Ohjaus: James Foley
Pääosissa: Dakota Johnson, Jamie Dornan, Eric Johnson,
Eloise Mumford, Rita Ora, Luke Grimes, Victor Rasuk, Jennifer Ehle,
Max Martini, Bruce Altman, Arielle Kebbel, Marcia Gay Harden
Genre: Draama, Romantiikka, Jännitys
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Hyvin heikon ensimmäisen Fifty Shades of Greyn ja vain hiukan sitä paremman jatko-osan Fifty Shades Darkerin jälkeen olikin aika siirtyä suositun elokuvasarjan toisen jatko-osan ja trilogian päättävään Fifty Shades Freed -elokuvan pariin. Fifty Shades Freed on James Foleyn ohjaama eroottinen draamaelokuva, joka perustuu E. L. Jamesin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin vuodelta 2012. Edeltäjiensä tapaan elokuva sai paljon kritiikkiä niskaansa, mutta lippukassoilla se edelleenkin menestyi vakuuttavasti heikoista arvioista huolimatta.
Tämä on itse asiassa ainoa elokuva kyseisessä elokuvatrilogiassa, jonka olen jo aiemmin nähnyt, mutta lähdin katsoamaan sitä uudestaan avoimin mielin ja puhtaalta pöydältä. Toiveissani oli löytää uusia yksityiskohtia, jotka saattoivat ensimmäisellä katsastuskerralla jäämään huomaamatta. Onnistuuko elokuvasarja kääntämään keskinkertaisuurtensa viimeisen osan avulla vai onko alhainen taso vain pinttynyt tiukasti sen imagoon kiinni?
Anastasia Steelen ja Christian Greyn tarina jatkuu onnellisissa merkeissä parin palattua takaisin yhteen ristiriitaisien dilemmojen jäljiltä. Mies pyysi naisen kättä ja tämä vastasi myöntävästi. Tuoreen avioparin yhteinen elämä näyttäisi vihdoin löytävän kultaisen keskitien, mutta menneisyys vainoaa heitä edelleen. Parin uhkana on tällä kertaa Anan entinen pomo Jack Hyde, joka vannoo kostoa menetettyään uransa ikävän väliselkkauksen takia. Mitä tapahtuu, kun astetta aggressiivisemmaksi muuttunut Jack pääsee vapaalle jalalle ja yrittää tuhota uuden Grey-parin tulevaisuuden?
Olemme nyt edenneet tarinakokonaisuudessa siihen pisteeseen, että Dakota Johnsonin esittämän Anan ja Jamie Dornanin esittämän Christianin elämä näyttäisi kukkivan puhdasta kultaa. Molemmat uskoutuvat toisilleen täysillä, eivätkä halua muuta elämältään kuin toisensa. Vaikka ajoittain molemmat sortuvat ajoittain omiin paheisiinsa ja mieltymyksiinsä, he tuntuvat vihdoin löytävän yhteisen tasapainon keskenään. Nyt kun varsinainen uhka ei tulekaan enää kummankaan avioparin puolelta, tilanne muuttuu radikaalisti kuin kissa-hiiri-leikiksi konsanaan.
Viime osassa kuvaan astunut Eric Johnsonin esittämä Jack Hyde on tällä kertaa massiivisessa osassa tarinaa, sillä hänen kostoretkensä toimii sen toisena keskipisteenä Anan ja Christianin suhteen käsittelyn lisäksi. Mies pyrkii sekoittamaan uuden avioparin suunnitelmat täysin menetettyään tulevaisuutensa ajattelemattoman virheensä vuoksi. Tiesimme Jackin olevan jollain tasolla häiriintynyt ja epävakaa persoona, mutta nyt hänestä on tullut jokseenkin uhkaava rikollinen, jonka pakkomielle pistää Greyt vaaraan.
Elokuvan ensimmäinen kolmannes tuntuu pesevän kaiken aiemman koetun materiaalin aivan mennen tullen. Tietenkin alustus mukailee yhtä nopeaa ja pinnallista käsittelyä kuin aiemmissakin elokuvissa, mutta nyt tarina tuntuu lähtevän paljon mukaansatempaavammin liikkeelle. Aiemmat tarinakaavat, joita alustettiin edellisissä osissa, unohtuvat tässä elokuvassa kokonaan, kun taas uudet eivät tunnu oikein tuovan kokonaisuudelle mitään tarpeellista käsiteltävää.
Vaikka uusien käänteiden kuuluisikin olla suuria hetkiä tarinassa, vesittyvät ne nopeasti hyvin mitättömiksi yksityiskohdiksi kiirehtivän ja hosuvan rakentamisensa vuoksi. Kaikki merkittävät kohtaukset loppuvat aika lailla alkutekijöihin, eikä yhdenkään tilanteen tai käänteen tapauksessa anneta tarpeeksi aikaa hengittää ja muhia, jotta varsinainen takaisinmaksu ja vaikutus olisi efektiivistä. Tämän vuoksi investotuminen on vain pinnallista, eikä se onnistu tekemään suurta emotionaalista vaikutusta oikein kehenkään.
Fifty Shades -elokuvasarjan ongelmallisuus on aina nojannut maalaisjärjen ja logiikan puutteeseen, eikä tämäkään osa onnistu väistämään näitä massiivisia esteitä matkan varrella. Ajankulku on elokuvien aikana ollut suhteellisen nopeaa kokonaisvaltaisen tarinan sijoittuessa noin parin kuukauden sisään ja se automaattisesti nostaa lukuisia kysymyksiä pöydälle. Suurimpana seikkana minua häiritsee se, kuinka nopeasti Ana ja Christian ovat edenneet ailahtelevassa suhteessaan.
Vain muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen he ovat jo naimisissa, mikä tuntuu toki satumaiselta, mutta jopa saduissa se on hyvin absurdi ajatus itsessäänkin. Jos tarinaa olisi onnistuttu silpomaan pidemmälle ajalle aikajanalla, sen tarjontaan ehkä pystyisi alkeellisella tasolla uskoutua, mutta nyt kun elokuvasarjan aikana jatkuvasti mainitaan suhteen järkyttävän nopeatempoisesta etenemisestä ja tapahtumien välillä koostuvasta lyhyestä ajasta, sitä ei vain voi olla huomaamaatta.
Edellisessä osassa saimme pienen maistiaisen tarinan tarjoamasta jännityspainoitteisuudesta, vaikka materiaali itsessään olikin hyvin heikkoa kaikin puolin. Fifty Shades Freed -elokuvassa tälle aspektille annetaan enemmän tilaa kehittyä ja mahdollisuuksia käyttää. Elokuva ei ole enää vain romanttinen draama, vaan se nojaa paljon myös trillerimäisiin ratkaisuihin nostaakseen panoksia ja intensiteettiä. Ymmärrän sen täysin, sillä elokuvan pitäisi toimia tarinakokonaisuuden päättävänä lukuna, mutta laatu ei kutenkaan ole parantunut aiemmin koetusta, mikä tekee siitä merkityksetöntä. Toki se tuo vähän enemmän vauhtia muuten ennalta-arvattavaan ja puuduttavaan kokonaisuuteen.
Vaikka Fifty Shades Freed yrittääkin parhaansa mukaan nostaa elokuvasarjan pohjamudista, lopputulos jää vain keskinkertaiselle tasolle. Trilogian laadullinen nousujohteisuus kyllä yllättää, mutta se ei kuitenkaan koskaan yllä vaaditulle tasolle, jotta sen voisi ottaa missään vaiheessa tosissaan, puhumattakaan laadullisesta varteenotettavuudesta. Edeltäjiensä tapaan musiikkivalinnat ovat erittäin hyviä ja hienosti tunnelmaan sopivia.
Teknisesti elokuva pitää korkean tasonsa yllä etenkin visuaalisesta näkökulmasta katsottuna, mutta eipä elokuvasarjalla muuta lopulta tunnukaan olevan tarjottavanaan, mikä jäisi mielen perukoille kummittelemaan - ainakaan positiivisten seikkojen puolesta. Pohjamudissa rämpivä trilogia saa vihdoin arvoisensa päätöksen ja jää kuin jääkin erittäin kehnoksi kokonaisuudeksi. Lähdin katsomaan näitä elokuvia mahdollisimman avoimin mielin, mutta ne eivät kuitenkaan siitä huolimatta onnistuneet herättämään minussa sen ihmeellisempiä tunteita - enemmänkin vain ihmetystä.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti