Ohjaus: Steve Miner
Pääosissa: Amy Steel, John Furey,
Adrienne King, Kirsten Baker, Lauren-Marie Taylor, Stu Charno,
Warrington Gillette, Steve Daskewisz, Walt Gorney
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
''Five years... five long years he's been dormant... and he's hungry. Jason's out there... watching... always on the prowl for intruders. Waiting to kill... waiting to devour. Thirsty for young blood.''
Halloween – naamioiden yö -elokuvan vanavedessä ilmestynyt Perjantai 13. onnistui kuin onnistuikin lyömään itsensä läpi kauhumarkkinoilla ja takomaan mielettömän potin teatterikierroksellaan. Tämä tarkoitti luonnollisesti sitä, että jatkoa oli luvassa, ja studio alkoi nopeasti kehitellä ideoita seuraavaa osaa varten. Alun perin ajatuksena oli pitää elokuvat tarinallisesti erillään toisistaan, mutta lopulta suunta päätettiin kääntää suoraksi jatkoksi edeltäjälleen.
Perjantai 13. päivä, osa 2 on vuonna 1981 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen debytantti Steve Miner. Elokuvan tuotanto ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta, sillä kuvauksia varjostivat jatkuvasti ikävät loukkaantumiset ja muut vastoinkäymiset, joista etenkin näyttelijät joutuivat kärsimään. Lopulta jatko-osa saatiin kuitenkin purkkiin ja se lähetettiin valloittamaan maailman valkokankaita.
Menestys oli hädin tuskin puolet siitä, mitä edeltäjä onnistui lippuluukuilla takomaan, vaikka elokuva jäikin kirjanpidossa reilusti voitolle. Odotukseni olivat todella varautuneet, sillä ensimmäinen osa ei oikein onnistunut vakuuttamaan varteenotettavuudestaan. Vaikka siinä oli hyviä ideoita, teos tuntui liian pinnalliselta sukellukselta konseptiin, jolla olisi parhaimmillaan voinut olla paljon omaperäistäkin sanottavaa. Onnistuuko jatko-osa sitten kääntämään kelkan?
Kuukausia sen jälkeen, kun Alice tappoi Pamela Voorheesin, hän kantaa yhä verilöylyn jättämiä syviä traumoja. Tämän Jason-poika ei kuitenkaan koskaan hukkunut, vaan todisti äitinsä kohtalokkaan lopun. Jason päättää jäljittää ja murhata Alicen kosto silmissään. Viisi vuotta myöhemmin käynnistetään leirinohjaajien koulutusohjelma aivan Camp Crystal Laken naapurustossa. Kun ohjelmaan osallistuvat nuoret alkavat urkkia vanhan leirin raunioilla, he joutuvat yksitellen raakojen veritöiden kohteeksi.
Jatko-osa aloittaa taipaleensa kerraten edellisosan käänteentekevimpiä tapahtumia ja vieden ne kohti lopullista kliimaksiaan. Tieltä raivataan kylmästi kaikki muut yhteydet alkuperäiseen elokuvaan, jotta jäljelle jää vain Warrington Gilletten ja Steve Daskewiszin yhteisvoimin esittämä Jason Voorhees. Tämän jälkeen tarina hyppää ajassa eteenpäin uuden hahmokaartin äärelle, joka lähtee kuljettamaan omaa tarinalinjaansa.
Tekijät eivät selkeästi halunneet leikkiä turhaan jatkumolla, mikä on sinänsä täysin ymmärrettävää. Päätös tekee kokonaisuudesta kuitenkin huomattavasti selkeämmän ja helpommin seurattavan. Perjantai 13. päivä, osa 2 on edeltäjänsä tapaan pääosin todella pinnallinen tapaus, joka ei liiakseen kikkaile yksinkertaisella konseptillaan. Vaikka liukuhihnalle syötetään muutamia kiehtovia ideoita, visio pysyy hyvinkin kirkkaana koko kestonsa ajan.
Elokuva jää tästä huolimatta loppupeleissä jokseenkin ponnettomaksi. Vaikka siinä on omat pätevät elementtinsä, kokonaisuus tuntuu hieman vajavaiselta. Elokuvan mysteeri ei nojaa enää siihen, kuka tappaja on – se kun muodostuu tässä vaiheessa jo itsestäänselvyydeksi – vaan siihen, mihin hän kykenee. Tämä punoo hahmon ympärille kutkuttelevan verkon, jota lähdetään purkamaan kohtaus kohtaukselta: Jason toimii nimittäin tätä nykyä alueen omana urbaanilegendana.
Hänestä kerrotaan kauhutarinoita nuotion ääressä nuorison pelottelemiseksi. Pian pelottelu kuitenkin osoittautuu kauhistuttavaksi todellisuudeksi, kun armoton Jason alkaa metsästää kouluttautuvia leirinohjaajia yksi kerrallaan. Elokuva on oppikirjamainen esimerkki perinteisestä slasherista: se ajaa asiansa, mutta on tarinaltaan ja hahmonkehitykseltään varsin alkukantainen. Tätä elokuvasarjan fanaattisimmat kannattajat toki palvovat, mutta itse jäin kaipaamaan kokonaisuudelta jotain enemmän.
Tappoihin on ladattu selkeästi enemmän potkua. Vaikka ne ovat ennen kaikkea graafisia tehokeinoja, ne tuovat edes jotain lisäpanosta muuten tasapaksuun kokonaisuuteen. Käytännön efektit ovat luonnollisesti myös päteviä. Visuaalisesti elokuva vie ilmeensä pykälää pidemmälle, vaikka kyse onkin enemmän lainaamisesta kuin uuden luomisesta – etenkin Halloween-elokuvista tuttua tappajan näkökulmaa hyödynnetään ahkerasti tunnelman virittämiseksi.
Lopetuksesta on mainittava erityisesti se, että se toimii osalle katsojista todella kiehtovana sukelluksena Jasonin psyykeeseen, kun taas toisille se on hieman vesittävä ratkaisu. On totta, että mammanpojaksi osoittautuva tappaja ei välttämättä pelota samalla tavalla, mutta se antaa hahmolle kieltämättä inhimillisemmän kuoren. Tämä herättää luontevasti pohdiskelevaa keskustelua – myös psykologisesta näkökulmasta katsottuna, mikä on jopa rohkaisevaa huomata näin jatkoa ajatellen.
Perjantai 13. päivä, osa 2 on keskiverto slasher, joka pinnallisuudestaan ja yksinkertaisuudestaan huolimatta osoittautuu ajoittain jopa yllättävän toimivaksi kokonaisuudeksi. Vaikka teos on tarinallisesti varsin mitäänsanomaton eikä hahmotyöskentely vakuuta, siinä on muutamia lupaavia elementtejä, jotka nostavat sen laadullisesti edeltäjänsä edelle. Elokuvan katsoo kyllä kerran, mutta lopun paljastusta lukuun ottamatta se ei jää elämään mielen perukoille erityisen kummoisena kokemuksena.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.10.2026
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti