Ohjaus: Dan Trachtenberg
Pääosissa: Elle Fanning, Dimitrius Schuster-Koloamatangi,
Mike Homik, Reuben de Jong, Rohinal Nayaran
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
''Here, you're not the predator. You're the prey.'
Predator-elokuvasarja on kokenut kyllä kovia vuosikymmenten mittaan. Se pitää tähän asti sisällään kuusi näyteltyä osaa, kaksi sivuraiteille lähtevää risteytyselokuvaa, sekä yhden animaatioelokuvan. Vaikka alkuperäisen osan tasoon eivät tekijät olekaan missään vaiheessa vielä päässeet, ovat konseptuaaliset ideat olleet omilla tavoillaan hyvinkin kiehtovia vastaanotettavia. Nyt olisikin aika pyöräyttää pöytä päälaelleen ja ottaa ennennäkemätön näkökulma tarinaan.
Predator: Badlands on vuonna 2025 ensi-iltansa saanut seikkailupainotteinen toimintaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Dan Trachtenberg. Miehen filmografia koostuu tämän myötä neljästä itselleni tutusta tuotoksesta, joista loistava 10 Cloverfield Lane- ja mainio Prey-elokuva erottuvat puolekseen. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat siitä huolimatta kuitenkin hieman epäileväiset johtuen sen erikoisesta näkökulmasta. Toivoin sen kuitenkin yllättävän positiivisesti.
Määrittämättömässä tulevaisuudessa nuori yautja, Dek, on joutunut täydelliseksi hylkiöksi omassa klaanissaan. Tahtomattaan hän joutuu pakenemaan kodistaan syrjäiselle Genna-planeetalle, jossa tämä löytää epätodennäköisen liittolaisen Thiasta, Weyland-Yutanin luomasta synteettisestä. He lähtevät yhdessä petolliselle saalistusreissulle etsimään planeetan pelätyintä petoa, joka voisi puhdistaa Dekin nimen klaaninsa silmissä. Weyland-Yutani-joukoilla on kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat kohteelle.
Kuten alkuun vähän vihjailinkin, Predator: Badlands ottaa varsin omaperäisen lähestymistavan käsittelemäänsä konseptiin. Ensimmäistä kertaa koskaan yautja-saalistajasta tehdään elokuvan päähahmo, jonka väkinäisissä olosuhteissa aloitettua aikuistumisriittiä seuraamme lähietäisyydeltä. Idean puolesta ratkaisu on todella mielenkiintoinen ja kutkuttava, mutta siihen johtavat ratkaisut saattavat kuitenkin jakaa mielipiteitä puolin ja toisin.
Koska katsoja pitää saada jotenkin sympatisoimaan yautjaa, on rotua edustavista hahmoista tehty monella tapaa inhimillisempiä kuin mitä ehkä ennakkoon voisi toivoa. Elokuvan jälkeen ultimaattista saalistajaa ei nimittäin näe muissa projekteissa enää samanlaisena uhkana kuin ennen vanhaan. Se on onneksi vasta myöhemmän ajan murhe. Elokuva alustaa asetelmansa suoraviivaisesti, mutta tarpeeksi pohjustavasti, jotta katsoja saa perimmäisestä ideasta hyvän otteen.
Pääsemme hyvin jyvälle vastakkainasettelusta ja massiivisista suorituspaineista, joita Dimitrius Schuster-Koloamatangin esittämä Dek harteillaan kantaa. Koska tätä pidetään klaaninsa heikoimpana yautjana, halutaan hänet poistaa kuvasta mahdollisimman nopeasti. Dek onnistuu kuitenkin pakenemaan ja vannoo Kwei-veljensä nimeen hakevansa kirkkaimman sotasaaliin haltuunsa hyväksynnän saamiseksi. Elokuva etenee varsin mukaansatempaavalla tavalla tarinassaan eteenpäin.
Pystymme katsojina investoitumaan valkokankaalla näkyvään ja hyvästä syystä. Ohjaaja Dan Trachtenbergin ote on nimittäin pätevällä tasolla suurimmaksi osaksi ajasta. Ei ainoastaan, että tukipilarit on asetettu hienosti paikalleen, mutta se kulkee jouhevalla tavalla eteenpäin tuntumatta turhauttavalta uurastukselta. Dekin tielle yllättäen tupsahtanut Elle Fanningin esittämä synteettinen Thia tuo konseptiin hieman yllättävääkin sensitiivisyyttä.
Epätavanomaisesta ohjelmoinnistaan johtuen hän toimii ikään kuin moraalin äänenä päähahmollemme, joka taas armottoman kasvatuksensa ja tapojensa siivittämänä yrittää parhaansa mukaan välttää tunteidensa näyttämistä. Tätä Dekin kasvutarinaa seuraammekin mielenkiinnolla pitkin elokuvan kestoa ja huomaamme hahmon motiivien muuttuvan ajan saatossa. Tarinallisesti elokuvalla on hyvä pohja ja puitteet loistavallekin kokonaisuudelle, mutta ikävä kyllä sen taival ei aina niin ruusuiselta vaikuta.
Juonenkäänteet ovat yksi sellaisista asioista, mitkä eivät välttämättä toimi tuotoksessa toivotun lailla. Ei sen takia, että ne olisivat ihan tuulesta temmattuja tai idiotismin täydellisiä perikuvia, vaan pikemminkin niiden geneerisen luonteen vuoksi. Ne ovat todella ennalta-arvattavia, etenkin jos Predator- ja Alien-elokuvasarjojen perusteet ovat katsojalla ennakkoon hallussa. Nämä ratkaisut kulkevat kyllä käsi kädessä kontekstuaalisesta näkökulmasta katsottuna, mutta yllätyksiä ne eivät paljoakaan tarjoa.
Toiminnallisesti elokuva on miellyttävää seurattavaa kaiken kaikkiaan. Koreografiat pistävät säväyttävästi silmään jo ensiminuuteilta, eikä sen toiminnan puutteesta kannata ainakaan hikoilla turhaan. Genna-planeetta, vaikka muistuttaakin ehkä kaukaa katsottuna maapalloa luonteeltaan, tarjoaa varsin omaperäisiä ideoita etenkin luontonsa puolesta. Vaaralliset kasvit ja toinen toistaan kiehtovammat otukset, sekä hirviöt tuovat Dekin eteen poikkeuksellisen suuriakin haasteita.
Visuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva yllättää varteenotettavuudellaan, vaikka ajoittain tietokonetekniikkaa erottaakin paljaalla silmällä. Ei kuitenkaan niin paljon, että se rikkoisi illuusiota täysin. Kuvaus tarjoaa upeita maisemakuvia, eikä se pelkää tuoda kameraa intensiivisen toiminnan keskellekään, mikä on hienoa nähdä. Käytännön efektit vakuuttavat myös yksityiskohtaisuudellaan. Lisäksi Sarah Schachnerin ja Benjamin Wallfischin yhteissävellykset istuvat konseptiin hyvin.
Predator: Badlands on oikein asiansa ajava toimintaelokuva, jolla on hyvät puitteet loistavallekin elokuvalle. Valitettavasti itsestään selvät käänteet pitävät sen kurissa korkeammasta potentiaalistaan, joka olisi voinut olla jopa saavutettavissa. Elokuva onnistuu kuitenkin miellyttämään aisteja monesta näkökulmasta katsottuna, vaikka kiehtovampi syvällisyys ehkä jääkin loppua kohden hieman taka-alalle. Sillä on hyvä aate ja sanoma tarjottavanaan, jos niitä sellaisiksi voi suoranaisesti kutsua.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 4.11.2025
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti