Dumbo (2019) - arvostelu



Ohjaus: Tim Burton
Pääosissa: Colin Farrell, Michael Keaton, Danny DeVito,
Eva Green, Finley Hobbins, Nico Parker
Genre: Fantasia, Perhe
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia 

Kuten alkuperäisen piirretyn arviossa mainitsinkin, Disneyn Dumbo on minulle yksi tärkeimmistä kulmakivistä lapsuudessani, jota muistelen aina lämmöllä ja palavalla halulla vierailla sen vuoristoratamaisen emotionaalisessa ympäristössä kerta toisensa jälkeen. Tämä adaptaatio on käytännössä kaksi kertaa pidempi kuin Disneyn alkuperäinen piirretty versio.

On siis kyllä kiehtovaa nähdä kuinka omistautuvainen se on alkuperäiselle materiaalilleen ja kuinka paljon uutta materiaalia Tim Burton joutui tuomaan tarinan täytteeksi saadakseen siitä koko pitkän teoksen. On varmaan ihan sanomattakin selvää, että kyseinen elokuva aiheutti minulle ennakkoon sekä innostavia, että pelon sekavia tunteita ennen varsinaisen näytöksen alkua.


Elokuva on hyvin kiehtova siinä mielessä, että se on ehkä ensimmäinen Disney live-adaptaatio sitten Maleficentin, joka ottaa selkeästi löyhemmän otteen alkuperäisen tarinansa adaptoimisesta ja pyrkii ikään kuin etsimään ulottuvuuttaan oman aitauksensa ulkopuolelta. Toki Dumbo pitää sisällään osan alkuperäisen tarinan materiaalistaan suht koskemattomana etenkin aivan elokuvan alkupuolella - joka oli aivan sanoinkuvaamattoman nostalgista koettavaa kertakaikkiaan - mutta hyvin aikaisessa vaiheessa se lähtee omille raiteilleen ja lähtee nimenomaan rohkeasti luomaan aivan omaa tarinaansa välittämättä sen aiheuttamista riskeistä.

Tim Burtonin asettaman alustavan asetelman seurauksena, hän joutuu tekemään hyvin riskialttiita ratkaisuja tarinankerronnallisesta näkökulmasta katsoen, jotta elokuvan pystyisi pitämään tarpeeksi pitkänä ja mahdollisimman järkeenkäypänä kokonaisuutena, muistaen samalla aina silloin tällöin lisätä matkan varrella pieniä adaptoituja yllätyksiä Disneytä rakastaville tahoille koettavaksi.


Se on kiehtovaa, että ensimmäisestä viidestätoista minuutista kahteenkymmeneen elokuva yrittää pitää mahdollisimman tiukan otteen alkuperäisen piirretyn materiaalistaan, tuoden siinä yhteydessä sen tutun ''disneymäisen'' taianomaisen tunnelman vakuuttavasti näytölle, jota olemme tosiaankin kaivanneet enemmän näihin uusiin elävämpiin versioihin.

Jossain vaiheessa kuitenkin tämä taianomaisuuden tunne alkoi pikkuhiljaa heikentyä siirtyessämme enemmän kohti niin sanotusti varsinaista uutta materiaalia. Ajoittain saimme vastaavan taianomaisia hetkiä pureskeltavaksemme tuon alunkin jälkeen etenkin hyvin fiksusti ujutettujen nostalgisten kohtausten muodossa, joita käsiteltiin hieman erilaisella lähestymistavalla kuitenkin alkuperäistä materiaalia kunnioittaen kaikin mahdollisin tavoin.


Monesti sitä katsoi tällaisia kohtauksia ja siinä ohessa huomasimme, että ne koostuivat monesta hyvin tutusta piirretyn elokuvan osasesta ja yksityiskohdasta, joista oli nidottu hyvin kekseliäitä yhdistelmiä. Esimerkiksi piirretyn elokuvan psykedeelinen ''pinkit elefantit''-kohtaus oli aika fiksusti lisätty tähän tarinaan hieman erilaisella lähestymistavalla sekä täysin erilaisessa asiayhteydessä, sillä alkuperäinen lähestymistapa ei vain olisi enää toiminut nykypäivän mittapuulla.

Vaikka tällä kertaa kyseinen kohtaus olikin uskottavammin tuotu näytölle, se siltikin vaati sen, että katsojat antautuisivat sen taianomaiselle mahdottomuudelleen analysoimatta liikaa sitä tieteelliseltä kantilta katsottuna. Elokuva jatkuvasti tuo näitä mahtavia elementtejä alkuperäisestä piirretystä, mutta vain sillä ehdolla, että se saa muuttaa niitä tarpeen mukaan omaan tarinaansa sopiviksi.


Rakastin elokuvan mielettömän kauniita lavastuksia, yleistä visuaalista ilmettä ja etenkin ajoittain rajustikin vaihtelevaa väripalettia, joka hieman hajoitti elokuvan yhtenäistä tunnelmaa, mutta onnistui tuomaan siihen kuitenkin myös hyvin kiehtovia tunnelmallisia kokonaisuuksia katsojan käsiteltäväksi. Monessa tapauksessa tätä voisi kuvailla isoksi tunnelmalliseksi sotkuksi, mutta mielestäni kyseinen vaihtelevuus ei häirinnyt niin paljon kuin pari muuta keskinkertaista yksityiskohtaa, joita avataan arvostelussa myöhemmin.


Elokuvan visuaalisuuden lisäksi tuotannon monipuolinen tehostetiimi teki aivan mielettömän upeaa työtä esimerkiksi itse Dumbon tapauksessa, joka näytti lähes täydelliseltä kokonaisuudelta tämän todentuntuisesta liikehdinnästä hyvin ekspressiivisiin silmiinsä asti, jotka aiheuttivat kyllä kieltämättä paljon tunteiden purkauksia ulottuen ilosta suruun sekä minulle itselleni, että todistetusti koko salin yleisöllekin.

Elokuva aiheutti aivan käsittämättömiä kylmiä väreitä hyvin moneenkin otteeseen etenkin minun tapauksessani. Se taas voi johtua siitä, että rakastan Dumbon alkuperäistä piirrettyä niin paljon, että todistaessani jotain tuttua ja nostalgisesti vaikuttavaa, se laukaisi aina jonkin sortin puudutuspiikin hermostooni lamauttaakseen minut siihen paikkaan, jotta lumoutuneena voisin seurata näytöllä tapahtuvaa.


Se ehdottomasti myös onnistui tuomaan pari hyvin tuttua emotionaalista hetkeä näytölle, jotka myös osuivat ja upposivat. Se on varmaan ihan sanomattakin selvää, että mitä kohtauksia tarkoitan. Haluan teidän kokevan ne kuitenkin itse. Puolen välin jälkeen, kun tarinassa tapahtui tietynlainen hyvin massiivinen muutos asetelmassa, se muuttui jopa tunnelmansa puolesta niin paljon, ettei se enää aina tunnelmallisesti kohdannut aiemman materiaalinsa kanssa yhteen, vaikka yrittikin kovasti pitää jonkin sortin kontrollin sulavasta sitomisestaan.


Elokuvan ehdottomasti vetävin hahmo oli Dumbo, jolla tuntui olevan enemmän ekspressiivisyyttä ja karismaa kaikessa mykkäisyydessäänkin, kuin monilla tarinan sivuhahmoilla, joilla suurimmalla osalla oli hyvin yksiuloitteiset ja aliravitut tarinan kaaret tarjottavanaan, joiden painoarvot itse tarinalle olivat kuitenkin hyvin löyhät. Näyttelijät olivat muuten ihan menetteleviä rooleissaan, mutta pari tapausta osoittautuivat pienoisiksi hutilaukauksiksi.

Colin Farrell oli muuten oikein mainio roolissaan, mutta hänen selkeästi väännetty aksenttinsa oli hyvin ailahtelevan tasoista ja hänellä tuntui olevan jatkuvasti ongelmia sen ylläpitämisen kanssa. Nico Parker oli kyllä yksi elokuvan pettävimmistä suorittajista näytellessään hyvin aneemisella ja käytännössä täysin ilmeettömällä olemuksellaan koko elokuvan ajan, joka kyllä rupesi puuduttamaan mitä pidemmälle elokuvassa edettiin.


Toinen tapaus, joka ei varsinaisesti ollut huono kokonaisuudessaan, mutta tuntui sopivan vähiten rooliinsa oli Michael Keaton. Hän esitti tätä hyvin sarjakuvamaista kaksipiippuista hahmoa ajoittain niin yliampuvasti tai ponnettomasti, että siitä meni uskottavuuskin osittain. Se oli hassua huomata, että Michaelin roolisuoritus tuntui ihan kuin hän olisi näytellyt Johnny Deppiä esittämässä kyseistä roolia. Voisiko olla, että rooli olisi alunperin ollut Deppiä varten luotu, mutta tietyistä syistä Tim Burton ei häntä mukaan saanut omaan Disneyn alaiseen tuotantoonsa? Hyvin mahdollista, mutta kyseistä hahmoa esitti nyt kuitenkin Michael Keaton.


Mikä erikoisinta, Dumbo tuntuu ehkä Tim Burtonin vähiten ''burtonimaiselta'' teokselta koskaan ja tiedän ehkä syynkin miksi minusta siltä tuntuu. Ohjaajana Burton on ehdottomasti omaperäinen visionääri, mutta vain hänen alkuperäistuotoksissaan. Kun hän on adaptoinut jotain jo olemassa olevaa näytölle, niin jälki on aina ollut hiukan heikompaa, kuin missään hänen omiin ajatuksiinsa ja ideoihinsa pohjautuvassa teoksessaan. Se voi johtua tietenkin siitä, että Burtonilla on hyvin omaperäinen tarinankerrontatyyli ja dramaattisempi näkemys maailmasta, jotka ehdottomasti vaativat vapaat kädet kyseisen ohjaajan vision vaikuttavaan toteuttamiseen.

Dumbossa hänellä on aikalailla odotetustikin hyvin sidotut kädet, kun puhutaan elokuvan tunnelmasta ja taiteellisesta toteutuksesta, jossa herra taas olisi taitavimmillaan. Se voi olla myös kanssa siitäkin johtuvaa, että Burtonin tyyli ei ihan yksi yhteen sovi Disneyn odotetun toteutustavan ja itse imagon kanssa, minkä vuoksi suurin osa potentiaalista menee täten hukkaan ainakin omasta mielestäni.


Dumbo on hyvin omaperäinen adaptaatio, joka uskaltaa kyllä sukeltaa suoraan syvään päätyyn etsiessään omaa kultaista tietään, mutta tuntuu tietyn ajan jälkeen kompastuvan etenkin jälkimmäisellä puoliskolla jatkuvasti heitteille jätettyihin punaisiin lankoihinsa, sivuhahmojen selkeisiin aliravitsemuksiin, sekä ailahteleviin tunnelmallisuuksien muutoksiin, jonka vuoksi kokonaisuus menetti samalla taianomaista loistoaan mitä pidemmälle tarinassa edettiin. Se oli keskinkertainen kokonaisuus, mutta arvostan todella, että Tim Burton yritti viedä ennalta tuttua tarinaa Guadagninon Suspirian tapaan aivan omaan ennennäkemättömään suuntaan ja tehdä siitä täysin uniikin kokonaisuuden.


Alkuperäistä Dumboa rakastavana tahona voin varmuudella sanoa, että tämä elokuva oli kiehtova, viihdyttävä, sekä osittain myös hyvin koskettava kokonaisuus, jota Dumbo ylivoimaisesti vetovoimaisimpana hahmona piti pystyssä. Hieman ristiriitainen olo siitä jäi, sillä rakastin suurimmaksi osaksi näkemääni, mutta moni asia ei vain tuntunut oikein toimivan yhtä mallikkaasti loppupeleissä.

Lähdin kuitenkin teatterista hymyissä suin, vaikka sisälläni roihusi sota oman mieltymykseni ja elokuvan todellisen laadun välillä. Tämä on taas yksi niistä elokuvista, joka tulee jakamaan katsojat varmasti kahtia, niin kuin se jakoi nyt minutkin. Kannattaa kuitenkin kokeilla, jos vaikka yllättäisi positiivisesti jossain määrin.




Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 30.3.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Itellä on tähän elokuvaan hyvin tiukka tunnepainoitteinen side sen vuoksi, että alkuperäinen piirretty on minun lempipiirrettyni kautta aikain, joten tykkäsin tästä joka tapauksessa.

      Poista
  2. Ikävä pettymys! Elokuvalla olisi ollut hurjasti potentiaalia, kun ohjaajana toimi Tim Burton ja päärooleissa nähtiin mm. Farrellia, Keatonia ja Greeniä. Itse Dumbo oli kyllä käsittämättömän hienosti toteutettu ja aivan uskomattoman suloinen, mutta sillä ei vielä pitkälle päästä...

    Hyvä arvostelu kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti olisi ollut rahkeet parempaankin!

      Poista

Lähetä kommentti