Ohjaus: Curtis Hanson
Pääosissa: Annabella Sciorra, Rebecca De Mornay,
Matt McCoy, Ernie Hudson, Julianne Moore, Madeline Zima
John de Lancie, Kevin Skousen
Genre: Draama, Jännitys
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
''The hand that rocks the cradle is the hand that rules the world.''
Pakkomielteisiin pohjautuvat elokuvat ovat aina olleet kiehtovia tapauksia minulle etenkin niiden syvällisen psykologisen näkökulmansa vuoksi. Vaikka olenkin nähnyt monia siihen kategoriaan putoavia nimikkeitä, oli yksi teos mennyt täysin ohi tutkastani. Hollywood Pictures -tuotantoyhtiön tuottama Käsi, joka kehtoa keinuttaa on vuonna 1992 ensi-iltansa saanut jännityspainotteinen draamaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Curtis Hanson.
Herra on tullut monille varmasti tutuksi L.A. Confidential -elokuvasta, kun taas minulle mies tuli tutuksi mainiosta 8 Mile -elokuvasta. Elokuva sai alkunsa käsikirjoittaja Amanda Silverin elokuvakoulun opinnäytetyöstä, jota hän kolmenkymmenen käsikirjoitusluonnoksen verran silotteli kahden vuoden työstämisen aikana. Elokuva on saanut nimensä William Ross Wallacen vuonna 1865 kirjoittamasta samannimisestä runosta. Onnistuuko elokuva vakuuttamaan minut varteenotettavuudestaan?
Tohtori Victor Mott on arvostettu ja menestynyt gynekologi alallaan, mutta kaikki tämä romuttuu kuitenkin hetkessä, kun häntä aletaan syyttämään potilaidensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kun toista lastaan odottava Claire Bartel syyttää häntä tästä rikoksesta, neljä muuta naista tulevat esiin samaisen asian kanssa vahvistamaan tarinan varteenotettavuuden. Tohtori Mott menettää lupansa ja on lähellä vankeusrangaistusta, mikä ajaakin hänet tekemään lopulta itsemurhan.
Tohtori Mottin leskeksi jäänyt vaimo saa tuskansa rutoksi kuulla myös, että kaikki perheen varat ovat jäädytettynä tapahtuneen rikoksen vuoksi, ja että heidän kotinsa viedään tämän pään päältä uhrien hyvitysten kattamiseksi. Yksin murtunut ja lähes rahaton rouva Mott saa puoli vuotta myöhemmin tietää, että ensimmäisen valituksen eteenpäin vienyt Claire etsii parhaillaan lastenhoitajaa omille pienille lapsilleen. Nainen näkee tämän täydellisenä mahdollisuutena kostaa edesottamukset.
Odotukseni Käsi, joka kehtoa keinuttaa -elokuvaa kohtaan olivat kuin avoin kirja konsanaan. En tiennyt siitä ennakkoon juuri mitään, minkä vuoksi päätin vain antaa sen viedä mennessään minkä pystyy. Onko se mistään kotoisin? Lähdetään liikkeelle siitä, että elokuva on todella laadukas monesta näkökulmasta katsottuna, vaikka pari seikkaa siitä hyppääkin niin sanotusti silmille. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun ihmiset olivat yleisellä tasolla hyvin helposti lähestyttäviä ja luottamuksellisia toinen toisilleen.
Vaikka rikoksia tapahtuikin lukuisia 1990-luvulla, eivät ne yleisimmin olleet kohdistuneita talon ja perheen sisäisiin tapahtumiin - ainakaan tällä kyseisellä tavalla. Elokuva toimi jollain tapaa herätyksenä ihmisille. Kaikilla tuntemattomilla ei välttämättä ollutkaan hyviä taka-ajatuksia mielessään. Ohjaaja Hanson lähestyy konseptiaan varmalla otteella heti alusta asti. Pääsemme poikkeuksellisen hyvin käsiksi käsiteltäviin hahmoihin ja heidän eriäviin elämäntilanteisiinsa.
Vaikka ensimmäisen kolmanneksen aikana hypitäänkin rajusti aikajanalla eteenpäin, ei se tunnu koskaan vaikuttavan negatiivisesti mukaansatempaavuuteen tai tarinan luomaan realistiseen illuusioon. Hahmot yllättävät autenttisuudellaan ja omaperäisyydellään. On pakko tosin mainita, että Bartel-perheen naiivisuus kieltämättä hämmentää tilanteen edetessä. Uskon vahvasti siihen, että jos yrittäisin hakea juuri syntyneelle lapselleni hoitajaa, kävisin todennäköisesti kaikki kivet läpi ennen lopullista valintaa.
Tässä elokuvassa niin ei tehdä ja se toimiikin varsin oivana opetuksena katsojalle. Jos sen aspektin yli pääsee irvistämättä, niin tarina kyllä hoitaa hommansa varsin hienosti. Tarinallisesti elokuva on suoraviivainen, mutta yllättävän monipuolinen. Vaikka se käsitteleekin tapahtumia lineaarisesti, jätetään muutamia selkeitäkin yksityiskohtia katsojan tulkittavaksi. Pelkäsin alussa, että vastakkainasettelun paljastaminen saattaisi mahdollisesti vesittää elokuvan mysteeri- ja jännityspuolen täysin.
Onneksi näin asia ei ole, sillä käsikirjoitus löytää jatkuvasti tapoja pitääkseen katsojan investoituneena näytöllä tapahtuvaan ja käsiteltäviin hahmoihin, jotka tuodaan esille upealla tavalla pitkin elokuvan kestoa. Näyttelysuorituksetkin tuntuvat poikkeuksellisen laadukkailta ympäri pöydän, vaikka monet ehkä kallistuisivatkin Rebecca De Mornayn suuntaan kyseisessä nokittelutilanteessa. Teknisesti elokuva on varsin mainiota seurattavaa loistavasta kuvauksesta Graeme Revellin sävellyksiin.
Tunnelmallinen puoli toimii elokuvan ehdottomana suolana. Vaikka tiedämmekin jo ennakkoon niin sanotusti sympatiaa ansaitsevan, mutta nopeasti sen menettävän antagonistin, tuntuu De Mornayn esittämä raskaasti perhettä manipuloiva Peyton löytävän varsin raivostuttavia tapoja vedellä naruista omaksi hyödykseen. Koko Bartelin perhe on nimittäin alusta asti ollut todella sydämellinen ja lämminhenkinen, minkä vuoksi heidän onnensa puolesta toivoisi tilanteessa kuin tilanteessa.
Käsi, joka kehtoa keinuttaa on yllättävän pätevä trilleri, joka yhdestä naiivista aspektista ja yhdestä todella naurettavasta käänteestään huolimatta onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä. Vaikka illuusio saattaakin monilla murtua jo alkuvaiheisiin etenkin nykymaailmasta katsottuna, pystyy se siitä huolimatta tarjoamaan varsin vinksahtaneen tarinan, jonka taustalla piilee syvä suru ja tuska, johon osa voisi varmasti samaistua tavalla tai toisella. Elokuva tekee kuitenkin valintasa hyvin selväksi, minkä vuoksi se sympatia kääntyy yhdelle puolelle.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 7.11.2025
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti