Ohjaus: Leigh Whannell
Pääosissa: Elisabeth Moss, Oliver Jackson-Cohen,
Aldis Hodge, Storm Reid, Harriet Dyer,
Benedict Hardie, Michael Dorman
Genre: Kauhu, Jännitys, Mysteeri
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Olen aina liputtanut kauhuklassikoiden uusintaversioiden puolesta, mutta kun sain kuulla The Invisible Man -elokuvan uudistamisesta, olin hieman skeptinen. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat hyvin pidättäytyväiset ennakkoon, sillä markkinointimateriaali ei herättänyt minussa kovinkaan kummoisia tunteita, vaikka konsepti itsessään olikin hyvin kiehtova kaiken kaikkiaan. Katsastuspäivänä aloin jo pikkuhiljaa innostumaan tulevasta ja toivoin elokuvan vihdoin kääntävän kauhuklassikoiden uusintaversioiden kurssin nousujohteiseksi.
The Invisible Man perustuu H. G. Wellsin klassikkoromaaniin ''Näkymätön mies'' ja elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajaksi valittiin Saw- ja Riivattu-elokuvista tuttu Leigh Whannell, jolla on vaadittavaa kokemusta kauhun genren puolelta, joten elokuvan pitäisi olla ihan hyvissä käsissä. Universalin hirviöihin kuuluva The Invisible Man on jälleen kerran uusi yritys pistää klassikkohirviöihin keskittyvä elokuvasarja tulille edellisten yritysten epäonnistuttua massiivisesti. Elokuvasarja on ollut pitkään Universalin toiveena, mutta aiemmat käynnistysyritykset The Wolfmanin, Dracula Untoldin ja The Mummyn muodossa eivät ole kuitenkaan olleet tarpeeksi väkeviä aloituksia, jotta siihen voisi uskoa.
Elokuvan tarina kertoo Cecilia Kassista, naisesta, joka on vihdoin irtautumassa suhteesta väkivaltaiseen ja kontrolloivaan mieheen, Adrianiin. Hänen sisarensa, ystävänsä ja teini-ikäinen tyttärensä auttavat häntä pakenemaan keskellä yötä ja piiloutumaan. Kun entinen miesystävä Adrian yllättäen kuolee oman käden kautta ja jättää Cecilialle mittavan perinnön, tämä epäilee huijausta. Eriskummalliset yhteensattumat muuttuvat pian hengenvaarallisiksi ja pian hänen läheisensäkin ovat uhattuina. Naisen mielenterveys alkaa rakoilemaan, kun hän yrittää epätoivoisesti todistaa, että hänen kannoillaan on joku, jota kukaan ei näe.
Voi että, kuinka mahtava elokuva The Invisible Man onkaan. Mikä tekee siitä niin mainion on sen pieni ja intiimi olemus, joka konsepti tuntuu perinpohjin autenttiselta kokonaisuudelta. Vaikka emme olekaan siinä maailmassa, jossa näkymättömät ihmiset kuljeksii kaduilla - vielä, on pakko kyllä myöntää kuinka uskottavaksi konsepti on onnistuttu muuttamaan kaikesta fantasisesta kehityksestäänkin huolimatta. Pelkkä ajatuskin näkymättömyydestä karmaisee, sillä sen tarjoamat mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Tuotos onnistuu myös käyttämään näitä rajattomia mahdollisuuksiaan täysillä tehoilla alusta asti, mikä varmistaa elokuvan efektiivisyyden.
Efektiivisyydestä puheen ollen, elokuvan tunnelma on hyvin painostava ja piinaava. Ei ainoastaan, että tunnemme olomme epätoivoiseksi elokuvan edetessä, mutta tämä kasvava turvattomuuden tunne piinaa jatkuvalla läsnäolollaan. Miten tämä eroaa positiivisesti muista nykypäivän kauhuelokuvista on esimerkiksi se, kuinka erinomaisesti ohjaaja Leigh Whannell osaa käyttää psykologista kauhua hyväkseen luodakseen hitaasti valtaavan tunteen, joka ajaa Cecilian lisäksi itse katsojaa takaa käytännössä koko kestonsa ajan. Pienillä yksityiskohdilla leikittelevä elokuva pitää huolen siitä, että se karmii katsojaa pitkin elokuvaa, eikä päästä ollenkaan irti.
Pelottelutekniikka ei ole väkisin halpoja hyppysäikäytyksiä puskeva kokonaisuus, vaan se käyttää hyvin kekseliäästi hienovaraisia ja hitaasti palavia kohtauksia, joiden aiheuttama massiivinen jännitys ja karmivuus kiipeää kylmien väreiden lailla selkäpiitä pitkin. Elokuvan äänimaailma edistää tunnelman efektiivisyyttä tuotannon ottaman nerokkaan lähestymistavan myötä. Ei ainoastaan, että hiljaisuutta käytetään laajasti hyväksi painostavalla otteella, mutta Benjamin Wallfischin säveltämä musiikkikin tuo tarvittavaa syvyyttä moniuloitteiseen tunnelmaan.
Vaikka tunnelma onkin yksi elokuvan vakuttavimmista osasista, itse tarinakin on hienosti niputettu kokonaisuus, joka ei pelkää kokeilla uusia suuntia ja ideoita pitääkseen katsojan investoituneena elokuvan tarjontaan. Onnistummekin investoitumaan katsojina sekä tarinaan, että sen tarjoamiin hahmoihin joka solulla, mikä varmistaa sen, että uppoudumme täysillä sen piinaavuuden riepottelemaksi. Elokuvan lukuisat käänteet yllättävät - ainakin suurimmaksi osaksi - efektiivisesti ja onnistuvat pitämään tarinan jatkuvasti kiinnostavana ja jännittyneenä.
Elisabeth Mossin esittämä Cecilia on hahmo, josta katsojana pystyy saamaan hyvin tiukan otteen alusta asti. Vaikka katsojan omakohtainen kokemus luultavasti nostattaakin hahmon uskottavuutta ja autenttisuutta, myös tavallisena kaduntallaajana investoituminen häneen vaikuttaa niin mielettömän helpolta ja vaivattomalta. Nainen uskoo Oliver Jackson-Cohenin esittämän Adrianin löytäneen keinon muuttaakseen itsensä näkymättömäksi, mutta sen mahdollisuus kumotaan jatkuvasti uskottavilla todisteilla ja asiayhteyksillä, minkä vuoksi emme ole ihan täysin varmoja, että kummasta asetelmasta on lopulta kyse - miehen nerokkaasta tieteellisestä löydöstä vai naisen henkisestä romahtamisesta.
Elokuva tykkää mielellään leikkiä katsojan odotuksilla ja ajatuksilla samalla tavalla, kuin joku tai jokin Cecilialla. Tunnetustikin manipuloivan Adrianin perimmäiset motiivit hänen ailahteleville ratkaisuilleen jäävät alustavasti sekä katsojan, että itse päähahmon näkökulmasta hyvin mysteerisiksi ja selvittämätömiksi, mikä pitää kuitenkin huolen siitä, että olemme jatkuvasti etsimässä vastauksia tähän eriskummalliseen asetelmaan ja näihin hermoja viiltäviin kysymyksiin.
Asetelma epäilyttää naista hyvin paljon, sillä hän ei vain onnistu ymmärtämään, että miksi mentaalisesti ailahteleva mies jättäsi perintöä naiselle, joka karkaa hänen luotaan. Adrian on ylikontrolloiva ja väkivaltainen mies, joka on mestarillinen tapaus psykologisen pahoinpitelyn ja hyväksikäytön suhteen. Cecilian maailmankuva kääntyy täysin, kun Adrianin kuoltua hän alkaa kokemaan yhä painostavampia ja eriskummallisempia käänteitä elämässään uskoessaan miehen edelleenkin olevan vastuussa naista vainoavista tapahtumista jopa kuolemankin takaa.
Ceciliaa esittävä Elisabeth Moss ehdottomasti naulaa roolisuorituksensa piinattuna ex-tyttöystävänä ja muut osapuolet tukevat sekä elokuvaa, että päänäyttelijää sen autenttisessa esillepanossa. Ei ainoastaan, että sekoamme pikkuhiljaa itsekin päähahmomme kanssa, mutta olemme täysin myytyjä uskomattoman konseptin realistisuudesta. Se, jos mikä, tekee tästä elokuvasta niin varteenotettavan on sen realistinen lähestymistapa alkuperäismateriaaliin, joka onnistuu myös yhdistelemään uskottavia yksityiskohtia toisiinsa luodakseen hyvin autenttisen kokonaisuuden.
The Invisible Man on mahtavasti modernisoitu kauhuklassikon uusintaversio, joka jää upeasti lopputekstienkin jälkeen kummittelemaan mieleen. Se kyllä täytyy sanoa, että elokuva on enemmänkin kauhupainoitteinen psykologinen trilleri, kuin puhdas kauhuelokuva kuitenkaan, mikä tekee konseptista taas heti paljon kiinnostavamman ja uskottavamman kokonaisuuden. Elokuva yllättää varteenotettavuudellaan, sillä alustaviin odotuksiini nähden se säväytti mielettömän upealla tavalla.
Vihdoin saamme suositusta Universalin hirviöluettelosta aikaiseksi erinomaisen tuotoksen ja jonkin sortin pienemmän hirvöuniversumin aloituksen, joka tässä intiimissä ja kompaktissa paketissa avaa kaikki mahdollisuudet laajemmalle menestymiselle. Nyt odotammekin innolla, mitä Universal keksii Blumhousen avustuksella seuraavaksi. Jatkavatko he pienempien yksittäisten kauhutarinoiden kehittämistä vai lähtevätkö he kokeilemaan yhdistelemistä uudestaan harkitsevammin. Aika sen näyttää, mutta toistaiseksi potentiaalia on vaikka mihin.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti