Keeper (2025) - arvostelu

 

Ohjaus: Osgood Perkins

Pääosissa: Tatiana Maslany, Rossif Sutherland,

Glen Gordon, Birkett Turton, Logan Pierce, Eden Weiss,

Tess Degenstein, Erin Boyes, Claire Friesen

Genre: Kauhu, Jännitys

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Yhdysvaltalainen Osgood Perkins on ohjaaja, joka on hiljattain lyönyt aivan uudenlaisen vaihteen silmään elokuviensa suhteen. Vaikka mies onkin ohjausdebyyttinsä jo kymmenen vuotta sitten tehnyt, ovat mahdollisuudet alkaneet avautumaan edessä kunnolla vasta viimeisen kahden vuoden aikana. Herra on tullut minulle tutuksi noin viisi vuotta sitten keskitasoisesta Gretel & Hansel -elokuvasta. Vaikka tuotos ei koskaan korkeaan potentiaaliinsa yltänytkään, oli siitä selkeästi nostettavissa lupaavia piirteitä.

Perkins löi itsensä lopullisesti läpi vuonna 2024 Longlegs-elokuvan myötä, joka ei ainoastaan vakuuttanut katsojia ohjaajan kyvykkyydestä, mutta sai tämän oikeasti odottamaan tulevia projekteja. Vuonna 2025 mies onkin jo julkaissut The Monkey -elokuvan, joka jakoi mielipiteitä rajusti. Nyt puoli vuotta myöhemmin on aika seuraavalle tuotokselle. Neon-tuotantoyhtiön Keeper on vuonna 2025 ensi-iltansa saanut hyytäviä kansantaruja mukaileva kauhuelokuva. Kysymys kuuluukin: korvaako määrä laadun?

Lyhyt vastaus on yleensä ei, mutta onnistuuko Perkins todistaa väitteen vääräksi? Lähdetään liikkeelle siitä, että Keeper on kiehtovan ristiriitainen kokemus kaiken kaikkiaan. Vaikka konseptuaalisesti sillä onkin todella moniulotteinen idea taustalla, tuntuu elokuva jatkuvasti hakevan jalansijaa mudan keskeltä. Seuraamme tarinassa romanttista vuosipäivää, jonka Tatiana Maslanyn esittämä maalari Liz ja Rossif Sutherlandin esittämä lääkäri Malcolm päättää viettää jälkimmäisen omistamalla mökillä.

Tilanne äityy pikkuhiljaa hyvin eriskummalliseksi ja monella tapaa hyytäväksi psykologiseksi selviytymiskamppailuksi. Keeper tekee ehkä suurimman mokansa jo alkumetreillä. Vaikka avauskohtaus onkin sellaisenaan hyvin toteutettu, tuntuu se paljastavan konseptin perimmäisen idean heti kättelyssä, mikä jättää mysteerille tukalat paikat operoida paineen alla. Tiedostamme jo alusta asti, että reissu on tuhoon tuomittu ja kenen kannalta se todennäköisesti saattaa olla viimeinen.

Siitä huolimatta elokuva yrittää parhaansa mukaan johdatella katsojaansa sivuraiteille mahdollisella käänteellä, joka ei koskaan löydä kuitenkaan perille. Elokuvassa on ytyä, mutta ei välttämättä ihan siltä kantilta, miltä sitä olettaisi. Tarinallisesti se nimittäin leviää selkeästi käsiin. Uudet paljastukset eivät juurikaan tepsi, vaikka yliluonnollisuudella maustetaankin elokuvaa pitkin kestoaan. Palaten alkuperäiseen kysymykseen: ei. Määrä ei korvaa laatua ja sen huomaa tässäkin kyseisessä esimerkissä. 

Vaikka tarinallisesti elokuvalla onkin vaikeuksia parsia jouheva kokonaisuus kasaan, tuntuvat ohjaaja Perkinsin vahvuudet erottuvan puolekseen muissa elementeissä. Tunnelmallisesti se maksaa velkaansa miellyttävästi takaisin. On yllättävää, että vaikka tiedämmekin tapahtumien päämäärän - tavallaan, onnistuu elokuva repimään kaiken mahdollisen jännittävyytensä irti konseptistaan. Nuo kohtaukset pitävät intensiteetin korkealla, vaikka varsinaiset syyt tapahtumille pysyisivätkin visusti piilossa.

Käsiteltävät hahmot ovat päällepäin kyllä kiinnostavia, vaikka kovinkaan paljoa syvyyttä emme heistä saa elokuvan aikana irti. Emme tämän vuoksi pysty investoitumaan heidän koettelemuksiinsa täydellä teholla, mikä taas johtaa siihen, että kiinnostus kääntyy enemmän tapahtumasarjan lopullisiin paljastuksiin kuin käsiteltäviin kohteisiin. Vaikka dialogi tavallaan ajoittain mukaileekin realistista luonnetta, tuntuvat hahmojen käyttäytymismallit olevan niin sanotusti epäinhimillisiä luonteeltaan.

Temaattisesti elokuva viittaa vahvasti ''meressä on enemmänkin kaloja tarjolla'' -sanontaan, jolla tietenkin viitataan vaihtuviin ihmissuhteisiin. Enempää en asiaan voi sukeltaa sen paljastavan luonteen vuoksi, mutta viittaus on kyllä hyvin selkeä ja suoraviivainen ideansa puolesta. Nostetaan vielä sellainen asia tarjottimelle, että elokuvan yksityiskohtia kun rupeaa analysoimaan pintaa syvemmälle, niin illuusio romahtaa käsiin. Ne eivät vain tunnu kestävän päivänvaloa ollenkaan.

Keeper on mielipiteen rajusti kahtia jakava elokuva, joka esteettisestä ja tunnelmallisesta miellyttävyydestään huolimatta jää todella epämääräiseksi sillisalaatiksi. Vaikka konseptilla onkin paljon hyviä elementtejä ja ideoita tarjottavanaan, hakee niiden yhdistelmä paikkaansa universumissa vailla selkeää yhtenäistä taka-ajatusta. Aiemmin nähtyjen tapahtumien kulminaatio ei käänny tarpeeksi johdonmukaisesti, jotta se vakuuttaisi varteenotettavuudellaan tai syvällisemmällä vaikutuksellaan.

Elokuva parsittiin kasaan kiireessä ja valitettavasti sen huomaa kyllä kaukaakin. Ei ainoastaan, että käsikirjoitus hakee jatkuvasti itseään riviensä välistä, mutta hahmot rikkovat ajoittain pätevääkin illuusiota eriskummallisilla ratkaisuillaan. Loppua kohden kiinnostus hupenee ja tilanne ikään kuin vesittyy omaperäisestä luonteestaan huolimatta varsin mitäänsanomattomaksi. Elokuva tuntuu perimmiltään kuin ensimmäiseltä käsikirjoitusversiolta, joka vaatisi vielä rutkasti hiomistyötä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 18.11.2025

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com