Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Brad Pitt, Mélanie Laurent, Christoph Waltz, Eli Roth,
Michael Fassbender, Diane Kruger, Daniel Brühl
Genre: Draama, Sota
Kesto: 2 tuntia 33 minuuttia
"I think this just might be my masterpiece."
Tähän astisista Quentin Tarantinon elokuvista heikoimman teoksen Death Proofin katsottuani, oli aika hypätä ohjaajan elokuvien modernimpaan aikakauteen, jos niin voi sanoa, ja ottaa hyvin kiehtova konsepti Inglourious Basterdsin muodossa käsittelyyn. Odotukseni olivat hyvin ristiriitaiset siinä mielessä, etten halunnut odottaa elokuvalta liikoja, jotta saisin tästä konseptista ja kokonaisuudesta mahdollisimman paljon irti, mutta kyllä sen aiheuttama suosio ja huuma hieman nostatti sekä kiinnostusta, että pelkokerrointa. Miten tämä teos pärjäsi muiden Tarantino-elokuvien rinnalla ja oliko se lopulta kaikkien niiden ylistävien sanojen arvoinen tuotos? Lähdetään selvittelemään sitä...
Natsi-Saksan sotilailla miehitetyssä Ranskassa nuori juutalaispakolainen Shosanna Dreyfus todistaa perheensä kylmäverisen teloituksen lähietäisyydeltä eversti Hans Landan paljastaessaan heidän piilopaikkansa. Vaivoin karkuun päästyään nainen suunnittelee kostoa ja monia vuosia myöhemmin, kun saksalainen sotasankari Fredrick Zoller yllättäen kiinnostuu naikkosesta ja järjestää tämän ylläpitämään pieneen elokuvateatteriin astetta erikoislaatuisemman näytöksen, joka voisi avata Shosannalle mahdollisuuden kauan toivottuun kostoonsa.
Tämä hyvin erityislaatuinen järjestely herättää juutalaisamerikkalaisten sissisotilaiden pystyttämän ryhmän ''Paskiaisten'' kiinnostuksen, jota armoton luutnantti Aldo Raine johtaa. Säälimättömien teloittajien lähestyessään määränpäätään ja juonittelevan naisen suunnitelmien edistyessä, heidän tiensä odottamattomasti risteävät kriittisen tapahtuman aikana ravisuttaen oppimamme historian täysin uuteen uskoon kutkuttavan jännittäväksi spektaakkeliksi. Onnistuuko vastarinta nujertamaan natsien johtajat vai ovatko riskit heille liian ylivertaisia ylitettäviksi?
Yritän parhaani mukaan välttää paljastamasta tarinasta mitään keskeistä, jotta pääsisitte itse vastaanottamaan elokuvan omin silmin tietämättä sen tarjoamasta tarinasta kokemusta ja sen tarjoamia tunnetiloja pidemmälle. Elokuva on taas jälleen kerran ''tarantinomaisen'' luonnolliseen tapaan jaettu lukuihin, jotka kerrotaan vaihtelevista aikahypyistä huolimatta kronologisessa järjestyksessä eroten moneen muuhun aikaisempaan Tarantinon teokseen. Jokainen luku käsittelee yksittäistä tilannetta, jotka avaavat sekä hahmoja, että käsiteltävää tarinaa pidemmälle lisäten samalla uusia näkökulmia tähän mainiosti esikeitettyyn soppaan, joka on alusta asti valmistunut hyvin huolellisella otteella.
Tarina on hyvin mukaansatempaava ja laadukkaasti kerrottu kokonaisuus, joka viihdyttää, jännittää, säväyttää huikean upealla sekä kutkuttavalla kokonaisuudellaan. On vaikuttavaa nähdä, että näinkin vakavasta ja tulenarasta aihealueesta ohjaaja onnistuu puristamaan kaiken mehun irti ja hän tekee sen niin erikoisen omalaatuisella tavalla, että ei voi katsojan näkökulmasta katsoen muuta kuin ihailla mestaria työssään. Jopa itse natseista ja lukuisista murhista pohjautuva komedia ei vaikuta ollenkaan päällekäyvältä tai loukkaavalta, vaikka onkin ymmärrettävästi hyvin vaarallinen aihe käsiteltäväksi etenkin tällaisella otteella, jossa Tarantino ei luonnolliseen tapaan hellitä ollenkaan vakuuttavan omaperäisestä tyylistään.
Tunnelma on kokonaisuudessaan hyvin erinomaisesti rakennettu ensimmäisestä kohtauksesta lähtien viimeiseen. Jännitys on Tarantinon tärkein työkalu, jonka avustuksella hän jokaista erinomaista dialogipainoitteista kohtaustaan muovaa täysin ennalta-arvaamattomaksi psykologiseksi taistelumantereeksi. Hän käyttää kohtauksen sisäistä tilanteen kontrolloimattomuutta hyväkseen tehdäkseen kohtauksesta kuin kohtauksesta mahdottoman arvauksille ja veikkauksille, sillä ohjaaja muuttaa lähes jokaisen yksittäisen kohtauksen aikanakin asetelmaansa ja tilanteen luonnetta eskaloivasti täysin vastakkaiseen suuntaan, kuin mihin se näyttäisi alunperin menevän odotuksiemme mukaisesti.
Hyvin harvoin sitä näkee jännityksen ja komedian toimivan näytöllä näin upean miellyttävästi käsi kädessä vaikuttamatta kahdelta täysin irralliselta kokonaisuudelta. Näiden kahden tunnetilan välinen side ja tasapaino elokuvan aikana on käsinkosketeltavan hienovaraista ja laaduaksta seurattavaa, kun näemme nenämme edessä kutkuttavan tilanteen eskaloituvan jatkuvasti päädystä toiseen ikään kuin kontrolloimattoman kädenväännön lailla ja kuitenkin samanaikaisesti pysyen täydellisesti ohjaajan kontrollissa.
Hyvänä esimerkkinä nostaisin elokuvan ensimmäisen kohtauksen, jonka aikana pääsemme kokemaan heti alusta asti sen, mitä tämä elokuva tulisi pitämään suurimmaksi osaksi sisällään eskaloituessaan yhä syvemmälle ja syvemmälle tähän ristiriitaisesti miellyttävään ympäristöön. Puhumattakaan erinomaisesta dialogista ja tunteilla leikkimisestä, Tarantino ohjaa kahden vastakkain asetetun hahmon psykologisen kädenväännön niin ennalta-arvaamattomalle alueelle, että emme osaa oikein sanoa, kuinka kohtaus saattaisi loppua ja loppuuko ollenkaan niin kuin katsojina odottaisimme.
Hahmot ovat hyvin kiinnostavia ja kiehtovia kokonaisuuksia, joista kaiken lisäksi kourallinen on mestarillisesti esitettyjä näytöllä mahtavien roolisuoritusten siivittämänä. Hienoa myös nähdä se, että he osaavat olla jopa kaikessa vähäkäyttöisyydessäänkin hyvin moniuloitteisia ja syväluotaavia kokonaisuuksia, vaikka ohjaajalla on muutenkin monen monta hahmoa käsiteltävänään. Mikä tekee näistä hahmoista entistä autenttisemman oloisia on myös se, että he käyttävät tilanteeseen sopivia kieliä perinteisen englannin lisäksi, kuten esimerkiksi saksaa ja ranskaa. Nämä pienet yksityiskohdat lisäävät väkisinkin varteenotettavuutta ja uskottavuutta muuten historiallisesti epäkorrektiin tarinaan. Se on hyvin vaikuttavaa näin katsojan näkökulmasta katsoen.
Itse roolisuoritukset ovat kertakaikkisen maagisia ympäri pöydän. Christoph Waltz voitti omasta roolisuorituksestaan eversti Hans Landana parhaimman miessivuosan Oscarin vuonna 2010, mikä varmaan kertoo jo itsessäänkin kuinka vakuuttavasta suorituksesta on kyse. Hän etunenässä tuo tämän salakavalan, petollisen ja mielettömän mestarillisen manipuloijan sekä ihmisanalyytikon hahmon upeasti näytölle. Ei ainoastaan, että hän saa lähes harmittomalta tuntuvan miehen näyttämään yvin uhkaavalta, mutta hän tuo hahmon vaarallisen olemuksen vakuuttavasti esille hyvien ihmislukutaitojen, tilanteen rauhallisen kontrolloimisen kyvykkyyden, sekä kekseliään nasevan puhumistaitojensa avustuksella.
Elokuvassa on myös muitakin hyvin vakuuttavia suorituksia, jotka jäävät mieleen jokaisessa tapauksessa positiivisena seikkana. Luutnantti Aldo Rainea esittävä Brad Pitt on kaikessa koomisuudessaan ja mielettömän hauskan amerikkalaispainoitteisessa punaniskamaisuudessaan törkeän mestarillinen lisä tähän muuten hyvin vakavaluonteiseen ja kutkuttavaan hahmokaartiin. En kyllä voi kylliksi ylistää kaikkia suorittajia, vaikka haluaisinkin, sillä joutuisin muuten käymään jokaikisen näyttelijän ja näyttelijättären läpi. Jokainen osanen tuntuu kuitenkin uppoavan muottiinsa moitteettoman oloisesti tuoden vakuuttavan lisän tähän mestarillisesti sykkivään jännitysnäytökseen.
Inglourious Basterds on elokuva, joka säväyttää mielettömän upealla toteutuksellaan. Kun alkoi jo tuntumaan siltä, ettei Quentin Tarantino enää voisi päästä ikinä mestarillisen Pulp Fictionin tasolle, hän vetäisee hihastaan tämän kauan suunnitellun mestariteoksen, joka lyö pallon ulos stadionilta toistamiseen tähän astisista elokuvista miehen uran aikana. Lukuisten tarinakaarien ja hahmojen erinomainen risteytyminen aiheuttaa ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä ja konflikteja matkan varrella ja tämä jatkuvasti vastakkaiseen suuntaan eskaloituva kokonaisuus on puhdasta taidetta minun silmilleni.
Visuaalisesti elokuva on miellyttävän silmää hivelevä kokonaisuus, joka ei säästele laadussaan ja kekseliäisyydessään tippaakaan tuodessaan tämän tarinan katsojan pureskeltavaksi. Tosin elokuvan varsinainen ydin onkin itse erinomaisesti kirjoitetussa tarinassa, sen tarjoamissa hyvin persoonallisissa hahmoissa ja kutakuinkin täydellisessä tunnelmassa, jotka yhdessä rakentavat Quentin Tarantinon toisen mestariteoksen mitä ennennäkemättömimmällä tavalla.
En osaa vielä sanoa, että kumpi miehen mestariteoksista on minulle se ehdoton suosikki, mutta ehdoton suositus täältä kuitenkin tulee kyseiselle omaperäiselle filmatisoinnille papukaijamerkkien kera. Seuraavaksi ensikertalaisen Tarantino-maratoonissa olisi luvassa elokuva, jonka olen muista teoksista eroten aiemmin nähnyt - kertaalleen. Saa nähdä kuinka tervetulleeksi Django Unchainedin armoton ympäristö saa minut tuntemaan, kun tieni hevosen selässä seuraavaksi sinne vie...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti