Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) - arvostelu

 

Ohjaus: Zack Snyder
Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Amy Adams,
Jesse Eisenberg, Diane Lane, Laurence Fishburne, Jeremy Irons, Holly Hunter,
Gal Gadot, Scoot McNairy, Callan Mulvey, Tao Okamoto
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia
 
''He has the power to take out the entire human race and if we believe there is even a one percent chance that he is our enemy, we have to take it as an absolute certainty!''
 
Mainion Man of Steel -elokuvan jälkeen on aika edetä elokuvasarjassa eteenpäin ensimmäisen jatko-osan pariin, joka paperillakin vaikuittaisi rikkovan kaikkia mahdollisia odotusarvoja. Batman v Superman: Dawn of Justice on vuonna 2016 julkaistu supersankarielokuva, joka keskittyisi Man of Steel -elokuvan jälkeisiin tapahtumiin. Ei ainoastaan, että tämä vastakkainasettelu on jokaisen DC Comics -kannattajan märkä unelma, mutta uuden Lepakkomiehen esittely nostattaa aina odotuksia tavallista korkeammalle, kun puhutaan elokuvasovituksista. Uskomatonta kyllä, mutta tämä elokuva on se elokuva, joka herätti kiinnostukseni elokuva-alaan alunperin.
 

Monilla se elokuva on useimmiten jokin vaikuttava klassikko, mutta ei minun tapauksessani. Liikkuvien kuvien pakkomielteisempi katsastus ja analysoiminen alkoi juurikin tästä kyseisestä elokuvasta - ja se on jatkunut edelleenkin nykypäivään asti, kuten varmaan olettaa voikin. Nyt oli aika palata omille juurilleni ja katsoa, että miksi juuri Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuva onnistui herättämään minussa niin vahvoja tunteita. Lepakkomies asettuu Teräsmiestä vastaan ja odotukset eivät voisi olla korkeammat. Uskaltaisin jopa väittää, että tämä elokuva on yksi odotetuimmista supersankarielokuvista kautta aikain, joten on kiinnostavaa nähdä, kuinka uusintakatsastus vaikuttaisi mietteisiini. Onko elokuva kestänyt aikaa?
 
Puolitoista vuotta on ehtinyt kulua Teräsmiehen tuhoisasta taistelusta kenraali Zodia vastaan Metropoliksessa ja maailma puhuu tapahtuneesta edelleenkin huolestunein äänensävyin. Mediassa pohditaan kiivaasti siitä, että onko Teräsmiehen määrä olla supersankari vailla vastuuta vai tuoko hän vain suuremman uhan tarjottimelle tulevaisuutta ajatellen. Miljardööri Bruce Wayne, joka on toiminut noin kaksikymmentä vuotta Gothamin lainvalvojana - Lepakkomiehenä, pitää muukalaistaustaista toivon symbolia uhkana koko ihmiskunnalle todistettuaan Metropoliksen järkyttävän tuhon lähietäisyydeltä.
 

Tunne välittyy kuitenkin molempiin suuntiin, sillä Daily Planetin toimittajana nykyään toimiva Clark Kent, pitää Lepakkomiehen toimintatapoja liian julmina ja epäinhimillisinä perimmiltään. Lepakkomiehen motivaattoriksi nousee lopulta LexCorp-yhtiötä johtava Lex Luthor, joka alkaa manipuloimaan tätä Teräsmiestä vastaan päästäkseen ylivertaisesta uhastaan eroon. Voiko Lexin tiukka ote vielä lipsua tilanteen eskaloiduttua vai pysyykö se siitäkin huolimatta kontrollissa loppuun asti?
 
Minun täytyy alkuun mainita yksi asia. Rakastan kyseistä elokuvaa hyvin paljon ja sillä tulee aina olemaan paikka sydämessäni, mutta otan sen tällä kertaa astetta perusteellisempaan käsittelyyn, enkä sorru yliarvioimaan sitä kannattajuuteni vuoksi. On siis hyvä aloittaa siitä, mihin Man of Steel -elokuva jäi tarinassaan, sillä Batman v Superman: Dawn of Justice jatkaa tarinaa käytännössä samaisesta hetkestä eteenpäin. Näemme alkutekstikohtauksen aikana jälleen kerran yhden variaation Bruce Waynen traagisesta menetyksestä, joka kuvastaa Lepakkomiehen olemassaolon varsinaista tarkoitusta moitteettomasti, vaikka tekeekin sen rivien välistä asiasta ennakkoon tietämättömille tahoille.
 

Varsinainen avauskohtaus käsitteleekin Man of Steel -elokuvan lopputaistelua Metropoliksessa, mutta vain Bruce Waynen näkökulmasta katsottuna. Hän näkee tämän massiivisen tuhon ympärillään yrittäessään pelastaa henkilökuntaansa Wayne Financial -pääkonttorista. Odotetustikin mies jää vain nuolemaan näppejään, kun kaksi kryptonilaista pistävät paikat matalaksi. Tämä tuhoisa tapahtuma iskostuu syvälle Brucen mieleen ja hänen epäilyksensä alkavat muodostumaan uutta kryptonilaista uhkaa vastaan, joka voisi pahimmassa tapauksessa tehdä koko planeetasta selvää. Ihmiskunnalla ei ole siis takeita siitä, etteikö Teräsmies kääntyisi heitä vastaan, minkä vuoksi Bruce alkaa valmistelemaan suunnitelmaa kukistaakseen muukalaisen tiukan paikan tullen.
 
Batman v Superman: Dawn of Justice on hyvin kiehtova, mutta samaan aikaan valitettavan ristiriitainen elokuva. Se pitää sisällään monta erinomaista kohtausta, mutta hyvin ailahtelevan siteen. Sanoisin jopa, että tässä teoksessa piilee kaksi loistavaa elokuvaa ja monia ylimääräisiä yksittäisiä kohtauksia, joiden tarkoituksena on joko valmistella tulevaa tai palvella kannattajia. Ei ainoastaan, että Lepakkomiehen ja Teräsmiehen vastakkainasettelu ajaa tarinaa eteenpäin, mutta elokuvassa tuntuu olevan monta muutakin tarinakaarta, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen sekä hyvässä, että pahassakin mielessä. Lähdetään nyt purkamaan hiukan sitä, mitä yritän ajaa sanomallani takaa.
 

Elokuvalla on hyvin filosofinen ja pohdiskeleva luonne, etenkin silloin kuin se käsittelee tarinan poliittisia ykstyiskohtia. Teräsmiehen olemassaolo ja vastuunkanto on hyvin keskeisessä osassa elokuvan ydintä. Se, jos mikä, ajaa tarinaa eteenpäin yhdistäen monet muut yksityiskohdat yhteen nippuun. Lepakkomiehen motiivit Teräsmiehen pysäyttämiseen välittyvät heti avauskohtauksesta näytön toiselle puolelle katsojan vastaanotettavaksi. Brucen epäilyt vain kasvavat entisestään, kun kryptonilainen uhkailee tätä kasvotusten. On siis selvää, miksi mies ei todellakaan ole vakuuttunut Teräsmiehen hyvyydestä tai tarpeellisuudesta.
 
Lepakkomies-elokuvan lisäksi Batman v Superman: Dawn of Justice on oiva Teräsmies-jatko-osa käsitellessään ensimmäisen elokuvan jättämiä arpia ja kysymyksiä, jotka alkavat herättämään epäröiviä ajauksia kryptonilaisessa viittasankarissa. Kansa on jakautunut kahtia Teräsmiehen tarpeellisuuden suhteen ja toivovatkin tälle mahdollista pysäytyskeinoa pakottavan tarpeen tullen. Tämä on se hetki, jolloin Lex Luthor astuu kuvaan. Miehen apurit löytävät kryptoniittia Intian valtamerestä, jonka maahantuontiin ja tutkimiseen hän hakee lupaa senaattoreilta. Tämä kirkkaan vihreänä kimalteleva materiaali on ainoa mahdollinen ase, joka voi heikentää kryptonilaista kudosta tavallisen ihmisen tasolle.
 

Etsiessään mahdollisia aseita Teräsmiestä vastaan, Lepakkomies saa tietää Lex Luthorin löytämästä kryptoniitista ja hän pyrkii saamaan sitä itselleen valmistautuessaan vääjäämättömään taisteluunsa. Näiden kahden ''elokuvan'' lisäksi teos pitää sisällään myös hiukan kiirehdityn alustuksen tuleviin elokuviin. Batman v Superman: Dawn of Justice nimittäin alkaa alustamaan erilaisia metaihmisiä. On tietenkin hienoa, että pääsemme kokemaan kaipailemiamme sankareitamme näytöllä ensimmäistä kertaa, mutta kun heidän läsnäolonsa on tarpeetonta juuri sillä hetkellä ja ajoitus itsessään yllättää erikoisuudellaan, on monimutkainen soppa valmis keitettäväksi.
 
Elokuvan suurimpina ongelmina toimivat ylimääräinen materiaali ja hyvin epävakaa tasapainotus, jotka molemmat tekevät elokuvasta jopa turhauttavan monimutkaisen, vaikka sen ei tarvitsisi edes olla sellainen alkuunkaan. Siinä on lukuisia yksittäisiä kohtauksia, jotka eivät kovin luontevasti sitoudu kokonaiskuvaan, vaan joko vihjailevat tulevaan tai muuten vain käsittelevät jo aiemmin koettua materiaalia. Se on myös hyvin selkeää, että elokuva nojaa vahvasti katsojan tietoon käsiteltävästä alkuperäismateriaalista ja sen tarjoamista hahmoista, sillä heitä ei varsinaisesti avata sen kummemmin elokuvan aikana. Kyseinen teos onkin tehty suoraan kannattajille ja se näkyy monella tapaa.
 

Rakenteellisesti elokuva on monella tapaa hyvin ailahteleva, mutta teknisesti se on jopa hävyttömän upeaa seurattavaa. Ei ainoastaan, että sen visuaalinen ilme on niin uskollinen alkuperäismateriaalilleen, mutta maailman eloon herättäminen on itsessäänkin aivan mielettömän taianomaista todistettavaa. Tumma, inhorealistinen ja tunnelmallinen maailma välittyy näytön toiselle puolelle jopa yllättävän uskottavasti, vaikka ajoittain se lähteekin laukkaamaan kontrolloimattomasti puhtaan fantasian puolelle. Ohjaaja Zack Snyder kuitenkin pyrkii selkeästi hakemaan astetta ankeampaa ja samaistuttavampaa toteutusta, joka toisi tämän järkälemäisen vastakkainasettelun mahdollisimman maanläheiselle tasolle katsojan koettavaksi.
 
Ei ainoastaan, että elokuvan kuvaus ja värimaailma on vangitsevan kaunista seurattavaa, mutta toiminta ja tarkoin suunniteltu taistelukoreografia tekee elokuvasta entistä eeppisemmän ja varteenotettavamman vastaanotettavan. Elokuvassa on monta muistettavaa hetkeä, jotka jäävät varmasti jokaisen mieleen upeina saavutuksina supersankariteosten keskuudessa. Zack Snyder käyttää monia tarinakokonaisuuksia hyväkseen tarinan rakentamisessa. Viittauksia on lukuisia ja ne todellakin pistävät hymyn huulille kannattajien keskuudessa.
 

Käsiteltäviä hahmoja on ohjaajalla runsaasti käytettävänään ja ruutuajan suunnitteleminen on varmastikin ollut aivan painajaismainen prosessi itsessään. Päähahmoina elokuvassa toimivat Bruce Wayne, sekä Clark Kent. Uuden Lepakkomiehen palkkaaminen aiheuttaa aina paljon huomiota kannattajien keskuudessa ja tämä kerta ei ollut todellakaan poikkeus. Kun Ben Affleck nimitettiin uudeksi Gothamin viittasankariksi, media meni shokkiin. Vaikka monet olivatkin sitä mieltä ennakkoon, ettei miehellä riittäisi vaadittavaa karismaa Bruce Waynen näyttelemiseen, onnistui hän mielestäni roolissaan jopa yllättävän esimerkillisesti.
 
Toisen päähahmoon tapauksessa Henry Cavill oli odotettu paluumuuttaja Teräsmiehen rooliin ja vaikka miehellä olikin hiukan parannettavaa edeltävästä elokuvasta, sanoisin, että jatko-osa ei muuttanut suhdettani hahmoon kumpaankaan suuntaan. Hän edelleen ajoi asiansa kryptonilaisena viittasankarina, joka joutui elokuvassa todellakin pohtimaan oman sankaruutensa hintaa, sekä hyvässä, että pahassa mielessä. Mies kuitenkin jäi selkeästi Ben Affleckin varjoon omassa roolissaan, eikä tämän vuoksi saanut välttämättä kaikkea potentaalia irti hahmostaan.
 

Sivuhahmoista haluaisin nostaa parikin tapausta, jotka vaikuttivat elokuvaan jollain tavalla. Jesse Eisenberg toimii elokuvassa varsinaisena antagonistina Lex Luthorin roolissa ja jos jotain täytyy hänen roolisuorituksestaan sanoa, niin sanoisin ehdottomasti sen, että mies ei tunnu kyllä ihan sopivan hahmonsa muottiin, vaikka ajoittain väläytteleekin positiivisestikin. Ei ainoastaan se, mutta hänen hahmonsa motiivit jäävät hiukan epäselviksi elokuvan aikana. Hän pyrkii tuhoamaan Teräsmiehen tieltään todistaakseen, ettei yksikään jumalana palvottu voisi olla kaikkivoipainen tai täysin hyvä.
 
Mutta itse syy tälle toimelle jää täysin auki. Huomaamme, että mies ei välitä Teräsmiehestä, mutta emme kuitenkaan saa tietää koskaan, että miksi hänellä on niin paljon patoutunutta vihaa kryptonilaista kohtaan. Lex Luthorin lisäksi Amy Adamsin esittämä Lois Lane jää hyvin selkeästi tarinakokonaisuudessa taka-alalle. Käsikirjoittajat pyrkivät tosissaan pitämään hahmon kiinnostavana ja tärkeänä keksimällä hänelle jatkuvasti jotain tehtävää, mutta kun keinot alkavat vähenemään, alkavat ratkaisutkin ihmetyttämään yhä enemmän ja enemmän.
 

Batman v Superman: Dawn of Justice on ymmärrettävästikin yksi kaikkien aikojen supersankarielokuvista, mutta ei ainoastaan hyvistä syistä. Vaikka elokuva tarjoaakin jatkuvasti silmäkarkkia teknisen toteutuksensa puolesta ja on pinnallisesti hyvin miellyttävä elokuva koettavaksi, on sen rakenteellinen puoli kuitenkin valitettavan hauras kokonaisuus, joka purkautuu aivan levälleen, kun siihen alkaa keskittämään huomiota enemmän. Vaikka elokuvasarjan tulevaisuutta alustetaankin monin tavoin elokuvan aikana, tuntuu se ajoittain kiirehtivän itsensäkin edelle sen kanssa, minkä vuoksi elokuva alkaa ylikuormittumaan ylimääräisestä materiaalista.
 
Elokuvassa on kuitenkin sen verran näköä ja eeppisyyttä, ettei ihan jokaisessa supersankarisovituksessa tunnu olevan samanlaista energiaa tarjolla. Sävellyksistä vastaavat legendaarinen Hans Zimmer, sekä Junkie XL, jotka niin ikään lyövät pallon stadionilta ulos tämän projektin osalta. Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvan albumi on yksi niistä harvoista elokuva-aiheisista albumeista, joiden äärelle palaan säännöllisin väliajoin ja selkeistä syistä. Se on voimakas ja mahtipontinen kokonaisuus, joka valtaa kuulijan tunnelmallisten sävelmien keskelle.
 

Rakastan elokuvaa koko sydämelläni, mutta tiedostan samalla kuitenkin sen selkeät ongelmat. Elokuva on mielestäni mainettaan parempi kokonaisuus, joka sattui joutumaan paljon suuremman myrskyn silmään, kuin mitä se ehkä ansaitsi vastaanottaa. Jos elokuvaa yrittäisin suositella eteenpäin, niin sanoisin sitä audiovisuaaliseksi mestariteokseksi, vaikka tarinallisesti se taapertaa ikävästi keskitason paikkeilla. Seuraavaksi on kuitenkin aika edetä eteenpäin elokuvasarjassa, kun eteen tupsahtaa DC Extended Universen seuraava elokuva - Suicide Squad.
 

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.11.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Katsoitko arvostelussa Ultimate editionin vai teatteriversion? Ensimmäinen on huomattavasti tasapainoisempi (ja suositeltavampi) kokonaisuus omasta mielestäni, vaikkei korjaakaan kaikkia tarinallisia kömmähdyksiä. Mutta tarina etenee paljon sujuvammin ja komeahan tuo on kaikin puolin.
    TS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostelussa katsoin (muistaakseni) jo neljättä kertaa Ultimate Editonia! Teatteriversio on toki myös nähtynä kerran teatterikierroksen aikana, mutta olen tyytynyt sittemmin pidemäään versioon juuri mainitsemiesi yksityiskohtien vuoksi. Ultimate Edition on selkeästi tasapainoisempi ja yhtenäisempi versio, mutta nyt uusintakatsastuksilla olen alkanut huomaamaan selkeitä rakenteellisia epäkohtia, jotka pistävät silmään yhä enemmän ja enemmän komean ulkokuoren alta. Nautin silti elokuvasta edelleenkin erittäin paljon ja varmasti tulen jatkossakin näin tekemään!

      Poista
    2. Näin. Mainitsit noista jatkojuonia alustavista yksittäisistä kohtauksista. Uskoisin, että nämä pätkät ja koko elokuva toimisivat paljon paremmin, jos eläisimme siinä vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa, jossa koko Zack Snyderin viiden elokuvan kokonaisuus olisi toteutunut. Odotan todella innolla sitä Justice League -minisarjaa, sillä pidän itsekin paljon tästä Snyderin synkästä tyylistä.

      Poista
    3. Tavallaan, mutta vaikka elokuva mielestäni alustaakin tulevaa mielenkiintoisella viittailulla, on se kuitenkin turhan täyteenahdettu kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Odotan kyllä itsekin sitä, miltä Zackin alkuperäinen visio näyttää käytännössä!

      Poista

Lähetä kommentti