Firestarter (2022) - arvostelu

 

Ohjaus: Keith Thomas
Pääosissa: Ryan Kiera Armostrong, Zac Efron, Sydney Lemmon,
Kurtwood Smith, John Beasley, Michael Greyeyes, Gloria Reuben
Genre: Kauhu, Scifi
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

''Liar, liar, pants on fire.''
 
Palaamme pitkästä aikaa Stephen Kingin romaaneihin perustuviin elokuviin, kun vuoroon asettuu vuonna 2022 ensi-iltansa saanut scifipainoitteinen kauhuelokuva Firestarter. Yhdysvaltalaisen Keith Thomasin toisena kokopitkänä projektina toimiva Firestarter on uusintafilmatisointi vuonna 1984 ilmestyneestä samannimisestä elokuvasta, joka jäi hiukan varjoihin julkaisunsa jälkeen. Vaikka kirjailijan kannattajat elokuvasta tietävätkin, on se monilta mennyt täysin ohi. Nyt oli kuitenkin herättää tarina uudestaan henkiin Blumhousen tekijöiden voimin ja katsoa, miten tuotos tällä kertaa menestyisi valkokankailla.

Andy ja Vicky ovat pakoilleet viranomaisia jo yli vuosikymmenen ajan. He yrittävät epätoivoisesti piilotella tytärtään Charlieta hämäräperäiseltä liittovaltion yksiköltä, joka haluaa valjastaa hänen ainutlaatuisen kykynsä joukkotuhoaseeksi. Andy yrittää opettaa Charlieta pitämään voimansa kurissa, jotka leimahtavat läpi aina kun tämä suuttuu tai tuntee kipua. Tulta on kuitenkin yhä vaikeampi hallita, kun tyttö alkaa lähestymään esiteini-ikää.. Kun perheen olinpaikka sattumalta paljastuu, salaperäinen agentti saa tehtäväkseen jäljittää perheen ja vangita tytön. Charliella on kuitenkin muita suunnitelmia.


Firestarter-elokuva on kiehtovan turhauttava tapaus kaiken kaikkiaan. Vaikka ennakko-odotukseni olivatkin hyvin alhaiset, en uskonut sen jättävän näin poikkeuksellista tyhjän olon tunnetta sisälleni. Stephen Kingiä kannattavana tahona on tavanomaista huomata, että hänen työhönsä perustuvat filmatisoinnit tuntuvat enemmän vajoavan pettymysten puolelle kuin mihinkään muuhun. Vaikka konseptit ja niiden kiehtovat alkuasetelmat ovatkin tekijöillä vapaasti käytettävissä, tuntuu katsojasta monesti kuitenkin siltä, etteivät he onnistu tai halua saada kaikkea potentiaalia irti tarinoista, jotka ovat täynnä sitä.

Seuraamme elokuvassa Ryan Kiera Armstrongin esittämää Charlie McGeetä, pientä alakouluikäistä tyttöä, joka on hyvin erilainen muihin lapsiin verrattuna. Vaikka hän näyttää ja käyttäytyy kuin kuka tahansa muukin sisäänpäin suuntautunut lapsi, on tällä poikkeuksellinen lahja, joista muut eivät ole edes tietoisia. Vaikka tyttö itse tiedostaakin sisällään kiehuvien voimiensa olemassaolon, niiden kontrolloimisen taitoa hänellä ei kuitenkaan ole, mikä alkaa pikkuhiljaa aiheuttamaan ongelmia elämässä. Esiteini-ikään kääntyvä tyttö paljastuu yllättävissä olosuhteissa ja ajaa McGeen perheen pakosalle.


Zac Efron esittää taas elokuvassa Charlien isää, Andyä, joka oli nuorempana osallistunut tyttöystävänsä Sydney Lemmonin esittämän Victorian kanssa liittovaltion hämärään hankkeeseen, jossa nuoriin aikuisiin testattiin Lot-6 -nimistä ainetta. Tämä aine aiheutti heissä jonkin sortin geneettisen mutaation, joka taas herätti monen sortin telepaattisia ja telekineettisiä voimia. Voimien hyväksikäytön estämiseksi nuoripari päätti karata liittovaltion salaisen yksikön ulottuvista aloittaakseen elämänsä alusta. Vuosien ajan he ovat piileskelleet pienessä kylässä Charlie-lapsensa kanssa eläen suhteellisen normaalia elämää.

Vaikka tytön vanhemmat ovatkin ottaneet kiinnijäämisen riskit vakavasti huomioon, tuntuu paletti pikkuhiljaa horjuvan uusien ongelmien muodossa. Elektronisten laitteiden poisjättäminen arkielämässä on osoittautunut hyväksi ideaksi, sillä McGeen perhettä ei tällä tavalla voisi kovin helposti löytää etäältä. Charlien voimistuvia reaktiopainoitteisia tunteenpurkauksia he eivät pysty kuitenkaan pidättelemään, mikä koituukin heidän kohtaloksi. Paljastumisen uhalla lähtee Charlie isänsä kanssa pakomatkalle kohti tuntematonta tulevaisuutta, jossa ei näyttäisi vielä olevan määränpäätä.


Elokuva yrittää epätoivoisesti pitää palettinsa tarpeeksi tiukkana ja jouhevana, mutta sen mateleva luonne ei auta kuitenkaan asiaa ollenkaan. Seuraamme katsojina, kuinka juosten alustettua asetelmaa lähdetään eskaloimaan pikkuhiljaa kohti vääjäämätöntä loppua, joka ei tunnu oikein osuvan maaliinsa. Käsiteltävä maailma tuntuu valitettavan ontolta ja synteettiseltä, mikä vaikeuttaa katsojan emotionaalista investoitumista konseptiin entisestään. Ei ainoastaan, että koko elokuva tuntuu niin sieluttomalta ja inspiroimattomalta, mutta se kierrättää järkyttävän määrän jo entuudestaan tuttuja kliseitä ja käänteitä kestonsa aikana.

Vaikka mestarilliseksi ei Carrietä muistuttavaa konseptia voi ideankaan puolesta leimata, tuntuu sillä olevan valoa tunnelin päässä tarjolla painostavan mysteerin muodossa, jota olisi voinut käyttää enemmän tarinaa eteenpäin puskevana voimana. Konseptin tausta ja tärkeät yksityiskohdat jäävät hyvin etäisiksi, minkä vuoksi katsojan on vain kylmän viileästi arvattava omassa mielessään, mitkä asiat ovat johtaneet mihinkin ja kuinka tilanne on alkanut eskaloitumaan nuoren McGee-pariskunnan elämässä. Ohjaaja Keith Thomas tuntuu kuitenkin tyytyvän vähempään hyppiessään tarinassa kontrolloimattomasti eteenpäin.


Hahmojen kehityskaaret ovat mitättömän alkukantaisia perusteiltaan. Vaikka muutamia yksityiskohtia yritetäänkin elokuvan aikana esitellä ja viedä eteenpäin, varsinaista progressiivista kehitystä ei tarinan aikana ole havaittavissa. Tämän vuoksi katsojan on vaikea samaistua yhteenkään käsiteltävään hahmoon ja millään tasolla, sillä emme saa tarpeeksi köyttä pitävän siteen muodostamiseksi. Tarina on täynnä epäjohdonmukaisuuksia ja mitä erikoisempia rakenteellisia ratkaisuja, jotka vain pahentavat tilannetta entisestään. Vaikka tietyt yksittäiset hetket tuntuvatkin erottuvan elokuvassa puolekseen, on näitä hetkiä turhauttavan vähän tarjolla.
 
Vaisu Firestarter on kierrätettyjen kliseiden ja ennalta-arvattavien käänteiden karnevaali, joka ei ainoastaan huku omaan yksitoikkoisuuteensa, mutta jättää katsojan lamaantuneeksi hukatun ajan menetyksestä. Jos jotain positiivista voi elokuvasta sanoa, niin nostaisin tarjottimelle John Carpenterin loistavan musiikin, jota elokuva ei todellakaan ansaitse. Visuaalisestikin elokuva jää sieluttoman värittömäksi, vaikka efektit ajoittain ajavatkin asiansa tilanteesta riippuen. Näyttelijöistä on luonnollisesti vaikea saada parempaa irti, kun käsikirjoitus on näin alkeellisella tasolla, joten heitä ei voi esillepanosta syyttää. Firestarter on monien muiden Stephen King -filmatisointien tapaan järkyttävä pettymys, josta puuttuu halu ja inspiraatio kokonaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 28.6.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Olipas positiivinen arvio elokuvasta, siis oikeasti. Elokuva oli niin lamaannuttava ja huono että ei tajunnut edes odottaa sen loppuvan(en jätä elokuvia kesken vaikka osoittautuisi kuinka huonoksi matkalla). Elokuvassa ei ollut mitään mikä tekisi siitä "kauhua" jos ei lasketa alkuperäisteoksen tekijää ja carpenterin musiikkia. Makunsa kullakin mutta tämä tuskin löytää yleisöä joka tykkäisi lopputuloksesta mistään ryhmästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tainnut muuta positiivista löytää tuosta kuin Carpenterin musiikin, mutta kai sen tekstin voi noinkin analysoida.

      Ei kovin kummoinen elokuva kyllä ole, vaikka potentiaalia olisi parhaillaan keskitasoiseen rainaan.

      Poista

Lähetä kommentti