Skyfall (2012) - arvostelu

 

Ohjaus: Sam Mendes

Pääosissa:Daniel Craig, Javier Bardem, Naomie Harris,

Judi Dench, Ralph Fiennes, Bérénice Marlohe, Albert Finney,

Ben Whishaw, Rory Kinnear, Ola Rapace, Helen McCrory

Genre: Toiminta, Seikkailu, Jännitys

Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia

Erinomaisen Casino Royalen ja keskinkertaisen Quantum of Solacen jälkeen, oli aika jatkaa Daniel Craigin esittämän James Bondin tarinakaarta eteenpäin Skyfallin merkeissä. Skyfall on elokuvasarjan kahdeskymmeneskolmas osa ja Craigin aikakauden kolmas esiintyminen ikonisessa roolissa. Elokuva ei ongelmitta tuotannostaan selvinnyt, vaan ihan alkumetreillä Metro-Goldwyn-Mayer-studio joutui valitettavasti hyllyttämään projektin konkurssin uhalla. Vuonna 2011 projekti saatiin kuitenkin takaisin käyntiin ja julkaisuajankohdaksi valittiin vuosi 2012, jolloin elokuvasarja täyttäisi hurjat viisikymmentä vuotta.

 

Heikon edellisen osan jälkeen oli sanomattakin selvää, että paineet kasvoivat pilviin tekijöiden keskuudessa. Matkalla Perditioniin -elokuvasta tuttu brittiläinen Sam Mendes valittiin elokuvan ohjaajaksi, joten materiaalin laadun puutteesta ei voinut olla enää kysymys. Skyfall sai odotetun julkaisunsa ja menestyi poikkeuksellisen upeasti maailmalla rikkoen lukuisia elokuvasarjan sisäisiä ennätyksiä. Skyfall onnistui myös nappaamaan itselleen himoitut Oscar-, BAFTA- ja Grammy-pystit. Oliko menestys aiheellista vai vaikuttiko itse juhlavuosi jollain tavalla asiaan?

Turkin Istanbulissa MI6-agentit James Bond ja Eve Moneypenny yrittävät saada pahamaineisen palkkasoturin Patricen kiinni. Tämä on onnistunut varastamaan hyvin arvokasta tietoa tiedustelupalvelun koneelta peitetehtävissä toimivista agenteista. Nyt kun heidän oikeat henkilöllisyydet ovat vaarassa paljastua, on operaation onnistuttava mahdollisimman vähin takaiskuin. Tiedustelupalvelun vastassa kuitenkin on menneisyydestä tuttu haamu, joka astuu pitkästä aikaa varjoistaan esiin ja yrittää kostaa M:lle kokemansa kohtalon.

Elokuva ottaa hiukan erilaisen lähestymistavan avauskohtaukseensa, kun vertaamme sitä elokuvasarjan aiempiin tuotoksiin. James Bond -elokuvista tutuksi tullut aseenpiippukohtaus oli nimittäin jätetty pois elokuvan avauksesta kokonaan, mikä pisti kyllä silmään heti kättelyssä. Vauhdikas ja käänteiden täyttämä avauskohtaus piti kuitenkin huolen siitä, että katsoja olisi valmiina tulevaan. Vaativat kysymykset nousevat väkisinkin pinnalle hyvin rohkeiden ratkaisujen myötä ja pääsemme alkutekstikohtauksen aikana käsiksi siihen, mistä elokuvassa olisi luultavasti kyseessä.

Mieleenpainuvan ja symbolistisen alkutekstikohtauksen tunnusmusiikista vastaa tällä kertaa Adele, joka onnistui ''Skyfall''-kappaleellaan yllättämään jokaisen katsojan. Vaikka Adele takaakin laatua, emme koskaan ajatelleet kappaleen toimivan näin poikkeuksellisella tavalla maailmanlaajuisella säteellä. Alkutekstikohtaus pitää sisällään hyvin mielenkiintoisia yksityiskohtia ja unenomaisia yhdistelmiä, jotka rakentavat yhdessä hyvin vangitsevan temaattisen alustuksen. Ei ainoastaan, että se viittaa vahvasti agentin läpikäymiin koettelemuksiin elokuvan aikana, mutta saamme viittauksia myös hänen mysteeriseen lapsuuteensa.

Jos jotain täytyy Daniel Craigin esittämästä James Bondista sanoa, niin mainitsisin ehdottomasti sen, että hän on harvemmin ollut näin hauras ja haavoittuvainen oman aikakautensa aikana. Vaikka hänen oma James Bond -elokuvasarjansa onkin ollut tähän mennessä vasta kolmeosainen, olemme saaneet hahmosta poikkeuksellisen paljon irti. Rakastan sitä, kuinka syvälliseksi ja temaattisesti moniulotteiseksi hahmo on onnistuttu välittämään näytölle. Ei ainoastaan, että pystymme investoitumaan Bondin vuoristoratamaiseen matkaan, mutta pystymme myös psykologisesti samaistumaan miehen koettelemuksiin moitteettomasti.

Kuten trailereissakin tulee ilmi, James saa ensimmäistä kertaa sekä kuvaannollisesti, että kirjaimellisesti luodista osuman. Ei välttämättä ensimmäistä kertaa fyysisellä tasolla, mutta henkisellä. Mies huuhtoutuu epäonnistuneen operaation myötä trooppiselle saarelle ja päättää hän pysyä ''kuolleena'' huomatessaan vanhentumisensa. Alkoholin ja pillereiden täyttämään eläkkeeseen sukeltava agentti pitää itsensä mentaalisesti juuri ja juuri kasassa. Pian hän huomaa uutisissa, että MI6:n tukikohdassa on tapahtunut räjähdys ja päättää hän ilmoittautua takaisin palvelukseen.

Judi Denchin esittämä M joutuu nyt toden teolla vastaamaan tiedustelupalvelun salaiseen kovalevyyn kohdistuvasta epäonnistuneesta operaatiosta, jonka aikana James Bondin väitetään kuolleen. Ei ainoastaan, että jokainen peitetehtävissä terroristiryhmiin soluttautunut henki on vaarassa, mutta koko MI6 on ajamassa kovaa vauhtia kohti katastrofia. M:n soveltuvuutta pitkäaikaiseen johtajan virkaan ruvetaan kyseenalaistamaan Iso-Britannian turvallisuuskomitean puolesta ja tälle tarjotaankin helppoa uloskäyntiä, jotta tiedustelupalvelu voitaisiin joko uudistaa tai lakkauttaa kokonaan.

Nainen ei kuitenkaan pidä ideasta, vaan haluaa viedä tehtävänsä loppuun asti taistellen samalla omasta virastaan. M:n onneksi pitkäaikainen luottomies James Bond ilmoittautuu takaisin MI6:n päämajaan ja alkaa testaamaan soveltuvuuttaan vaativan agentin työhönsä. Vaikka miehen ruuti onkin kuivunut loman mittaan, päättää M lähettää hänet takaisin kovalevyn perään. Elokuvan teemat nojaavat vahvasti esimerkiksi vanhan ja uuden vastakkainasetteluun. Seuraamme tarinassa, kuinka työtehtäviensä puolesta kokeneet M ja James yrittävät pitää menneistä haamuistaan kiinni huomioimatta sitä, että ajat muuttuvat - ja ettei kukaan voi pysyä nuorena ja voittamattomana ainiaan.

Heidän vastuksenaan toimii Javier Bardemin esittämä Raoul Silva, MI6:n ex-agentti, joka on vaihtanut vakoilun kyberterrorismiin. Kyseinen hahmo on kevyesti yksi elokuvasarjan mielenkiintoisimmista ja muistettavimmista antagonisteista kautta aikain, eikä syyttä. Ei ainoastaan, että hän osaa päästä vastapuolen mielen sisään erikoislaatuisen karsimaattisuutensa ja omaperäisen maailmankuvansa avustuksella, mutta hän onnistuu rakentamaan kuvailevista väitteistään ja symbolistisista tarinoistaan jokseenkin samaistuttavan hahmon.

 

Silva toimiikin käytännössä ikään kuin elävänä esimerkkinä Bondista huonona päivänä. Mies koki menneisyydessään traagisen tapahtuman, joka muutti hänen näkemystään sekä itse MI6:stä, että maailmasta ainiaaksi. Bond tasapainottelee siis jatkuvasti nuoralla elokuvan aikana yrittäessään itsepäisesti uskottelemaan itselleen, sekä muille, että M on aina ollut hyvästä hänen uralleen, ja että hänen aikansa ei ole vielä ohi vakoilumaailmassa. M toimii sekä Bondille, että Silvalle kuvaannollisesti äitihahmona, joka on pitänyt huolta heistä, kun he ovat tehneet hänelle töitä. Elokuvassa useasti viitataankin äitin poikiin, jotka pyrkivät tekemään kaikkensa äidin huomion saamiseksi.

 

Vaikka ratkaisut eivät olekaan välttämättä aina olleet rationaalisimpia luonteeltaan, on M aina tehnyt sen, mikä tuntuu olevan tiedustelupalvelulle parhaaksi. Mikä erottaa Bondin Silvasta on itsepäinen ja vahva mentaliteetti, joka vie agenttia jatkuvasti eteenpäin, kunnes tehtävä on suoritetttu. Vaikka haasteet olisivatkin kuinka hankalia perusteiltaan, Bond onnistuu aina löytämään ratkaisun tilanteesta kuin tilanteesta. Silva on taas huomion keskittämisen mestari, joka onnistuu huolellisella valmistautumisellaan ja esillepanollaan luoda paljon hämminkiä ympärillään.

Tarina on kieltämättä hyvin massiivinen kokonaisuus, joka pitää monta liikkuvaa osaa sisällään. Ei ainoastaan, että elokuvan on tasapainoteltava käytännössä kolmen päähahmon - M:n, Bondin ja Silvan välillä, mutta sen on onnistuttava kertomaan myös hyvin hahmovetoisen tarinan, joka haarautuisi samanaikaisesti moneen suuntaan. Ohjaaja Sam Mendes kuitenkin näyttää sen, ettei tehtävä ole todellakaan mahdoton. Hyppäämme Casino Royalen tapaan hyvin syvälle päähahmojen vaativien koettelemusten ja psykologisten yksityiskohtien keskelle.

Visuaalisesti elokuva on poikkeuksellinen kokonaisuus. On ihan sanomattakin selvää, että brittiläinen Roger Deakins on alansa huippua, eikä mies tälläkään kertaa petä odotuksia. Skyfall ei ainoastaan näytä törkeän komealta, mutta se myös ottaa kaiken irti visionäärisestä visuaalisesta etulyöntiasemastaan. Maisemakuvat muistuttavat kuin museon antimia konsanaan, eikä muukaan materiaali petä tavanomaisuudellaan. Jokainen kuva ja hetki elokuvassa tuntuu merkittävältä asiansa osaavan otteen vuoksi. Siitä voimme kiittää legendaarista Deakinsia, joka näyttää kerta toisensa jälkeen, ettei iällä ole merkitystä, ja että päättäväisyydellä, sekä intohimolla pääsee pitkälle.

Skyfall on erinomainen vakoojaelokuva, josta löytyy vauhdikasta toimintaa, vangitsevaa tarinankerrontaa, visionääristä silmää ja hyvin syvällisiä teemoja, joihin pystyy katsojana jollain tasolla samaistumaan. Vaikka elokuva onkin pitkä kestoltaan, se ei tunnu missään vaiheessa pitkästyttävältä tai tylsältä. Tarina on nimittäin tahditettu sen verran taidokkaasti ja jouhevasti. Vaikka elokuva onkin poikkeuksellisen laadukasta seurattavaa, jää se mielestäni hiuksenhienosti Casino Royalen taakse listatessamme parhaimpia Bond-elokuvia. Oli hienoa nähdä, että elokuvasarja saa uutta nostetta jatkoa ajatellen, sillä seuraavaksi katseemme kääntyvät Spectre-elokuvan suuntaan.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.7.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com