Perhe Addams | The Addams Family (2019) - arvostelu



Ohjaus: Greg Tiernan, Conrad Vernon
Pääosissa: Oscar Isaac, Charlize Theron, Chloë Grace Moretz,
Finn Wolfhard, Nick Kroll, Snoop Dogg
Genre: Animaatio, Komedia, Perhe
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia

Perhe Addams oli alusta asti itselleni sellainen tontti, joka ei pelannut minkäänlaista osaa lapsuudessani tai oikeastaan missään muussakaan vaiheessa elämääni. Tämän vuoksi en ollut aivan varma siitä, että mitä voisin elokuvalta odottaa ennakkoon, mutta lähdin hyvin avoimin mielin seuraamaan tarinan rakentumista, vailla mitään ennakkotietämystä tai paineita. Kun elokuvan näyttelijäkaartia katsoo paperilla, voisi odottaa kieltämättä vähintäänkin laatusuorittamista näytöllä, mutta toisaalta elokuva ei pyöri ainoastaan heidän varassaan. Tämän vuoksi pidin suosiolla ennakko-odotukseni matalana ja mielen avoimena yllätyksille.

Addamsin perhettä vainoavat suvaitsemattomat ihmiset, jotka ovat saaneet heidän läsnäolostaan tarpeekseen. Perhe muuttaa takaa-ajettuna hylättyyn mielisairaalaan sumuiseen ja pelottavaan New Jerseyn kupeeseen. Yhtäkkiä heille selviääkin sumun hälvetessä, että uusi koti sijaitsee keskellä uutta modernia pikkukylää, joka on remontoitu tosi-tv ohjelmaa varten myyntitarkoitukseen. Tosi-tv juontaja Margaux saa tietää tästä hylätystä ja rujon näköisestä kukkulan päällä sijaitsevasta paikasta kylänsä keskellä ja haluaa tehdä asialle jotain, jotta uusien talojen myynti ei kärsisi. Mitä tapahtuu, kun tämä saa tietää erityslaatuisesta perheestä, joka asuu tässä hirvittävässä kartanossa?


Täytyy heti alusta asti sanoa, että vaikka elokuva osaakin olla ajoittain hyvin viihdyttävä ja kekseliäs, se osaa myös vetää senkin maton alta pois hyvin laiskoilla ratkaisuillaan. Tarina on valitettavan geneerinen kokonaisuus, joka ei osaa yllättää oikein millään tavalla, mikä on sääli, koska elokuvalla on kaikki työkalut saada vähintäänkin hyvä elokuva aikaiseksi ihan näilläkin eväillä. Tarinankerronta on itsessään ihan toimiva kaikin puolin, mutta elokuvan tarinan käsikirjoitettu suuntaus onkin sitten täysin toista maata. Sen keskittyminen on välillä aivan levällään, eikä lyhyen kestonsa aikana oikein tunnu löytävän sopivaa tasapainoa ja tahditusta käsiteltävien tapahtumien istuvuuden takaamiseksi.

Se sortuu tarinallisesti hyvin ennalta-arvattavaan muottiin, joka vie konseptilta valitettavasti ne viimeisetkin potentiaalin rippeet mukanaan. Osa hahmoista ovat yllättävänkin vakuuttavasti alustettuja ja kehitettyjä elokuvan aikana, mutta osa niistä taas tuntuvat aivan toissijaisilta ja lähes turhilta tarinan näkökulmasta katsoen. Pystymme investoitumaan jonkin verran päähahmoihin ja heidän koettelemuksiinsa, mutta ei välttämättä ihan niin paljon kuin toivoisimme.


Elokuvan aikana huomaa nopeasti, että kaikki Addamsin perheeseen liittyvät tarinalliset painopisteet toimivat omissa oloissaan oikein mainiosti, kun taas sivussa mukana heiluvat ihmishahmot tuntuvat jatkuvasti vain vievän kaiken huomion varsinaisesta keskipisteestä - Addamsin perheestä. Vaikka heidän roolinsa ovatkin vääjäämättömän suuret tarinan toimivuuden kannalta, nämä sivuhahmot jäävät hyvin alkeellisiksi ja yksiuloitteisiksi, eivätkä tuo elokuvalle mitään lisäarvoa tai muitakaan edistäviä piirteitä.

Addamseilla on hyvin erikoinen perhedynamiikka, joka ajaa heitä jatkuvasti kohti seuraavia konflikteja ja käänteitä. He eivät toimi samalla tavalla kuin mikä tahansa perhe, vaan heidän tottumuksensa ovat jossain määrin käänteisiä. Esimerkiksi on hienoa nähdä katsojana, kuinka eriskummallisen perheen jäsenet pitävät negatiivisesta mielentilastaan kiinni loppuun asti. Heidän tapoihinsa kuuluu esimerkiksi läheisten töykeä nimittely, sekä jatkuvat murhayritykset, jotka tuntuvat kantautuvan ikään kuin perimmästä luonnostaan heidän sisimmistään.


Elokuvalla on erittäin hyviä syvällisiä ja aiheellisia teemoja käsiteltävänään, nimittäin erilaisuuden ja sen suvaitsevaisuuden muodossa, joita se yrittää parhaansa mukaan kehitellä tarinan kontekstissa lopulta yhdeksi suureksi positiiviseksi viestiksi. Jotta tämä teema saataisiin hyvin tuotua esille, elokuvassa täytyisi olla antagonisti, jonka pitäisi ajaa täysin vastakkaista ajattelutapaa tarpeeksi vakuuttavasti ja efektiivisesti. Valitettavasti Addams perheen vastapuolella toimiva tosi-tv juontaja Margaux Needler sortuu kuitenkin hyvin geneerisen tarinakaavan kuiluun.

Tämä johtuu siitä, että antagonistilla ei paljoa motiiveja tekojensa takana tunnu olevan tai ainakaan kovin uskottavia sellaisia alkuunkaan. Tuntuu vain, että hän tekee yllättäen radikaalin ratkaisun, joka ei missään tapauksessa ole rationaalinen tai edes maalaisjärjellisesti kovinkaan viisas päätös alkuunkaan. Mikä hulluinta, hänen hahmonsa raju eskaloituminen manipuloivaksi hirviöksi menee kaikessa epäuskottavuutensakin kaikille pikkukylässä asuville ihmisille läpi.


On nimittäin hyvin erikoista, kuinka ihmiskunta tässä maailmassa tuntuvat olevan niin naiiveja ja helposti ohjattavissa. Tämä seikka heijastuu ajoittain hyvin vakuuttavasti myös ihkaoikeaankin elämään, kun esimerkiksi internetissä kirjoitetut yksittäiset paljastukset saattavat paisua isoiksi viraalisiksi uutisiksi ja pelkkien huhujen pohjalta. Tätähän ilmiötä sattuu tänäkin päivänä jatkuvasti, että jonkin paljastuksen tai huhun kimppuun hyökätään ja naamioidaan tosiasiaksi - uutiseksi, joita ihmiset uskovat automaattisesti faktoiksi. Tässä elokuvassa samaa ideaa muunnetaan konseptiin istuvampaan muotoon ja tämä hienovaraisesti rakennettu yhteiskuntakritiikki osuu ehdottomasti maaliinsa.

Elokuvan kiinnostavinta ja ehdottomasti parasta antia ovat Charlize Theronin esittämä Morticia ja Chloë Grace Moretzin esittämä Wednesday, jotka eivät ainoastaan vakuuta uskottavana äiti-tytär -kaksikkona, vaan myös onnistuvat tuomaan näytölle tarvittavaa uskottavuutta roolisuoritustensa muodossa ja niiden siivittämänä heidän hahmoihinsa pystyy investoitumaan katsojana helpoiten kaikista mahdollisista vaihtoehdoista. Elokuvassa on lukuisia sivuhahmoja, jotka kaikki pyrkivät kantaa oman kortensa kekoon yhteisen hyvän vuoksi, mutta omasta mielestäni noin puolet niistä olisi voitu helposti vain poistaa elokuvasta ja ehkä tarinakin olisi siinä tapauksessa ollut paljon suoraviivaisempi ja keskittyneempi kokonaisuus.


Elokuvan tekninen puoli on asiansa ajavaa. Äänimaailma osaa olla erittäin monipuolista ja laadukasta. Valitut musiikkikappaleet tuntuvat aika kaavamaisilta kaiken kaikkiaan, mutta nostan kuitenkin ehdottomasti peukkuja hyvin tarttuvalle tunnusmusiikille, jota esimerkiksi elokuvan markkinoinnissa on käytetty vakuuttavasti hyväksi. Animaatiotyyli on hyvin pelkistettyä, eikä tarjoa paljoakaan omaperäistä visuaalista ilmettä katsojan silmäkalvojen koettavaksi, minkä vuoksi se ikään kuin sekoittuu ja katoaa muiden samantyylisten animaatioelokuvien massaan.

Hahmojen suunnittelussa ja muotoilussa tunnuttiin ottavan inspiraatioksi Tim Burtonille tyypillistä omaperäistä taiteellista näkemystä, vaikka vähäiset yksityiskohdat toki tekevätkin näistä uniikilta vaikuttavista hahmoista luonnottoman muovisen näköisiä. Itse asiassa olisin mielelläni nähnyt Tim Burtonin näkemyksen tästä elokuvasta ja sen hahmoista, sillä hänen goottimainen tuotantotyylinsä olisi ehkä sopinut paremmin kuin hyvin tämän konseptin efektiiviseen esillepanoon.


Perhe Addams on sellainen elokuva, joka tulee ehdottomasti viihdyttämään perheen pienimpiä katsojia, mutta ei muuta varteenotettavaa tarjoakaan siitä kokeneemmille ikäpolville. Elokuva osaa olla ajoittain hauska ja hyvin kekseliäs tapaus yksittäisten seikkojensa kanssa, mutta suurimmaksi osaksi elokuva tuntuu kaikessa ennalta-arvattavuudessaan olevan vain hyvin geneerinen ja lattea kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Tälle tuotokselle on ehditty jo huhuilemaan jatkoa, enkä oikeastaan tiedä edes, että miksi se olisi tarpeellista. Tämäkään elokuva ei mitään erikoista tai massasta poikkeavaa tuntunut tarjoavan, sillä jo myöhemmin samana päivänä olin jo onnistunut unohtamaan suurimman osan elokuvasta, mikä kertoo jo paljon sen vaikutuksesta minuun. Toivottavasti he ottavat hiukan enemmän riskejä tarinansa kanssa ensi kerralla ja lähtevät rohkeasti kokeilemaan ulottuvan konseptinsa rajoja.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 2.11.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit