Doctor Sleep (2019) - arvostelu

Ohjaus: Mike Flanagan

Pääosissa: Ewan McGregor, Kyliegh Curran, Rebecca Ferguson,

 Emily Alyn Lind, Cliff Curtis, Carl Lumbly,

Bruce Greenwood, Jacob Tremblay

Genre: Kauhu, Jännitys

Kesto: 2 tuntia 31 minuuttia

En olisi esimerkiksi kymmenen vuotta sitten osannut vielä kuvitella, että Stephen Kingin romaanille oltaisiin koskaan tehty jatko-osaa, puhumattakaan filmatisoinnista, mutta tässä sitä taas kuitenkin ollaan. Viime vuosien aikana olemme kiristäneet hiukan tahtia herran kirjoihin perustuvien filmatisointien ja sarjojen kanssa, sillä niitä tuntuu tulevan jo kuukausittain yhä enemmän ja enemmän. Minua se ei haittaa sitten ollenkaan, sillä luen itseni Kingin töiden ihailijaksi ja haluan uusien filmatisointien tulevan tasaiseen tahtiin valkokankaillekin.

Doctor Sleep -elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan vuodelta 2013, mutta jatkaa kuitenkin löyhän Stanley Kubrickin Hohto -adaptaation tarinasta eteenpäin, mikä on mielestäni hyvin merkillinen ratkaisu alkuunkin. Ei ainoastaan se, että yhdelle kaikkien aikojen mullistavimmalle elokuvalle päätettiin tehdä jatkoa, vaan pikemminkin se, että Doctor Sleep -elokuvassa yritettäisiin olla todella uskollisia alkuperäismateriaalille edeltäjän ottaessa vuosia sitten aivan päinvastaisen asenteen.

Menimme Elokuvan taikaa -arvostelusivua ylläpitämän ystäväni kanssa katsomaan elokuvaa lehdistönäytökseen ja olimme yhtä eriävissä päissä odotuksiemme kanssa ennakkoon, kuin nämä kaksi elokuvaa konsanaan. Luettuaan juonikuvauksen ystäväni kiinnostus lopahti nollaan, kun taas minun tapauksessani se jäi yhtä korkealle, kuin ennenkin. En ollut innoissani välttämättä itse konseptin puolesta, vaan pikemminkin siitä, että pääsisimme tähän kutkuttavan pelottavaan ympäristöön takaisin käsiksi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Oliko tämä elokuva lopulta järkevä yritys vai oliko projekti tuhoon toimittu jo alkutekijöissään?

Danny on ehtinyt kasvaa jo aikuiseksi. Tämä menneistä kauhuista traumatisoitunut mies pyrkii hukuttamaan oman pahan olonsa päihteiden ja alkoholin alle, jottei hänen tarvitsisi koskaan käyttää enää hohtoaan ja palaamaan niihin kauhistuttaviin muistoihin. Tätä hän sitten harrastaakin vuosien ajan ja välttelee lapsuuteensa lipsumista parhaansa mukaan, mutta kuten odottaa saattaakin, tästä tulee entistä vaikeampaa tilanteen eskaloituessa raiteiltaan. Nimittäin eräänä päivänä Danny oppii, ettei hän ole ainoa erityinen ihminen päällä maan, kun Abra -niminen tyttö onnistuu hohtamalla saamaan Dannyyn telepaattisen yhteyden.

Tämä lähtee etsimään hohteen lähdettä ja ajautuu tietämättään keskelle ennennäkemätöntä vaaraa, jossa The True Knot -niminen kultti jahtaa hohtavia ihmisiä ravinnokseen. Kultin jäsenet ovat onnistuneet elämään parhaimmassa tapauksessa vuosisatojenkin ajan, mikä johtuu siitä, että he saavat elinvoimansa erityislaatuisten ihmisten hohdosta. Hohtavia ihmisiä ei kuitenkaan vain yksinkertaisesti ole enää paljoa tarjolla, minkä vuoksi he yrittävät etsiä mahdollisimman suuria saaliita matkatessaan ympäri maata. Mitä tapahtuu, kun Abra osuu heidän tutkansa kohdalle?

The Haunting of Hill Housen luoja Mike Flanagan oli onnesta soikeana, kun sai kuulla saavansa mahdollisuuden ohjata oman idolinsa Stephen Kingin romaanista pohjautuvaa tarinaa. Kun kyse oli vielä Stanley Kubrickin mestariteoksesta pohjautuvasta jatko-osasta - Doctor Sleepistä, niin oli sanomattakin selvää, että vaikka kuinka innoissasi ja paneutunut olisitkaan asiaan, tämän tasoisen projektin aiheuttamat paineet olisivat alusta asti käsittämättömän hurjat. Siitä huolimatta mies otti pestin vastaan ja rupesi heti paiskimaan hommia. Eroten edeltäjästään, Doctor Sleep tulisi olemaan paljon uskollisempi filmaattinen sovitus samannimisestä kirjasta, samalla kunnioittaen visionäärisen Kubrickin eriskummallista näkemystä tästä erityislaatuisesta maailmasta ja sen hahmoista.

Elokuva yrittää selkeästi mukailla Kubrickin teoksen kulmikasta ja epäordinaarisen efektiivistä tarinankerrontaa sekoittaen sitä samalla moderniin ja tavanomaisempaan hidastempoiseen tyyliin. Tämä hitaasti palava hypnoottinen taiteilu toimii nykypäivän maailmassa paljon jouhevammin, kuin kulmikas ja ärhäkkä tyyli. Teoksella kestää aikaa etsiä omaa identiteettiään ja suuntaansa, sillä se tuntuu poikkelehtivan monien ideoiden ja teemojen välillä onnistumatta löytämään heti alusta asti selkeää linjausta tarinansa esillepanoon. Onneksi loppujen lopuksi se onnistuu löytämään kultaisen keskitiensä ja ensimmäisen kolmanneksen jälkeen olemmekin selkeämmin perillä elokuvan suunnasta, sekä sen kehityksestä.

Tarina itsessäänkin on kiehtovasti kooottu kokonaisuus, jolla kestää hetken aikaa päästä vauhtiin, mutta mitä pidemmälle elokuvassa edetään, sitä toimivammaksi ja uskottavammaksi tapahtumat alkavat muuttumaan. Tämä johtuu tietenkin siitä, että investoitumisessa menee oma aikansa hahmottaessamme edellisen elokuvan hahmoja ja heidän kokonaisvaltaista dynamiikkaansa uudessa asetelmassa näin vuosia myöhemmin. Elokuva käyttää tuttuja hahmoja vakuuttavasti hyväksi alustaessaan ja syventäessään heidän menneisyydestä poukkoavia sisäisiä emotionaalisia taakkojaan ja läpikäytyjä traumojaan erilaisin metodein.

Elokuvassa on hyvin kiehtova psykologinen puoli liittyen omaan pään sisäiseen psyykkiseen taistelemiseen ja hohtamisen piileviin voimaannuttaviin mahdollisuuksiin. Danny yrittää auttaa Abraa selviytymään vaarallisesta vastakkainasettelusta, kun tämä saa tietää, että hohtoa janoava kultti, joka spesialisoituu erityislaatuisien yksilöiden kaappaamiseen ja eliminointiin, on hänen perässään. Danny on siis pakotettu palaamaan yliluonnollisen mielensä syöverehin ja avaamaan kauas ja tiukasti lukitut demoninsa vapaaksi, jotta hän pystyisi auttamaan tyttöä selviytymään vaarallisen kultin painostavalta takaa-ajolta.

Roolisuoritukset ovat suurimmaksi osaksi oikein hyviä. Ewan McGregor on erittäin vakuuttava roolissaan ja mielestäni onnistuu hyvin eläytymään Dannyn traumatisoituneeseen ja henkisesti pahoinvoivaan rooliinsa. Vaikka aluksi näemme pelkästään Ewanin näyttelemässä, hyvin pian pääsemme kuitenkin siihen käsitykseen, että hän todellakin on Danny, eikä vain näyttele tätä. Hän onnistuu kaivamaan itsensä epäuskottavasta tilanteesta kuiville vesille hyvän roolisuorituksensa avustuksella. Ainoa selkeä hutilyönti, joka elokuvan roolituksessa on sattunut tapahtumaan, on osunut pääantagonistin Rosen kohdalle, jota esitti muuten mainio näyttelijä Rebecca Ferguson.

Hänen lähestymistapansa tähän hahmoon oli hiukan ylilyövä ja nihkeästi istuva kokonaisuus, joka ei ainoastaan vedä katsojaa ikävästi pois elokuvan luomasta hypnoosista, vaan myös tuntuu ajoittain havoittavan sen uskottavuutta ylisuorittavalla luonteellaan. Vaikka ideana Rebecca Fergusonin lähestymistapa hahmoon onkin ihan toimiva ja oikeansuuntainen, hänen olisi kannattanut hiukan tiputtaa innokkuustasojaan alemmas saadakseen hahmonsa istumaan paremmin sekä itse tarinaan, että muiden hahmojen keskuuteen, jotka ovat paljon pidättäytyväisempiä kokonaisuuksia häneen verrattuna.

Tuotannollisesti ja teknisesti elokuva on erittäin miellyttävä ja näyttävä kokonaisuus, joka tuo tämän kutkuttavan fantasiamaailman vakuuttavasti näytölle takaisin monien vuosien jälkeen. Tyylissä saattaa olla vivahteita ohjaaja Mike Flanaganin mestarilliseen kauhusarjaan The Haunting of Hill Houseen, josta hyvin tutuksi tullut tumman sinertävä-vihertävä-kellertävä väripalettiyhdistelmä on saanut alkunsa. Kuvaus on mestarillisen laadukasta kaiken kaikkiaan ja jotkut tekniset ratkaisut yllättävät toden teolla ylivertaisuuksillaan. Mutta ongelmat eivät olekaan visuaalisessa esillepanossa, vaan rakenteellisissa päätöksissä, jotka ravistelevat elokuvaa ajoittain omalta mukavuusalueeltaan pois.

Elokuvassa on hyvin nostalginen loppu, joka toimii kyllä omana itsenäisenä lopetuksena, mutta se saattaa joistain katsojista ehkä vaikuttaa hiukan antiklimaattiselta toistavan luonteensa vuoksi. Tuotoksessa on nimittäin paljon kohtauksia ja käänteitä, jotka valitettavan useasti toistavat samoja tarinallisia painopisteitä, kuin edeltäjänsäkin. Elokuvan lopussa tämä tulee erittäin hyvin esille, kun se ei tunnu paljoa uutta ja omaa keksivän nostalgisten kohtausten vierelle. Niiden siivittämänä elokuva kuitenkin saa tarinansa päätökseen, mutta saattaa tuntua katsojasta hiukan alisuoriutukselta, minkä vuoksi se ei välttämättä tule vakuuttamaan jokaista Hohto -elokuvan kannattajaa, vaan jää joillekin vain hyväksi yritykseksi.

Ymmärrettävästikään Doctor Sleep ei tule olemaan kaikkien kuppi teetä, edes Stanley Kubrickin version kannattajien näkökulmasta, vaikka ohjaaja Mike Flanagan yrittääkin parhaansa mukaan koota yhtä ajatuksiaherättävän elokuvan, sekä yllämainitun herran filmatisoinnin, että Stephen Kingin alkuperäisen hittiromaanin pohjalta. Itse tykkäsin kyllä elokuvasta, vaikka sillä kesti hetken aikaa päästä oman konseptin ja idean varsinaiseen ytimeen. Silloin kun pääsimme siihen käsiksi, aloin pitämään sen tarjoamista teemoista ja ideoista yhä enemmän ja enemmän, joita elokuva pyrki tuomaan pinnalle pitkän kestonsa aikana mahdollisimman filosofisella lähestymistavallaan.

Vaikka tykkäsinkin siitä suurimmaksi osaksi, elokuvassa on myös jonkin verran moitittavia seikkoja, mitkä vievät siltä valitettavasti hieman varteenotettavuutta ja uskottavuutta. Siitä huolimatta elokuva on ehdottomasti hyvä yritys jatkaa Hohdon tarinaa ja avartaa maailmaa entisestään. Omasta mielestäni se onnistuukin siinä, vaikka sen olisi voinut tehdä ehdottomasti myös paremminkin. Haluan ehdottomasti nähdä elokuvan uudestaan mahdollisimman pian, mutta toistaiseksi voin vain sanoa, että se on tällä hetkellä vain keskivertoa parempi elokuva minulle. Muihin Stephen King -filmatisointeihin verrattuna, Doctor Sleep yltää laadullisesti varmasti vähintäänkin keskikastin paremmalle puolelle, mutta toivon uusintakatsastukseni avaavan kiehtovaa konseptia entisestään. Tämän elokuvan pinnan alla nimittäin lymyilee jotain erityistä...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 30.10.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com