Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Michael Fassbender, Tilda Swinton, Charles Parnell,
Arliss Howard, Kerry O'Malley, Sophie Charlotte, Emiliano Pernía,
Gabriel Polanco, Sala Baker, Endre Hules, Monique Ganderton
Genre: Rikos, Jännitys, Toiminta
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
''Stick to your plan. Anticipate, don't improvise. Trust no one. Never yield an advantage. Fight only the battle you're paid to fight.''
Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja David Fincher on tullut varmasti kaikille elokuvarakastajille tutuksi tavalla tai toisella vuosien karttuessa, eikä miehen suosiota voi juurikaan kyseenalaistaa, vaikka herran teokset eivät välttämättä jokaisen mieleen olisikaan. Itselleni Fincher edustaa perfektionistista aatetta ja lähestymistapaa liikkuvaan kuvaan, josta mies on lopulta onnistunutkin nimensä tekemään haastavalla alallaan. Valtaosa rakastaa miehen kädenjälkeä. Loput ovatkin sitten neutraaleja asian suhteen, vaikka arvostavatkin työn huolellisuutta.
Vaikka mies ei välttämättä olisikaan omilla listoillani sitä ehdotonta huippua lempiohjaajia verratessa, pysyy hän tiukasti keskustelussa mukana siitä huolimatta. Tappaja on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut rikostrilleri, joka on kuukauden jälkijunassa myös ilmestynyt Netflix-striimauspalvelun katalogiin katsottavaksi. Elokuva perustuu Casterman-nimisen sarjakuvakustantamon samannimiseen ranskalaiseen graafiseen novellisarjaan, jonka käsikirjoittamisesta vastaa Alexis Nolent ja kuvituksesta Luc Jacamon.
Kyseiset teokset eivät ole tuttuja entuudestaan, mutta kiinnostus on kieltämättä herännyt elokuvaa odotellessa. Tappaja valittiin kilpailemaan Venetsian elokuvajuhliin Kultainen leijona -palkinnosta, joka päätyi lopulta Yorgos Lanthimosin ohjaamalle Poor Things -elokuvalle. Vastaanotto on ollut odotetustikin pääosin positiivista, vaikka kovinkaan hurjia ylistyksiä ei tuotos olekaan saanut. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat korkeat johtuen nimekkäistä tekijöistä ja alkuasetelmista. Oliko Tappaja odotustensa arvoinen teos?
Nimetön salamurhaaja valmistautuu kärsivällisesti ja huolellisesti tärkeään eliminointitehtäväänsä kolkossa airbnb-huoneessa joogaten, kuunnellen The Smiths -yhtyeen kappaleita ja väijyen kohteensa tyhjyyden täyttämää asuntoa. Tuntien kuluessa ja kärsivällisyyden huvetessa mies alkaa hermostumaan tilanteeseen ja ottaa yhteyttä työnantajaansa lisätietojen perässä. Tämä vakuuttaa miehelle, että kohde saapuu paikan päälle ennemmin tai myöhemmin. Kun tuo h-hetki on vihdoin käsillä, salamurhaaja tekee kohtalokkaan virheen, joka kääntää tähtäimen lopulta häneen itseensä.
Tappaja on elokuva, joka ottaa poikkeuksellisen paljon potentiaalia irti pienimuotoisesta ja pidättäytyneestä konseptistaan. Valitettavasti tämä ei tule jokaista katsojaa voittamaan puolelleen, sillä sen toimivuus nojaa vahvasti katsojien eriäviin ennakko-odotuksiin. Ohjaaja David Fincher on tullut kuitenkin kaikille tutuksi pääosin rikostrillereiden pohjalta ja esimerkeiksi voimme nostaa Seitsemän-, Zodiac- ja Gone Girl -elokuvat. Vaikka miehellä onkin monia muitakin vakuuttavia osumia vyöllään, on tämä se Fincher, jona hänet näen.
Elokuva alustaa asetelmansa uppoutumalla Michael Fassbenderin esittämän nimettömän salamurhaajan rutiininomaiseen arkeen ja tämän pakkomielteiseen ajatuksen kulkuun. Mies on hyvin laskelmoiva, poikkeuksellisen määrätietoinen ja jossain määrin myös liiankin itsevarma tapaus, joka tarrautuu myös omiin aatteisiinsa ja ajatuksiinsa turhankin tunnollisesti. Kun operaatio saa kohtalokkaan käänteen, joutuu hän pakon edessä mukautumaan tilanteeseen ja käyttämään kirjavaa taitokatalogiaan hyväkseen pitääkseen päänsä.
Rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on kieltämättä todella kiehtovaa seurattavaa. Ei ainoastaan, että tarina on nivottu kärsivällisesti ja huolellisesti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, mutta se muuttuu myös astetta syvällisemmäksi ja koettelevammaksi kokemukseksi moraalisten teemojen astuessa mukaan kuvaan. Vaikka päähahmo onkin kaikessa kylmyydessään ja tunteettomuudessaan jokseenkin kyseenalainen tapaus inhimillisestä näkökulmasta katsottuna, pystyy hänen koettelemuksiinsa investoitumaan moitteettomasti.
Tarina on jaettu lukuihin, jotka toimivat ikään kuin päähahmon tehtävän niin sanottuina välivaiheina. Kokonaiskuva alkaa pala palalta selkeytymään ja esiripun takana väijyvät ulottuvat juuret paljastumaan. Vaikka kovinkaan suuria harppauksia ei sisällön kanssa lähdetäkään välttämättä hakemaan, ei sille tunnu olevan tarvetta, sillä kaikki oleellinen ja merkityksellinen tulee hyvin esille ilman alleviivaustakin. Tarinankerronnallisesti elokuva nojaa pääosin epäluotettavaan kertojaan, joka peilaa päähahmon epätavanomaista ajatusmaailmaa.
Emme täten tiedä tarinan edetessä, että onko kaikki kuulemamme välttämättä totta, sillä se tulee moraalisesti kaksijakoisen tahon kautta. Oletamme tämän puhuvan totta, mutta varmuutta asiasta ei kuitenkaan koskaan ole. On kiehtovaa kuitenkin nähdä, kuinka päähahmo yrittää kamppailla omia varoituksiaan vastaan hokemalla itselleen samoja mantroja kerta toisensa jälkeen. Mitä pidemmälle eskaloituneessa tilanteessa etenemme, sitä enemmän hän alkaa rikkomaan omia pakkomielteisiä rutiinejaan ja vääristynyttä ideologiaansa päästäkseen ultimaattiseen määränpäähänsä.
Kun kyseessä on David Fincher, voi audiovisuaaliselta jäljeltä odottaa tietyn sortin laadullista tasokkuutta. Mies on erinomainen työssään ja se perfektionistisuus näkyy jälleen kerran teknisestä toteutuksesta, joka osuu jälleen kerran tikan tavoin taulun keskelle. Ei ainoastaan, että visuaalisesti elokuva pitää sisällään monia komeita ratkaisuja monikerroksisesta asettelusta upeisiin yksityiskohtiin, mutta värimaailma mukailee ohjaajalle tavanomaiseksi muodostunutta ''likainen akvaario'' -väripalettia, joka tarjoaa samalla varsin tunnelmallisen leikkikentän tekijöille tarinan näytölle tuomiseksi.
Inhorealistinen ja likainen ilmapiiri pitää huolen siitä, että tunnelma pysyy pahaenteisenä ja kutkuttavana pitkin tarinaa. Äänimaailma miellyttää huolellisuudellaan, vaikka sävellykset eivät itsessään jäisikään välttämättä muistettaviksi sellaisinaan. Elokuva tarjoaa vakuuttavaa toimintaa, mutta hyvin minimalistisesta näkökulmasta katsottuna. Jännitys nimittäin rakentuu pienempien ja hienovaraisempien yksityiskohtien varaan, eikä näyttäviin mittelöihin, mikä tuo mielestäni elokuvan psykologisen puolen merkityksellisemmin esiin.
Tappaja on loistava kostotarina, joka hyötyy hurjasti pienimuotoisesta ja kärsivällisesti rakennetusta konseptistaan. Ohjaaja David Fincher alleviivaa tarinallaan taitavasti itse matkan merkityksellisyyttä ja painoarvoa, eikä yritä hakea turhaan suureellisia tai maailmaa mullistavia huipentumia sanomansa korostamiseksi. Jotkut voivat toki sanoa, että elokuva on tylsä ja mitäänsanomaton, mutta siinä tapauksessa monet tärkeät yksityiskohdat ovat ehkä saattaneet mennä ohi suun. Kyseessä ei nimittäin ole toimintaelokuva, vaan psykologinen hahmotutkielma miehestä, jonka koko maailmankuva mullistuu ja ego pirstaloituu tilanteen eskaloituessa.
Michael Fassbender on erinomainen päähahmon roolissa. Miehen eleetön ja kylmä roolisuoritus yllättää muovautuvaisuudellaan ja herättää tapahtumien edetessä uusia piirteitä hahmossa eloon. On kiehtovaa myös nähdä, kuinka hienovaraisesti elokuva kritisoi palveluiden helpotettua saavutettavuutta ja tekniikan ylivaltaa nyky-yhteiskunnassa. Nykypäivänä kuka tahansa voisi tietyissä määrin tehdä jotain vastaavaa halutessaan. Vaikka menetelmät ja työkalut ovatkin rajoitteellisia joissain paikoissa, on ajatus realistisen idean takana varsin pelottava kaiken kaikkiaan.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 19.11.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti