2010-luvun parhaat elokuvat

Taas yksi vuosikymmen on kulunut ja on aika pistää parhaat elokuvat yhdelle listalle. Tällä listalla silmäillään vuosikymmenen merkittävimpiä elokuvia, jotka jäävät historiaan parhaimpina moderneina klassikoina. Nämä elokuvat saivat minut tuntemaan jotain massiivista - normaalista poikkeavalla, mutta positiivisella tavalla. Jokaisen elokuvan kohdalla on pieni saateteksti, jossa kuvaillaan elokuvan toteutusta ja niiden alta linkki varsinaiseen arvosteluun. Ei muuta, kun pistetään homma liikkeelle ja lista pyörimään!

BLACK SWAN (2010)

Black Swan ei ole varsinaisesti trilleri, vaan enemmänkin psykologinen kauhudraama, joka pitää katsojansa kyllä erittäin investoituneena näytöllä tapahtuvaan ja pyrkii säilyttämään sen asetelman kaikin tavoin. Tarina käsittelee Natalie Portmanin hahmoa Ninaa ja hänen taisteluaan saadakseen unelmaroolinsa Joutsenlammesta. Kun tämä mahdollisuus tuleekin eteen, vaikein ja raain psykologinen taistelu alkaa.

Black Swan on kokonaisuudessaan tarina aikuistumisesta ja itsenäistymisestä. Myös se, kuinka menneisyyden päästäminen johtaa uuteen tulevaan ja luo tietystä ihmisestä jotain muuta - jotain merkityksellisempää! Tässä tapauksessa se tarkoittaakin aikuistumista. Elokuva ei aluksi vaikuttanut kovin haastavalta palalta pureskella, mutta sitten kun Ninan sisäinen henkinen taistelu alkaa, pelko, uteliaisuus ja hämmennys seuraa mukana luoden hyvin epävakaan ympäristön kokonaisvaltaiselle kokemukselle.

Se on ällistyttävä elokuva, joka vaatii toisen katselukerran saavuttaakseen täyden arvostuksen eriskummallisena kokemuksena. Upeaa musiikkia, kuvankaunis kuvaus ja ilmiömäinen kokemus yhdistyvät yhdeksi suureksi mestarilliseksi kokonaisuudeksi, joka jättää aihetta keskustelulle ja pohdinnalle.

(LUE LISÄÄ)

DRIVE (2011)

Drive on elokuva, joka ei aluksi näkynyt minun tutkassani ollenkaan, mutta muistan saaneeni sille paljon suosituksia, joten päätin kokella sitä itsekin. Elokuva kertoo miehestä, joka päivisin toimii stuntmiehenä ja autospesialistina, kun taas öisin hänellä on jotain paljon varjoisampaa tekemistä tehtävänään. Eräänä päivänä hän saa uuden keikan yöksi, joka yllättäen muuttuukin paljon intensiivisemmäksi ja syvemmäksi, kuin yksikään edellinen tapaus.

Jo avauskohtauksesta asti elokuva onnistui esittelemään painostavan tunnelmansa vakuuttavasti katsojalle, joka tuntuisi vain siitä eteenpäin kasaantuvan yhä suuremmaksi ja suuremmaksi lumipalloksi törmäyskurssillaan kohti näytön toisella puolella majailevia silmäpareja. Elokuva itsessäänkin on rakennettu hyvin idealistisella ja nerokkaalla tavalla, joka pistää miettimään, että onko päähenkilönä toimiva mies elokuvassa hyvä vai paha protagonisti.

Drive onnistuu vakuuttavasti luomaan hyvin jännittävän ja uskottavan asetelman, joka elää riskien rajamailla ja muovautuu hyvin kutkuttavaksi kokonaisuudeksi. Elokuva ei välttämättä sovi ihan jokaiselle taholle, mutta on yksi teos, jonka jokaisen kuuluisi ainakin kerran nähdä elämässään.

(ARVOSTELU TULOSSA)

INCEPTION (2010)

Tiedättekö sen tunteen, kun aiotte katsoa maailmanlaajusesti ylistetyn elokuvan ja pelkäätte sen pettävän odotuksenne? Tämä elokuva aiheutti minulle stressiä ennen katsastusani, sillä en halunnut missään nimessä sen pettävän minua, mutta samaan aikaan pelkäsin laajan suosion vetävän mattoni alta, kun odottaisin jotain ylivertaista. Onnekseni näin ei kuitenkaan käynyt vaan tyrmistyin elokuvan varteenotettavuudesta niin paljon, että päätin katsoa sen uudestaan ja uudestaan joka kerralla rakastaen sitä yhä enemmän ja enemmän.

Tarina kertoo varasryhmästä, joka on varastanut muuten saavuttamattomissa olevia tietoja siirtymällä ihmisten alitajuntaan heidän uniensa aikana, mutta seuraavaksi heidän täytyy kuitenkin kääntää idea päälaelleen, sillä heidän seuraavana tehtävänä on istuttaa ajatus tulevan kohteen mieleen. Lyhyesti, mutta ytimekkäästi aion kuvailla elokuvaa yhdellä sanalla per kategoria: Elokuvan tarina on täydellinen, tahditus mahtava, hahmojen rakentaminen ällistyttävää, Hans Zimmerin sävellys uskomatonta, kuvaus loistavaa ja efektit valtaavia.

Christopher Nolanin Inception on hyvin omaperäinen ja erittäin kunnianhimoinen tieteellinen matka unien maailmaan, joka onnistuu vastaamaan valtavan massiivisiin odotuksiin. Sen henkeäsalpaavat visuaaliset toteutukset auttavat tarinaa luomaan loputtomia jännitysruiskeita näihin mieltävääntäviin scifipainoitteisiin toimintakohtauksiin, jotka itsessäänkin tekevät elokuvasta todella surrealistisen ja merkittävän kokonaisuuden. Tarina elää sekä muotoutuu asetelman vääntyessä tilanteen mukana hyvin kutkuttaviin asentoihin ja pitää huolen siitä, että katsoja uppoutuu yhä syvemmälle unien sisälle.

(ARVOSTELU TULOSSA)

VANGITUT | PRISONERS (2013)

Denis Villeneuve on ollut yksi tämän vuosikymmenen vaikuttavimmista ja merkittävimmistä ohjaajista - se myös tuleekin näkymään tällä listalla. Herra on nimittäin onnistunut kyhäämään mestarillisia teoksia vuosien mittaan, eikä loppua tunnu näkyvän lähimaillakaan. Tarinassa seuraamme kahden pienen lapsen katoamista ja sen tuoman aavemaisen kilpailemisen aikaa vastaan, jossa toisen tytön isä ja etsivä lyövät nyrkkinsä yhteen ratkaistakseen tapauksen ennen kuin on liian myöhäistä.

Elokuva on erittäin vaikuttava monellakin tapaa. Ei ainoastaan, että se onnistuu realistisella tavalla tuoda vakavan aiheen pöydälle ja leikitellä katsojansa tunteilla, mutta itse realistisen aiheen arkuus nostaa tunnelman erttäin korkealle rankan ja painostavan draamansa vuoksi. Tekninen suorittaminen elokuvassa on myös erinomaista ja sen välittämä viesti aavemaisesta asetelmasta heijastuu moiteettomasti näytön toiselle puolelle.

Vangitut on elokuva, jota ei pysty kyllä ihan jokaiselle suosittelemaan hyvin aran aiheensa vuoksi, mutta elokuvataiteellisesta näkökulmasta katsottuna, se kannattaa ehdottomasti katsastaa. Ei ainoastaan, että itse tarina on kutkuttava ja epämiellyttävän painostava, myös roolisuoritukset ovat erinomaisia ympäri pöydän. Denis Villeneuve osuu kyllä aivan maaliinsa toteutuksensa puolesta.

(ARVOSTELU TULOSSA)

INTERSTELLAR (2014)

Mitä moderni elokuva olisikaan ilman maailmanlaajuisesti ylistettyä ohjaajaa Christopher Nolania. Tällä kertaa hän lähti taklaamaan avaruuspainoitteista draamaelokuvaa, joka muusaisi monta genreä yhteen ja yrittäisi kehittää sen pohjalta monitasoista kokonaisuutta. Muistan kuinka itse lähdin katsomaan elokuvaa suurin odotuksin juuri uudelleenkatsastettuani The Dark Knight -trilogian muutamaan päivää aiemmin.

Tarina kertoo maapallosta, joka on vähitellen muuttumassa elinkelvottomaksi. Ryhmä avaruusmatkaajia lähetetään Saturnuksen lähellä olevan madonreiän läpi toiseen galaksiin, jotta he löytäisivät ihmiskunnalle uuden kodin, mutta kuten odotettua matkasta tulee kuoppainen ja vaarallinen. Elokuva on hyvin pitkä ja se ottaa kyllä aikansa alustamisensa kanssa, mutta tämä hahmoihin intensiivisesti keskittynyt tarina onnistuu kuitenkin alusta asti laittamaan katsojalleen kaikki vyöt kiinni ja laukaisemaan raketin taianomaiseen ympäristöön, jossa seuraamme kutkuttavan ''elämä tai kuolema'' -asetelman kehittymistä paineiden kasvaessa nousujohteisella tavalla kohti vääjäämätöntä kliimaksiaan.

Tarina osaa olla hyvin syvällinen, meta ja filosofinen, minkä vuoksi se ei ihan jokaiselle välttämättä ole mieleisin koettava liiallisen aivotyöskentelyn vuoksi. Sen lisäksi Interstellar onnistuu tunnelmallisesti yltämään aivan käsittämättömiin korkeuksiin. Ei ainoastaan, että olemme emotionaalisesti hyvin investoituneita pitkin elokuvaa, mutta se osaa myös iskeä maaliinsa rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna ja säväyttää moniuloitteisella toteutuksellaan.

(ARVOSTELU TULOSSA)

SICARIO (2015)

Muistan hyvin, kun tämä elokuva yhtäkkiä nousi katsastuslistoilleni, mutta jostain syystä se pysyi siellä monen kuukauden ajan koskemattomana. Onneksi korjasin tilanteen ja katsoin sen - kuitenkin pienellä varautuneisuudella, sillä en ollut ennakkoon kovin varma siitä, että sopisiko tämä teos edes minun omaperäiseen elokuvamakuuni vai ei. Nähtyäni sen, pystyn sanomaan kuinka inhorealistinen elokuva oli käsitellessään poliittisesti painavia aiheita ihan korruptoituneisuudesta raakoihin kaduilla käytäviin sotiin poliisien ja jengien välillä.

Sicario oli kokonaisuudessaan hyvin tunnelmallinen rikostrilleri, joka piti sisällään henkeäsalpaavia visuaalisia aspekteja, miltei täydelliset roolisuoritukset, tappavan räjähtäviä toimintakohtauksia, sekä yllättävän mieltävääntävän tarinan. Denis Villeneuve ei ole tähän mennessä onnistunut pettämään minua yhdenkään teoksensa kanssa ja taas jälleen kerran Sicarion avulla hän näyttää, että elokuvan ohjaaminen sujuu häneltä yhtä helposti kuin itse hengittäminen.

Elokuva on ehdottomasti jokaisen kaduntallaajan katsastuksen arvoinen teos, vaikka inhorealistiset rikoselokuvat eivät välttämättä uppoaisikaan normaalisti omaan makuun. Jos ei muuta, niin elokuva ainakin tarjoaa aivan mielettömän visuaalisen kokemuksen ja arvaamattoman moniuloitteisen tarinan, jotka imaisevat katsojan kuin katsojan sen kutkuttavaan henkeen mukaan.

(LUE LISÄÄ)

LA LA LAND (2016)

Muistan kuinka menin katsomaan kyseistä elokuvaa ensimmäistä kertaa ja olin hyvin skeptinen sen suhteen. Silloin elokuvat olivat minulle suhteellisen uusi asia harrastukseni puolesta, joten makunikin luonnollisesti siinä vaiheessa rajoittui hyvin pienelle alueelle. Päätin kuitenkin koettaa onneani ja se osui ehdottomasti napakymppiin. Tarina kertoo pianistista ja näyttelijän alusta, jotka rakastuvat toisiinsa yrittäessään sovittaa tulevaisuuden toiveitaan yhteen navigoidessaan Los Angelesin tarjoamia mahdollisuuksia.

Koko teos on vain niin elokuvataiteellisesti kaunista koettavaa sekä audiovisuaalisesta, että satumaisen tarinansa puolesta. Ei ainoastaan, että itse kuvaus on poikkeuksellisen täydellistä, mutta hyvin laajalle levittyvä ja ulottuva värimaailma pitää huolen siitä, että katsoja uppoutuu taianomaisen hypnoosin alaiseksi reiluksi pariksi tunniksi.

Musiikki on hyvin mieleenpainuvaa ja emotionaalisesti latautuneita kokonaisuuksia, joita jää mielellään itsekin hyräilemään pitkäksi aikaa elokuvan jälkeenkin. La La Land on se elokuva, joka nosti pitkästä aikaa musikkipainoitteiset elokuvat takaisin valtavirran suosioon ja rohkaisi monia muita tekijöitä tekemään omia musiikkipainoitteisia tulkintoja erilaisista tarinoista seuraavien vuosien aikana.

(ARVOSTELU TULOSSA)

BLADE RUNNER 2049 (2017)

Blade Runner 2049 on yksi erikoisimmista ja henkeäsalpaavimmista kokemuksista, jonka olen koskaan liikkuvan kuvan muodossa kokenut. Se oli myös siitä erikoinen, etten vielä ensimmäisellä katsastuskerralla ollut nähnyt edeltävää osaa Blade Runnerista, mikä kieltämättä maksoi minulle jonkin verran, sillä en ollu ihan varma mistä elokuvassa oli kyse, vaikka rakastuinkin sen hävyttömän mahtipontiseen audiovisuaaliseen esillepanoon.

Katsottuani tämän jatko-osan kahdesti uudestaan ja edeltävän osan myös siinä ohimennen, pystyin arvostamaan elokuvaa täysin uudella tavalla, sillä pääsin sen ytimeen käsiksi niin nopeasti ja vaivattomasti. Elokuva sijoittuu vuoteen 2049, jossa biologisesti viljellyt ihmiset eli replikantit on sulatettu yhteiskuntaan palvelijoiksi ja orjiksi. Seuraamme elokuvassa K:ta, Nexus-9 mallin replikanttia, joka työskentelee ''blade runnerina'' Los Angelesin poliisille etsien ja tappaen vanhemman mallin replikantteja.

Elokuva on erityisen hahmovetoinen kokonaisuus, jossa uppoudumme jatkuvasti hyvin syvällisiin ja filosofisiin kysymyksiin ihmisyydestä. Sen matelevan hidas luonne pitää katsojaansa audiovisuaalisessa hurmoksessa hyvin vaikuttavalla tavalla ja keskittyminen tarinaan ei vaatinut täten paljoakaan työtä, sillä olemme täysin uppoutuneita ja investoituneita tähän hyvin ylivertaiseen kokonaisuuteen alusta asti.

Näin nuoremmasta ikäpolvesta katsottuna Blade Runner 2049 -elokuva toi monitasoisen dystopiamaailman, sen syvän mytologian ja elämäntarkoitukset näytölle edeltäjäänsä paremmin ja osuvammin, mutta vastaus kysymykseen ''kumpi Blade Runner -elokuvista on parempi'', riippuu pitkälti vain omista katselukokemuksesta ja preferenssistä. Mielestäni tämä elokuva on yksi kaikkien aikojen parhaimmista jatko-osista, joita on koskaan tehty millekään elokuvalle, mikä kertoo jo paljon.

(ARVOSTELU TULOSSA)

 

HEREDITARY - PAHAN PERINTÖ | HEREDITARY (2018)

Muistan kuin eilisen, kun Ari Asterin ensimmäinen A24-elokuva Hereditary valtasi elokuvateattereiden näytöt ympäri maailmaa ja se jakoi katsojat aivan kahtia herättäen heissä hyvin ristiriitaisia tunteita. Elokuva kertoo varakkaasta pienoismallien rakentajasta Anniesta, joka menettää hänen mielialahäiriöitä poteneen äitinsä. Hänen perheensä alkaa käsittelemään surua  monin erilaisin lähestymistavoin. He alkavat pian kokemaan järkyttävän häiritseviä tuonpuoleisia kokemuksia linkitettynä suvun pahaenteisiin salaisuuksiin ja sen aiheuttamaan emotionaaliseen traumaan, joka on edennyt suvun sisällä monien sukupolvien läpi heidän kohdalle.

A24 on siitä hyvin erikoinen studio kaiken kaikkiaan, että sieltä tuppaa tulemaan hyvin eriskummallisia ja uniikkeja tarinoita, joita yleensä elokuvien kuluttajat joko rakastavat tai vihaavat sydämensä kyllyydestä ohjaajien erityisen epätavanomaisten lähestymistapojen vuoksi, kun puhutaan itse konseptista ja sen varsinaisesta toteutuksesta. Vaikka nämä teokset eivät suurimmaksi osaksi ihan jokaiselle katsojalle sovi syistä tai toisista, ne kuitenkin puhuttavat yleisöä jollain erikoislaatuisella tavalla ja raivaavat tiensä otsikoihin mitä merkillisimpien otsikoiden koristelemana.

Hereditary on hyvin erityislaatuinen kauhupainoitteinen perhedraamaelokuva, joka säväyttää katsojansa mitä mielettömimmällä tunnelmallaan, sekä upealla kryptisellä tarinallaan. Elokuva on hyvin uniikki tapaus, kun katsoo sen keskeisten aspektien pinnan alle ja analysoi elokuvan viestiä syvällisemmin. Tätä omaperäistä kauhuelokuvaa on jossain määrin pidetty jopa modernin kauhun kulmakivenä ja voin ehdottomasti samaistua siihen. Ei välttämättä, että se olisi universaali valinta kenelle tahansa, mutta se kyllä on ehdottomasti kaiken ylistyksensä ansainnut.

(LUE LISÄÄ)

PARASITE | 기생충 (2019)

Parasite on elokuva, joka on hyvin erityinen minulle monestakin syystä. Ensinnäkin tämä on ensimmäinen aasialainen elokuva, jonka olen koskaan katsonut elämäni aikana, joten siinä on se maailmaa-avartava aspekti taustalla voimassa. Toiseksi hyvin arvostettu, mutta itselleni jokseenkin tuntematon eteläkorealainen Bong Joon Ho on ohjaajan ruorin takana. Teosta on ylistetty maailmalla maasta taivaisiin, joten pettymisenkin riski oli vahvasti läsnä ennen elokuvan katsastamista.

Elokuva kritisoi hyvin näkyvästi aasialaisten maiden yhteiskunnallisia epäkohtia, jotka kohdistuvat varakkaisiin, köyhiin ja heidän välillä muodostuneeseen massiiviseen luokkaerottelun kuiluun. Ei ainoastaan, että se käyttää näitä hyvin painavia teemoja visuaalisoidakseen oikean elämän taloudellista epätasa-arvoa kyseisissä maissa, mutta se myös näyttää miten tämä tilanne saattaa aiheuttaa paljon moraalisesti kyseenalaisia rikoksia, jotka ovat kaikessa väärydessäänkin ymmärrettäviä molemmista näkökulmista katsottuna.

Elokuva ikään kuin manipuloi katsojaansa, sekä hänen ajatuksiaan, päästämättä tästä koskaan irti ja se, jos mikä, on hyvin pelottava ajatus itsessäänkin. Tunnumme olevamme ikään kuin ahtaan ja jatkuvasti sisällöltään muuttuvan laatikon vankina reilut kaksi tuntia ravisteltavana, joka onnistuu sekä pelottamaan, että koukuttamaan katsojansa samanaikaisesti monipuolisen materiaalinsa avustuksella. Sen mukaansatempaava luonne säväyttää monipuolisuudellaan ja jatkuva epävarmuus tulevasta sekä kiehtoo, että pelottaa samanaikaisesti. Elokuvan aikana koettavat konfliktit ja käänteet ovat järkälemäisiä ja kun tilanne lähtee todellakin käsistä, paluuta ei enää ole.

Parasite näyttää ehdottomasti sen, ettei sillä ole mitään väliä, mistä elokuva on peräisin, mitä aihetta se käsittelee ja kuinka säästelevästi se tuhlaa rahaa tuotantoonsa. Jos elokuvan laatu vastaa mestarillista täydellisyyttä, se kyllä varmasti huomataan ja saa ansaitsemansa huomion elokuvataidetta rakastavilta tahoilta.

(LUE LISÄÄ)

Vihdoin! Tämän vuosikymmenen parhaimmat elokuvat saatiin vihdoin käsiteltyä läpi ja seuraavaksi voimmekin sitten keskittyä seuraavan vuosikymmenen tuotoksiin.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 17.2.2020

Lähteet: kansikuvat www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, trailerit www.youtube.com