Ohjaus: Jon Favreau
Pääosissa: James Earl Jones, Donald Glover, Beyoncé Knowles-Carter,
Chiwetel Ejiofor, Seth Rogen, Billy Eichner, John Oliver,
JD McCrary, Shahadi Wright Joseph
Genre: Animaatio, Seikkailu, Draama
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Disney on päättänyt suunnata keskittymisensä kokonaan omien klassikkopiirrettyjensä näyteltyyn uudelleenfilmatisoimiseen tai tämän elokuvan tapauksessa fotorealistisempaan animaatioon. Olen ollut hyvin avoin sille ajatukselle, että tämän sukupolven lapset saisivat kokea aiemman sukupolven rakastamat elokuvat aivan uudesta teknisestä näkökulmasta katsoen. Samalla me, kokeneemmat Disney-kannattajat, pääsemme näkemään kuinka vaikuttavasti nämä fantastiset tarinat onnistutaan tuomaan näytölle ja kuinka ne ajavat asiansa kyseisten uudelleenfilmatisointien muodossa.
Aiemmat yritykset Viidakkokirjasta Dumboon ovat olleet hiukan ailahtelevaisia tasoltaan, mutta potentiaalia on ehdottomasti ollut jokaisessa yrityksessä. Menimme Elokuvan taikaa-arvostelusivua ylläpitämän ystäväni ja toisen YouTubessa Vernus-kanavaa pyörittävän ystäväni kanssa Leijonakuningas-elokuvan lehdistönäytökseen ja me kaikki olimme hyvin alhaisin odotuksin liikenteessä, jotta saisimme mahdollisimman miellyttävän kokemuksen kyseisestä uudelleenfilmatisoinnista irti.
Syvällä Afrikan savanneilla leijonalauma johtaa rauhaisaa eläinkuntaa ja pitää huolen siitä, että kaikki pysyisi tasapainossa. Eräänä päivänä Jylhämaan šamaanina toimiva Rafiki kerää koko maan eläimet koolle ja esittelee kuningas Mufasan ja kuningatar Sarabin vastasyntyneen pennun Simban koko eläinkunnalle Jylhäkallion korkeuksista. Pennun kasvaessa, Mufasa opettaa poikaansa elämäntavoille ja sen saloille, sekä valmistelee häntä pikkuhiljaa Jylhämaan kuninkaan vastuulliseen rooliin.
Yli-innokkaana ja itsevarmana pentuna Simba törmää yllättäviin ongelmiin ja vastoinkäymisiin, jotka muuttavat hänen tulevaisuutensa kerta heitolla. Mufasan petollinen pikkuveli Scar on aina himoinnut kuninkaan asemaa ja pyrkii edelleenkin tekemään kaikkensa päästäkseen valtaan hallitsemaan muuta eläinkuntaa tyydyttääkseen omia itsekkäitä tarpeitaan. Onnistuuko hän löytämään keinon Mufasan vallasta horjuuttamiseen vai onko se yksinkertaisesti vain liian kaukaa haettu ajatus?
Heti alkuun on pakko sanoa, että tämän uudelleenfilmatisoinnin voi arvostella kahdesta eri näkökulmasta: alkuperäisen piirretyn nähneenä osapuolena ja päinvastoin. Itse olen alkuperäisen Leijonakuningas-piirretyn nähnyt pariinkin otteeseen ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että se on Disneyn ehdotonta aatelia. Arvosteluun vaikuttaa myös sekin, että mitä katsoja toivoisi tekijöiden tekevän kyseisille tarinoille näin ihan yleisesti ottaen olkoot tarinallisesti tai yksityiskohtaisesti.
Jotkut haluavat vain elää uudestaan samat rakastettavan taianomaiset kohtaukset paljon realistisemmasta näkökulmasta katsoen ja jotkut toivovat näiltä filmatisointiyrityksiltä enemmän omaperäisyyttä ja rohkeutta viedä tarina omille teilleen kuitenkin alkuperäistä piirrettyään kunnioittaen. Itse kuulun ehdottomasti molempien kategorioiden väliin, sillä haluan sekä tuntea nostalgian huumaavaa taikaa, että nähdä jotain virkistävää ja uutta tehtävän luultavasti kaikkien rakastamille hahmoille ja heitä ympäröiville tarinoille.
Uusi Leijonakuningas on lähes sataprosenttisesti shot-to-shot tietokoneella animoitu uudelleenfilmatisointi, jonka aikana alkaa väkisinkin miettimään, että onko tällä elokuvalla oikeasti jokin oma tarkoituksensa ja oma luonteensa sisimmässään vai onko se vain pintakuori alkuperäisestä elokuvasta ja tehty pelkästään sitä varten, että tekijät pystyisivät päivittämään monien rakastaman tarinan teknisesti vaikuttavampaan muotoon. Tästä se elokuvan ristiriitaisuus sitten alkaakin, kun sitä katsoo ikään kuin tietävänä osapuolena. Tämä Shakespearen näytelmästä Hamletista inspiraationsa saanut leijonapainoitteinen elokuva on lähes identtinen piirrettyyn elokuvaan verrattuna. Jos olette nähneet alkuperäisen klassikon, olette käytännössä nähneet tämänkin elokuvan.
Vaikka teos onkin aivan mielettömän vaikuttava näin teknisestä näkökulmasta katsoen, se valitettavasti on vain sieluttomampi kopio piirretystä, joka ei oikein onnistu tuomaan omillaan mitään uutta ja virkistävää pöytään. Elokuva tuntuu keskittyvän niin paljon fotorealistisuuteen, että se menettää kaiken mieleenpainuvan fantastisuutensa tunnelmastaan ja jää väkisinkin vain pinnalliseksi raapaisuksi suuren suuresta potentiaalistaan. Värimaailmaa leikataan hyvin rajusti, jotta ympäristö näyttäisi ja vaikuttaisi mahdollisimman autenttiselta oikeaan elämään verraten ja sen vuoksi kokonaiskuva kärsiikin valitettavan paljon.
Teknisen työn puolesta on kyllä pakko sanoa, että tämä elokuva on ehdottomasti merkkipaalun arvoinen kokonaisuus jopa historian kirjoihin ja etenkin visuaalisten efektiensä, sekä aivan törkeän vaikuttavan fotorealistisuutensa vuoksi. Animaatiotyyli on toki hyvin realistista kaiken kaikkiaan, mutta vaikka tekninen osaaminen ja työmoraali näkyy näytöllä vakuuttavasti, eläimet itsessään eivät tunnu ilmaisevan tunteitaan kovin laajalla visuaalisella skaalalla jättäen tunnelman hyvin latteaksi ja ajoittain jopa aneemiseksi. Emotionaalisesti tärkeimmät kohtaukset eivät ikinä saa katsojaansa edes osittain liikuttuneeksi, vaikka tuntisi piirretyssä elokuvassa kuinka vahvasti kyseisiä tapahtumia ja itse hahmoja kohtaan. Tässä elokuvassa se ei vain tapahdu ja se johtuukin valitettavan monen syyn yhdistelmästä.
Kaikki mitä piirretyssä on parasta, tässä elokuvassa laimennetaan valitettavan ponnettomalla tekemisellä. Elokuva kärsii pahasti - ei suorittajien tai teknisen tekemisen - vaan laiskahkon lähestymistapansa ja ennalta-arvattavuutensa vuoksi. Tähän uudelleenfilmatisointiin ei keksitä tarpeeksi, tai ollenkaan, uusia yksityiskohtia ja virkistäviä rakenteellisiahaaraumia, jotka voisivat piristää elokuvaa jollain tavalla, vaan siinä pidennetään jo tuttuja kohtauksia paljon enemmän tehden elokuvasta ihan suoraan sanottuna pitkäveteisemmän kokonaisuuden.
Elokuvan hahmot tuntuvat valitettavan yksiuloitteisilta ja pinnallisilta, minkä vuoksi niihin ei meinaa päästä käsiksi luomaan pitävämpää sidettä. Siinä myös leikataan kaikkein tärkeimpiä kohtauksia pois, kun puhutaan hahmojen rakentamisesta ja heihin syventymisestä. Esimerkiksi Rafikin hahmolta vedetään matto alta aivan totaalisesti, sillä häntä ei hyödynnetä Simban hahmon syventämisessä, kuten erinomaisesti piirretyssä tehdään. Tämä hahmo menettää käytännössä tarkoituksensa ollessaan niin ykisuloitteinen ja vailla varsinaista tarkoitusta. Tärkeän työn piirretyssä elokuvassa tehnyt hahmo valuu tässä filmatisoinnissa täysin hukkaan.
Billy Eichnerin esittämä Timon ja Seth Rogenin esittämä Pumba varastavat show'n jopa yllättävän helposti. Nähdessäni heidän hahmonsa ensimmäistä kertaa näytöllä, heräsi minulle ikävä pelko siitä, että kyseiset hahmot eivät välttämättä toimisi vaaditulla tavalla elokuvassa ja näyttelijävalinnatkin herättivät ennakkoon jossain määrin osittaista epäluuloa ja epävarmuutta. Kaikista peloista huolimatta nämä kaksi herraa niin sanotusti lyövät pallon stadionilta ulos upeilla suorituksillaan. John Oliverin Zazu ei välttämättä aina tunnu miellyttävimmältä hahmolta elokuvan aikana, mutta hän kuitenkin ehdottomasti kuuluu elokuvan parhaimmistoon heti Pumban ja Timonin jälkeen.
Miksi Timon, Pumba ja Zazu toimivat niin hyvin näytöllä kaikkiin muihin verrattuna on, koska heidän hahmonsa tuntuvat olevan enemmän omaperäisempiä, eikä pelkästään kopioita edeltävistä versioistaan. Heillä tuntuu olevan aivan toisenlainen energia ja karismaattisuus käytössä elokuvan aikana kuin muilla hahmoilla, minkä vuoksi itse suorituksetkin tuntuvat paljon virkistävämmiltä ja omaperäisemmiltä. Toki muutkin suorittajat ovat asiansa ajavia omissa rooleissaan, mutta nuo kolme pistivät silmään ehkä positiivisimmin kaikista hahmoista.
Pakko vielä mainita hahmoista sen verran, että Chiwetel Ejioforin Scar on vain pieni varjo aitoa pelkoa näytön läpi välittäneestä Jeremy Ironsin versiosta. Alkuperäisen vierellä Ejioforin versio tuntuu, jotenkin paljon väsähtäneemmältä ja vähemmän uhkaavammalta, mikä otti paljon intensiivisyyttä pois elokuvan vastakkainasettelusta ja varsinaisista panoksista.
Elokuvan musiikit ovat suurimmaksi osaksi oikein meneviä, vaikka uudet päälleliimatut lisäykset eivät oikein tunnu istuvan kokonaisuuteen kovin vakuuttavasti. Musiikkiin pystyy uppoutumaan kyllä, mutta huomasin innostuvani tietyistä musiikkikohtauksista en sen vuoksi, että pidin näkemästäni tai kuulemastani, vaan siksi, että mielessäni pyöri samaan aikaan taustalla alkuperäisen elokuvan versio läpikäytävästä kappaleesta.
Vaikka sitä yrittääkin katsoa elokuvaa mahdollisimman avoimesti ja vertaamatta alkuperäiseen teokseen, se ei oikeastaan anna katsojalle sitä mahdollisuutta, sillä elokuva seuraa identtistä tarinaa identtisine dialogeineen tehden kokonaisuudesta valitettavan sidonnaisen alkuperäiseen tuotokseen. Tämä uudelleenfilmatisointi on siitä ristiriitainen tapaus, että jos olette nähneet alkuperäisen Leijonakuninkaan lapsena tai myöhemmin elämässänne, tämä teknisesti päivitetty tuotos ei yllä millään osa-alueella klassikon tasoon, vaikka yrittääkin olla sille mahdollisimman lojaali.
Toki, uudelle katsojalle tämä versio saattaa toimia moitteettomasti ja joillekin kannattajille myös, mutta itselläni on sellainen ideologia uudelleenfilmatisointien suhteen, että jos kerran lähdetään uudistamaan elokuvaa jollain tapaa, niin siihen kuuluisi ja sopisi kuulua tuoda jotain omaperäisempää kaiken tutun lisänä. Jotta elokuva ei puskisi samaa tuttua materiaalia vain eri paketissa, tekijöiden kuuluisi nimenomaan innovatiivisemmalla lähestymistavalla uudelleenkuvitella samainen tarina luoden sille aivan oman olemuksen, eikä sieluttoman kopion menestyneemmästä versiosta. Tällä elokuvalla ei nimittäin tunnu olevan omaa olemusta ollenkaan. Se on vain varjo alkuperäisen mestarillisuudesta, minkä vuoksi sen olemassaolokin ihmetyttää itsessäänkin.
Leijonakuningas on sellainen elokuva, joka tulee pelkästään omalla nimellään tahkomaan massiiviset voitot teatterikierroksellaan, eikä ihme. Se ei kuitenkaan tienaa rahaansa sen vuoksi, että tämä elokuva olisi jollain tapaa mestarillinen, vaan yksinkertaisesti sen vuoksi, että uusi versio käytännössä ratsastaa edeltäjänsä menestyksellä kohti auringonlaskua. Mutta taas mainitsen, että tällä kolikolla on kuitenkin se kääntöpuolensa. Jos alkuperäistä piirrettyä ei ole nähnyt aiemmin, niin elokuva tulee kyllä vakuuttamaan monesta eri näkökulmasta katsoen, sillä ''tietämättömillä'' katsojilla ei ole sille minkäänlaista vertaamisen kohdetta. Kieltämättä olisi kyllä kiehtovaa kuulla sellaisen katsojan mielipide tästä elokuvasta, joka ei ole alkuperäistä klassikkoa nähnyt, sillä sieltä saisi luultavasti ikään kuin puhtaimman mielipiteen ulos teoksesta.
Leijonakuninkaan uudelleenfilmatisointi omana elokuvanaan on ihan mukiin menevä kokonaisuus, mutta sen toimivuus tosiaan riippuu aikalailla katsojan omasta tilanteesta ja näkökulmasta. Itselleni elokuva oli hyvin ennalta-arvattava ja pitkävetenen kokonaisuus, joka ei saanut tunnelmallaan minusta paljoa iloa irti. Se johtuu vain siitä, että jatkuvasti tulin siihen tulokseen, että alkuperäinen teki lähes kaiken paremmin, kuin tämä elokuva.
Valitettava pettymys, mutta olen toiveikas muita Disney-uudelleenfilmatisointeja kohtaan, sillä sieltä olisi nyt vihdoin tulossa hyvin rajusti muutettu versio Mulanista, joka näyttää sitten vihdoin, että voiko rajut muutokset olla hyvästä vai ei. Dumbon jälkeen sanoisin, että uudelleenfilmatisoitu Disney-elokuva voisi ehdottomasti olla siedettävän muovattavissa ja samalla kuitenkin kunnioittaen alkuperäistä materiaaliaan. Aika näyttää...
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 14.7.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Simba!
VastaaPoista