Point Blank (2019) - arvostelu

Ohjaus: Joe Lynch

Pääosissa: Frank Grillo, Anthony Mackie, Marcia Gay Harden,

Christian Cooke, Teyonah Parris, Markice Moore, Boris McGiver

Genre: Toiminta, Jännitys

Kesto: 1 tunti 26 minuuttia

Kuukausi oli ehtinyt vierähtää viimeisestä Netflix-elokuva-arvostelusta, The Perfectionista, joten päätin yökatsastukseksi katsoa yhden elokuvan lisää ja kohdalle osui Frank Grillon ja Anthony Mackien tähdittämä toimintaelokuva Point Blank. Kuten olen aiemminkin maininnut, Netflix-elokuvat ovat olleet suurimmaksi osaksi keskinkertaisia, mutta jotkut yksittäiset nimikkeet ovat yllättäneet kuitenkin ja odotan vieläkin innolla sitä hetkeä, jolloin yksi alkuperäiselokuva säväyttäisi minut varteenotettavuudellaan.

Odotukseni olivat kutakuinkin nollassa, vaikka elokuvan traileri vaikuttikin viihdyttävän näköiseltä ja kiinnostavalta kokonaisuudessaan. Halusin avoimin mielin lähteä katsomaan tätä toimintamäiskettä ilman, että tietäisin liikaa siitä, joten jätin myös elokuvaan liittyvät tekstitkin myöhemmäksi luettavaksi. Oliko Point Blank yksi niistä Netflix-elokuvista, joka onnistuisi yllättämään positiivisesti vai onko se kuitenkin yksi niistä massatuotannon laiskoista kehitelmistä?

Pelastaakseen raskaana olevan vaimonsa Tarynin panttivankitilanteesta, ensiapupoliklinikan sairaanhoitaja Paul lyöttäytyy yhteen  murhaepäillyn Aben kanssa vastoin tahtoaan taisteluun aikaa, rikollisia ja likaisia poliiseja vastaan. Mitä tapahtuu, kun jokainen palapelin palanen yrittää vetää köyttä omalle puolelleen turvallisuutensa takaamiseksi, kun poliisit saavuttavat kannoilla?

Velkojen ympäröimänä Abe joutuu luotisaateen alle. Rikolliseksi mysteerimieheksi nimetty mies kiidätetään sairaalaan, jossa sairaanhoitaja Paul joutuu vastoin tahtoaan vaaralliseen tilanteeseen, joka imaisee hänet mukaansa astetta isompaan välienselvittelyyn. Emme joudu kauaa odottamaan tilanteen eskaloitumista, sillä elokuva käyttää aikaa hahmojen ja tarinan pohjustamiseen vain ensimmäiset kymmenen minuuttia, jonka jälkeen hypätäänkin suoraan altaan syvempään päähän.

Kahden täysin erilaisen miehen lyöttäytyminen yhteen vastoin tahtoa luo elokuvalle valmiiksi kireän ilmapiirin ja mahdollisuuksia monelle odottamattomalle konfliktille. Vaikka tällainen mahdollisuus onkin jatkuvasti olemassa, sitä käytetään hyväksi lopulta hyvin vähän. Käytännössä samassa veneessä lainehtiminen takaa sen, että näiden kahden ääripään edustajat joutuisivat tekemään yhteistyötä.

On kyllä hienoa nähdä, että elokuva yrittää kovasti pitää viihdyttävyydestään kiinni osittaisilla maisemanvaihdoksilla ja käyttäessään muita genrejä, sekä uusia hahmoja hyväksi. Pitääkseen tämän jossain määrin kliseisen kokonaisuuden tarpeeksi virkistävänä ja pitkäjänteisenä edistymisenä, se yrittää tuoda mahdollisimman montaa eri maustetta kehiin, jotta kokonaisuus ei tuntuisi jo nähdyltä ja liian ennalta-arvattavalta. Tarina mukailee monen panttivankielokuvan klassista kaavaa, mutta osittaisilla muutoksilla se kuitenkin pystyy pitämään katsojan jossain määrin kiinnostuneena ja viihtyvänä, vaikka ''aivot narikkaan''-hyllylle elokuva itsensä lopulta nostaakin.

Monet sidonnaiset yksityiskohdat ja yhdistävät tekijät jätetään yrityksettä suoran kertomisen puolelle, eikä näyttämisen, mikä vaikuttaa hiukan nihkeältä ja laiskahkolta rakenteelliselta ratkaisulta. Hyvänä esimerkkinä toimii etsivä Masterson, joka toimii ikään kuin kävelevänä (lähi)historian kirjana ja avaa kaikki tilanteen taustat suoraan katsojan tietoon.

Ei sillä, etteikö tämä suora kertomistyyli ajaisi asiaansa, mutta se ei tunnu kovin uskottavalta tai vakuuttavalta, että Masterson kertoisi luutnantti Lewisille aiemmasta tapauksesta, joka teki Abesta etsityn rikollisen. Sen pitäisi olla ylempiarvoisella poliisilla luultavasti jo ihan yleisessä tiedossa etenkin kun puhutaan näistä kahdesta poliisista, joilla on ollut selkeästi historiaa takana vuosien verran. Tilanteesta tekee naurettavan etenkin se, että toinen heistä on ollut tuossa väijytysoperaatiossa mukana, eikä se ollut Masterson...

Elokuvassa tapahtuu yllättävän paljon yhteensattumia, jotka eivät kyllä ihan aina etene loogisimmalla ja uskottavimmalla tavalla, vaan ihan kuin näitä käänteitä vedettäisiin kylmänviileästi hatusta lennosta mukaan. Tähän hyvin tukalaan tilanteeseen investoituminen on valitettavan vaikeaa, sillä elokuvan sydän ei syki missään vaiheessa. Ainoastaan koristeellinen ulkokuori toimii mukiinmenevästi, mutta sisältö on aika ailahtelevaa tasonsa puolesta.

Hahmot jäävät valitettavan yksiuloitteisiksi ihan senkin vuoksi, että heidän pohjustamiseen ja rakentamiseen ei käytetä tarpeeksi aikaa. Ohjaaja on selkeästi tietoisesti tehnyt sen valinnan, että tässä elokuvassa ei olisi kyse mistään syvällisestä ja muistettavasta, vaan väliaikaisena viihdykkeenä, ajankuluttajana. Abe, Paul ja heidän välinen kumppanuus ovat tietenkin elokuvan suola, mutta kaikki muu tuntuu hyvin alkeelliselta ja pinnalliselta.

Sen vuoksi elokuvan ympäristöön uppoutuminen ei ole edes varsinaisesti mahdollista näin katsojan näkökulmasta katsoen, sillä koko elokuva vain etenee viivan lailla vailla minkäänlaisia tunteita tai niiden purkauksia. Emotionaalisesti elokuvaan ei oikein tunnu pääsevän sisään, sillä emme välitä sen aikana tarpeeksi mistään, jotta pystyisimme investoitumaan yhtenkään hahmoon tai itse tarinaan sen kummemmin. Emotionaaliset kohtaukset eivät siis luonnollisesti uppoa näytön toiselle puolelle ja niiden havittelemat tunteet eivät välity millään tavalla kotisohvalle.

Kaiken päälleliimatun dramaattisuuden keskeltä yksi hahmo, Big D, tuo elokuvaan edes hieman sitä tasapainottavaa hölmöä huumoria, jota tämä elokuva tarvitsee paljon enemmän ja joka saa kuin saakin katsojan pariin otteeseen hymähtämään. Elokuvaintoilijana Big D tuo muutaman hyvin selkeän elokuvaviittauksen mukaan muutamin vitsein ja huudahduksin, mutta mitään muuta varteenotettavaa ja muistettavaa hänkään ei onnistu oikein välittämään näytölle.

Visuaalisesti elokuva on jopa yllättävän toimiva kokonaisuus, joka tuo jokseenkin kiehtovia ja innovatiivisia kuvakulmia ja kuvaustekniikoita näytölle. Myös muutamat kamera-ajot ovat kertakaikkisen vaikuttavan näköisiä ja silmä oikeasti lepää niitä katsellessa. Vaikka musiikit ovatkin suurimmaksi osaksi hyviä, ne tuntuvat istuvan tähän elokuvaan aika huonosti.

Kaikki tämä mukiinmenevä rakentaminen lahoaa antiklimaattisuuteensa ja keskinkertaisuuteensa. Pinnallisesti pohjustetun, mutta kutakuinkin moitteettoman aloituksen jälkeen elokuva menettää pohjan alta ja rupeaa rakoilemaan pahasti jokaisesta aiheuttamasta kolostaan. Vaikka elokuvaan haluaisikin uppoutua, se ei tunnu välittävän siitä tuodessaan tätä jossain määrin alkeellista tarinaansa katsojien pureskelemaksi. Point Blank on jossain määrin tunteeton panttivankielokuva, joka valitettavasti myös toimii vailla omaperäisyyttä tarinansa puolesta.

Siihen nähden, etten odottanut mitään tältä elokuvalta, se onnistui jossain määrin viihdyttämään kertakäyttöiseksi teokseksi, mutta hyvin unohdettava se joka tapauksessa on. Jos ette löydä mitään muuta katsottavaa, niin tämän voi pistää kyllä taustalle pyörimään, mutta siltä ei kannata mitään sen enempää odottaa. Keskinkertainen Netflix-elokuva, joka painuu unholaan heti seuraavana päivänä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 19.7.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com