Eddington (2025) - arvostelu

 

Ohjaus: Ari Aster

Pääosissa: Joaquin Phoenix, Pedro Pascal, Emma Stone,

Austin Butler, Luke Grimes, Deidre O'Connell, Micheal Ward,

Clifton Collins Jr, William Belleau, Amélie Hoeferle

Genre: Draama, Komedia, Western

Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Ari Aster on todennäköisesti tätä nykyä tuttu tapaus melkein kaikille elokuvien suurkuluttajille, joka nousi kuin puskista konsanaan maailmankartalle Hereditary - pahan perintö -elokuvan myötä. Mies ei ainoastaan onnistunut lyömään itseään läpi katsojien tietoisuuteen, mutta nosti riman poikkeuksellisen korkealle genressään eriskummallisen elokuvansa avustuksella. Tuosta teoksesta voi olla tietenkin montaa mieltä, mutta itselleni se kuuluu kevyesti 2010-luvun parhaimpiin kauhuelokuviin.

Tämän jälkeen Aster lähti ohjaamaan Midsommar -loputon yö -elokuvaa, joka yhtälailla herätti paljon vilskettä katsojien keskuudessa - sekä hyvässä, että pahassa. Vaikka teos ei ollutkaan edeltäjänsä veroinen, onnistui se siltikin vakuuttamaan monet varteenotettavuudestaan. Seuraavana etappina toimi kuumehöyryinen Beau Is Afraid, joka jakoi katsojat entistä enemmän kahtia. Vaikka itselleni elokuva toimikin yllättävän hyvin, oli laskusuhdanne laadussa alkanut valitettavasti materialisoitumaan jonkin verran.

Eddington on vuonna 2025 ensi-iltansa saanut komediapainotteinen draamaelokuva, joka eroaisi edellisen teoksen tapaan valtavasti edeltäjistään. Poikkeuksellisen vahvoja yhteiskunnallisia teemoja sisällään pitävä ja politiikkaa kritisoiva teos vaikutti rohkealta suunnalta, mutta tiedostaen ohjaajan kyvykkyyden, oli luotto aina roikkumassa taustalla. Onnistuuko Ari Aster vakuuttamaan omaperäisellä visiollaan vai alkaako ote herpaantumaan lajityypin vaihdoksen myötä?

Vuonna 2020 Eddington-nimisen pikkukaupungin sheriffi Joe Crossin ja pormestari Ted Garcian välinen pattitilanne sytyttää poliittisen kaksintaistelun naapureiden välille kaksikon ottaessa tulisesti yhteen. Koronapandemian jyllätessä taustalla kaupunki jakautuu kahden äärimmäisen periaatteen äärelle päättämään tulevasta pormestarista ja epäselvään tilanteeseen turhautuneena Joe päättää nousta Tediä vastaan vaaleissa lyödäkseen oman näkemyksensä läpi. Tilanne äityy kuitenkin nopeasti henkilökohtaiseksi.

Ohjaaja Ari Aster on työstänyt kyseistä käsikirjoitusta todella kauan - ennen ensimmäistä läpimurtoaan. Tuolloin hän yritti noin viiden vuoden ajan saada projektia jaloilleen, mutta huonolla menestyksellä. Mies päätti sitten sysätä sen hetkeksi sivuun saadakseen oman uransa käynnistettyä kunnolla. Kolmannen elokuvansa alla mies kertoi haastatteluissa työstävänsä ensimmäistä käsikirjoitustaan uudemman kerran. Kyse olisi modernista lännenfilmistä, joka nojaisi satiiriseen poliittiseen kommentaariin.

Eddington on elokuva, jonka alkuasetelma on kieltämättä rohkea alkujaankin. Ei ainoastaan, että lajityyppi ei ehkä alustavasti ole ihan jokaisen kuppi teetä, mutta poliittisesti puhuttavat nimikkeet tuntuvat kyllä nousevan muutenkin kerta toisensa jälkeen otsikoihin väkijoukon jakavimpina elämyksinä. Kaikkia ei voi miellyttää ja se on ihan hyväksyttävää. Näissä elokuvissa on tosin aina se puoli, että se vastarinta tulisi olemaan astetta suurempi kuin odotettua eriävien näkemysten ja maailmankuvien vuoksi.

Ari Aster päättää upottaa katsojansa suoraan syvään päätyyn keskelle jo alkanutta tilannetta ja uuden aikakauden alkua, jota me itsekin todistimme noin viisi vuotta sitten. Joaquin Phoenixin esittämä eddingtonilaissheriffi Joe Cross elää varsin tasapaksua elämää pienien ongelmien piirittämänä, jotka tuntuvat kiertävän kehää kerta toisensa jälkeen takaisin nenän eteen ratkaistavaksi. Muuten mies elääkin sitten varsin onnellista arkea vaimonsa ja tämän vahvasti salaliittoteorioihin kangistuneen äidin kanssa.

Koronaviruspandemia on alkanut jylläämään maailmalla ja herättämään kaikkien terveysjärjestöjen edustajia horroksesta. Järjestelykysymykset vaivaavat maailmanlaajuisella säteellä ja osa asukkaista tuntuvat vastustavan kehotuksia, minkä vuoksi syntyykin sitten odotettuja erimielisyyksiä. Ohjaaja näyttää kolikoiden molempia puolia kahden eriävän perspektiivin muodossa, jotka luovat varsin uskottavan ja helposti oikeaan elämään peilattavan vastakkainasettelun.

Vaikka elokuva ottaakin oman kärsivällisen aikansa tarinansa alustamiseksi, alkaa se tempaamaan katsojaa pikkuhiljaa mukaansa. Valitettavasti sen tahditus ei ehkä ihan kaikkien silmäpareja tule lukitsemaan valkokankaalle innostuksesta, sillä mieltä jo entuudestaan jakavan poliittisen tematiikan lisäksi elokuva itsessään kaipaa kärsivällisyyttä katsojaltaan. Vaikka itselleni materiaali ajoikin asiansa hyväksyttävästi, tuntui se paikoitellen hieman puuduttavalta seurattavalta johtuen sen yliahdetusta luonteesta. Sillä on selkeästi valtavasti sanottavaa ja kommentoitavaa nykyihmisistä.

Ei kuitenkaan tarpeeksi tasapainoa näiden kiehtovien yksityiskohtien jouhevaksi yhdistämiseksi. Kuten olen aiemminkin joskus maininnut, poliittiset elokuvat eivät tunnu aina olevan kuppini teetä, vaikka kaikkiruokainen olenkin. Jotkut näistä nimikkeistä tuntuvat jopa satiirimaisuudestaankin huolimatta päällekäyvältä huohotukselta, mikä saa ainakin henkilökohtaisesti mielenkiintoni nopeasti sammumaan. Eddington on siitä erikoinen tapaus, että vaikka tätä refleksiä ei synny materiaalista, se ei myöskään kuitenkaan tunnu erottuvan sen kummemmin puoleksikaan.

Siitä tuntuu puuttuvan jokin hyvin ilmeinen potku tai piirre, mikä saisi konseptin roihahtamaan kunnolla liekkeihin. Elokuvassa on kuitenkin potentiaalia poikkeuksellisen paljon. Se kritisoi väkevästi viiden vuoden takaisia tapahtumia ja naureskelee päin näköä valitsemiemme päättäjiemme ylimalkaiselle sinisilmäisyydelle. Näyttelijät ovat odotetustikin todella vakuuttavia rooleissaan, eikä sen puoleen voi juuri lisätä mitään. Teknisestikin elokuva miellyttää silmää ja korvia laadukkaalla lähestymistavallaan. Siltikin, jokin jää hieman roikkumaan toimivuutensa puolesta...

Eddington on elokuva, joka voisi uudella hiomistyöllä erottua puolekseen varsin mullistavanakin yhteiskuntasatiirina. Valitettavasti sen kärsivällinen luonne ei koskaan johda mihinkään merkittävään, mikä jäisi sitten kummittelemaan mielen perukoille lopputekstien rullatessa valkokankaalla. Ottaen huomioon, että elokuva nojaa kirjavaan politiikan kirjoon, tuntuu se yllättävän unohdettavalta näin jälkikäteen ajateltuna. Sen katsoo kyllä mielellään ensimmäisen kerran, mutta en tiedä löytyykö siitä välttämättä mitään uusintakatseluarvoa vielä hetkeen.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.6.2025
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com