Batman - paluu | Batman Returns (1992) - arvostelu

 

Ohjaus: Tim Burton

Pääosissa: Michael Keaton, Danny DeVito, Michelle Pfeiffer,

Christopher Walken, Michael Gough, Michael Murphy,

Cristi Conaway, Andrew Bryniarski, Pat Hingle
Genre: Toiminta, Fantasia

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Loistavan ensimmäisen elokuvan jälkeen on aika uppoutua yhä syvemmälle Tim Burtonin omaperäisen mielikuvituksen äärelle todistamaan Gothamin viittasankarin odotettua paluuta valkokankaille. Ohjaaja ei alunperin halunnut jatkaa Lepakkomiehen ensimmäisen varsinaisen elokuvasarjan ohjaajana, ellei hän saisi itse tuoda näytölle jotain tavallisesta poikkeavaa ja mielenkiintoista. Warner Bros. Pictures joutui pakon edessä taipumaan miehen tahtoon ja antoikin tälle kaiken kreatiivisen kontrollin uutta Lepakkomies-elokuvaa varten.

Ottaen huomioon, että ensimmäinen osa toimi täydellisenä nappiosumana sekä tuottojen, että kritiikin näkökulmasta katsottuna, oli studio täten aivan Burtonin armoilla, sillä sen edustajat halusivat pitää miehestä kiinni hinnalla millä hyvänsä. Batman - paluu vastaanotettiin pääosin positiivisesti, vaikka monet katsojat hämmästelivätkin sen yllättävän painostavaa ja synkkää tunnelmaa. Lapsille markkinoitu elokuva osoittautuikin paljon aikuismaisemmaksi kuin mitä siltä olisi voinut alunperin odottaa, mikä toi katsojilta laajan kritiikin aallon sitä kohtaan.

 

Vuodet ovat kuitenkin vierineet kovaa vauhtia ohitsemme, joten nyt on vihdoin katsottava, että onko aika onnistunut maskeeraamaan teoksen suurimmat ohilyönnit ja epäkohdat piiloon vai ovatko ne edelleenkin läsnä kanssamme? Bruce Wayne on onnistunut ajan kanssa vakiinnuttamaan paikkansa gothamilaisten sydämissä, mutta kun viemäreistä nouseva epämuodostunut orpo aikoo ajaa kaupungin pormestariksi, alkaa alkuasetelma kääntymään yllättävän rajusti viittasankaria vastaan. Myös työpaikallaan alistettu ja häpäisty nainen liittyy tähän soppaan mukaan käytyään läpi vaativamman sortin muodonmuutoksen. Mistä näitä erikoislaatuisia tapauksia oikein sikiää?

Batman - paluu on eriskummallinen elokuva monestakin näkökulmasta katsottuna. Sillä on sekä rakastettava, että ailahtelevampi puolensa - jotka ovatkin molemmat jakaneet kannattajat kahtia mielipiteiden valossa. Jotkut pitävät tätä tuotosta parhaimpana Lepakkomies-elokuvana koskaan, kun taas toiset vihaavat sitä palavalla intohimolla. Itse asettaudun noin suurin piirtein keskikohdan paikkeille ja otan yhden ison askeleen positiivisempaan suuntaan. Siinä on omat loistavat yksityiskohtansa, jotka erottuvat puolekseen, mutta samaan aikaan myös paljon epäkäytännöllisyyksiä. Mitä tarkoitan tällä? Minäpä kerron...

Jos jostain elokuva erottuu puolekseen, niin ehdottomasti sen upeasta visuaalisesta esillepanosta ja satumaisen omaperäisestä visiosta, josta ohjaajana toimiva Tim Burton onkin niin tunnettu edelleenkin. Warner Bros. Pictures päätti antaa Burtonille kaiken tuotannollisen kontrollin ja se näkyy hyvin selkeästi pitkin elokuvaa. Ei ainoastaan, että se pitää jatkuvasti yllään synkkää goottitunnelmaa, mutta sen fantasiapainoitteiset yksityiskohdat hyppäävät vaikuttavasti esille Gothamin iljettävästä ympäristöstä. Se tarjoaakin lopulta satumaisen painajaisen, jota on yritetty sovittaa Lepakkomiehen omaperäiseen maailmaan sopivammaksi.

Batman - paluu onkin suurimmaksi osaksi vain miellyttävä visuaalinen herkutteluhetki, jonka aikana katsoja uppoutuu täysin ohjaajan synkän mielikuvituksen äärelle seuraamaan hieman ailahtelevaista ja kyseenalaista tarinointia. Kyseinen elokuva ei ole varsinaisesti Lepakkomiehen, vaan Tim Burtonin, jossa sattuu olemaan DC Comics -sarjakuvista tuttuja ikonisia hahmoja. Kuten monet varmasti tietävätkin jo, ohjaaja ei ole koskaan eläessään avannut sarjakuvaa, mikä luo heti kättelyssä hyvin ristiriitaisen alkuasetelman tuotokselle, sillä se pohjautuu vain näppituntumaan ja omakohtaiseen tunteeseen.

Tämä heijastuukin suoraan tarinaan ja sen rakenteelliseen puoleen. Se ei ole kovin vahva etenkään jälkeenpäin analysoituna, vaikka lupaavia piirteitä tuntuukin pitävän riviensä välissä. Mikä pistää eniten silmään tässä elokuvassa, on se, että sen on tarkoitus tuoda Lepakkomies takaisin valkokankaille, mutta keskittyminen ohjautuukin suurimmaksi osaksi antagonisteihin ja muihin vähemmän tarpeellisiin asioihin. Emme täten välitä Michael Keatonin esittämästä Bruce Waynestä juuri ollenkaan elokuvan aikana, sillä hän toimii mielummin tarinan yhdistävänä tukipilarina kuin itse keskittymisen pisteenä.

Michelle Pfeiffer on yksi elokuvan suurimmista yllättäjistä, vaikka hänen roolisuoritustaan arvostaisikin enemmän vasta vanhemmalla iällä. Hän onnistuu tuomaan tämän työpaikkakiusatun ja lopulta seonneen naisen vakuuttavasti näytölle tarinan käytettäväksi. Danny DeVito tekee kaikkensa sillä materiaalilla, mitä hänelle on annettu. Hän esittää Oswald Cobblepotia, eli Pingviiniä, joka on uskomattoman epämiellyttävä hahmo perimmiltään, vaikka ohjaaja pyrkiikin tuoda tämän inhimillistä puolta esille tragedian muodossa. Mies todellakin heittäytyy rooliinsa ja se näkyy hänestä selkeästi kilometrien päähän.

 

Elokuvassa esiintyy myös täysin ennennäkemätön hahmo, jonka olisi kuuleman mukaan pitänyt olla alunperin Kaksinaama, mutta näyttelijän vaihdon seurauksena se muutettiin Max Schreckiksi, jonka esittämisestä vastaakin Christopher Walken. Minun ongelmani elokuvan kanssa on sen ylilyövä kirjaimellisuus ja huolettomuus, jonka seurauksena monet perusasiat ja -säännöt jäävät täysin pimentoon tässä unenomaisessa Gothamissa. Lepakkomies käyttäytyy kuin lepakko konsanaan pimeydessä notkuen ja odottaen hetkeään iskeä. Kissanaisella on kirjaimellisesti yhdeksän elämää ja hänet herättää takaisin henkiin kaduilla kuljeskelevat kulkukissat.

 

Pingviini on taas viety mitä ihmeellisimmälle tasolle. Epämuodostuneiden käsien seurauksena orvoksi jäänyt poika heitetään kanavaan, joka vie hänet keskelle kylmää ja kolkkoa viemäriverkostoa. Vuosien vieriessä hän suunnittelee paluutaan koston merkeissä ja ottaakin kohteeksi kaupungin esikoislapset. Elokuvassa on monta hahmoa ja tarinakaarta käsiteltävänä, mikä koituukin lopulta sen kohtaloksi. Vaikka päällepäin se tuntuukin pitävän lankoja vakuuttavasti käsissään, kuohuu pinnan alla suuri ongelma. Tuntuu ihan kuin elokuvasta olisi puuttunut jotain välttämätöntä, mikä olisi yhdistänyt hahmot ja heidän etäiseltä tuntuvat tarinakaarensa tiukemmin toisiinsa.

 

Monet tapahtumat nimittäin tuntuvat kuin lennosta keksityiltä, minkä vuoksi niissä ei paljon järkeä tuntuntut perimmiltään olevan. Vaikka tunnelmallisesti elokuva onkin poikkeuksellisen uniikki ja omaperäinen tapaus, on siinä ajoittaisia hetkiä, jotka yllättävät kevytmielisyydellään, tehden kokonaisuudesta ailahtelevan vastaanotettavan. Synkkä satu muuttuu ajoittain tahattoman koomiseksi sekoiluksi, mikä rikkoo Burtonin maailman illuusion täysin ja vetää meidät pois sen painostavasta maailmasta. Batman - paluu vaatii myös paljon uskottelua fantasiapainoitteisuutensa ja satumaisuutensa vuoksi, mutta kun yksityiskohdat ovat niin kirjaimellisia, ei kokonaisuutta pysty aina ottamaan tosissaan vastaan.

 

Tim Burton pääsee todellakin leikittelmään visuaalisilla yksityiskohdillaan, mutta käsiteltävästä maailmasta mies ei selkeästi tunne muuta kuin ne päällimmäiset yksityiskohdat. Elokuva on hyvin viihdyttävä, vaikka se ei alkuperäismateriaalia paljon arvostaisikaan. On kiehtovaa nähdä erilaisia perspektiivejä hahmoista ja tarinakaarista, mutta ei välttämättä samaisen elokuvasarjan aikana. Ymmärrän toki elokuvan tuoman notalgian arvon, mutta parasta Lepakkomies-elokuvaa tästä ei valitettavasti saa tekemälläkään, vaikka potentiaalia ehkä olisikin tarjolla. Ongelmat ovat vain niin sisäänpäin kasvaneita, ettei niitä pienellä viilaamisella korjata.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.1.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com