Ohjaus: Michael Powell
Pääosissa: Karlheinz Böhm, Moira Shearer,
Anna Massey, Maxine Audley, Brenda Bruce, Jack Watson,
Esmond Knight, Martin Miller, Michael Goodliffe
Genre: Jännitys, Rikos, Draama, Kauhu
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
''Do you know what the most frightening thing in the world is? It's fear.''
Katselin hiljattain mahdollisia arvosteltavia elokuvia ja satuin loppujen lopuksi uppoutumaan elokuvanteon historiaan. Kaninkolosta nousi yksi elokuva, josta ei useasti näe puhuttavan, mutta joka on kuitenkin saanut paljon puhetta aikaiseksi vuosikymmenten saatossa. Kurkistelija - tunnettu myös kotijulkaisuissa Pelon kasvoina - on vuonna 1960 ensi-iltansa saanut psykologinen kauhutrilleri.
Elokuvan ohjauksesta vastaa brittiläinen Michael Powell, jota pidetään tätä nykyä brittiläisen klassisen elokuvanteon arvostettuna nimenä. Ura ei ole ollut kuitenkaan aina niin ruusuinen. Kurkistelija-elokuva nimittäin tahrasi miehen nimen pidemmäksi aikaa kiistanalaisen aiheensa vuoksi, josta kriitikot eivät luonnollisesti pitäneet alkuunkaan. Miksi se nähtiin uhkana? Miksi se on sittemmin löytänyt arvostusta elokuvakomiteoilta?
Mark Lewis on yksinäinen ja luonteeltaan ujohko mies, joka on kiinnostunut pelon vaikutuksista ihmiseen. Tarkalleen ottaen siitä, miten pelko rekisteröityy ihmisen käyttäytymiseen ja heidän kasvoilleen. Mies työskentelee brittiläisessä elokuvastudiossa kuvaajana, mutta tekee myös vapaa-ajallaan keikkatyötä erilaisten kuvaustehtävien parissa. Siinä sivussa Mark työskentelee myös oman projektinsa parissa.
Pakkomielle kuvaukseen ja pelon vangitsemiseen juontaa juurensa ajasta, jolloin hän oli lapsena tiedemies-isänsä kylmäveristen kauhukokeiden kohteena. Aikuisena miehenä tästä on tullut pakonomaisen käytöksen omaava murhaaja, joka tappaa naisia oman mielihyvän takaamiseksi ja tallentaa heidän vääntyneet kasvonpiirteensä, sekä viimeiset kuolevat henkäyksensä filmille. Mitä tapahtuu, kun rakkaus tuodaan kuvaan mukaan?
Lähdin katsomaan elokuvaa luottavaisella optimistisuudella, vaikka kovin vähän tiesinkin siitä ennakkoon. Päätin kuitenkin avartaa mieleni ja sukeltaa sen sisään katsomatta koskaan taakseni. Ollakseni rehellinen kanssanne, yllätyin suuresti näkemästäni. Elokuva on monella tavalla todella omaperäinen ja mieleenpainuva tapaus, vaikka ei ehkä ihan siihen kirkkaimpaan kastiin välttämättä yltäisikään.
Sitä pidetään kuitenkin yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista slasher-elokuvista ja tavallaan ymmärrän kyllä miksi. Elokuva on myös samalla yksi niistä aikaisemmista kauhun genren alalajityyppinsä tuotoksista, jotka näkivät päivänvaloa myös valkokankailla. Elokuva avaa urakkansa varsin räikeästi, mutta efektiivisesti. Konseptin luonteen paljastamisen jälkeen tarinaa aloitetaan työstämään. Seuraamme siinä Karlheinz Böhmin, virallisissa kirjoissa Carl Boehmin, esittämää Markia.
Vaikka siinä noin kymmenisen minuuttia meneekin, onnistuu alustus esittelemään kyseisen päähahmon vailla sen suurempia ongelmia. Varsinaiset pohjustukset tämän menneisyyteen tulevat nimittäin vasta myöhemmässä vaiheessa elokuvaa, sillä ne ovat suuressa osassa tarinan identiteettiä ja ydinsanomaa. On kieltämättä hienoa nähdä, että ohjaaja Michael Powell lähtee toteuttamaan itseään mahdollisimman rohkealla lähestymistavalla konseptiin.
Vaikka se eroaakin hurjasti tuon ajan muista elokuvista, kävelee se edellä aikaansa ylpeästi ja itsevarmasti. Tarinallisesti teos on kärsivällinen ja kiehtova vastaanotettava kaiken kaikkiaan. Ei ainoastaan, että se kertoo mielenkiintoisen tarinan, mutta se laittaa etunenään moraalisesti korruptoituneen hahmon, jonka kieroutuneita pyristelyjä seuraamme katsojina kiistanalaisissa tunnelmissa. Temaattisesti elokuva on julkaisuaikoihin risuja itselleen ansainnut ymmärrettävästi.
Johtuen tunnelinäköisestä aikakaudestaan tämä konsepti vaikuttaa järin hullulta myös jälkikäteen ajateltuna. Toisaalta, samana vuonna tuli ulos myös Alfred Hitchcockin ohjaama Psyko, eli ei Powell ollut ainoa laatuaan. Hahmot toimivat asetelmassa pääosin erinomaisesti. Vaikka muutamat sivuhahmot tuntuvatkin jäävän ikävästi taka-alalle, saamme heistäkin alkukantaisen vainun elokuvan edetessä. Eturivissä toimivat tahot taas yllättävät syvällisillä persoonallisuuksillaan.
Elokuvan käsikirjoitus on toimiva kaikin puolin, vaikka muutamia hahmoja ehkä kyseenalaistaisin naiivista käyttäytymisestä ja reagoimisesta tilanteisiin. Dialogi kuitenkin hurmaa vanhanaikaisella ja leikkisällä luonteellaan. Sitä jopa unohtaa välillä katsovansa vakavaluonteista elokuvaa. Kauhua ei siitä kyllä saa tekemälläkään, vaikka joitain piilotettuja piirteitä pitääkin sisällään. Enemmänkin jännityksen tunnetta siitä huokuu monissa kohtauksissa, jos mitään muuta.
Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on vakuuttava ja yllättävän monipuolinen etenkin visuaalisen esillepanonsa puolesta. Vaikka tuolle aikakaudelle tavanomaista laajakuvaa harjoitetaankin tunnollisesti, tuodaan kameraa myös sellaisiin paikkoihin ja asentoihin, joissa se ei ole välttämättä kovin useasti ollut aiemmin. Musiikki pelaa myös suuren roolin tunnelman herättämiseksi. Brian Easdalen sävellykset istuvat elokuvaan hienosti ja monet kohtaukset saavatkin enemmän lisäarvoa sen seurauksena.
Kurkistelija on rakkauskirje elokuville ja elokuvanteolle, joka osaa luoda jännitystä vaativien teemojensa kautta ja pysähtyy ajoittain keventämään tunnelmaa juuri oikeina hetkinä. Ohjaaja on selkeästi lähestynyt elokuvaansa tunnollisella tavalla, mikä huokuu rivien välistä upeasti. Temaattisesti se kertoo psykologisesti kiehtovan tarinan, joka pistää katsojan miettimään asioita. Ovatko ihmiset perimmiltään pahoja vai onko se vain opittua? Mainittakoon vielä, että Karlheinz Böhmin roolisuoritus on erinomainen kaikin puolin.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 21.10.2025
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti