WandaVision (2021) - arvostelu

 

Ohjaaja: Jac Schaeffer
Pääosissa: Elizabeth Olsen, Paul Bettany, Kathryn Hahn,
Teyonah Parris, Randall Park, Kat Dennings, Debra Jo Rupp, Fred Melamed,
David Payton, Josh Stamberg, Julian Hilliard, Jett Klyne
Genre: Toiminta, Komedia, Draama
Jaksoja: 9

Marvel on viime vuosikymmenen aikana ollut tunnettu liikkuvien kuvien maailmassa yhtenä suurimmista menestystarinoista. Marvel Cinematic Universe -elokuvasarja on onnistunut muovautumaan sellaiseksi kokonaisuudeksi, jota emme luultavasti vielä hetkeen tule kokemaan minkään konseptin kanssa. Nyt kun Disney+ -striimauspalvelu on onnistuneesti lanseerattu ja julkaistu maailmanlaajuisesti, tuntemamme supersankarit kohdistavat katseensa myös sarjojen maailmaan.

Mikä tekee tästä uudistuksesta kiehtovan ja ennennäkemättömän, on se, että Marvel Cinematic Universen ensimmäinen sarja WandaVision, on ensimmäinen sarja, joka on niinkin tiukasti sidoksissa elokuvasarjan tapahtumiin. Toki, onhan Marvel jo luonut siteitä menestyksekkääseen elokuvasarjaansa S.H.I.E.L.D. Agentit -sarjan muodossa, mutta ne siteet ovatkin olleet kohdistettuja pääosin eri aikakausiin ja yksittäisiin viittauksiin, kun taas WandaVision on tärkeässä asemassa jatkamassa risteävän universumin tarinaa eteenpäin.


Vaikka olemmekin jo nähneet monesti, mitä Marvel pystyy parhaimmillaan Disneyn alaisuudessa tekemään, vilisivät pelonsekavat ajatukset mielessäni ennen sarjan aloittamista. Kun ensimmäinen traileri julkaistiin, olin hyvin hämmentynyt siitä, kuinka erilaiselta ja omaperäiseltä sarja vaikutti. Minua kiehtoi ajatus siitä, että sarja avaisi uusia ovia universumille ja sen hahmoille, joten odotin pidättäytyväisellä innostuksella tulevaa pienen pieni pelko ahterissa - niin sanotusti. Onnistuuko WandaVision aloittamaan Marvelin uuden aikakauden lennokkaasti?

Wanda Maximoff ja Vision asuvat uutena pariskuntana Westview'n naapurustossa, joka vaikuttaa idyllisellä ja vieraanvaraisella luonteellaan. He pyrkivät salata supervoimansa asukkailta elääkseen tuikitavallista elämää, mutta pian huomaavat sen käyvän yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Vaikka pariskunnan elämä vaikuttaakin ihanalta ja onnelliselta, jokin tuntuu kieltämättä olevan vinossa. Mistä on oikein kyse?


Jos jotain täytyy alkuun WandaVision -sarjasta sanoa, niin mainitsisin sen, että mitä vähemmän siitä tietää ennakkoon, sitä vaikuttavampi se on kokea. Nyt kun Marvel Cinematic Universe on siirtynyt myös sarjojen maailmaan, on sanomattakin selvää, ettei tietämättömänä kannata tätä sarjaa lähteä katsomaan, sillä niin monet yksityiskohdat ja tarinakaaret pohjustetaan aiempien tapahtumien pohjalta. Toki, voihan tämän katsoa tietämäättäänkin universumista sen enempää, mutta kovin vaikuttavalta se ei tule siinä tapauksessa olemaan.

WandaVision -sarja on nerokas kokonaisuus, joka onnistuu erinomaisesti yhdistelemään erilaisia tyylejä hyvin moniulotteiseen konseptiin. Seuraamme sarjassa, kuinka Elizabeth Olsenin esittämä Wanda Maximoff ja Paul Bettanyn esittämä Vision elävät hyvin eriskummallisessa naapurustossa tehden tuikitavallisia arkiaskareitaan. Kun sen pistää noin, ei sarjan materiaali kuulosta kovin kummoiselta, mutta siinä se juju piileekin. Sarja ei nimittäin ole niin mustavalkoinen... Tai no, onhan se osittain.


Ensimmäisessä jaksossa sarja onnistuu vaikuttavasti mukailemaan 1950-luvun tuotantoa kehittyen jatkuvasti eteenpäin jakso jaksolta. Ensimmäiset jaksot menevät käytännössä kokonaisuudessaan siihen, että katsojina ihmettelemme, mitä ihmettä näytöllä oikein tapahtuu - ja että olemmeko laittaneet oikean sarjan ruudulle pyörimään. Kun mysteeri rakentuu ja kasvaa jakso jaksolta, alamme huomaamaan pieniä vihjeitä siitä, että jokin on todellakin vialla tässä maailmassa.

Wanda ja Vision ovat hahmoja, jotka ovat kieltämättä jääneet Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjassa vähemmälle huomiolle, joten se käy jopa järkeen, että he saavat oman yhteisen tarinansa sarjan muodossa. Visionin alkuperä ja suurempi tarinakaari tulee elokuvasarjassa esille monien elokuvien yhteistyönä, mutta Wandan alkuperästä olemme vain saaneet pieniä viittauksia. WandaVision -sarjassa saamme onneksi myös hänenkin hahmolleen lisää ulottuvuutta, kun sukellamme naisen traumatisoituneeseen mieleen etsimään vastauksia eriskummallisiin tapahtumiin.
 

Pystymme arvostamaan heitä jakso jaksolta yhä enemmän ja enemmän. Wandan ja Visionin rakkaustarina on itsessäänkin niin poeettinen idealtaan, että sitä on miellyttävää seurata lähietäisyydeltä. Nyt saammekin heidän välisestä rakkaudesta ja yhteydestä selkeämmän kuvan, kun näemme heitä enemmän maailmanloppuskenaarioiden ulkopuolella viettämässä aikaa keskenään, tehden tavallisia asioita tässä mielipuolisessa maailmassa.

Vaikka kyseessä onkin sarja, on Marvel pistänyt rahansa todellakin käyttöön sen visualisoimiseksi. Ei ainoastaan, että WandaVision mukailee vakuuttavasti aiempien vuosikymmenten tuotantoja, onnistuu se myös vakuuttamaan siitä, että se sijoittuu elokuvasarjan maailmaan. Efektit ovat hyvin vaikuttavat ja tiedostamme myös selkeästi sen, kuinka teknologiakin on kehittynyt elokuvasarjan aikana nykyiseen pisteeseen. Tuotannollisesti sarja on todellakin vaikuttava ja olen jopa yllättynyt siitä, kuinka mahtipontiseksi se muuttuu jakso jaksolta.


Enempää en WandaVision -sarjasta halua kertoa, sillä se pitää vain kokea omin silmin. Se ei ole mikään tavallinen Marvel-elokuva kaavamaisine tarinakaarineen ja jatkuvine toimintapläjäyksineen, vaan se on hyvin syvällinen sukellus hahmojen sisimpään, joka määrittelee tapahtumien kulkua jopa yllättävän järkeenkäyvästi - etenkin kun jälkeenpäin sarjan tapahtumia analysoi. Jos tämä on Marvel Cinematic Universen tulevaisuus, niin olen kyllä täysillä mukana, sillä en olisi koskaan ajatellut sivuhahmoihin keskittyvän sarjan olevan näin syväluotaava ja kiehtova perimmiltään.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 5.3.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit