Perfect Blue | パーフェクトブルー (1997) - arvostelu

 

Ohjaus: Satoshi Kon
Pääosissa: Junko Iwao, Rica Matsumoto, Shinpachi Tsuji,
Masaaki Ōkura, Yōsuke Akimoto, Yoku Shioya, Hideyuki Hori,
Emi Shinohara, Masashi Ebara, Kiyoyuki Yanada, Tōru Furusawa
Genre: Anime, Rikos, Draama, Jännitys
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia

Olen viimeisien vuosien aikana yrittänyt sivistää itseäni erilaisilla elokuvilla ja kulttuureilla, jotka ovat kieltämättä onnistuneet avartamaan maailmankuvaani ja oikoa vääränlaisia oletuksia suoriksi. Odotetut animeseikkailut ovat alkaneet poikkeuksellisen lennokkaasti ja olen nauttinut tutustumiskierroksesta jopa yllätävän paljon. Nyt onkin aika jatkaa kaivamista pintaa syvemmälle. Tällä kertaa luvassa onkin vuonna 1997 ensi-iltansa saanut Perfect Blue, jonka ohjauksesta vastaa japanilainen Satoshi Kon. Teos pohjautuu Yoshikazu Takeuchin Perfect Blue: Complete Metamorphosis -romaaniin.

Elokuva on siitä mielenkiintoinen tapaus, että olen ohimennen pari kertaa kuullut siitä vain puhuttavan nimellä, mutta ei sen enempää. Vaikka vastaanotto onkin ollut poikkeuksellisen positiivista, ei teoksesta puhuta juuri ollenkaan elokuvapiireissä, mikä on hämmentävää mielestäni. Halusin kuitenkin lähteä katsomaan sitä avoimin mielin ja tietämättä liikaa sen sisällöstä. Ottaen huomioon, että lähestymistapani on useammin kantanut hedelmää, odotin innolla tulevaa koitosta. Onko Perfect Blue katsomisen arvoinen teos vai onko se syystäkin jäänyt vähemmälle huomiolle nykymaailmassa?


CHAM!-yhtyeessä esiintyvä pop-tähti Mima Kirigoe joutuu tärkeän valinnan eteen päättämään tulevaisuuden suunnitelmistaan. Soolouralle näyttelijäksi hakeutuva nainen tiedostaa sen, että hänen laulajan uransa on lähenemässä loppuaan ja kun mielenkiinnon kohteiden yhdistelemisestä tulee mahdotonta päällekkäisyyksien vuoksi, on hänen jätettävä toinen kylmänviileästi unholaan. Mima päättää lopulta kokeilla onneaan liikkuvien kuvien maailmassa. Pian hän huomaa kuitenkin joutuneensa järkyttävään limboon, joka riepottelee häntä sisältäpäin ja turmelee mielenterveyden alkutekijöihin.

Mistä sitä aloittaisi? Lähdetään vaikka siitä liikkeelle, että elokuva ei ainoastaan onnistunut säväyttämään minua laadukkuudellaan, mutta se vei jalatkin alta. Perfect Blue on poikkeuksellinen elokuva, joka rikkoo vakuuttavasti kaikkia tarinankerronnallisia normeja ja oletuksia välittääkseen jykevän sanomansa näytölle. Ei ainoastaan, että se vangitsee katsojan sisäänsä, mutta se riepottelee tämän mieltä ennennäkemättömillä tavoilla, joihin ei voi edes valmistautua henkisellä tasolla. Elokuva yhdistelee erilaisia lajityyppejä efektiivisesti keskenään tarjotakseen mahdollisimman moniulotteisen ja syväluotaavan katseluelämyksen, eikä se todellakaan pelkää leikitellä rohkeilla ideoillaan.


On mainittava myös se, ettei elokuva sovellu kaikkien katsojien vastaanotettavaksi. Vaikka päällepäin konsepti ei vaikuttaisikaan kovin erikoiselta ennakkoon, onnistuu visionäärinen Satoshi Kon muuntamaan sen niinkin omaperäiseksi ja häiritseväksi kokemukseksi kuin vain on siitä mahdollista muovata. Materiaali yllättää synkän traagisella luonteellaan, eikä säästele anteeksiantamattoman ilmaisemisensa suhteen. Tarinankerronnallisesti elokuva laineilee suoraviivaisella otteella kohti jyrkkiä käänteitä, jotka ovat vaikuttavia perimmiltään. Katsojalta vaaditaan täydellistä keskittymiskykyä. Jos se herpaantuu hetkeksikään, saattaa kärryiltä putoaminen olla enemmän faktapohjaista tietoa kuin jossittelua.

Elokuva on yllättävän lyhyt, mutta varsinaiseen toteutukseen ja laatuun ei se kuitenkaan tunnu negatiivisesti vaikuttavan. Konseptin kaoottinen ja unenomainen olemus tuntuu vain korostuvan ruuvin kiristyessä yhä tiukemmaksi ja tiukemmaksi tarinan edetessä. Ylimääräiset täytteet loistavat miellyttävästi poissaolollaan, minkä vuoksi elokuva tuntuukin niin mukaansatempaavalta ja efektiiviseltä perimmiltään. Toki, Perfect Blue on hyvin tulkinnanvarainen toteutukseltaan, mutta katsojan määrätietoiselle investoitumiselle on tarjolla kuitenkin palkinto, joka maksaa itsensä kyllä takaisin pysäyttävän painajaisen loputtua. On upeaa kuitenkin huomata, kuinka näinkin tiukkaan pakettiin onnistutaan ahtaamaan pelkkää asiaa vailla turhia lisäyksiä.


Ihmismieli on hauras käsite perimmiltään. Ei ainoastaan, että pääsemme todistamaan lähietäisyydeltä, kuinka järkyttävä paine, odotusarvot ja omat vainoharhaiset ajatukset saattavat rikkoa sen täysin säpäleiksi, mutta sen jälkikäteen aiheuttamat ongelmat kuvaillaan viiltävän piinaavalla tavalla näytölle katsojan vastaanotettavaksi. Elokuva kommentoi vahvasti viihdealaa ja sen järkyttäviä puolia. Kuuluisuus tuo mukanaan varmasti paljon hyvääkin elämään, mutta se on kuin myisi sielunsa paholaiselle konsanaan. Kolikon kääntöpuoli on nimittäin sen verran vaarallinen ja pahaenteinen, että monet tahot saattavat kohdata viimeisen turmionsa sen seurauksena. Eikä kyse ole edes omasta työpanoksesta tai asennoitumisesta, vaan monen yhtälön summasta, joihin emme voi itse millään tavalla vaikuttaa.
 
Teos on myös hyvin ajankohtainen tematiikaltaan, kun sitä pidemmän ajan pyörittelee mielessään. Elämme nykyään kuitenkin sellaisessa maailmassa, jossa jokainen on jonkin sortin ''vaikuttaja''. Suurimmalla osalla meistä on sekä oma itsemme, että sosiaalisessa mediassa ylläpidettävä avatarimme, joiden välillä pallottelemme päivittäin. Omissa oloissamme vapautamme todellisen sielumme, kun taas verkossa laskelmoidun imagomme, jota yritämme pitää varautuneesti puhtaana. Kun näiden kahden välissä kulkeva viiva alkaa syystä tai toisesta hälvenemään, voivat seuraukset olla tuhoisat, eikä ainoastaan imagolle, vaan myös mielenterveydelle. Tämän vuoksi kuuluisuus ei sovi kaikille, sillä kaikki eivät välttämättä pysty pitämään yläkertaansa kontrollissa ollessaan jatkuvasti huomion keskipisteenä.


Satoshi Kon sekoittaa omaperäisesti elokuvassaan uskottavan realismin mielikuvitukselliseen fantasiaan ja tuo surrealistisella otteella mitä hurjimpia ideoita näytölle kuvaillakseen mielenterveyden jyrkän eskaloimisen absurdista luonnetta. Jokainen kuva tuntuu kertovan enemmän kuin tuhat sanaa ja se on vaikeaa saada aikaiseksi. Ottaen huomioon, että kestoa on vain vajaat puolitoista tuntia, on häkellyttävää huomata, kuinka paljon syvyyttä ja upeita yksityiskohtia ohjaaja onnistuu tarjoamaan tarinan edetessä. Päähahmon kokemuksiin investoituu täysillä, minkä vuoksi käänteetkin tuntuvat painoarvollisesti merkittäviltä ja efektiivisiltä vastaanotettavilta. Kokemus on karmaisevan upea, eikä näitä kaikkia tunteita ja ajatuksia vain pysty pistää sanoiksi.

Perfect Blue on mestarillinen osoitus siitä, että elokuvataide elää ja voi hyvin. Vaikka julkaisusta onkin jo kulunut toistakymmentä vuotta, tuntuu se olevan ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Rakenteellisesti kokeilunhaluinen ja mielikuvituksellinen konsepti etsii vertaistaan, eikä kovin montaa elokuvaa tule mieleen, jotka olisivat jättäneet näinkin syvän loven minuun. Tunnelmallisesti elokuva imaisee katsojan mukaansa ja lähettää tämän suoraan pyörremyrskyn silmään vastaanottamaan mitä mieipuolisinta tarinaa. Saatan toki kuulostaa sivusta katsottuna ylilyövältä ylistävässä tekstissäni, mutta kun näin ei asia edes ole - ainakaan oman kokemukseni mukaan. Perfect Blue on toistaiseksi paras anime-elokuva, jonka olen koskaan katsonut elämäni aikana, eikä tämä todellakaan jää viimeiseksi katselukerraksi.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.10.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Samaa mieltä, että mahtava elokuva kyseessä! Ja hyvä arvostelu! Ihmettelen, että tää leffa ei ole kovin tunnettu. Ansaitsisi kyllä enemmän huomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Ihmettelen kyllä samaa. Pitää alkaa varmaan suosittelemaan sitä aktiivisemmin muille - herättelemään kiinnostusta.

      Poista

Lähetä kommentti