Bad Times at the El Royale (2018) - arvostelu



Ohjaus: Drew Goddard
Pääosissa: Jeff Bridges, Cynthia Erivo, Dakota Johnson, Jon Hamm, Chris Hemsworth
Genre: Rikos, Draama, Mysteeri
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia

Heti alkuun on pakko mainita, että minä en tykännyt ohjaaja Drew Goddardin edeltävästä elokuvasta Cabin in the Woodsista sitten ollenkaan. Toki idea oli kieltämättä hyvinkin erikoinen, mutta se ei ollut minun kuppini teetä oikein millään osa-alueella. Halusin kuitenkin antaa Goddardille toisen mahdollisuuden todistaakseen minut vääräksi uudella rikostrillerillään Bad Times at the El Royalella. Onnistuiko se tehtävässään?

Olin kieltämättä aivan ällikällä lyöty kuinka elokuva onnistui kutittamaan minua juuri oikeista paikoista, jotta kiinnostukseni heräisi ja sehän myös heräsikin. Tarkempien yksityiskohtien oiva piilottaminen elokuvan alkupuolella loi mysteeristä ilmapiiriä hyväksi pitääkseen meidät jatkuvasti kiinnostuneina etsiskelen haluttuja vastauksia. Hahmojen ensimmäinen tutustumiskierros hotellilla pisti minut automaattisesti hyvin uteliaaseen olotilaan, sillä jokin tuntui olevan vinossa ja pahasti. Tämä sitten ruokki kiinnostustani entistä enemmän ja sai minut täysin investoituneeksi tarinan kulkuun heti alusta asti.


Tarina on pilkottu lukuihin kuin kirja konsanaan, joissa se hyppelehtii ajassa jatkuvasti edestakaisin sekä nykyisessä, että menneessä ajassa. Se herättää jatkuvasti uusia kysymyksiä mihin halusimme saada välittömästi vastauksia, mutta elokuva kuitenkin onnistui koettelemaan katsojan kärsivällisyyttä pitäessään vastauksistaan kiinni kaksin käsin.  Tämä taas liimasi silmäni näyttöön entistä kiivaammin, sillä yritin ymmärtää tarinan salaisia viittauksia ja vinkkejä sen varsinaisesta määränpäästä.

Tietenkin se oli vain hyvä asia, sillä halusin tietää itse hotellista, hahmoista ja heidän tuntemattomista tarinoistaan enemmän ilman, että elokuvan täytyisi sitä anella erikseen. Itse tarinan konsepti oli hyvin hämärä. Todistimme kuinka täysin eri maata edustavat ihmiset löysivät tiensä samaan hotelliin täysin erilaisista syistä, mikä taas aloitti tämän erikoisien tapahtumien ketjun. Tämä ketju lähti sitten kehkeytymään paljon kiehtovammaksi kokonaisuudeksi, joka taas teki hyvää ihan elokuvan intensiteetillekin.


Kuinka rakastinkaan elokuvan hahmoja ja heidän rakenteellista kasvamista, jonka tarina onnistui hyvin sulavasti tuomaan mysteeristen tapahtumien temmellyksessä meille esille. Hahmojen rakentaminen elokuvassa oli mahtavaa kokonaisuudessaan, sillä saimme hyvin avaran kuvan jokaisen muukalaisen epämääräisestä taustasta sekä itse mysteerisestä syystä, että kuinka he joutuivat El Royalen hotellille alkujaankin. Tykkäsin myös siitä, kuinka elokuvan mittaan saatettiin näyttää samaa hetkeä moneen kertaan, mutta eri ihmisten näkökulmista, jotta saisimme selkeämmän kuvan tilanteesta kokonaisuutena ja ikään kuin puolueettoman mielipiteen muovailtua tapahtumien analysoimiseksi.

Roolisuoritukset olivat hyvin pitkälti moiteettomia jopa Dakota Johnsoninkin puolesta, joka yllätti minut varman oloisella suorituksellaan. Hän näytti tällä kertaa käsittelevän paljon enemmän tunteita näytöllä, kuin monessa muussa aiemmassa elokuvassaan, lukuunottamatta tietenkin Guadagninon Suspirian roolia, jossa hän oli aivan ilmiömäinen. Jeff Bridges toi mielestäni ehkä elokuvan uskottavimman suorituksen pöydälle, jossa hän sai hahmonsa charmikkuuden ja hämäräperäisen petollisuuden tuotua hyvin vakuuttavalla tavalla näytölle puhumattakaan Chris Hemsworthistä ja hänen erikoislaatuisen epätavallisesta suorituksesta.


Rakastin elokuvan näyttävää kuvaus- ja tuotannontyyliä, joiden avulla ohjaaja onnistui tuomaan parhaimmat kuvakulmansa ja värikkäät vintage värinsä näytölle, jotka taas loivat hyvän tunnelmallisen ilmapiirin hotelliin sekä siellä tapahtuviin tapahtumiin. Alkuperäinen musiikki oli erittäin hyvää ja muut kappaleet - joita he käyttivät pitkin elokuvaa - olivat vielä osuvampia, sillä ne upposivat sekä elokuvan tyyliin, että tunnelmaan niin täydellisesti.

En tiedä miksi, mutta yksi yksityiskohta jäi hieman kaivamaan takaraivossa, sillä se ei meinannut millään käydä järkeen, nimittäin oletin sen olevan osa tarinan keskeisintä ydintä. Näin ei kuitenkaan ollut. Puhun siis tietenkin hotellin läpi menevästä Californian ja Nevadan välisestä punaisesta rajasta, jota näytettiin elokuvan aikana jatkuvasti ikään kuin tärkeänä seikkana, mutta varsinaista roolia se ei kuitenkaan tarinassa pelannut ollenkaan. Tosin hahmojen tutustumiskohtauksessa rajasta vitsailtiin tiuhaan ja sitä myös ihmeteltiin hahmojen kesken jonkin verran, mutta valitettavasti asiaa ei sen jälkeen enää käytetty kovin isona osana tarinaa. Se tuntui mielestäni hieman oudolta ratkaisulta ottaen huomioon, että sitä rajaa viljeltiin näytöllä jatkuvaan otteeseen etenkin ulkona hotellin pihalla kuvattavissa kohtauksissa, mutta niillä ei tainnut olla sen ihmeellisempää merkityst kuitenkaan.


Bad Times at El Royale on mahtava rikostrilleri, joka yllätti minut rakenteellisella vakuuttavuudellaan. Se saattaa olla hieman sekavahko ajoittain, mutta lopulta miltein kaikilla yksityiskohdilla on jokin perimmäinen tarkoitusensa. Tämä kaikki oli niputettu puhtaan nätisti kasaan varsinaista loppukliimaksia varten, joka oli kyllä minun mielestäni hyvin viihdyttävä tapaus. Siinä oli lukuisia juonenkäänteitä ja erilaisia rakenteellisia tasoja käytettävänään, joita oli jopa yllättävän vaikeaa arvata ennalta, vaikka tarkasti yritinkin katsoa kaikkien vinkkien ja viittauksien perään. Tämänkin vuoksi elokuva toimi niin mainion mallikkaasti kokonaisuutena.

Ohjaaja Drew Goddard on selkeästi nähnyt Tarantinonsa ja teki mielestäni aivan mahtavaa työtä innovatiivisen ja erityisen jännittävän elokuvan tuonnissa näytölle. Täysin simppelistä, mutta absurdin uskomattomasta ideasta, hän sai luotua jännittävän ympäristön, jossa nämä moniuloitteiset hahmot pääsivät ottamaan niin sanotusti mittaa toisistaan. Hyvä elokuva kaiken kaikkiaan!



Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 9.4.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit