Fifty Shades of Grey (2015) - arvostelu



Ohjaus: Sam Taylor-Johnson
Pääosissa: Dakota Johnson, Jamie Dornan, Eloise Mumford,
Jennifer Ehle, Victor Rasuk, Luke Grimes, Marcia Gay Harden,
Rita Ora, Max Martini, Callum Keith Rennie, Andrew Airlie
Genre: Draama, Romantiikka, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Fifty Shades of Grey on Sam Taylor-Johnsonin ohjaama eroottinen draamaelokuva, joka perustuu E. L. Jamesin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin vuodelta 2011. Elokuva on hyvin ristiriitainen tapaus kaiken kaikkiaan saamansa massiivisen suosion ja musertavan kritiikin vuoksi. Se sai julkaisuaikoinaan paljon lokaa niskaansa materiaalinsa suhteen, mutta rikkoi samalla ennätyksiä ympäri maailmaa. Se tienasi maailmanlaajuisesti huimaavat viisisataa seitsemänkymmentäyksi miljoonaa dollaria neljänkymmenen miljoonan budjetillaan, mikä on aivan järkälemäinen voitto etenkin Universal Studiosille.

Odotukseni olivat täysin olemattomat ennakkoon, mutta lähdin kuitenkin katsomaan elokuvaa mahdollisimman avoimin mielin. Onko se todellisuudessa maineensa veroinen vai murskasivatko kriitikot elokuvan syystä? Tarina kertoo Anastasia Steelestä, kokemattomasta opiskelijasta, jonka tehtävänä on haastatella arvoituksellista miljardööriä Christian Greytä. Virallinen alku muuttuu kuitenkin nopeasti epäsovinnaiseksi rakkaussuhteeksi, joka tarjoaa naiselle enemmän yllätyksiä, kuin mitä hän osasi koskaan odottaa.


Elokuva on hyvin suoraviivainen tapaus tarinansa suhteen. Alustus on järkyttävän nopea ja pinnallinen, mutta juuri tarvittavan selkeä, jotta pääsisimme perille alustavasta asetelmasta. Dakota Johnsonin esittämä Ana on ujo ja kömpelö tapaus, joka hermostuu helposti jännittävissä tilanteissa, kun taas Jamie Dornanin esittämä Christian toimii lähes täydellisenä vastakohtana tälle. Mies on hyvin kontrolloiva ja suorasanainen tapaus, vaikka osaakin olla myös samaan aikaan herrasmiesmäinen ja vangitseva.

Vaikka ensiminuuteilla kiinnostuksemme päähahmoja kohtaan tuntuukin olevan suhteellisen korkealla tasolla, hyvin pian se romahtaa kuin lattiasta läpi konsanaan. Ei ainoastaan, että Ana ja Christian vaikuttavat hyvin teennäisiltä ja epäuskottavilta ihmisiltä, mutta heidän ajatteluprosessinsa ja maalaisjärjen puute pistävät katsojan kuin katsojan ihmettelemään pitkään ja hartaasti elokuvan uskottavuutta. Toki konsepti itsessäänkin kuulostaa aika äärimmäiseltä, etenkin sen nähneenä tahona, mutta kun elokuva yrittää niin tosissaan olla uskottava ja vakavasti otettava draama, se ei ihan kulje käsi kädessä esillepanonsa kanssa.


Mies, joka harrastaa lukuisia yksittäisiä dominoivia seksisuhteita, tykästyy naiseen, joka taas ei ole koskaan ennen edes harrastanut seksiä - ja minun pitäisi katsojana uskotella itselleni, että nainen päättää noin vain antautua miehen sadistisille seksileikelle hädin tuskin parin viikon tuntemisen jälkeen? Ymmärrän, että elokuvassa on kyse vain kokemuksesta, mutta jos tarina ja hahmot eivät merkkaa mitään, en näe syytä, miksi tällaista elokuvaa pitäisi päästää helpommalla kuin muita ''vakavasti otettavia'' elokuvia.

Hahmoja yritetään ajottain rakentamaan ja heidän välisiä siteitä tiukentamaan, mutta hyvin heikon käsikirjoittamisen ja aneemisten roolisuoritusten siivittämänä, elokuvan pohja pettää täysin alta. Dialogi ei ole ainoastaan naurettavan ylilyövää, mutta sen epäuskottava luonne pistää korvaan ikävällä tavalla. Kuulemani mukaan itse kirjassa on vielä astetta naurettavampaakin dialogia tarjolla, joten onneksi ohjaaja ei meidän tähden sukella ihan syvimpään mahdolliseen päätyyn sen suhteen, vaikkei tämäkään materiaali mitenkään mairittelevan laadukasta kuultavaa olekaan.


Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Olette varmasti kuulleet kyseisen sanonnan enemmän kuin kerran elämänne aikana, mutta se on ainakin varmaa, ettei asia todellisuudessa ole aina niin - etenkään tässä elokuvassa. Magneettienkin tapaan vastapuolet vetävät toisiaan vastustamattomasti puoleensa oli tilanne mikä tahansa. Ana kiinnostuu miehen salaperäisestä persoonallisuudesta, joka rikkoo kaikkia naisen omia rajoja.

Uteliaisuus ja silmitön ihastus kuitenkin sokaiseen hänet suoraan Christianin dominoiviin käsiin. Molempien ristiriitaiset motiivit aiheuttavat jatkuvasti mutkia matkaan, eikä kumpikaan tunnu oikein tietävän, että mitä he oikeasti haluavat toisistaan. Molemmat kuitenkin saavat toisensa tekemään paljon sellaisia asioita, joita ei ole aiemmin edes miettineet kokeilevansa. Vaikka elokuva pyrkiikin käsittelemään ristiriitaisen suhteen koukeroita, se panostaa enemmänkin eläytyvämpään esillepanoonsa, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta kuvasta.


Turhan useasti elokuva unohtaa tarinansa olemassaolon, täyttäen sen samalla lukuisilla pornografisilla kohtauksillaan. Kiinnostuksemme hahmoja kohtaan hälvenee hälvenemistään, eikä merkkiä muutoksesta tunnu olevan horisontissa, minkä vuoksi elokuva rupeaa jossain vaiheessa vain pitkästyttämään. Mukaansatempaavien tarinoiden ystävänä elokuva ei vakuuta ollenkaan. Tarinankerronta on hyvin ailahtelevaa ja poukkoilevaa, minkä vuoksi se tuntuukin perimmiltään vain turhauttavan puuduttavalta seurattavalta.

Jos jotain positiivista täytyy elokuvasta sanoa, niin nostaisin ehdottomasti kaksi asiaa korokkeelle: musiikin ja visuaalisen ilmeen. Fifty Shades -elokuvat ovat hyvin tunnettuja paljastavista kohtauksistaan ja erinomaisista musiikeistaan, eikä tämän elokuvan kohdalla jälkimmäisestä ole ongelmaa. Ellie Gouldingin ja The Weekndin kappaleet jäävät soimaan pitkäksi aikaa mieleen elokuvan loputtua. Visuaalisesti tuotos on jopa yllättävän vakuuttavaa seurattavaa. Kuvaus ja värimaailma sopivat napakasti elokuvan luomaan tunnelmaan ja tyyliin, kuin kuuma veitsi voihin konsanaan.


Fifty Shades of Grey on erityisen heikko elokuva kokonaisuudessaan. Se ei oikein tunnu itsekään tietävän minkälainen se haluaisi perimmiltään olla, minkä vuoksi se jääkin epämääräiseen limboon ihmettelemään olemassaoloaan katsojan tapaan. Se kulkee jatkuvasti ristiriidassa itsensä kanssa, eikä anna tarinalleen tai hahmoilleen tarpeeksi tilaa hengittää ja kehittyä omalla nojallaan, vaikka sillä olisi käytettävissään kaksi arvokasta tuntia aikaa.

Minusta tuntuu, että elokuva olisi voinut ehdottomasti olla toimivampi kokonaisuus erilaisemmalla lähestymistavalla, mutta tässä muodossaan se ei vain toimi alkuunkaan. Ei se mielestäni huonoin näkemäni elokuva ole, sillä niitä on kyllä nähty tähän mennessä jo paljon, mutta ei sitä pysty kyllä ottamaan tosissaankaan, jos rehellisiä ollaan. Silmäkarkkia on varmasti kaikille tarjolla, mutta kaikkien kuppi teetä se ei varmasti kuitenkaan ole ja itse yhdyn tähän väitteeseen täysin. Jatkamme matkaamme ensimmäisen jatko-osan Fifty Shades Darkerin pariin...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.6.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Samaa mieltä! Joutava elokuva joutavasta kirjasta. Kirjat olen lukenut (lähinnä uteliaisuudesta kaiken sen hypen vuoksi) ja tämän ensimmäisen elokuvan nähnyt. Haaskattua aikaa! En oikein käsitä, mikä tarinassa vetosi niin kovasti varsinkin naisyleisöön. Eihän se anna edes eroottisia värinöitä! Kun kirjan seksikohtaukset lähinnä haukottavat, ei kaikki ole kunnossa. Ja elokuvassa ne olivat kauniita, mutta tyhjiä. Olen (omasta mielestäni) ihan lämminverinen heteronainen, mutta ei. Ei kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan mietteesi! En välttämättä naisnäkökulmaa, koska olen mies, mutta muuten kyllä kaiken muun!

      Poista

Lähetä kommentti