbott, Jerrod Carmichael,

Margaret Qualley, Kathryn Hunter, Suzy Bemba

Genre: Komedia, Fantasia, Romantiikka, Scifi

Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia

Kreikkalainen Yorgos Lanthimos kuuluu ehdottomasti aikamme omaperäisimpiin ja erikoisimpiin elokuvaohjaajiin, eikä sitä pysty kiistämään juuri mistään näkökulmasta katsottuna. Vaikka herran filmografia ei välttämättä kaikkien mieleen olisikaan sisällöllisesti tai esillepanonsa puolesta, onnistuu se ehdottomasti herättämään katsojissaan erilaisia tunteita puoleen, jos toiseenkin. Tutustuin itse Lanthimoksen tuotantoon muutamia vuosia sitten The Killing of a Sacred Deer -elokuvan kautta, josta tykkäsin etenkin ensimmäisellä kerralla todella paljon.

Päätin tuon jälkeen koettaa The Lobster -elokuvaa, joka taas tuntui liiakseenkin luotaantyöntävältä vastaanotettavalta. En tiedä johtuiko se odotuksistani vai väärästä asennoitumisesta, mutta en vain päässyt samalle aaltopituudelle teoksen kanssa, minkä vuoksi kokemus jätti hieman kylmäksi jälkikäteen. The Favourite taas yllätti positiivisesti, minkä vuoksi olin taas Yorgosin kelkassa mukana. Seuraavaksi vuoroon asteleekin hurjan suosion saanut Poor Things -elokuva, joka onnistui kuin onnistuikin voittamaan Kultainen leijona -palkinnon Venetsian elokuvajuhlilla.

Poor Things on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut mustaa komediaa ja romantiikkaa sekoittava fantasiaelokuva, joka perustuu skotlantilaisen kirjoittaja Alasdair Grayn vuonna 1992 kirjoittamaan ''Poor Things: Episodes from the Early Life of Archibald McCandless M.D., Scottish Public Health Officer-'', eli yksinkertaisemmin ''Poor Things'' -romaaniin. Elokuvaa lähdettiin työstämään jo vuonna 2009, mutta ajan kanssa se ajautuikin tuotantohelvettiin yli kymmeneksi vuodeksi, kunnes vuonna 2021 tekijät ja näyttelijät saatettiin vihdoin työnsä äärelle. Oliko Poor Things kaiken sen vaivannäön arvoista?

Hurjan taustan omaava tiedemies Godwin Baxter löytää hiljattain kuolleen naisen vedestä ja herättää tämän takaisin henkiin uniikkeja metodejaan hyväksikäyttäen. Huoltajanakin naiselle toimiva mies pitää huolen siitä, että Bellaksi nimetty nainen pääsee niin sanotusti takaisin jaloilleen ja oppii kaikki alkukantaiset motoriset taidot uudemman kerran. Naiivi Bella on innokas oppimaan ympäröivästä maailmasta, vaikka Godwin pitääkin häntä visusti neljän seinän sisällä. Eräänä päivänä tilanne saa kuitenkin hurjan käänteen, kun karu todellisuus paljastuu Bellalle.

Ollakseni rehellinen kanssanne, odotin elokuvaa maltillisemmin kuin mitä osasin ennakkoon edes odottaa. En tiedä johtuiko se siitä, että The Lobster kummitteli vielä takaraivossa, mutta halusin vain antaa elokuvan viedä minut mieluummin mennessään asettamatta liian suuria ennakko-odotuksia sen harteille. Oliko tämä loppupeleissä järkevä päätös? Nyt elokuvan nähneenä voin todeta, että oli - ehdottomasti. Poor Things on poikkeuksellisen uniikki teos, joka ottaa kaikki Yorgos Lanthimokselle ominaisimmat elementit ja yhdistää ne yhdeksi mielipuoliseksi elokuvaelämykseksi.

Seuraamme elokuvassa Emma Stonen esittämää sinisilmäistä Bellaa, joka elää huoltajansa Willem Dafoen esittämän tiedemies Godwin Baxterin kanssa kauniissa viktoriaanisessa lukaalissa. Naisen arki koostuu Godwinin teettämistä testeistä ja muista motorisista harjoituksista, joiden avulla mies yrittää kasvattaa naisen ''rikkinäistä'' ja alkukantaista mieltä niin sanotusti aikuisen kehon vaatimalle tasolle. Oman uteliaisuutensa ja vankan halunsa siivittämänä Bella joutuu kuitenkin kohtaamaan maailman sellaisenaan - karuna, armottomana ja epäoikeudenmukaisena paikkana.

Tarinasta ei oikein voi enempää sanoa paljastamatta liikaa käänteentekeviä yksityiskohtia, minkä vuoksi jätän sen kanssa vatvomisen tähän. Sanotaanko näin, että rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna Poor Things on jollain tasolla jopa yllättävän vaikuttavaa seurattavaa. Ei ainoastaan, että tarinankerronnallisesti teos tempaa täysin mukaansa leikittelevän moniulotteisella luonteellaan, mutta pääsemme katsojina käsiteltäviin hahmoihin moitteettoman helposti käsiksi. Investoitumista helpottaa myös huomattavasti se, että hahmoja ympäröivä maailma on niin epätavanomainen ja mielikuvituksellinen perimmiltään.

Vaikka monet yksittäiset yksityiskohdat ovatkin verrattavissa suoraan tuntemaamme maailmaan, tuntuu asetelma poikkeuksellisen ajattomalta ja jollain erikoisella tavalla jopa uskottavalta vastaanotettavalta. Menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus tuntuu tanssahtelevan sulavasti käsi kädessä, eikä sen sykähdyttävän komeaa esillepanoa voi kuin vain ihailla. Ei ainoastaan, että kuvaus on monipuolista ja visionääristä parhaimmillaan, mutta kirjava väripaletti tarjoaa elokuvalle paljon erilaisia mahdollisuuksia materiaalin eloon herättämiseksi.

Tunnelmallisesta näkökulmasta katsottuna Poor Things lähtee rohkeasti tavoittelemaan katsojan hyväksyntää silmiinpistävän outouden ja astetta härskimmän luonteensa kautta. Vaikka elokuva käsitteleekin näitä tabumaisia piirteitä varsin suoraviivaisella asenteella, onnistuu se siitä huolimatta viihdyttämään ja naurattamaan katsojaa epämiellyttävimpienkin kohtausten aikana. Vangitseva maailma imaisee katsojan sisäänsä ja pitää todella huolen siitä, että tämä ''nauttii'' olostaan täysin rinnoin. Seuraavaksi huoneen mammuttimaisen norsun kimppuun...

Jos Yorgos Lanthimos on teille tuttu edes jollain alkeellisella tasolla, niin tiedätte tasan tarkkaan minkälaiseen ronskiuden myllyyn olette niin sanotusti heittäytymässä. Elokuva pitää sisällään monia kyseenalaisia teemoja ja ajatuksia, joiden kautta etenkin sen tummahko komedia pääosin operoi. Jos katsoja on herkkä näille tietyille aiheille, voi kokemus mahdollisesti herättää ehkä liiankin vahvoja tunteita. Koska kyseessä on kiimainen ja kieroutunut satu, on ihan odotettavaa, että materiaali vastaa näitä kuvauksia tavalla tai toisella. Ohjaaja ei vain anna sääntöjen rajoittaa visiotaan alkuunkaan.

Poor Things on sykähdyttävän visionäärinen, poikkeuksellisen omaperäinen ja kieroutunut satu, joka jää niin sanotusti kummittelemaan mielen perukoille pidemmäksikin aikaa. Steampunk-sävytteinen kaninkolo pitää sisällään vangitsevan fantastisen maailman, joka tuntuu jatkuvasti kasvavan arvossaan tarinan edetessä kohti määränpäätään. Kasvutarina itsessäänkin herättää paljon ajatuksia ihmisrodun petollisesta ja itsekkäästä luonteesta, joka tälläkin hetkellä ohjailee meitä yhteiskuntana kohti vääjäämätöntä turmiota. Visuaalisesti elokuva onnistuu säväyttämään näyttävyydellään ja leikittelevällä lähestymistavallaan.

Puvustukset ja lavastukset tuovat konseptin ajattomuuden uskottavasti valkokankaille. Jerskin Fendrixin sävellykset herättävät maailman vaikuttavasti eloon ja sen myötä kohtaus kuin kohtaus nostaa arvoaan huomattavasti sävelien kaikuessa taustalla. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan upeasti. Etenkin Emma Stone ja Mark Ruffalo säkenöivät kirkkaimpina tähtinä etunenässä. On hienoa nähdä, että Yorgos Lanthimos ja muutamat muut ohjaajat pääsevät esittelemään omaa tyyliään ja osaamistaan vapaasti valkokankailla ilman, että studioiden johtajat olisivat jatkuvasti hengittämässä niskaan. Näistä syntyy niitä maagisimpia ja muistettavimpia elämyksiä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 28.11.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com