Ohjaus: Chad Stahelski, David Leitch
Pääosissa: Keanu Reeves, Michael Nyqvist, Alfie Allen,
Willem Dafoe, Dean Winters
Genre: Toiminta, Rikos, Jännitys
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
''I once saw him kill three men in a bar... with a pencil, with a fucking pencil!''
Näin heti kättelyssä voisin kyllä varmaan sen mainita, etten ole ikinä ollut puhtaan toiminnan suurkuluttaja tai suurin kannattajakaan, mutta olin valmis kuitenkin rikkomaan rajojani ja toimimaan omien turvallisten genrejen ulkopuolella. Valitsinkin ensimmäiseksi toiminnan genren ''sokeaksi katsastukseksi'' tämän teoksen, josta en siis ollut aiemmin edes kuullutkaan tai tiennyt sen olemassaolosta, ennen kuin kuulin ohi mennen siitä. Siihen tuli piakkoin muutos ja elokuvan aiheuttama lopputulos katsastuksen jälkeen olikin enemmän kuin yllättävä minun tapauksessani...
Elokuva avaa tarinansa sillä, että Keanu Reevesin esittämä John Wick ajaa mustan auton lastauslaituria päin ja vaivoin tulee autosta ulos loukkaantuneena. Hän konttaa lähimmälle seinämälle istumaan ja ottaa käsiinsä puhelimensa, joka on veren peitossa. John katsoo videon vaimostaan, jonka oli aiemmin ottanut rantakävelyltä. Miksi tämä on tärkeä seikka elokuvalle? Koska se avaa kätevästi investoituneen tien John Wickin vastoinkäymisillä runneltuun sydämeen, joka pitää sisällään vain ja ainoastaan kipua, vihaa, sekä tuskaa ihan ymmärrettävistä syistä.
John Wickin hahmo alustetaan erittäin vakuuttavasti ja hyvin emotionaalisella tavalla, jonka aikana pääsemme kokemaan kuinka hänen elämänsä muuttui hetkessä täydellisen onnellisesta, järkyttävän hirvittävään. Tämän koettelemuksiin pystyy investoitumaan yllättävän vahvasti heti alusta asti, vaikkemme vielä tässä vaiheessa edes tunne kyseistä henkilöä ollenkaan tätä surullista käännekohtaa lukuunottamatta. Hän menettää kaiken itselleen tärkeän ja rakkaimman hyvin lyhyessä ajassa. Ensin vaimonsa vakavalle sairaudelle ja sen jälkeen koiranpennun, joka sitten viimeisenä niittinä virittääkin John Wickin tämän armottomaan kostovaihteeseen.
Miksi hän suuttui niinkin silmittömän paljon koiranpennun taposta, jonka vasta sai? No, se johtui tietenkin siitä, että John oli saanut pennun viimeseksi lahjaksi kuolleelta vaimoltaan, jottei tämän tarvitsisi surra yksin massiivista menetystään. Kun hyvin vaikutusvaltaisen venäläismafioson Viggo Tarasovin Iosef-poika päättää varastaa Johnin auton hetken mielenjohteesta tämän kotoaan, hän siinä ohessa tappaa pienen koiranpennun tietämättään tämän merkityksestä hälle ja itse uhrin vaarallisesta taustasta, sekä asemasta tässä hyvin erikoislaatuisessa yhteiskunnassa. Asetelma muuttuu tämän käänteen jälkeen hyvin nopeasti hyvin mielenkiintoiseksi. Johnin kostoretken motiivi oli ainakin heti kättelyssä selvä kuin vesi, sillä hän menetti juuri kaiken vaimoonsa liittyvän Iosefin tapettua tämän koirapennun, joka oli juuri antanut Johnille tilkan toivoa ja valoa tämän elämään kaikkien näiden traagisten kokemusten keskellä. Kun sekin toivo häneltä vietiin, tämä pimahti ja näki pelkkää punaista.
Johnin taustatarina on hyvin kiehtova ja kiinnostava itsessäänkin, josta kohta jatketaan lisää, mutta hänen asemansa yhteiskunnassa oli aika hassun tuntuinen itsessäänkin, sillä kaikki tahot tuntuivat haluavan ehdottomasti olevan vain ja ainoastaan hänen puolellaan. Virkavaltakaan ei halunnut puuttua tämän toimiin ja välienselvittelyihin, kuten monessa kohtauksessa tulikin ilmi. Se maailma, jossa Wick ja muut alamaailman edustajat toimivat, on ikään kuin eristyksissä muusta maailmasta, joihin ei täten myöskään tavalliset lait ja toimintatavat pädekään. Heillä on jopa oma valuuttansa, mikä kertoo jo aika paljon siitä, kuinka eristyksellisestä yhteiskunnasta on kyse. Elokuva onnistuu myös herättämään lisää kysymyksiä ja kiinnostusta tätä salaperäistä alamaailmaa kohtaan, johon toivoimme myös syventyvän jatkossa enemmän, sillä saimme tällä kertaa vain maistiaisen sen lukuisista mahdollisuuksista ja toimintatavoista.
Venäläismafioso Viggon kuultuaan poikansa hölmöilystä, hän otti tämän ankaraan venäläismäiseen syleilyynsä ja kertoi hieman John Wickin taustasta ja legendasta, sekä miksi tämä idioottimainen teko saattaa koitua tämän viimeiseksi teoksi. Viggon mukaan häntä pidettiin alamaailmassa ikään kuin uskomattomana taruolentona konsanaan. Johnia kutsuttiin yleensä lempinimellä ''Baba Yaga'', joka meinaa tietenkin sellaisenaan lapsia syövää hirviötä, mutta Johnin tapauksessa, häntä ei pidetty itse hirviönä vaan hirviöiden saalistajana, joka pystyi periksiantamattomuutensa ja määrätietoisuutensa turvin metsästämään hirviön kuin hirviön, mitä mahdottomilta kuulostavin keinoin.
Viggo kertoikin todistaneensa, kuinka eräänä päivänä John tappoi baarissa kolme miestä pelkällä kynällä - pelkällä kynällä! Hän ilmaisikin kantansa niin, ettei häntä haittannut se mitä Iosef teki, vaan pikemminkin se, että kenelle hän tämän kaiken teki. Tämän harkitsemattoman teon seurauksena Viggo oli käytännössä pakotettu lahjomaan alamaailman parhaimpia ja rankimpia palkkatappajia saadakseen Wickin hengiltä, ennen kuin tämä tekisi selvää sekä hänestä itsestään, että hänen omasta pojastaan. Kuten jossain sanonnassakin sanotaan ''perhe on pahin'', se pätee selkeästi myös Tarasovien perheessä, jossa lellitelty Iosef-poika ei ole ihan mikään penaalin terävin kynä aiheuttaessaan odotetustikin pelkkiä ongelmatilanteita ja harmia.
Tämän alustuksen jälkeen elokuva on puhdasta toimintaa ja aivan käsittämättömän laadukasta silmäkarkkia visuaalisesta näkökulmasta katsoen. Siinä käytetään mitä upeimpia kamera-ajoja ja kuvakulmia, joita sovelletaan mitä silmää miellyttävimmillä tavoilla. Elokuvassa käytetty värimaailma on jopa naurettavan kaunista katsottavaa ja koettavaa. Sinertävän kellertävistä sävyistä punaisen vihreisiin, elokuva lumoaa katsojansa mielettömän kauniilla väripaleteillaan ja niiden yhdistelmillä. Sarjakuvamaninen tunnelma ja kuvaustyyli, joka yhdistetään samalla hyvin yksinkertaiseen tarinakaareen toimii miltei täydellisesti tässä muodossaan.
Sarjakuvamaisen elokuvasta luo myös erinomaisesti tasapainotettu vakaus ja virheetön leikkaus, jotka tekevät esimerkiksi mielettömistä toimintakohtauksista suoraan sanottuna maagista seurattavaa. Näidenkin aspektien lisäksi taistelukoreografia on kertakaikkisen laadukasta ja innovatiivista, joka herättää kuvitteellisen sarjakuvan eloon, jonka voimme mielessämme kuvitella helposti jälkeenpäin. Nippelitietona voisin myös mainita, että tästä elokuvasta inspiroituneena sarjakuvatuottaja Dynamite Entertainment loikin sarjakuvasarjan, joka jatkui viiden numeron pituiseksi kokonaisuudeksi vuoden 2018 tammikuuhun asti, jonka jälkeen jatkosta ei ole enää kuulunutkaan, mutta huhuja jatkosta liikuu edelleenkin.
John Wick on ehdottomasti yksi modernin ajan parhaimmista toimintaelokuvista, joka ei ainoastaan onnistu tekemään hyvin yksinkertaisesta konsepti-ideasta erityisen moniuloitteisen kokonaisuuden, mutta se onnistuu myös teknisesti ottaen tekemään aivan mestarillista työtä yhdistäen mitä innovatiivisimpia visuaalisia aspekteja ja epätavallisimpia käytännön ratkaisuja yhteen muodostaen miltein täydellisen kokonaisuuden. Keanu Reeves tekee luultavasti myös uransa parhaimman työnsä John Wickin roolissaan ja hän on kuin luotu tätä hahmoa varten.
Tämä elokuva ei välttämättä ihan jokaiselle katsojalle uppoa ihan samalla räväkkyydellä kuin esimerkiksi meikäläiselle, mutta itse pidän tätä kyllä ehdottomasti yhtenä omana suosikkina ja etenkin toimintagenressään, josta en ole siis kovin paljoa välittänyt aiemmin. Jatko-osakin John Wick: Chapter 2 tuli kolme vuotta myöhemmin tästä esikoistuotoksesta, joten selkeästi myös muutkin katsojat ovat elokuvasta jossain määrin nauttineet, kun jatkoakin saatiin piakkoin aikaiseksi. Elämä se osaa välillä yllättää ja niin myös sokkokatsastuksetkin...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti