Suspiria (2018) - arvostelu

Ohjaus: Luca Guadagnino

Pääosissa: Dakota Johnson, Tilda Swinton

Genre: Fantasia, Kauhu, Mysteeri

Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia

Ollakseni täysin rehellinen kanssanne, minä en kovinkaan paljon originaalista Dario Argenton versiosta välittänyt, jota kuitenkin pidetään edelleen yhtenä kauhugenren vaikuttavimmista pätkistä ja yhtenä parhaimmista kulttiklassikoista tähänkin päivään asti. Pitäen sen mielessä, olin odottavaisella fiiliksellä sen puolesta, että uusi näkemys voisi tehdä asian tai toisen, mitä alkuperäinen versio ei onnistunut minulle tekemään: yllättämään minut jollain tavalla ja voi pojat kun ei pettänyt!

Luca Guadagnino teki jotain hyvinkin merkillistä tätä mytologiaa hyväksikäyttäen ja hän teki juuri niin kuin jokaikisen uusintafilmatisoinnin tekijän kuuluisi tehdä uudelleen kuvatessaan vanhoja suosikki klassikoita. Heidän ei kuuluisi kuvata elokuvaa uudelleen kohtaus kohtaukselta lisäten pelkkää nostalgiaa fanien mieliksi, kuten esimerkiksi Gus Van Sant teki ''uudistaessaan'' Alfred Hitchcockin ehdottomasti suosituimman klassikon Psychon. Ohjaajien kuuluisi ehdottomasti uudelleen kuvitella kyseinen tarina, kuitenkin pitäen ne tärkeimmät painopisteet ja itse mytologia koskemattomana. Tuo oli tärkein asia, mikä teki Guadagninon elokuvasta niin erityislaatuisen ja suorastaan majesteettisen kokonaisuuden.

Ei ainoastaan, että elokuvan tunnelma oli erittäin uhkaava, kiehtova ja suorastaan selkäpiitä riivaava, mutta myös tarina itsessään oli kasattu erityisen huolellisesti etenkin hyvin fiksun tarinankerrontatyylin avustuksella. Tämä seikka mahdollisti sen, että katsojat olisivat elokuvaa katsoessaan jatkuvasti varuillaan miettien, analysoiden ja yhdistellen kaikkia tarinan tuomia pikkuyksityiskohtia ja ovelia vihjeitä.

Ei ainoastaan, että vaimennettu värimaailma tuntui tuovan elokuvaan tilkan realismia ja dramaattisuuden tunnetta, mutta elokuvalla tuntui myös olevan mahtava käsitys intohimosta, jota avattiin sen aikana käyttäen aivan mielettömiä visuaalisia tekniikoita, mestarillista musiikkia Thom Yorken säestyksellä ja sen häiritsevää luontoaan johdatellakseen tarinan sen suinkin yllättävään päätökseensä.

Vaikka tämä elokuva onkin aivan oma juttunsa, näimme kuitenkin muutamia yksityiskohtia, jotka oli lisätty ihan nostalgian tarkoituksessa soppaan sekoitettavaksi. Esimerkiksi nopeasti zoomattavat otot kohtauksissa, joita käytettiin Argenton versiossa hyvin tiuhaan tahtiin, tuotiin myös tässäkin pariin otteeseen esille. Myös Argenton version päänäyttelijätär Jessica Harper tuotiin tähän projektiin mukaan ikään kuin cameorooliin. Hänen hahmollaan oli vielä suhteellisen tärkeä asema elokuvassa etenkin yhden toisen hahmon näkökulmasta katsoen, jolle hän toimi ikään kuin motivaattorina ja tietynlaisina muistelmina.

Näyttelijättärien roolisuoritukset olivat aivan mielettömiä ja vieläkin ihmettelen, että miten kukaan heistä ei saanut edes yhden yhtä ehdokkuutta isoimmissa palkintogaaloissa. Esimerkiksi olin hyvinkin yllättynyt, että Dakota Johnsonin älyttömän aistikas näkemys ujohkosta, mutta ilmaisevasta hahmostaan Susiesta oli niin yllättävän korkean tasoisen suorituksen takana. Tilda Swinton taas oli aivan käsittämättömän valtaava voima kyseisessä elokuvassa näytellen ei ainoastaan yhtä, tai edes kahta, vaan kolmea eri hahmoa samanaikaisesti. Mikä tekee siitä suorituksesta myös entistä vakuuttavamman oli se, että hänen jokainen roolinsa erosi toisistaan valovuosien verran, mikä näyttää Tildan muovautuvaisuuden taitojen määrää erityisen todistettavasti.

Vielä kun otetaan huomioon, että hän näytteli vanhaa miestäkin hyvinkin uskottavalla tavalla, se tekee kyseisen näyttelijättären suorituksesta entistä uskomattomampaa. Siinä täytyy kuitenkin olla ottamatta hänen erikoista äänen sävelkorkeuden valintaa huomioon, joka oli kieltämättä hieman oudon kuuloista kuunneltavaa. Hän joka tapauksessa ansaitsee kaiken ympäriltä saadun tunnustuksensa upeasta roolityöskentelystään.

Vaikka kyseinen elokuva oli erityisen hidastempoinen ja laahustava ajoittain etenkin sen taustalla tapahtuvien poliittisten yksityiskohtien vuoksi, se kertoi tämän erittäin ajatuksia herättävän tarinan henkeäsalpaavan mestarilliseen tapaan saaden minut tuntemaan hyvin pitkälti kaikkia mahdollisia tunteita samanaikaisesti. Yksinkertaisesti sanottuna minä rakastin tätä elokuvaa, mutta myös inhosin sitä samaan aikaan. Ihannoin sitä hullunkurisen luontonsa vuoksi, mutta tunsin myös hyvin pahoinvoivalta samanaikaisesti.

Guadagninon Suspiria on mestarillinen intohimon tuotos, joka toi tarinan häiritsevän mytologisen olemuksen upeasti näytölle. Tunsin oloni hyvin ristiriitaiseksi aluksi kun lähdin teatterista, mutta pitkän analysoimisprosessin jälkeen rakastuin kyseiseen pätkään entistä enemmän ja sen hyvin vaikuttavaan tekniseen toteutukseen, jota ei enää paljoa nykypäivänä saada tuotua yhtä häiritsevällä, mutta toimivalla tavalla näytölle. Tai ainakaan ei ole pitkään aikaan yksikään elokuva ollut niin häiritsevä, mutta niin miellyttävä samanaikaisesti. Aivan uskomattoman mestarillinen uusintanäkemys Suspiriasta minun mielestäni ja suosittelen ehdottomasti katsomaan, jos kuumottavaa ja hypnoottista elokuvaa olette vailla!

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 19.3.2019
Lähteet: kansikuva filmstarts.de, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com