Ohjaus: Gary Dauberman
Pääosissa: McKenna Grace, Madison Iseman, Katie Sarife,
Vera Farmiga, Patrick Wilson, Michael Cimino
Vera Farmiga, Patrick Wilson, Michael Cimino
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Pari vuotta siinä meni, kun viimeksi kauhistelimme Annabelle-nuken kustannuksella hyvin lupaavassa esiosassa Annabelle: Creationissa ja nyt oli vihdoin aika täydentää Kirottu-universumin sisällä luotu sivutuotanto valmiiksi trilogian päättävällä Annabelle Comes Home-elokuvalla. Odotukseni olivat hieman ristiriitaiset, sillä vaikka sydämessäni onkin heikko kohta kyseiselle elokuvasarjalle, en voi kuitenkaan odottaa liikoja sen ailahtelevahkon ''hitti-huti'' -ammuskelun vuoksi.
Ensimmäisen osan ollessa hyvin nihkeä ja toisen ollessa erittäin lupaava, siinä jäi vähän kahden tunteen väliin odottamaan trilogian päättävää osaa, vaikka halusinkin sen olevan hyvä. Siitä huolimatta jouduin väkisinkin menemään hyvin varautunein mielin teatteriin Elokuvan taikaa-arvostelusivun pyörittävän ystäväni kanssa kokemaan tätä uutta lukua Kirottu-universumissa. Miten Annabelle Comes Home sitten suoriutui massiivisista paineistaan? Selvitetään se yhdessä...
Yrittäessään pitää Annabellen poissa luomasta enempää kaaosta viattomien ihmisten keskellä, demonologistit Ed ja Lorraine Warren tuovat riivatun nuken kotiinsa sijoittaen sen turvallisesti artefaktihuoneensa lasivitriinin ovien taakse papin siunattujen lukkojen vahvistamana. Muiden hyvin riivattujen esineiden keskellä Annabelle odottaa kärsivällisesti Warrenien pienessä kokoelmassa sopivaa hetkeä päästäkseen valloilleen ja vapauttaakseen lukuisia pahoja henkiä ja olentoja ulkomaailman riesaksi. Kun Ed ja Lorraine lähtevät kokonaiseksi päiväksi hoitamaan omia asioitaan, jättävät he nuoren tyttärensä Judyn lapsenvahtinsa Mary Ellenin hoivaan.
Lapsenvahdin ystävä Daniela päättää liittyä väkisin illanviettoon mukaan ja vastoin kaikkia varoituksia sekä pelotteluja hän kuitenkin löytää tiensä Warrenien pahamaineiseen suljettuun artefaktihuoneeseen vapauttaen tietämättään vitriinissä lymyilevän pahan hengen tuomaan kauhistuttavaa sekasortoa tyttöjen iltaan. Nyt kun Annabelle-nukessa majailevalla hengellä on ympärillään valinnanvaraa valita muistakin riivatuista esineiden hengistä ja demoneista, tämä aikoo järjestää mitä pelottavimman ja tuhoisimman yön maalitauluinaan pahaa-aavistamattomat Judy, Mary Ellen ja Daniela. Pystyvätkö tytöt pysäyttämään ja vangitsemaan pahaa juonivan keppostelijan takaisin vitriiniinsä vai onko vahinko liian kriittinen korjattavaksi?
Annabelle Comes Home on siitä miellyttävä elokuva alkuunkin, että se tuntuu olevan paljon tiukemmassa siteessä Kirottu-universumin varsinaiseen keskipisteeseen - Warreneihin, kuin yksikään edeltävä sivutuotos. Vaikka kyseinen elokuvauniversumi pitääkin vaikka minkä sortin olentoa ja demonia sisällään, kaikki sen elokuvat ovat yleensä olleet jossain määrin yhteydessä näihin demonologian spesialisteihin - olkoot vahvasti tai heppoisesti.
Se, että elokuva sijoittuu käytännössä pelkästään Warrenien taloon ja suurimmaksi osaksi heidän pahamaineiseen artefaktihuoneeseensa, tuo elokuvaan sitä ensimmäisestä Kirottu-elokuvasta tuttua kauhistuttavaa tunnelmaa, jota olemme jossain määrin kaivanneet näihin sivutuotantoihinkin. Tämä elokuva tuntuu oikeastikin kuuluvan hyvin tiukasti kyseiseen universumiin ja se onnistuu heti alusta asti saamaan katsojansa innostumaan tulevasta.
Tämä teos onnistuu yllättävän hyvin alustamaan sekä tarinansa, että siihen kuuluvat tärkeimmät pelinappulansa pohjustaen yksinkertaisen asetelmansa, sekä hahmojen taustoja ja heidän välisiä suhteita. Ed ja Lorraine Warren nappaavat vihdoin silmiemme edessä Annabelle-nuken mukaansa erilaisia kauhutarinoita kertovalta kolmikolta, joita olemme jo kolme kertaa kuulleet heidän kertovan elokuvasarjan muutaman elokuvan alussa tai lopussa. Nyt saimmekin viimeistään varmistuksen siitä, että mistä Warrenit saivat Annabellen ja mitä he joutuivat tekemään pitääkseen riivaajan nuken sisällä vangittuna lukkojensa takana.
Judy demonologispesialistien lapsena joutuu aikamoisen kiusaamisryöpyn kohteeksi vanhempansa työkuvan vuoksi. Hänellä ei ole oikeastaan ystäviä, minkä vuoksi hänen hahmoonsa pystyy katsojana samaistumaan ja sympatisoitumaan heti alusta asti. Siitä huolimatta hänellä onneksi sattuu olemaan vastuullinen lapsenvahti Mary Ellen tukenaan, johon hän luottaa ja jonka läsnäolosta hän nauttii tämän vieraillessa vahtimiskeikoillaan. Jokseenkin holtiton Daniela onnistuu pakottamaan Mary Ellenin kutsumaan tämän salaa Warrenien luokse kiristämällä tätä ihastuksensa edessä. Siitä ne ongelmat sitten alkavatkin kasautumaan, kun Daniela varomattomuutensa ja uteliaisuutensa vuoksi onnistuu sekä herättämään, että vapauttamaan artefaktihuoneen henget omiin tuhotöihinsä.
Elokuvan premissi on hyvin yksinkertainen ja sen vuoksi myös jossain määrin kiehtova. Lukuisat henget ja olennot vapautetaan jo itsestään pelottavalle tontille kauhistuttamaan hahmojamme ja luo Kirottu-universumin tappavista keppostelijoista ikään kuin kummitustalo-konseptin, jonka pysäyttämiseen tarvitaan oletetusti hieman enemmän ongelmanratkaisutaitoja, kuin talossa luikertelevan vaaralliselta tuntuvan käärmeen vangitsemisessa. Vapautettuaan lähes kaiken mahdollisen, tyttöjen täytyy keksiä keino peruuttaa tapahtumat alkuvaiheeseen ilman, että kenellekään sattuu mitään.
Elokuva sijoittuu suurimmaksi osaksi ja lähes koko kestonsa ajan pelkästään yhteen paikkaan - Warrenien kotiin. Se on itsessäänkin hyvin rohkea ja jossain määrin myös viisas veto tekijöiltä, sillä se tarkoittaisi sitä, että tuotannollisesta näkökulmasta katsoen se pakottaa elokuvan tekijöitä olemaan entistä luovempia, jotta kokonaisuuden saisi pysymään tarpeeksi kiinnostavana ja toimivana koko kestonsa ajan. Kun yhdessä paikassa pyöritään pitkän aikaa, yleisimmin katsojan näkökulmasta se alkaa pidemmän korren kautta kyllästyttämään väkisinkin, ellei sen vastapainoksi keksi jotain innovatiivista ja hyvin kiehtovaa nostattamaan tunnelmaa.
Se, että tämä elokuva sijoittuu yhteen tonttiin, vaikuttaa automaattisesti sen mahdollisuuksiin, sillä elokuva rajoittaa potentiaaliaan hieman konseptinsa rajoissa. Toki ajoittain sitä näkee mitä mielettömimpiä elokuvia, jotka sijoittuvat kahdenkin kuutiometrin minimaaliseen ympäristöön, mutta siinä täytyy olla kyllä hyvin taitavia tekijöitä, jotta tämän hyvin vaikean konseptin saisi toimimaan järkevästi. Kuten odottaakin saattaa, elokuva nojaa enemmän säikäyttelytekniikoihin, kuin varsinaisen tarinan rakentamiseen, minkä vuoksi elokuva tuntuu hiukan ohkaiselta kontekstiltaan. Viihdyttävää seurattavaa se toki osaa olla, mutta se ei välttämättä tarkoita, että se ajaisi asiaansa tarinansa puolesta.
Elokuvassa on hyvin monia ennalta-arvattavia säikäytyksiä, jotka näkee minuuttien päähän, mutta tarvittaessa se onnistuu kyllä myös vedättämään katsojaansa hieman harhaanjohtavilla hämäyksillään, jotka ehdottomasti vähintäänkin toimivat moitteettomasti jännityksen nostattajina, jos ei muuta. Teoksessa käytetään samantyylisiä jännityksen rakentamisen ja säikäyttelyn metodeja, kuten elokuvasarjan toisessa sivutuotoksessa Nunnassa, ihan katsetta seuraavista kamera-ajoista hahmojen kaavamaisen tutuiksi muuttuneisiin liikeratoihin asti.
Itseään jossain määrin vakavammin ottavan kauhuelokuvan tapauksessa on yllättävää, että siinä oikeasti osataan yllättävän usein revitellä komedialla, vaikka tunnelmaltaan yrittääkin olla hyvin painostavaa ja varteenotettavaa kauhistelua kokonaisuudessaan. Siitä huolimatta on hyvin vakuuttavaa, että komedia onnistuu olemaan tässä tapauksessa nasevaa ja toimii erityisen hyvänä vastapainona jatkuvalle säikyttelylle. Tosin välillä tietyt yksityiskohtaiset ideat kaiken kauhun keskelläkin osaavat olla yrittämättäänkin hyvin naurettavia ja pistävät ajoittain katsojan väkisinkin nauraamaan tietyille artistisille ratkaisuille.
Näyttelijät ovat erittäin laadukkaita rooleissaan ja osaavat moitteettomasti tuoda hahmonsa näytölle. Kuten aiemmin mainitsinkin, elokuvan hahmot olivat yllättävän hyvin rakennettu, vaikka minimaalinen tarina ei oikein antanut heille paljoakaan liikkumavaraa minkäänlaiselle kehittymiselle. Jossain määrin sivuhahmoksi lukeutuva Daniela tuntui pitävän sisällään kaikista emotinaalisimman taustan, vaikka Mary Ellen tuntuikin olevan Judyn kaverina päähahmojen rooleissa paperilla.
Danielan hahmoon onnistutaan syventymään paljon varteenotettavammalla otteella, kun taas Mary Ellen jää eittämättä rannalle tästä syventävästä rakentamisvaiheesta. Mary Ellenin ihastuksena toiminut Bob tuntui hyvin ylimääräiseltä ja jossain määrin jälkeenpäin lisätyltä hahmolta, joka toi elokuvaan paljon koomisia kohtauksia, mutta ei sen enempää. Hänen hahmonsa jää hyvin yksiuloitteiseksi lopulta. Kuten aiemmin mainitsinkin, Judy ajoi kyllä asiansa moitteettomasti ja hänen hahmoonsa pystyi investoitumaan jossain määrin.
Vaikka tämä onkin Annabelle-elokuva, siinä tulee hyvin monta erilaista demonia ja olentoa väijymään tyttöjä muuttamalla Warrenien talon suoraan sanottuna hengenvaaralliseksi kummitustaloksi. Nämä lukuisat vaihtoehdot avaavat myös muutamia ovia Kirottu-universumin muiden sivutuotantojen mahdollisuuksiin näin jatkoa ajatellen. Siellä on muutama hyvin kiinnostava yllätys vastassa, pari hieman kyseenalaista ja yksi vähän liiankin tuttu tapaus, joka pistää katsojan väkisinkin raapimaan päätä ihmetyksestä. Loppupeleissä Annabelle toimii koko elokuvan tärkeimpänä kapellimestarina, kuten pitäisikin. Vaikka elokuvassa keskitytäänkin paljon uusiin entiteetteihin, ne eivät kuitenkaan onneksi onnistu ottamaan valokeilaa riivatulta nukelta.
Annabelle Comes Home on tuotannollisesti laadukas ja miellyttävä elokuva, joka rohkenee kokeilla uusia visuaalisia käytäntöjä ja sekoittaa niitä myös astetta tutumpiin ratkaisuihin pitääkseen tuttavallisen ilmapiirinsä yllä. Aiempiin Kirottu-elokuvasarjan teoksiin viitataan aina silloin tällöin ohimennen tämän elokuvan aikana, mutta ei katketaksemme kuitenkaan, sillä tunnelma onnistuu itsessäänkin viittaamaan tuttuun ja turvalliseen Kirottu-elokuvaan. Olisin kyllä toivonut enemmän Warreneiden läsnäoloa elokuvaan, vaikka saammekin oikein mehevän palan heistä elokuvan alussa.
Olin jälkeenpäin yllättynyt, että elokuva olikin ihan keskivertotasoa, sillä odotukset olivat hyvin ristiriitaiset kahden aiemman osan eriävien tasojen valossa. Annabelle-trilogia onnistutaan lopettamaan miellyttävästi ja viihdyttävästi, vaikka toki ajoittain mentiinkin aivan aivottomilla ja järjettömilläkin mailla kontekstin puolesta. Annabelle Comes Home pesee esikoisellaan lattiaa viihdyttävyytensä puolesta, vaikkei tietenkään kokonaisuudessaan olekaan paljon sitä parempi.
Annabelle: Creation jää kuin jääkin kevyesti tämän elokuvasarjan parhaimmaksi teokseksi, vaikka tämä elokuva tuntuikin tunnelmaltaan palaavan siihen Kirottu-elokuvan maagiseen ilmapiiriin. Elokuva toimii moitteettomasti kauhuillan viihdykkeenä, mutta tarjolla olisi tarvittaessa kyllä samaisessa elokuvauniversumissakin paljon parempia elokuvia, jos laatua kaipaa vielä enemmän. Elokuvasarja tulee varmasti jatkumaan ja hyvä niin, sillä pelkästään artefaktihuoneessa olisi tarinoita kerrottavaksi luultavasti moneksi kymmeneksi vuodeksi. Aika näyttää, mutta toivoa on edelleenkin...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti