Ohjaus: Sébastien Vaniček
Pääosissa: Souheila Yacoub, Tandi Wright,
Hunter Doohan, Luciane Buchanan, Erroll Shand,
Maude Davey, George Pullar
Genre: Kauhu
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
''Kunda... Astratta... Montosse... oh, fuck this.''
Vuonna 1981 elokuvahistoriaan pysyvän jälkensä jättänyt Evil Dead – kauhun riivaamat on kasvanut vuosikymmenten aikana todelliseksi kauhubrändiksi, joka pitää sisällään lukuisia elokuvia, televisiosarjan, sarjakuvia sekä videopelejä. Vuonna 2023 ensi-iltansa saanut Evil Dead Rise herätti elokuvasarjan takaisin eloon, ja sen menestyksen myötä New Line Cinema, Screen Gems sekä Ghost House Pictures päättivät lyödä hynttyyt yhteen viedäkseen sarjaa eteenpäin uuden jatko-osan muodossa.
Evil Dead Burn on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa ranskalainen Sébastien Vaniček. Mies tuli minulle tutuksi Infested-elokuvasta, joka osoitti kyllä sen, että hänellä on silmää kauhun saralla. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat ennakkoon korkeahkot, kunnes ristiriitainen vastaanotto pudotti ne varovaisen toiveikkaalle tasolle. Onnistuuko Evil Dead Burn jatkamaan laadukasta tekemistä, vai alkoiko sarjan mielenkiinto sakata jo tässä vaiheessa?
Rakkaan menetys on raskas taakka, mutta sureva Alice ei ole aivan varma siitä, kumpi on vaikeampaa: viimeiset, tuskaiset hyvästit krematorion alttarilla vai piinainen perhejuhla katkeroituneiden, vieraantuneiden appivanhempien kanssa. Tiukasti ilmassa leijuva jännite ei kuitenkaan johdu pelkästään vanhoista tunnehaavoista, vaan astetta vaarallisemmasta, muinaisesta voimasta, joka asettaa koko perheen uuteen ristituleen.
Syytösten sinkoillessa puolelta toiselle pyhäinhäväistyksellinen, muinainen ja sieluja riivaava pahuus astuu kuvaan. Nyt syrjäisen metsän uumenissa sijaitsevaan, rapistuvaan mökkiin loukkuun jääneen Alicen on kohdattava kaikki se, mikä tulen syvyyksistä nousee, ja taisteltava vastaan kaikella sillä, mitä hänellä on vielä jäljellä. Liekit lähestyvät, ja demoniset sadistit janoavat jotain, minkä he ovat menettäneet – paitsi jos Alice polttaa kuolleet ajoissa poroksi.
Evil Dead Burn on monella tapaa ristiriitainen tapaus. Vaikka siitä on nostettavissa esiin useita oikeasti toimivia elementtejä, kokonaisuus on valitettavan ailahteleva. Evil Dead Risestä poiketen Evil Dead Burn rakentaa tarinaansa tiiviisti perhetragedian ympärille, joka repii hahmodynamiikkaa brutaalilla tavalla eri suuntiin. Hahmoihin kyllä päästään käsiksi asiansa ajavalla tavalla, mutta heihin ei synny kovinkaan merkityksellistä sidettä.
Tämä johtuu siitä, että päähahmona nähdyn Souheila Yacoubin esittämä Alice sekä sivuroolissa esiintyvän Luciane Buchananin näyttelemä Thya ovat kutakuinkin ainoita hahmoja, jotka vaikuttavat kokonaiskuvassa edes jokseenkin kohtuullisilta ihmisiltä. Muut tuntuvat tavalla tai toisella olevan todella ristiriitaisia tapauksia jo kättelyssä. Maude Daveyn esittämään Polly Priceen palaamme vielä, koska minulla on pienoinen kana kynittävänä hänen kanssaan.
Tarinallisesti Evil Dead Burn väläyttelee ajoittain lupaavilla alustuksillaan ja ”värikkäällä” perhedynamiikalla, joka on kuin veitsen terällä kävelyä konsanaan. Tiedostamme täysin, että hahmojen välillä on ratkaisemattomia ongelmia, ja tämä kaikki alkaa surun hetkellä vuotaa yli reunojen. Asiaa ylikorostaa vielä se, että kuvaan astuvat mukaan muinaisen voiman riivaamat – fanien keskuudessa loistavasti tunnetut deaditet.
”Perhe on pahin” on ehkä kuvaavin sanonta kyseiselle elokuvalle, eikä sitä oikeastaan peitellä juuri ollenkaan. Ohjaaja Sébastien Vaniček päättää lähestyä konseptia todella ankeasta ja inhorealistisesta näkökulmasta. Monet ovatkin verranneet elokuvaa tai sen elementtejä Resident Evil 7: Biohazard -videopeliin, ja se yhteys on kieltämättä olemassa. Vaikka en välttämättä yhdistäisikään projekteja aivan noin suorasti toisiinsa, ymmärrän täysin kyseisen vertauskuvan.
Elokuva on siitä erikoinen tapaus, että vaikka kyseessä onkin perimmiltään kauhuelokuva, se tuntuu nojaavan sen lisäksi vahvasti toiminnallisempaan ulosantiin. Ei ole ensimmäinen kerta, kun näitä elementtejä käytetään elokuvasarjassa, mutta näin näkyvästi niitä ei ole aiemmin korostettu. Tämän vuoksi itse kauhu tuntuu hieman vesittyvän samassa suhteessa. Materiaalissa nojataan eeppisten hetkien luomiseen, mikä on pidemmässä juoksussa jopa vieraannuttavaa kokemuksen kannalta.
Kauhuakin tarjoillaan toki, mutta vain raakuuksien muodossa. Hienovaraisemmat hetket pystyy laskemaan yhden käden sormilla, minkä vuoksi kaivattua reaktiota ei oikein saada revittyä katsojasta. Onhan se ajatuksen tasolla vastenmielistä ja kuvottavaa seurattavaa, mutta jollain ihmeen tavalla tuo tunne ei tunnu välittyvän näytön toiselle puolelle muuten kuin olemassaolonsa ilosta. Tunnelmallisesti elokuva on todella raskaan oloinen, eikä se kumartele aiemmille osille toteutuksensa puolesta.
Tasapaksu alakuloisuus ja epätoivo puskevat etualalle ilman minkäänlaisia vastapainoja tai ponnahduslautoja dynaamisuuden säilyttämiseksi. Nyt sitten siihen Polly-mummiin: kyseinen hahmo toimii elokuvassa pääosin vain jatkuvasti takaisin palaavana vitsinä, joka ehkä ensimmäisellä kerralla saa naurahtamaan vilpittömällä viattomuudellaan. Samaa vitsiä kierrätetään kuitenkin kerta toisensa jälkeen, ja se alkaa käydä todella nopeasti vanhaksi.
Asiaa ei helpota myöskään se, että hahmo toimii elokuvan ainoana ”keveämpänä” elementtinä. Täten on turhauttavaa nähdä, kuinka vaisuksi materiaalin koomisempi anti todellisuudessa jää. En tietenkään odottanut tältä mitään komediakultaa, mutta tämä tunnelman yksitoikkoisuus ja surkeasti epäonnistunut tasapainotusyritys on vain silmiinpistävää seurattavaa. Audiovisuaalisesta näkökulmasta Evil Dead Burn on kuitenkin monella tapaa vakuuttava.
Vaikka värimaailma onkin luonteeltaan todella ankea ja väritön, sen kekseliäitä kamera-ajoja ja äänisuunnittelua ei voi moittia juuri ollenkaan. On hienoa nähdä, kuinka ohjaaja Vaniček poimii aiemmista osista tuttuja elementtejä ja istuttaa ne osaksi omaa visiotaan, joka yllättää paikoitellen positiivisesti. Myös säveltäjäduo Double Dangerin musiikki erottuu edukseen poikkeuksellisen vivahteikkailla ja eeppisyyttä ylikorostavilla sävelillään, jotka ovat sellaisinaankin hienoa kuultavaa.
Sitten vielä lopuksi on nostettava toinen norsu pöydälle ja ihmeteltävä: mikä näitä hahmoja oikein vaivaa? Ymmärrän kyllä täysin, että alkushokki voi pysäyttää kenet tahansa, mutta se kiireellisyyden puute nopeasti eskaloituvassa tilanteessa on jopa hälyttävällä tasolla. Toki hahmot on pakko pitää talossa elokuvan mahdollistamiseksi, mutta eikö jossain vaiheessa kenellä tahansa alkaisi soida hälytyskellot: nyt on pakko yrittää päästä täältä helvettiin?
Evil Dead Burn on lupaavista piirteistään huolimatta todella tasapaksu ja ristiriitainen elämys. Se väläyttelee paikoitellen upealla teknisellä toteutuksellaan, mutta sortuu tarjoilemaan kauhua vain pelkkien ylilyövien raakuuksien verukkeella. Tuotoksessa on paljon elokuvasarjalle ominaisia piirteitä, joita voi arvostaa, mutta samaan aikaan sen luonne ei aina mukaile sen perimmäistä olemusta. Elokuvan lopetus pistää hieraisemaan silmiä, eikä sitä voi katsoa ilman mielleyhtymiä Terminator-elokuvasarjaan.
Hahmot ovat pääosin aivan perseestä, eikä kenestäkään välitä juuri ollenkaan, minkä vuoksi elokuvasta on vaikea saada mitään irti emotionaalisesta näkökulmasta. Vaikka temaattisesti elokuvalla onkin selkeä punainen lanka seurattavanaan, se tuntuu takovan katsojan kalloon vähän liiankin alleviivatusti jo itsestään selvää asiaa. On tosin nostettava hattua sille, että roolisuoritukset ovat kauttaaltaan vakuuttavia ympäri pöydän. Evil Dead Burn on pienoinen ohilyönti, vaikka se väläytteleekin ajoittain potentiaaliaan.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 3.11.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti