Tappajahai | Jaws (1975) - arvostelu

Ohjaus: Steven Spielberg

Pääosissa: Roy Scheider, Robert Shaw, Richard Dreyfuss,

Lorraine Gary, Murray Hamilton, Carl Gottlieb, Jeffrey Kramer,

Susan Backlinie, Jonathan Filley, Ted Grossman
Genre: Jännitys, Seikkailu, Draama

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

“You're gonna need a bigger boat.”

 

Legendaarisen yhdysvaltalaisen elokuvaohjaajan, Steven Spielbergin, kolmantena ohjauksena toiminut Tappajahai määritteli ilmestyessään uudelleen koko jännityselokuvan käsitteen ja muutti elokuvateollisuutta pysyvästi. Ei ainoastaan, että se oli ensimmäinen suuren skaalan teos, joka kuvattiin pääosin merellä, mutta se aloitti myös niin sanotun ''kesän valtavirtaelokuva'' -konseptin, jonka tarkoituksena oli tienata mahdollisimman paljon lipputuloja yksinkertaisilla ideoilla ja moniulotteisilla toimintaseikkailutarinoilla. Liikkeen alustavana prototyyppinä tunnettu Tappajahai panosti myös suuresti markkinointistrategiaansa.

 

Televisiomainoksista oheistuotteisiin elokuvaa tarjottiin katsojille ja se polkikin vakuuttavasti toivotun tuloksensa. Tappajahai ehti nimittäin olla kaikkien aikojen menestynein elokuva kahden vuoden verran, kunnes Tähtien sota ilmestyi markkinoille ensimmäistä kertaa. Nämä kaksi elokuvaa onnistuivat sittemmin vaikuttamaan elokuvateollisuuteen niinkin suurella kädellä, että tiettyjä kaavoja käytetään edelleenkin nykypäivänä elokuvanteossa ja valmiin projektin ulos viemisessä. Ongelmitta ei elokuvaa tietenkään saatu valkokankaille, sillä aika ja budjetti tappelivat väkevästi vastaan tuotannon aikana. Vaikka tarina esiriipun takaa onkin itsessäänkin kiehtova analysoitava, on nyt vihdoin aika uppoutua itse asiaan.

 

Yhdysvaltalaisen Amity-saaren rannalla nuori nainen, Chrissie Watkins, päättää hetken mielenjohteesta mennä yksin uimaan mereen. Hetken polskimisen jälkeen jokin armoton voima vetää hänet väkisin veden alle syvyyksiin hiljentäen samalla tämän huudot kuin seinään konsanaan. Seuraavana aamuna naisen osittaiset jäänteet löydetään huuhtoutuneena rannalle. Paikallinen lääkäri päättelee löydöksestä, että kuolema johtui mahdollisesta haihyökkäyksestä, joita ei ole hetkeen tosin todistettu paikan päällä. Tämä toteamus johtaa lopulta siihen, että poliisipäällikkönä toimiva Martin Brody päättää sulkea rannat tutkimusten ajaksi.

 

Kuullessaan tästä, Amityn pormestari Larry Vaughn suostuttelee miehen perumaan päätöksensä sillä perusteella, että kaupungin tuottavimpana aikakautena pyörivät kaupanteot kärsisivät liikaa pelottelun seurauksena. Pelkokertoimet nousevat kuitenkin pian uudestaan taivaisiin, kun nuori poika joutuu kaikkien edessä haihyökkäyksen kohteeksi keskellä kaunista kesäpäivää rannalla. Tapahtuma luonnollisesti järkyttää Amityn asukkaita ja vedessä lymyilevää petoa vaaditaan vadille niin pian kuin on vain mahdollista. Kun ruumiita alkaa kaikesta huolimatta kasaantumaan yhä enemmän, aloittaa Martin vesistön haravoimisen parhaimpien asiantuntijoiden kanssa pysäyttääkseen hain hinnalla millä hyvänsä.

Tappajahai avaa taipaleensa mielettömän upealla avauskohtauksella, jonka aikana katsoja saa efektiivisen maistiaisen siitä, mitä tuleman pitäisi. Ei ainoastaan, että sen koukuttava mysteeri tempaa heti kättelyssä mukaansa, mutta se tapa, millä kohtaus on ylipäätäänkin luotu, on varsin laadukas perimmiltään. Tämä valitettava tapahtuma alustaa asetelman, jota lähdetään pikkuhiljaa selvittämään. Seuraamme elokuvassa Roy Scheiderin esittämää poliisipäällikköä Martin Brodyä, joka on asunut Amity-saarella perheensä kanssa vasta vajaan vuoden verran. Jalansijaa itselleen pienessä yhteiskunnassa edelleen etsivä mies on kuitenkin kaupunkilaisille tuttu aikaansaavasta luonteestaan ja luotettavuudestaan, minkä vuoksi hänen mielipiteeseensä useimmiten tukeudutaankin hädässä.

Kun se ''hätä'' huuhtoutuu ruumiinosien muodossa saaren rannalle, alkaa Martinin hälytyskellot soimaan vimmatusti. Koska miehellä on jo vyöllään aiempaa kokemusta haihyökkäyksistä, ei hän halua ottaa mitään riskejä siltä vaikuttavan tapauksen kanssa. Tilanne alkaakin siitä pikkuhiljaa eskaloitumaan varsinaiseksi väännöksi Murray Hamiltonin esittämän pormestari Larry Vaughnin kanssa, joka tuntuu enemmänkin pelkäävän tienestiensä puolesta kuin ihmishenkien. Koska valta-asemassa istuva mies on niin sanotusti ravintoketjun kärjessä, täytyy Martinin nöyrtyä tämän edessä päätöksien teossa. Kun nämä päätökset lopulta johtavat uusiin kohtalokkaisiin hyökkäyksiin, päättää poliisipäällikkö ottaa tilanteen haltuun haluamallaan tavalla pitääkseen ihmiset turvassa.

Steven Spielberg on siitä erinomainen elokuvantekijä, että hän ei ainoastaan osaa kertoa tarinaa hyvin jouhevalla tavalla, mutta hän todella keskittyy siihen, miten sitä kerrotaan näytön toisella puolella odottaville osapuolille. Katsoja uppoutuu elokuvaan kuin kuuma veitsi voihin konsanaan, vaikka emme paljoa tiedäkään käsiteltävistä hahmoista vielä siinä vaiheessa. Tämä johtuukin siitä, että mies ujuttaa lukuisia hienovaraisia yksityiskohtia asioista, jotka syventävät hahmoja pikkuhiljaa ja avartavat uskottavalta tuntuvaa maailmaa entisestään. Elokuva ei nojaa ollenkaan halpamaiseen tarinankerrontaan, jossa selityksillä ja suorilla viittauksilla yritetään tuoda syvyyttä näytöllä tapahtuvaan, vaan päinvastoin.

Ohjaaja pitää visusti huolen siitä, ettei katsoja tunne oloaan tyhmäksi katselun aikana. Enemmänkin hän haastaa tätä etsimään vastauksia tavanomaisiin kysymyksiinsä läpikäytävästä dialogista ja ympäristöstä, joka tuntuu uhkuvan elämää ja kiehtovia yksityiskohtia. Huomaamme oikein silmiemme alla, kuinka hahmot kasvavat tarinan edetessä tilanteen eskaloituessa yhä syvemmille vesille. Uskomme täysin, että käsiteltävät hahmot ovat oikeita ihmisiä ja pystymme sen takia investoitumaan, sekä samaistumaan heidän tiukkoihin koettelemuksiinsa vaivattomasti. Tämän vuoksi materiaali tuntuukin niin aistikkaalta ja helposti lähestyttävältä perimmiltään.

On varmaan sanomattakin selvää, että Tappajahai on myös tunnelmallisesta näkökulmasta katsottuna aivan mieletön elämys. Jännitystä luodaan monen luovan ratkaisun yhdistelmästä, joka todellakin onnistuu pitämään katsojan penkin reunalla. Ei ainoastaan, että kameratyöskentely korostaa hahmojen läpikäymiä tunteita tilanteiden eskaloituessa, mutta monipuoliset kuvakulmat ja niiden merkitykset pelaavat myös suuren roolinsa kokonaiskuvassa. Elokuvan visuaalinen ilmekin on upealla tasolla, mikä tuntuu melkeinpä itsestäänselvältä nostolta tämän teoksen tapauksessa. Tunnelmasta on kuitenkin turha puhua ilman John Williamsin mestarillisia sävellyksiä, jotka eivät ainoastaan anna kohtauksille elämää, mutta korostavat tavanomaistenkin kohtausten painoarvoa entisestään.

 

On ihailtavaa seurata, kuinka paljon erinomaisella musiikilla ja sen hienovaraisella käytöllä voi elokuva todellisuudessaan tehdä. Tuntuukin, että se puoli on täysin virheetön toteutukseltaan, eikä sellaista kaikista teoksista voikaan sanoa. Käytännön efektit tuntuivat olevan suurin haaste elokuvaa tehdessä ja ymmärrettävistä syistä. Ottaen huomioon, että sen megalomaaninen robotti-hai päätti sanoa itsensä monesti irti kohtauksissa, on yllättävää huomata, kuinka vakuuttavaksi tekijät saivat kohtaukset lopulta näyttämään. Toki, pientä teennäisyyttä on nykysilmin havaittavissa liikkeistä ja valtavista sieluttomista silmistä, mutta tuohon aikaan se oli aikaansa mullistavaa tekniikkaa. Hai tuntuu aidolta tilanteissa, joissa sen pitäisi tuntua ja se, jos mikä, merkkaakin eniten kokonaiskuvassa.

Tappajahai on syystäkin yksi elokuvahistorian parhaimmista elokuvista ja saavutuksista. Vaikka sen ilmetymisestä onkin monta vuosikymmentä jo kulunut, tuntuu teos edelleenkin yllättävän laadukkuudellaan. Ei ainoastaan, että elokuvan huolellinen tarinankerronta ja oiva käsikirjoitus erottuvat puolekseen, mutta sen väkevä ja aistikas tunnelmallinen olemus nielaisee kerralla sisäänsä. Lajityyppejä yhdistellään saumattomasti toisiinsa, eikä materiaali koskaan tunnu vaipuvan yksitoikkoisuuden tielle. Mikä tärkeintä, Tappajahain sisällä sykkii suuri sydän, joka ei tule koskaan pysähtymään vuosikymmenten edetessä, vaikka liikkuvat kuvat jatkavatkin kehityksensä kanssa. Elokuvan äärelle on aina miellyttävää palata, eikä se tunnu koskaan pettävän massiivisia odotuksia.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 17.10.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com