Aladdin (2019) - arvostelu



Ohjaus: Guy Ritchie
Pääosissa: Will Smith, Mena Massoud, Naomi Scott,
Marwan Kenzari, Navid Negahban
Genre: Seikkailu, Komedia, Perhe
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia

Alkuperäinen Disney-animaatio Aladdin on yksi niitä elokuvia, joiden katsomiselle ei ikinä tee mieli inttää vastaan tai jättää sikseen. Tuossa teoksessa on jotain taianomaista ja itse kokonaisuus on jopa törkeänkin hyvin tasapainotettu kaiken kaikkiaan. Nyt kun Disney on alkanut viime vuosien mittaan keskittämään huomionsa suosittujen klassikoiden uudelleenfilmatisointiin näyteltyinä versioina, oli vain ajan kysymys, että tämä monien ehdoton suosikki, mukaanlukien minunkin, saataisiin kokea ''eläväisempänä'' tuotoksena.

Sanotaanko nyt ihan heti alkuun, että odotukset tätä elokuvaa kohti laskivat rajusti ensimmäisen esitrailerin julkaisun myötä. Tuossa trailerissa huomasimme ennakkoon pari hyvin silmiinpistävää merkkiä ja yksityiskohtaa, jotka herättivät jopa jonkin sortin pelonomaisia tuntemuksia varsinaista elokuvaa kohtaan ja aiheuttivat yleistä närkästystä maailmalla. Vaikka ensimmäinen varsinainen kokopitkä traileri vaikuttikin lupaavammalta ja toimivammalta, lähdin katsastamaan kyseistä elokuvaa hyvin varautunein mielin ja erittäin vähin odotuksin, sillä ainekset olisivat voineet olla tässä tapauksessa jopa hyvin painavalle flopillekin. Sen voin kyllä heti kättelyssä sanoa, että odotuksiin nähden elokuva onnistuu kyllä yllättämään positiivisesti, mutta ei se kuitenkaan mannerlaattoja paikaltaan liikuta missään nimessä.


Elokuva kertoo Aladdinista, Agrabahin valtakunnassa asuva katunäpistelijästä, joka lemmikkiapinan Abun kanssa yrittää elättää itsensä puijaamalla ja näpistelemällä kaupungin torilla käyviltä ihmisiltä. Eräänä päivänä Aladdin ystävystyy Agrabahin prinsessan Jasminen kanssa, joka on löytänyt tiensä pakoon palatsin ankaralta vaikuttavasta suljetusta ympäristöstä ja joutunut heti ongelmiin. Samaan aikaan palatsin muurien toisen puolen, sulttaanin visiiri Jafar on jo vuosien mittaan nostanut itseään varjoistaan hyvin vaikutusvaltaiseen asemaan sulttaanin lojaalisimmaksi neuvonantajaksi. Tämä havittelee sulttaanin kaikkivoipaa asemaa manipuloiden valtiasta eri metodein ja omaa vaikutusvaltaista asemaansa hyväksikäyttäen lähettää köyhiä kaduntallaajia tuomaan hänelle taianomaisen lampun Ihmeiden onkalosta palkkiota vastaan, joka pitää sisällään kolmea toivetta tarjoavan Hengen. Mitä tapahtuu, kun alkuperäiset suunnitelmat muuttuvat yhtäkkiä ja tilanne eskaloituu lopulta hyvin painostavaksi shakkipeliksi?

Tämä näytelty uusintafilmatisointi Aladdinista seuraa pitkälti samaa tarinakaarta, kuin alkuperäinenkin animaatioelokuva, mutta muutamia selkeitä muutoksia on yksityiskohtiin kuitenkin tehty. Osa näistä yksityiskohdista toimivat aivan moitteettomasti, kun taas loput eivät aivan odotetun lailla onnistu vakuuttamaan varteenotettavuudellaan ja tarpeellisuudellaan. Yllätyksekseni kyseinen elokuva on on ajoittain hyvin viihdyttävä ja mukaansatempaava tapaus, vaikka toki onnistuu myös valitettavasti laahata paikoittain hyvin oudosti tasapainotetun ajoituksen vuoksi. Ensimmäiset kaksi kolmannesta ajavat asiansa oikein mainiosti, vaikka hyvin hitaasti lähtevätkin liikkeelle ja tuntuvat hakevan itseään pidemmän ajan. Viimeinen kolmannes rakoileekin sitten pahemman kerran keskeisissä kohtauksissa muutamien tarina-aukkojen ja epäloogisten seikkojen myötä, minkä vuoksi elokuvan loputtua katsojalle jää hieman niheämpi jälkimaku, kuin mitä muu materiaali antoi aluksi ymmärtää.


Elokuvan tiettyihin hahmoihin pystyy investoitumaan jollain tasolla, mutta ei kuitenkaan ihan niin syvällisesti, kun sitä ehkä toivoi ennakkoon. Elokuvan näyttelijäkaarti teki kyllä kaikista pelonomaisista odotuksista huolimatta yllättävän hyvää työtä suurimmaksi osaksi ja lähes kaikki upposivat rooliinsa kuin rooliinsa. Vaikka Aladdinin kuuluisikin olla elokuvan keskipisteenä, sen eittämättä vie nimiinsä Henkeä esittävä Will Smith, joka varasti koko show'n upean karismaattisella näyttelemisellään. Alkuperäinen Henki animaatiosta viitisen vuotta sitten menehtynyt Robin Williams olisi varmasti ollut hänestä ylpeä - levätköön hänen sielunsa nyt rauhassa. Itse Mena Massoudin esittämä Aladdinkin oli yhtälailla kyllä karismaattinen tapaus, vaikka ei ehkä ihan niin paljon onnistunut Willin varjosta kukkia läpi. Onneksemme heidän välinen kemiansa toimi näytöllä hyvin miellyttävällä tavalla ja se toi mukanaan monen monta viihdyttävää ja laadukasta kohtausta, jotka nostattivat elokuvan osakkeita näppärästi.

Jos jokin tässä elokuvassa pisti silmään viiltävän ikävästi, niin se oli Jafarin ristiriitainen hahmo, joka oli kyllä jo tuhoon tuomittu itse näyttelijän valinnasta saakka. Ei ainoastaan, että itse näyttelijä Marwan Kenzari ei oikeastaan sopinut rooliinsa ollenkaan, mutta hänen varsinainen roolisuorituksensa ei vain onnistunut edes ajamaan asiaansa kovin vakuuttavasti näytöllä. Toki, hän yritti selkeästi tuoda mahdollisimman uhkaavan ja suuntaa-antavan hahmonsa katsojan pureskeltavaksi, mutta ne itse tärkeimmät ominaisuudet, jotka tekivät Jafarista Jafarin alkuperäisessä animaatiossa olivat vajaavaisia tai olemattomia.


Musiikki on oikein menevää ja ajoittain myös yllättävääkin kokonaisuudessaan. Disneyn aatelistoon kuuluvat laulut pääsivät tässäkin versiossa säväyttämään upeilla olemuksillaan ja vaikuttavilla teknisillä suorituksillaan. Isoimpana yllättäjänä oli jälleen kerran tälläkin osa-alueella Will Smith, joka heti ensimmäisen laulunsa avustuksella vetäisee maton alta ja pistää riman yllättävänkin laadukkaalle tasolle heti kättelyssä. Ehdottomasti suurimman innostuksen sai aikaiseksi ''Friend Like Me'' -kappale, joka onnistui kyllä vakuuttavasti luomaan samanlaisen taianomaisen tunnelman, joka oli hyvin tuttu alkuperäisestä animaatiosta. Koimme myös yhden uuden kappaleen elokuvan loppupuolella, jossa prinsessa Jasmine lauloi hyvin vaikuttavan feminismipainoitteisen kipaleen, joka tosin ei oikein istunut elokuvan kontekstiin yhtä hyvin, kuin tekijät ehkä siltä luultavasti olettivat. Kappale on kaunis ja välittää hyvän sanoman, mutta sekä ajoitus, että asiayhteys oli vähän heikosti alustettu sitä varten.

Visuaalisesti elokuva onnistui suurimmaksi osaksi todistamaan, että oli varteenotettavampi, kuin mitä ensimmäisessä esitrailerissa pelättiin. Henki näytti paljon paremmalta elokuvassa, kun valotus oli kohdistettuna oikein, mutta tietyt kohtaukset siltikin pääsivät pettämään suttuisilla olemuksillaan. Pieniä yksittäisiä syrjähyppyjä lukuunottamatta visuaalisten efektien edustajat onnistuivat tuomaan itse Hengen, hänen mielettömät voimansa, taikamaton, elävemmät esineet, sekä eläimet mitä upeimmalla tavalla eloon.


Ohjaaja Guy Ritchien pakkomielle hyvin kömpelöihin nopeutuksiin ja selkeästi liian lyhyisiin hyperhidastuksiin pistävät silmään hyvin paljon, eikä kovin hyvällä tavalla. Kun ohjaaja valitsee tämän nopeuttavalta vaikuttavan efektin, koko visuaalinen ilme muuttuu hyvin epämiellyttäväksi ja jopa kiusalliseksi, vaikka tarkoituksena on selkeästi ollut koomisuus. Hidastukset näyttivät törkeän hyviltä niin kuin aina, mutta ne loppuivat aina hyvin outoina hetkinä, jolloin niitä normaalisti vielä jatkettaisiin tai jätettäisiin tekemättä. Tämä välimuoto vain veti katsojan hetkeksi pois tilanteesta ja sekottivat vain pakkaa ilman varsinaista syytä.

Aladdin on jokseenkin taianomainen elokuva, jos katsojalla on jo side muodostettu alkuperäiseen animaatioon. Elokuva ei kuitenkaan aina pysty pitämään katsojaansa kokonaan uppoutuneena tarinaansa, vaikka toki yritystä löytyykin. Se tuo myös muutamia uusia oudosti aseteltuja yksityiskohtia soppaan, joiden on tarkoitus tuoda lisää syvyyttä hahmoihin, mutta onnistuvat vain työntämään katsojansa tarinastaan jatkuvasti pois. Prinsessa Jasminen esittämä kappale on yksi sellainen seikka, joka veti minut heti elokuvasta pois, sillä se tuntui niin erilliseltä ja valitettavan päälleliimatulta yksityiskohdalta kaikkeen muuhun verrattuna. Onneksemme elokuva toi myös vastapainoksi muutamia ihan kiinnostaviakin yksityiskohtia esimerkiksi Hengen hahmon rakkaussuhteen muodossa, joka esimerkiksi palveli erittäin hyvin elokuvan asetelmaa näin jälkeenpäin tilannetta analysoituna.


Kokonaisuudessaan elokuva laahaa itsensä nousuun alusta asti hyvin pitkäjänteisellä otteella, mutta joka tapauksessa varmahkon oloisesti, jonka jälkeen muutamat tarinankerronnalliset ja epäloogiset syrjähypyt läsäyttävät tuotoksen puolittain naamalleen jättäen hieman ristiriitaisen jälkimaun. Odotuksiin nähden tuotos ehdottomasti yllätti positiivisesti, mutta toki siinäkin omat ongelmansa löytyivät. Alkuperäinen animaatio on ehdottomasti parempi kokonaisuus kuin tämä näytelty versio, mutta onneksemme nämä eivät olleet aivan tyhjänpäiväiset pari tuntia kuitenkaan, vaan ne pitivät sisällään hyvin viihdyttäviä ja hauskoja hetkiä myös.

Aladdin yltää ja hiuksenhienosti myös ohittaa muutamaa kuukautta aiemmin julkaistun Dumbon kokonaisuuden näkökulmasta katsoen, mutta saldo pysyy kuitenkin hyvin keskitasoisena Disneyn näyteltyjen uudelleenfilmatisointien leirissä ja edelleen odotamme sitä yhtä pankkia räjäyttävää adaptaatiota näytölle. Seuraavaksi olisi parin kuukauden päässä luvassa yksi potentiaalinen hittielokuva Leijonakuninkaan muodossa ja siitä odotetaankin jotain hyvin onnistunutta, jos on trailerien reagoimisiin uskomista. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, kunhan pääsevät vielä hiomaan laatuaan kirjoituspuolella, sillä rahkeet riittävät kyllä muuhun tekemiseen varmasti. Jäämme innolla odottamaan tulevaa.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.5.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Tää pitäs kyllä kans nähdä sitten kun se tulee vuokralle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään pakkokatsastus leffateattereissa missään nimessä ole, mutta ihan ok kokemus joka tapauksessa. Kannattaa odottaa vuokraukseen!

      Poista

Lähetä kommentti