Ohjaus: Michelle Garza Cervera
Pääosissa: Mary Elizabeth Winstead, Maika Monroe,
Raúl Castillo, Mileiah Vega, Nora Contreras, Lola Contreras,
Martin Starr, Riki Lindhome, Shannon Cochran
Genre: Kauhu, Jännitys, Mysteeri
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Vuonna 1992 ensi-iltansa saanut Käsi, joka kehtoa keinuttaa -elokuva yllätti minut toden teolla varteenotettavuudellaan, kun sen päätin vihdoin ottaa käsittelyyni. Katsastus toimi myös valmistautumisena saman nimiseen uusintafilmatisointiin, joka sai julkaisunsa Disney+ -striimauspalvelun alla Hulun toimesta. Elokuvan ohjauksesta vastaa meksikolainen Michelle Garza Cervera, joka toimii ainakin itselleni uutena tuttavuutena.
Ennakko-odotukset sitä kohtaan olivat kieltämättä hieman ristiriitaiset. Tämä johtui siitä, etten nähnyt varsinaista syytä uusintafilmatisoinnille. Alkuperäinen elokuva vaikutti sen verran laadukkaalta, ettei se olisi tarvinnut välttämättä uudelleenpyöritystä. Toisaalta konseptin tuominen nykyaikaan toisi omanlaisen vivahteen teemoihin ja käyttäytymisnormeihin. Lähdin täten katsomaan elokuvaa avoimin mielin toivoen omaperäistä toteutusta. Onnistuiko se vakuuttamaan?
Raskaana oleva asianajaja Caitlyn Morales auttaa Polly Murphyä, nuorta naista, jota uhkaa häätö ja kodittomuus. Tämän vuokrakustannukset ovat nousemassa loputtomien selitysten kera, minkä vuoksi Caitlyn päättää ohjeistaa Pollyä haastamaan vuokranantajansa perusteiden valossa. Pian heidän ensimmäisen tapaamisensa jälkeen Caitlyn synnyttää toisen tyttärensä, Josien, ja yrittää parhaansa mukaan tasapainotella äitiyden, uran ja räjähtävän vanhemman lapsensa Emman kanssa.
Kun naiset tapaavat uudelleen, Polly pyytää palkattavaksi perheen lastenhoitajaksi. Hänestä tulee nopeasti korvaamaton osa perhettä hurmaten sekä Emman, että Caitlynin aviomiehen Miguelin lämmöllään ja tarkkaavaisuudellaan. Tilanne alkaa kuitenkin äitymään pikkuhiljaa todella epämääräiseksi herättäen Caitlynissä epäilyn tuntemuksia. Elämän runteleman Pollyn viattoman ulkokuoren alla piilee nimittäin jotain aivan muuta.
Käsi, joka kehtoa keinuttaa on elokuva, joka tuo tutulta tuntuvan vastakkainasettelun hieman eri tavalla katsojien vastaanotettavaksi. Vaikka lähestymistapa kiehtookin ajatuksen tasolla heti alusta asti, tuntuu sen vaikutus katoavan tilanteen edetessä varsin olemattomaksi. Elokuva alustaa asetelmansa kiirehtien läpi esittelyjen ja hyppää käytännössä suoraan asiaan. Maika Monroen esittämä Polly onnistuu saamaan työpaikan Morales-perheen huushollista lastenhoitajana.
Vaikka alkuun tapahtumat vaikuttaisivatkin varsin viattomilta, alkavat toinen toistaan oudommat paljastukset viemään yhteistyötä sivuraiteille. Seuraamme tarinassa, kuinka Mary Elizabeth Winsteadin esittämä Caitlyn alkaa pikkuhiljaa huomaamaan pieniä vivahteita niin sanotusti ''hämärästä pelistä'', jota Polly selkeästi pelaa perheen sisällä. Asiat, jotka eivät aiemmin tulleet edes mieleenkään alkavat tapahtumaan silmien edessä ja mitä merkillisimmillä tavoilla.
Tarinallisesti elokuva on lopulta aika mitäänsanomaton, vaikka se yrittääkin parhaansa mukaan luoda mysteeriä ja pitää katsojan mielenkiinnon yllä. Mielenkiinto pysyy - tavallaan - yllä pitkin kestoa, mutta takaisinmaksu tuntuu jokseenkin vajavaiselta ja sen vuoksi pettymykseltä. Elokuva eroaa edeltäjästään todella paljon, vaikka vastakkainasettelu olisikin verratessa samankaltainen. Materiaali on tavallaan paljon rosoisempi ja inhorealistisempi, jos sitä voisi niillä sanoilla rehellisesti edes kutsua.
Se nojaa raakuuteensa enemmän, mikä ei tuo konseptille tosin juuri mitään uutta tai uniikkia ihmeteltävää. Niin sanotusti ''kiellettyyn romantiikkaan'' viitataan vain pinnallisesti, mutta se johtuu ihan ymmärrettävistä syistä. Polly on nimittäin sen verran pakkomielteinen kostosta, että tuo puoli jää roikkumaan katosta. Eikä häntä tunnu kiinnostavan psykologinen kidutuskaan, mikä teki taas alkuperäisestä elokuvasta niin tunnelmallisen ja miellyttävän vastaanotettavan.
Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on ihan asiansa ajava. Materiaali on laadukasta katsottavaa, vaikka miljööt vaikuttavatkin hieman värittömiltä vastaanotettavilta. Visuaalisesti se tuntuukin monella tapaa kylmältä vastaanotettavalta. Se ei erotu puolekseen, eikä sillä ole paljoakaan näytettävänään. Ariel Marxin sävellykset ovat valitettavan seesteisiä. Vaikka niillä yritetäänkin luoda tunnelmaa, jäävät ne turhauttavan unohdettaviksi kuultaviksi.
Käsi, joka kehtoa keinuttaa -uusintafilmatisointi on loppujen lopuksi varsin keskinkertainen yritys tuoda konsepti nykyaikaan. Keskittyminen nojaa useasti kaikkeen muuhun kuin itse olennaiseen, minkä vuoksi punaista lankaa joutuu etsimään pitkään ennen kuin sellainen luovutetaan katsojalle laiskojen käänteiden kera. Näyttelijät yrittävät parhaansa, mutta projektin yleinen ponnettomuus ei anna heille yhtään myöden, minkä vuoksi elokuva jää kuin jääkin poikkeuksellisen mitäänsanomattomaksi.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 5.12.2025
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti