Maleficent - Pahatar | Maleficent (2014) - arvostelu



Ohjaus: Robert Stromberg
Pääosissa: Angelina Jolie, Elle Fanning, Sharlto Copley,
Lesley Manville, Imelda Staunton, Juno Temple,
Sam Riley, Brenton Thwaites
Genre: Fantasia, Perhe
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Mitä tulee Disneyn uusiin satutulkintoihin ja filmatisointeihin, joukossa on ollut muutamia ihan toimiviakin nimikkeitä ja samanaikaisesti myös valitettavan monia keskenkertaisia yrityksiä. Osa niistä ovat olleet suoria adaptaatioita niin kuin muistammekin ne piirrettyjen, sekä animaatioiden muodossa ja loput aivan uudesta näkökulmasta kohdennettuja tulkintoja, joissa yleensä tuttu konsepti käännetään päälaelleen. Toki ne voivat vaikuttaa hyvin laiskoilta yrityksiltä suurimmaksi osaksi, mutta on aina kuitenkin hyvin kiinnostavaa nähdä kuinka toinen elokuvantekijä saa oman uniikin näkökulmansa ja kädenjälkensä esille samaisista tarinoista jopa kaikista tiukahkoista säännöstelyistä huolimatta.


Maleficent on kyllä sellainen elokuva, joka mielestäni on idealtaan hyvin kiehtova ja omaperäinen, mutta siitä ei oikein päällepäin pysty millään sanomaan, että toimisiko kyseinen tarina alkuunkaan tästä näkökulmasta kerrottuna vai ei. Olin joka tapauksessa kuitenkin kiinnostunut näkemään miltä se käytännössä näyttäisi ja kuinka laajasti tuttua pakettia on onnistuttu kääntämään uniikimmaksi kokonaisuudeksi. Tässä tapauksessa Prinsessa Ruususen klassinen tarina kerrotaan pahamaineisen Pahattaren näkökulmasta ja oli kiinnostavaa nähdä miten kyseistä tarinaa lähdetään lähestymään ja työstämään siitä eteenpäin.

Angelina Jolien esittämä Pahatar on oman tarinansa sankari, joka ei alunperin ole paha oman perimmäisen luontonsa vuoksi, vaan pikemminkin ihmisten aiheuttamat häneen kohdistuvat teot herättävät siivekkäässä satuolennossa entuudestaan tutun pimeämmän puolen. Hän vapauttaa sisällään kertyneen vihansa ja pettymyksensä hyvin äkkipikaisesti ja moraalisesti kyseenalaisin tavoin massiiviseksi kasvaneessa konstonhimossaan, ja purkaa sen ihmisiin langettamalla kirouksen kuningaskunnan viattomaan juuri syntyneeseen Aurora-vauvaan.


Itse pidin yllättävän paljon kuinka satua käytettiin elokuvassa hyväksi uuden ja ennennäkemättömän ponnahduslautana. Siitä paljastui aivan uusi näkökulma jo entuudestaan tuttuun maailmaan, jonka pohjalta ohjaaja myös yritti jatkuvasti viedä konseptia äärimmilleen ja paljon omaperäisempään suuntaan. Pahattaren näkökulma ja varsinainen taustatarina ovat kiehtovia idealtaan, sillä niiden avustuksella katsojalle avataan hieman enemmän, miksi pahuuden ruhtinatar alkuunkin päättää kostaa kuninkaalle. Kun alkuperäisessä sadussa tämä pahan ilmentymä on perimmiltään ilkeä ja petollinen keijuolento, joka tekee asioita oman hirvittävän luontonsa tyydyttämiseksi, tässä tulkinnassa hänen hahmoaan on lähestytty paljon inhimillisemmällä ja osittain perusteellisemmalla tavalla.

Elokuvassa on paljon yksiuloitteisia hahmoja, jotka yrittävät palvella tarinaa parhaansa mukaan, mutta itse Pahatarta lukuunottamatta, yksikään hahmo ei kuitenkaan onnistu pääsemään lähellekään vaadittua tasoa, jotta katsojat pääsisivät koskaan kunnolla heidän tarinakaariinsa käsiksi. Heidän yksityiskohtia ja motiiveja on alustettu hyvin pintapuolisella tavalla syventymättä enempää sen tarjoamiin vakaviin ja moraalisesti ristiriitaisiin teemoihin. Toki saamme tarvittavat tiedot tarinan käynnistämiseen ja etenemiseen, mutta investoituminen kuitenkin tuntuu enemmän painavahkolta taakalta, kuin luontevalta sitoutumiselta.


Tarinan aikana tapahtuu paljon erikoisia sattumia ja onnenkantamoisia, jotka edesauttavat sen etenemistä ja vastoinkäymisten ylipääsemistä. Vaikka se käytännössä ajaakin asiansa tarinankerronnallisesta näkökulmasta katsottuna, se välittyy näytön toiselle puolelle hiukan ailahtelevana kokonaisuutena, joka tuntuu kaikista hyvistä ideoistaan huolimatta jatkuvasti etsivän matalinta aitaa ylitettäväksi. Kun elokuva kuitenkin ottaa itsensä hyvin vakavasti, sitä olettaisi sen perusteiden olevan edes kunnossa, jotta voisimme katsojina välittää sen tarjoamista hahmoista ja heidän vastoinkäymisistään. Tässä muodossa se kuitenkin jää ikään kuin puolitiehen.

Teos on leikattu ajoittain hiukan hölmölläkin tavalla, sillä se kiirehtii tarinansa alustamisessa, kertomisessa ja viimeistelemisessä turhankin pitkäjänteisellä otteella. Ajassa hypitään ajoittain hyvin radikaalilla vauhdilla ja tämän vuoksi hahmot tuntuvat saavan valitettavan vähän kontekstia ja särmikkyyttä rakenteeseensa pintapuolista käsittelyä lukuunottamatta. Itse tunnelmakin kaikessa visuaalisessa rikkaudessaankin tuntuu turhankin sieluttomalta, vaikka kaikki tarvittavat työkalut ja innovatiiviset ideat ovatkin käytössä ohjaajalla pitkin elokuvaa.


Elokuva on ehdottomasti tuotannollisesta näkökulmasta katsottuna hyvin laadukas ja sen satumainen olemus herää eloon erittäin vakuuttavalla tavalla. Vaikka Moorsiksi kutsuttu Pahattaren kotimetsä onkin satumaisen näköinen visuaalisesti, kaikista elukoista, maisemista ja värimaailmasta huolimatta, siitä tuntuu puuttuvan tietyn sortin syvyyttä ja sielua, että sen pauloihin sotkeutuisi katsojana kokonaan. Elokuvan tarjoamat efektit ovat suurimmaksi osaksi oikein meneviä, vaikka niistäkin ajoittain paljaalla silmälläkin löytää muutamia valitettavia epäkohtia. Kuitenkin omasta mielestäni teoksen tarjoama visuaalisuus ja värimaailma on suurimmaksi osaksi mainiota seurattavaa.

Mitä roolisuorituksiin tulee, Angelina Jolie, ainakin omasta mielestäni, toimii erittäin mainiosti Pahattaren roolissa, vaikka hänelläkin ajoittain ylinäyttelemisen tynkääkin esiintyy elokuvan aikana. Siitäkin huolimatta hän on onnistunut ymmärtämään hahmon persoonallisuuden keskeisimpiä piirteitä ja itse olemustakin paljon syvällisemmällä tavalla, kuin mitä olisin häneltä edes alunperin voinut odottaakaan.


Maleficent on siitä turhauttava elokuva, että sillä on selkeästi omaperäinen suunta ja määränpää konseptinsa puolesta, joka kuitenkin jää vain ikävästi aliravituksi ja laiskahkoksi kokonaisuudeksi. Vaikka tiedostankin elokuvan ongelmat, pidän ohjaajan Robert Strombergin ottamasta näkökulmasta ja lähestymistavasta, jonka avulla on yritetty sekoittaa pakkaa mahdollisimman ennennäkemättömällä tavalla, ylläpitäen samalla itse tarinan punaista lankaa alkuperäisestä materiaalista. En sanoisi, että elokuva on missään nimessä paras uudelleentulkinta Disneyn piirretyistä, mutta se on kyllä pakko mainita, että varsinaisena ideana tämä oli kuitenkin erittäin rohkea ja vakuuttava yritys kaiken kaikkiaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 14.10.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit