Ohjaus: Kenneth Branagh
Pääosissa: Ferdia Shaw, Lara McDonnell, Josh Gad,
Tamara Smart, Nonso Anozie, Colin Farrell, Judi Dench,
Hong Chau, Nikesh Patel, Joshua McGuire
Genre: Seikkailu, Perhe, Fantasia
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Disney+ -striimauspalvelun rantautumisesta Suomeen ei ole kulunut kauan aikaa, mutta jopa yllättäen uusia alkuperäiselokuvia on ehtinyt jo tulla muutama enemmän kuin olisin osannut odottaa. Nyt olisi aika ottaa yksi niistä käsittelyyn, nimittäin vuoroon astuu ensimmäinen elokuvasovitus Artemis Fowlista. Artemis Fowl on Kenneth Branaghin ohjaama fantasiapainoitteinen seikkailuelokuva, joka perustuu irlantilaisen kirjailijan Eoin Colferin vuonna 2001 julkaistuun samannimiseen menestyksekkääseen kirjaan.
Muistan nuorempana lukeneeni kyseistä kirjaa jossain vaiheessa lapsuuttani, mutta en tainnut koskaan saada sitä luettua loppuun, joten muistikuvani tarinasta ja sen sisältämistä hahmoista olivat hiipuneet olemattomiin. On siis kiehtovaa nähdä, mistä tässä elokuvassa olisi lopulta kyse. Odotukseni olivat kieltämättä hyvinkin matalat, sillä elokuva on saanut katastrofaalisen vastaanoton ympäri maailmaa. Onko kritiikkiä syntynyt syystäkin?
Artemis Fowl on nuori rikollisnero, joka on vuosien saatossa kuullut isältään lukuisia tarinoita satuolennoista ja taianomaisista maailmoista, joiden olemassaoloon ei kukaan tunnu uskovan. Eräänä päivänä isä katoaa työmatkallaan mystisesti ja poika alkaa selvittämään tämän kohtaloa. Yrittäessään pelastaa kadonneen isänsä, Artemis ajautuu keijujen kanssa tiukkaan pattitilanteeseen. Onnistuuko poika vaarallisen suunnitelmansa kanssa vai alkavatko pulmat kiristymään liian vaikeiksi jopa nuorelle rikollisnerollekin?
Ferdia Shaw'n esittämä Artemis Fowl on kaksitoistavuotias poika, joka lähtee selvittämään isänsä yllättävää katoamista. Poika, joka on varttunut varakkaassa ja salaisen tiedon täyttämässä ympäristössä, saa pian todistaa isänsä tarinat ja sadut omin silmin. Hänen isästään alkaa liikkumaan ikäviä huhuja ja mediahuomio onkin sen kokoinen. Fowl-kartano nimittäin pitää sisällään maailman kalleimpia aarteita, joiden olinpaikasta ei ole pitkään aikaan ollut tietoa julkisuudessa. Isänsä katoamisen jälkeen poika saa selville isänsä mysteeriset työkuviot ja pelastusoperaatio on valmis alkavaksi.
Elokuva on hyvin psykedeelinen tapaus kaiken kaikkiaan. Alusta asti asetelmaa lähdetään eskaloimaan hyvin radikaalisti, eikä varsinaista pohjustusta tarinalle tai hahmoille tunnu olevan edes tarjolla. On ikävää huomata heti kättelyssä, että elokuva olettaa katsojan uppoutuvan sen taianomaiseen maailmaan ja käsiteltäviin hahmoihin, vaikka mitään sen eteen ei tehdäkään missään vaiheessa. On katsojan näkökulmasta katsottuna täysi työ saada mitään käsiteltävästä aiheesta edes irti, kun elokuva laukoo jatkuvasti uusia puskista paljastuvia yksityiskohtia katsojan vastaanottamaksi.
Artemis Fowlissa tapahtuu paljon - jopa niinkin paljon, että se muuttuu hyvin nopeasti järkyttävän turruttavaksi ja naurettavaksi kokemukseksi. Ei ainoastaan, että ohjaajalla Kenneth Branaghilla ei tunnu löytyvän minkään sortin yhteneväistä toteutustyyliä tarinansa kertomiseksi tai visualisoimiseksi, mutta elokuvalla ei tunnu rikkaasta konsepista huolimatta löytyvän syvyyttä ollenkaan. Psykedeelisellä tempolla hypimme paikasta toiseen ja yritämme seurata niin sanottua tarinaa parhaamme mukaan, jos sitä siksi voi edes kutsua. Elokuva on nimittäin sen verran pinnallinen ja luokaton kokonaisuus, ettei sen hahmoista voisi vähempää kiinnostua tai innostua.
Päähahmona toimiva Artemis Fowl on raivostuttavan ylimielinen ja omahyväinen tapaus kaiken kaikkiaan. Elokuvassa hänen nerouttaan ihaillaan ja pelätään, vaikka itse teot ja tapahtumat eivät todellakaan tue sen varteenotettavuutta. Erikoisten ratkaisujensa vuoksi poika joutuu jatkuvasti ongelmiin asettaen samalla kaikki muutkin ympärillään vaaraan. Toki hän yrittää parhaansa mukaan löytää mahdollisia vaihtoehtoja ''nerokkaan'' suunnitelmansa läpiviemiseksi, mutta itse matka ei voisi olla yhtään töyssyisempi. Vaikka kyseessä onkin vain lapsi, on hänen ajatuksenkulkunsa neropatiksi naurettavan primitiivisä seurattavaa.
Sivuhahmotkaan eivät tarjoa yhtään sen syvällisempää maateriaalia näytölle, sillä heitä käytetään vain ja ainoastaan tarinaa edistävinä pelinappuloina, joiden kohtalot ovat uhrattavissa käytännössä mille vain käsittelylle. Vaikka tuotos onkin pullollaan kovan luokan näyttelijöitä, päävastuu esittämisestä jätetään lähes kokonaan tuntemattomampien tahojen varaan - eivätkä he todellakaan vakuuta varteenotettavuudellaan. Jos yksi valonpilkahdus täytyisi nostaa nipusta esille, niin nostaisin ehdottomasti Holly Short-keijukaista esittävän Lara McDonnellin, joka tuntui ainakin yrittävän roolissaan.
Elokuvan visuaalinenkin toteutus pistää katsojan hieraisemaan silmiään epäuskosta. Sitä ajattelisi Artemis Fowl -tyylisen tarinan pitävän sisällään hyvin näyttävän ja monitasoisen maailman, jossa keijukaiset, peikot ja kehittynyt teknologia pääsevät oikeuksiinsa, mutta kun se ei vaan tunnu siltikään onnistuvan. Elokuva suunta katseensa suurimmaksi osaksi Fowl-kartanoon ja sen ympäröiville tiluksille, jotka näyttävät miltä tahansa vanhanaikaiselta ja ylelliseltä kartanolta. Selkeää yksitoikkoisuutta pyritään silotella pienillä vilkaisuilla huhuttuun taikamaailmaan, mutta kun kyseiseen ympäristöön ei paneuduta sen enempää, ei taianomaisuuskaan välity näytön toiselle puolelle oikeastaan missään muodossa.
Yrityksen puutteesta ei voi elokuvaa kuitenkaan syyttää, sillä ideoita tuntuu löytyvän vaikka muille jaettavaksi. Ne eivät vain tunnu oikein välittävän tätä järkyttävän laajaa maailmaa tarpeeksi vakuuttavasti näytön toiselle puolelle, jotta katsoja pystyisi edes visuaalisella tasolla investoitumaan näytöllä näkyvään. Elokuva ei nimittäin tarinallisestikaan onnistu sitä tekemään, joten jotain omaperäistä toivoisi visuaalisen puolen tarjoavan. Visuaaliset efektit osaavat paikoitellen yllättää yksityiskohdillaan, mutta suurimmaksi osaksi ne välittyvät näytölle vain halpoina koristeina, jotka pistävät katsojan monesti pudistelemaan päätään.
En kyllä yhtään ihmettele, että miksi tämä ikuisuusprojekti ei tuntunut millään pääsevän edes tuotantovaiheeseen asti, sillä kellään ei tunnu olevan hajuakaan, mitä elokuvalla yritettäisiin hakea. Jo vuonna 2001 Miramax-tuotantoyhtiö yritti saada elokuvasarjan jaloilleen, mutta ongelmien paisuessa projekti haudattiin moneksi vuodeksi ennen kuin Disney otti lupaavasta materiaalista kopin. Noin viitisen vuotta siinä meni ennen kuin elokuva saatiin edes tuotantoon ja tämäkö oli lopputulos? Elokuvan käsikirjoitus on tuotantoaikaan nähden uskomattoman luokaton, enkä ihmettele hetkeäkään, miksi sen näperteleminen kasaan olevan mahdoton tehtävä. Vaikka ohjaaja Kenneth Branagh ei vastannutkaan käsikirjoituksesta, ohjauksen laatukaan ei tunnu helpottavan elokuvan tuskaliasta taivalta.
Artemis Fowl on järkyttävä elokuva ja niin monella eri tasolla. Ei se missään nimessä huonoin näkemäni elokuva ole, mutta ei se kyllä onnistu mitään siedettävääkään tarjota katsojalleen, joka vain toivoisi elokuvan loppuvan mahdollisimman nopeasti. Se on selkeästi ollut idean tasolla ihan mielenkiintoinen ja kiehtova tapaus, mutta kun palasia kasattiin paikoilleen, syntyi siitä aivan järkyttävä farssi. Sanotaanko nyt näin, että jos haluatte pistää viisivuotiaalle lapsellenne jotain vauhdikasta ja aivotonta katsottavaa, niin Artemis Fowl ajaa asiansa. En kyllä itse rehellisesti heille soisi vastaavanlaista tuskaa koettavaksi, vaikka minulle maksettaisiinkin siitä. Ylireagoinko? Kenties, mutta ei se vähempääkään ansaitse...
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 29.11.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti