The Grudge 3 (2009) - arvostelu



Ohjaus: Toby Wilkins
Pääosissa: Matthew Knight, Shawnee Smith,
Mike Straub, Aiko Horiuchi, Shimba Tsuchiya, Emi Ikehata,
Johanna Braddy, Beau Mirchoff, Takatsuna Mukai
Genre: Kauhu, Jännitys, Mysteeri
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Katsottuani Kauna 2:sen, oli aika vihdoin pistää tämä amerikkalainen uudelleenfilmatisointitrilogia nippuun viimeisellä osalla, joka on hyvin erikoinen tapaus alkuunkin. Tämä elokuva on siis suoraan DVD-formaattiin painettu elokuva, joka ei ole edes käynyt teatterikierroksella julkaisunsa aikoihin ja tämän vuoksi sillä ei ole koskaan ollut suomennettua nimeä. Suoraan fyysiseen formaattiin painettavat valtavirtaelokuvat ovat viimeisten vuosikymmenten aikaan olleet selkeitä merkkejä siitä, että joko elokuva on todettu jo koenäytösten aikana täydelliseksi fiaskoksi tai, että taloudellinen tilanne ei puolla kalliihkoa ajatusta.


Toisaalta elokuvista ei voi tätä nykyä enää edes tietää. Ajoittain ne piilevimmät elokuvat saattavat yllättää katsojia eniten, kun taas viikkoja teattereissa pyörivät tuotokset sukeltavat hyvin syvälle ja erittäin radikaalilla tavalla. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat lähes mitättömät, sillä minulla tuntui olevan hyvin hämärä muistikuva tämän tuotoksen laadusta - eikä se muistaakseni ollut kovin hyvä. Annan kuitenkin elokuvalle reilun mahdollisuuden yrittää uudestaan. Se ei kuitenkaan paljoakaaan muistettavasti säväyttänyt minua, minkä vuoksi lähden hyvin matalin odotuksin liikkeelle.

''Kun joku kuolee silmittömän raivon seurauksena, syntyy kirous. Se juurtuu paikkaan, jossa raivon kohde menettää henkensä. Ne, jotka pyrkivät kommunikoimaan kaunaa kantavan hengen kanssa tai sattuvat eksymään rikospaikkaan, joutuvat kirouksen raivon täyttämäksi.'' Näillä lauseilla elokuva aloitetaan ja niin myös aloitetaan jokaikinen Kauna-elokuva. Se pitää huolen siitä, että pääsemme heti kättelyssä hieman vihille siitä, että mitä voimaa mytologia pitää sisällään.


Jake on joutunut edellisen elokuvan traumaattisten tapahtumien jälkeen psykiatriseen tarkkailuun, jossa hän pelkää kuollakseen menettävän henkensä kirotulle Kayakolle. Kirous on nimittäin tarttunut nyt poikaan ja seurannut tätä kuin häntä konsanaan. Kuten kaikki muutkin tietävät, myös Jake tietää, että kukaan koskaan varmuudella Kayakon käsittelystä, kun tämä onnistuu saamaan sinut tähtäykseensä. Kayakon sisko Naoko kuulee Chicagossa tapahtuneista hirvittävistä tapahtumista ja päättää matkustaa rapakon taakse auttamaan kauheuksia kokevia ihmisiä kuolettavasta kirouksesta.

Seuraamme tarinan aikana myös hiljaista hotellia, jossa Jake aikoinaan asui vanhempiensa kanssa, kunnes Kayako pisti paikan kuvainnollisesti matalaksi. Tätä nykyä sitä ylläpitävät sisarukset Lisa, Max ja Rose, jotka elävät hyvin vaikeita aikoja hotellin liiketoiminnan rämpivän pohjamudissa olemattoman asiakaskuntansa vuoksi. Edellisen elokuvan tapahtumien jäljltä kirous on onnistunut pysymään hotellilla pidemmän aikaa odottaessa sopivaa hetkeä omaa uutta nousuaan varten. Onnistuvatko uudet maalitaulut Naokon avustuksella selvittämään totuuden Kayakon kirouksesta ja löytämään sen avulla jonkin heikkouden päihittääkseen hänet lopullisesti, vai onko ponnisteleminen yhtä tyhjän kanssa?


Avauskohtaus on Kauna-elokuvasarjalle epätavallisella tavalla selkeästi verisin avaus koskaan, sillä nämä elokuvat eivät ole koskaan aiemmin turvautuneet silmitömään raakuuteen ollakseen efektiivisempiä. Se mikä teki mielestäni aiemmista elokuvista niin efektiivisiä, oli ehdottomasti painostava ilmapiiri ja hyvin kutkuttava tunnelma. Ne sentään yrittivät luoda jännitystä nousujohteisesti ja huolellisesti, vaikka elokuvat itsessään eivät välttämättä ihan parasta mahdollista lopputulosta heijastaneetkaan, tosin kuin tämä tuotos.

Hyvin vähän elokuvassa lopulta käsitellään Kayakoa tosissaan, puhumattakaan mytologian syventämisestä. Elokuva ei tunnu tarjoavan missään vaiheessa mitään muuta varteenotettavaa kuin turruttavan aivotonta ja väsähtänyttä kauhua, joka ei edes onnistu repimään katsojastaan mitään reaktiota irti parhaimmillaankaan. Kayako toimii elokuvassa suoraan sanottuna vain esineellistettynä orjana, joka palvelee vain ja ainoastaan yksipuolisesti tarinaa edistävänä seikkana.


Elokuvan ''suurimmat'' painopisteet ovat ihmishahmoissa, mutta itse hahmot ovat jopa raivostuttavan yksitoikkoisia. Ainoa hahmo, josta jossain määrin ''välitämme'' on hotellilla majailevan perheen nuorin tyttö Rose, joka kaikessa viattomuudessaan joutuu kokemaan aivan käsittämättömän hirvittäviä asioita tilanteen eskaloiduttua oikeaksi painajaiseksi. Kaikki yksityiskohdat mitä elokuvan aikana yritetään puskea hahmojen suuntaan ovat suurimmaksi osaksi hyvin väkinäisesti ja heikosti alustettuja, minkä vuoksi tarinan luomat painopisteet niiden pohjalta tuntuvat lähinnä vain heikoilta noteerauksilta, kuin varteenotettavilta käänteentekeviltä rakenteilta.

Tarina on kirjoitettu ja tahditettu traditionaalisella tavalla, mikä on normaalista Kauna-kaavasta poikkeavaa. Tämä yksinkertaisuus ei kuitenkaan heikkoa rakennetta palvele alkuunkaan, sillä niin monet asiat jäävät rakentamisensa puolesta puolitiehen, jolloin invesotitumisesta tulee enemmänkin taakka katsojalle. Elokuva tuntuu parhaimmillaan vain tylsistyttävän katsojaa hyvin inspiroimattomalla tekemisellä. Hahmojen välillä käytävä dialogi osaa olla hyvin alkeellista ja epäuskottavan kuuloista. Ei ainoastaan, että hahmot tuntuvat olevan hyvin paperisia elokuvan aikana, mutta heidän ennalta-arvattava käyttäytyminen lähinnä raivostuttaa kliseisellä luonteellaan.


Tunnelma on jopa ärsyttävän epätasaista ja saamatonta pitkin elokuvaa. Ei ainoastaan, että ohjaaja Toby Wilkins ei tunnu saavan tarinaansa niputettua järkevästi ollenkaan, hän ei onnistu edes keksimään jännittäviä skenaarioita, joissa Kayako voisi olla mukana riivaamassa ihmisiä. Kaikki jännityksen rakentamisesta esillepanoon tuntuu alisuorittavan radikaalisti sieluttomuudellaan ja ponnettomuudellaan. Elokuvan aikana minulle ei tullut kertaakaan vaaran tai uhan tunnetta pinnalle, jota esimerkiksi edeltävät osat tuntuivat tarjoavan rutkasti pitkin kestoaan.

Tässä se nyt vihdoin on ja näkyykin. Ylimääräisen jatko-osan tarpeettomuus ja ideoiden vähyys - jopa olemattomuus - paistaa hyvin selkeästi ohuen rapisevasta ulkokuoresta, joka pitää sisällään puolisentoista tuntia mitäänsanomatonta materiaalia. Logiikan ja maalaisjärjen puuttuminenkin pelaa suuren osan tässä hyvin heikossa käsikirjoituksessa, joka tuntuu parhaimmillaan olevan viisivuotiaan kirjoittamaa. Yksityiskohtia keksitään lennosta ja mahdottomia u-käännöksiä tehdään ihan kuin vettä juotaisiin konsanaan, mikä vaan etäännyttää katsojaa entisestään tästä järkyttävästä sotkusta.


The Grudge 3 on elokuva, jonka olisi voinut jättää jopa mielellään tekemättä, vaikka edeltäjä vähän viittasikin jatkoa loppuminuuteilla. Kaikki lähestymistavasta ja kokonaisvaltaiseen toteutukseen tuntuivat vain itsestäänselviltä ja ennalta-arvattavilta kokonaisuuksilta, jotka eivät osaa missään vaiheessa yllättää katsojaansa tai edes pitää häntä kiinnostuneena loppuun asti. Viimeisen kolmanneksen aikana aloin jo toden teolla turhautumaan tuotoksen saamattomuuteen ja toivoin sen vain loppuvan mahdollisimman pian.

Tämä elokuva on puhdas katastrofi, mutta nyt tässä vaiheessa toivon todella, että uusi The Grudge -elokuva onnistuisi tuomaan sen varteenotettavan Kauna-elokuvan tunnelman ja ympäri pöydän toimivat hahmot rakentamaan palapelimäistä tarinaa, jotta pääsisin voisin toivoa parempaa tulevaisuutta elokuvasarjalle, sillä tällä hetkellä ei näytä enää hyvältä. Aika näytää...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 9.1.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit