Tulikärpästen hauta | 火垂るの墓 (1988) - arvostelu

 

Ohjaus: Isao Takahata

Pääosissa: Tsutomu Tatsumi, Ayano Shiraishi, Akemi Yamaguchi,

Yoshiko Shinohara, Kôzô Hashida, Masayo Sakai, Kazumi Nozaki,

Yoshio Matsuoka, Masahiro Kanetake, Kiyoshi Yanagawa
Genre: Anime, Draama, Sota

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Kun puhutaan japanilaisen Studio Ghibli -tuotantoyhtiön filmografiasta, niin puhutaan yleensä moniulotteisista ja satumaisista tarinakokonaisuuksista, johon voi kuka tahansa katsoja samaistua ja investoitua. Itselleni anime lajina ei ole koskaan ollut osana lapsuuttani, enkä vahingossakaan tuntunut törmäävän tuotoksiin ohimennenkään, mikä harmittaa kyllä näin jälkeenpäin mietittynä. Kokemuksen kertyessä olen avartanut aluettani yhä ulottuvammaksi ja ulottuvammaksi myös anime-elokuvien äärelle, jotka ovat yllättäneet minut täysin laadukkuudellaan ja omaperäisillä lähestymistavoillaan.

Tällä kertaa otammekin käsittelyyn elokuvan, joka on kummitellut mieleni perukoilla jo pidemmän aikaa. Tulikärpästen hauta on vuonna 1988 ensi-iltansa saanut japanilaisen Isao Takahatan ohjaama elokuva, joka esitettiin elokuvateattereissa samassa näytöksessä Hayao Miyazakin kevythenkisemmän Naapurini Totoro -elokuvan kanssa. Vastaanotto oli sen vuoksi hieman ristiriitainen, sillä vaikka teosta pidettiinkin loistavana, oli sen materiaali kieltämättä liikaa viattomien lasten silmille. Teos perustuu ''Hotaru no Haka'' -novelliin, jonka kirjoituksesta vastasi omia kokemuksia tarinaan heijastava Akiyuki Nosaka.

Teini-ikäinen japanilainen poika Seita Yokokawa ja hänen nelivuotias pikkusiskonsa Setsuko joutuvat karkaamaan kotikaupungistaan Kōbesta pommien sataessa niskaan toisen maailmansodan tuoksinnassa. Kun rankka pommitus lakkaa hetkeksi, päättävät sisarukset lähteä etsimään onneaan karusta maailmasta, joka syöksee heidät todellisten koettelemusten keskelle taistelemaan omasta hengestään. Lapsille ei tunnu löytyvän sijaa mistään, joten he päättävät tulla toimeen ilman aikuisia. Onko sisaruksilla toivoakaan elämästä heitä hylkivässä yhteiskunnassa vai onko kaikki taistelu vain turhaa?

Tulikärpästen hauta on elokuva, joka ei välttämättä alkuun heti päällepäin näytä kovin erityiseltä tai poikkeukselliselta teokselta. Hyvin nopeasti tuleekin ilmi se, että se on juuri sitä - erityinen ja poikkeuksellinen kaikin tavoin. Seuraamme elokuvassa, kuinka kaksi sisarusta lähtevät ankaraa pommitusta pakoon kotikaupungissaan. Nopeasti tilanne alkaa kuitenkin eskaloitumaan, kun lapsista vanhempi, Tsutomu Tatsumin esittämä Seita, näkee, mitä hänen äitilleen on tapahtunut pommituksen tuloksena. Orvoiksi joutuneet lapset lähtevät suuntaamaan kohti tuntematonta, eikä paluusta olisi puhettakaan.

 

Traumansa pohjalta Seita päättää yrittää pitää huolettomuuden iluusion yllä säästääkseen siskonsa, Ayano Shiraishin esittämän Setsukon, viattomuuden mahdollisimman koskemattomana ja yhtenäisenä. Elokuva työntää katsojan vaivattoman helposti sodan aikaisen asetelman keskelle, jossa seuraamme kahden avuttoman lapsen pyristelyä aikuisten välinpitämättömässä ja armottomassa maailmassa. Ohjaaja Isao Takahata ottaa kuvaannollisesti katsojan kurkusta kiinni, eikä tunnu hellittävän otettaan kuin vasta lopputekstien rullatessa näytöllä.

Tarina käsittelee hyvin vaativia teemoja, jotka liittyvät tavalla tai toisella sotaan ja sen armottoman sydämettömään luonteeseen. Katsojan näkökulmasta katsottuna ohjaaja onnistuu mestarillisella tavalla luomaan siteen käsiteltäviin päähahmoihin, jotka löytävät tiensä heti kättelyssä sydämiimme. Tämän vuoksi hänen on helppo vetää matto jatkuvasti jalkojemme alta, sillä toivomme koko ajan, että parivaljakon tila kohenisi ja tulevaisuus avautuisi erilaisten mahdollisuuksien muodossa. Joudumme kuitenkin pettymään sen osalta, koska sisarukset ajautuvat elokuvassa todellisen ryöpytyksen kohteiksi.

Minulla itselläni on oma pikkusisko, joten pystyn todella syvällisellä tasolla samaistumaan Seitan hahmoon ja hänen motiiveihinsa. Vaikka sisareni onkin Setsukoon verrattuna selkeästi kokeneempi naisenalku, en voinut olla näkemättä hänen viatonta ja lämminhenkistä sielua hahmon piirteistä ja käyttäytymisestä. Tunnollinen ja määrätietoinen Seita pyrkii tekemään kaikkensa pitääkseen pienen ja hauraan Setsukon turvassa kauheilta näyiltä ja tapahtumilta, joita tuntuu kuhisevan ympärillä joka puolella.

Tulikärpästen hauta ei ainoastaan onnistu kuvaamaan sodan järkyttävää luonnetta, mutta tekee se sen käyttäen kaikkein avuttomimpia ja viattomimpia ihmisiä maan päällä - lapsia. Seuraamme kauhistuneina lasten näkökulmasta katsottuna, kuinka armoton sota ajaa heidät kirjaimellisesti kulmaan etsimään kyseenalaistettua tulevaisuuttaan, joka tuntuu jatkuvasti ja epäreilusti kääntävän heille kylmän välinpitämättömän selkänsä tilanteen eskaloituessa yhä traagisemmaksi ja traagisemmaksi.

Yhteiskunta ja sen röyhkeä luonne välittyy vaikuttavasti näytön toiselle puolelle. On anteeksiantamattoman hirveää seurata, kuinka kylmästi ja itsekkäästi aikuiset ihmiset toimivat poikkeuksellisissa olosuhteissa. Vaikka sen jollain primitiivisellä tasolla voikin ymmärtää, jäävät inhimillisyys ja myötätuntoisuus taka-alalle shokeeraavan sodan keskellä. Kun olisi mahdollisuus auttaa heikompia, tulevat itsekkyys ja tunteettomuus vaikuttavasti esiin rivien välistä sekä keskustelujen, että toimien muodossa.

Vaikka teknisen toteutuksen puolesta elokuva onkin parhaat päivänsä ehkä nähnytkin, ei mestarillisen tarinan kertomiseen tarvitse ylisuorittavaa materiaalia. Piirrostyyli on kaikesta simppeliydestään huolimatta poikkeuksellisen monipuolista ja -ulotteista seurattavaa kaiken kaikkiaan. Tärkeimmät yksityiskohdat korostuvat vakuuttavasti muusta esillepanosta, eikä sen monimuotoisuudesta voi todellakaan valittaa. Ei ainoastaan, että elokuva tarjoilee lukuisia pysäyttäviä kuvia ja hetkiä, mutta ne tuntuvat aina kertovan näytöllä tapahtuvasta enemmän kuin tuhat sanaa.

Sotaisat kuvat osaavat järkyttää räikeän raaoilla yksiyiskohdillaan, sekä rivien väleistä paistavilla temaattisilla symbolistisuuksillaan. Tunnelmallisesti elokuva tasapainottelee materiaaliaan mielettömän upealla tavalla. Ei ainoastaan, että pääsemme tutustumaan hahmoihimme syväluotaavasti, mutta tarjoavat he tarinan aikana lukuisia sydäntä lämmittäviä hetkiä, joista syvä rakkaus ja huolenpito paistaa selkeästi läpi. Perimmiltään teos on kuitenkin erittäin surullinen ja traaginen tarina kahdesta epäreilusti kadotukseen joutuneesta sielusta, jotka pyrkivät pysymään elossa kaikkia odotuksiakin vastaan.

En useasti elokuvien aikana päästä itkua irti, mutta joissain tapauksissa sitä virtausta ei vain voi kontrolloida. Tulikärpästen hauta onnistuu paljastamaan nämä tunteet vaatimattoman helposti ja poikkeuksellisen efektiivisesti. Elokuvan traagista luonnetta ei voi sivuuttaa, eikä sen kauneutta kieltää millään tasolla. Vaikka se repiikin ihmisen sydämen kahtia, on se mestarillinen ja upea taideteos kaikista näkökulmista katsottuna. Tulikärpästen hauta on eittämättä yksi kaikkien aikojen anime-elokuvista - puhumattakaan sotaan pohjautuvista teoksista.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 18.3.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com