Titane (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Julia Ducournau

Pääosissa: Agathe Rousselle, Vincent Lindon, Garance Marillier,

Laïs Salameh, Myriem Akheddiou, Bertrand Bonello, Dominique Frot,

Adèle Guigue, Céline Carrère, Thibault Cathalifaud
Genre: Draama, Kauhu

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Tällä kertaa keskittymisemme kääntyy vuoden 2021 Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmu -pystin voittajan suuntaan. Kyseessä on ranskalaisen Julia Ducournaun ohjaama kauhupainoitteinen draamaelokuva Titane, joka herätti paljon tunteita julkaisunsa alla. Lähdin katsomaan elokuvaa avoimin mielin ja tietämättä juuri mitään sen tarinasta, mikä osoittautuikin ihan hyväksi ideaksi. Ohjaajan aiemmasta Raw-elokuvasta olen kuullut paljon asioita, mutta päätin jättää sen katsomatta ennakkoon, jotta saisin mahdollisimman ennalta-arvaamattoman ja mielipiteistä piittaamattoman kokemuksen aikaiseksi. Onko Titane palmunsa ansainnut vai jääkö se vain ylihypetetyksi elokuvaelämykseksi?

Pieni Alexia-tyttö joutuu vakavaan auto-onnettomuuteen, jonka seuraukset ovat elämää mullistavat. Hänen päähänsä asennetaan titaaninen levy, jonka tarkoituksena on pitää kallo yhtenäisenä. Hankalana lapsena tunnettu Alexia varttuu rakastaen autoja ja tanssimista. Vuosia myöhemmin hänestä tuleekin autonäyttelyissä suosittelevasti tanssiva esiintyjä, joka tienaa elantonsa ja suosionsa kehollaan. Eräänä päivänä pitkän työpäivänsä jälkeen nainen on lähtemässä kotiin, kunnes hänen häiritsevän pakkomielteinen kannattaja päättää ikuistaa fantasiansa. Alexia murhaa miehen kylmäverisesti ja joutuu todelliseen limboon luikerrellessaan eskaloituneesta tilanteesta kuiville.

Titane on elokuva, joka ei anteeksi pyytele, eikä turhia katsojalleen selittele. Se vaatii katsojaltaan paljon, mutta tarjoaa samalla myös runsaasti kiehtovia asioita vastineeksi. Alkuun on pakko todeta, ettei elokuva tule sopimaan ihan jokaisen makuun, mikä on ihan ymmärrettävää. Ei ainoastaan, että se näyttävällä ja raa'alla tavalla hyödyntää häiritseviä yksityiskohtiaan, mutta sen perimmäiset teemat ovat tavanomaista painostavampaa vastaanotettavaa. Muutamat katsojat ovatkin joutuneet jättämään näytöksen kesken sairauskohtauksien vuoksi, mikä taas on nostattanut elokuvan vääjäämättömästi uutisotsikoihin. Onko Titane oikeasti liian ylilyövä materiaalinsa suhteen vai tehtiinkö kärpäsestä tässä tapauksessa härkänen?

Agathe Roussellen esittämä Alexia on siitä kiehtova päähahmo, ettemme ainakaan alussa pysty häneen paljoakaan samaistumaan - jos ollenkaan. Hän ei ainoastaan tunnu olevan todellinen kiusankappale ympärillä oleville ihmisille, mutta hänen epäterveellinen harrastuksensa pistää todellakin silmään negatiivisessa valossa. Seuraamme, kuinka tämä sosiaalisesti sisäänpäin kääntynyt ja ''lievästi'' häiriintynyt yksilö ajaa itsensä sellaiseen kulmaan, että vain radikaali muutos voi hänelle suoda vielä jonkin sortin mahdollisuuden elämässä. Alexia tulee perheestä, jossa isä ei hänestä juurikaan pidä ja jossa äiti ei tunnu hänestä välittävän tarpeeksi tarjotakseen edes jonkin sortin turvan kotona.

 

Tämä tunteellinen laiminlyönti ajaakin nuoren naisen autojen ja tanssimisen maailmaan, jossa hän tuntee itsensä edes jossain määrin rakastetuksi. Elokuvassa ei tätä suoranaisesti selitetä, vaan se on luettavissa poukkoilevan tarinan rivien välistä. Enempää en aio kertoa itse tarinasta, sillä se pitää vain kokea omin silmin. On hienoa nähdä, kuinka ohjaaja Julia Ducournau päättää jättää tarinansa katsojan tulkitsemistaitojen armoille. Hän ei edes yritä pysähtyä hetkeksi avaamaan asetelmaa tai hahmojen perimmäisiä motiiveja, vaan jättää monia tärkeitä vihjeitä matkan varrelle katsojan löydettäväksi. Tämän vuoksi monesta katsojasta saattaakin tuntua, että elokuva on täyttä hölynpölyä - mikä taas ei voisi olla kauempana totuudesta.

 

Titane on varsin syvällinen elokuvaelämys, joka haastaa katsojan miettimään ja pohdiskelemaan eriskummallisia tapahtumia niiden edetessä. Vaikka tarina osaakin olla varsin mysteerinen ja poukkoileva luonteeltaan, ovat tarvittavat yksityiskohdat kyllä saatavilla konseptin lopullisen kokonaiskuvan muodostamiseksi. Elokuvan voi myös jakaa moneen näkökulmaan, joiden perusteella tapahtumia voi käsitellä hyvin yksityiskohtaisesti. Tämä onkin sitten ihan katsojan omasta halusta kiinni, että haluaako näillä vihjauksilla ja yksityiskohdilla tehdä jotain vai haluaako kokemuksen jättää vain pinnalliseksi ja sekavaksi mielikuvaksi.

Koska elokuva nojaa niin vahvasti vaeltelevaan ja muuntautuvaan luonteeseensa, voi sitä pitää ikään kuin fantasiapainoitteisena unena. Kirjaimellisesti otettuna se ei nimittäin käy monesta näkökulmasta järkeen, sillä tapahtumat ovat hyvin epäuskottavia perimmiltään. Enkä puhu edes sen fantasiapainoitteisista yksityiskohdista, vaan pikemminkin tarinallisista piirteistä, jotka osaavat olla absurdeja monella tapaa. Miellyttävintä tässä on kuitenkin se, että vaikka elokuvaa lähtisikin purkamaan loogisesta näkökulmasta katsottuna, voi sen epäuskottavista yksityiskohdistakin rakentaa varsin toimivan selityksen tapahtumille. Titane turvautuu täysin syvällisiin teemoihinsa, jotka toimivat avaimena mysteeriselle kokonaiskuvalle.

Visuaalisesti elokuva on laadukasta katsottavaa alusta loppuun asti. Ei ainoastaan, että kuvaus miellyttää monipuolisuudellaan ja intiimisyydellään, mutta värimaailma muuntautuu vakuuttavasti tunnelman mukaan. Fantasiapainoitteiset yksityiskohdat yllättävät myös uskottavalla esillepanollaan. Jim Williamsin sävellykset mukailevat pääosin Kellopeliappelsiini-elokuvaa ja sen vaanivan mysteeristä luonnetta, mikä istuu tuotoksen tunnelmaan loistavasti. Tunnelmallisesti Titane on varsin ulottuva tapaus kaiken kaikkiaan. Pääsemme vakuuttavasti käsiksi sen väkevään draamaan, mustaan huumoriin ja painostavaan jännitykseen, jotka yhdessä nielaisevat katsojan kuin katsojan mukaansa unenomaisen painajaisensa uumeniin.

Titane on vaativa ja poikkeuksellisen armoton elokuva, joka säväyttää omaperäisyydellään. Vaikka en ennakkoon elokuvasta paljoa tiennytkään, en osannut yhtään odottaa sitä, mihin se minut veisi loppupeleissä. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka monipuolinen ja tulkinnanvarainen sen tarina lopulta oli. ''Cronenbergimäisiä'' piirteitä omaava ja monella tapaa Aronofskyn Mother!-elokuvaa muistuttava Titane on yksi tämän hetken polarisoivimmista elokuvista ja ymmärrettävistä syistä. Näistä elokuvista eivät tavalliset katsojat välttämättä välitä, mutta ne ovat tärkeitä itse taiteelle, joka tuntuu nojaavan nykyään turhankin paljon valtavirtaelokuviin ja rahan saantiin. Toivottavasti Julia Ducournau jatkaa uraansa voitokkaalla tavalla, sillä tämän perusteella hänellä on paljon tarjottavanaan.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 10.8.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com