Rahapaja | La casa de papel | Osa 2 (2017) - arvostelu

 

Luoja: Álex Pina
Pääosissa: Úrsula Corberó, Álvaro Morte, Itziar Ituño, Pedro Alonso, Jaime Lorente,
Alba Flores, Miguel Herrán, Paco Tous, Esther Acebo, Darko Perić, Enrique Arce,
María Pedraza, Roberto García Ruiz, Juan Fernández, Fernando Soto
Genre: Rikos, Toiminta, Draama
Jaksoja: 9

Vuonna 2017 espanjalainen Antena 3 -televisiokanava esitti La casa de papel -sarjan, eli Rahapajan, kaksi ensimmäistä osaa, jotka nousivat vuoden päästä kuin tähdenlento konsanaan massiiviseksi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi Netflix-striimauspalvelun hankittua oikeudet sarjan levitystä varten. Netflix teki kuitenkin muutamia muutoksia sarjaan supistamalla jaksoja lyhyemmiksi ja jakamalla jaksot tasaisemmin kahteen osaan. Erinomaisen ensimmäisen osan jälkeen olikin aika ottaa käsittelyyn seuraava osa, joka olisi alunperin pitänyt toimia kaksiosaisen minisarjan kliimaksina.

Kuten tiedämmekin jo, Rahapaja on jatkanut tarinaansa paljon pidemmälle kahden osan jälkeen, joten varsinaisesta lopetuksesta ei olisi toisessa osassa kyse, vaikka väliaikaisen pisteen se tarjoaisikin eittämättä. Odotukseni toista osaa kohtaan nousivat radikaalisti ensimmäisen jäädessä niin pahasti vaiheeseen, joten en malttanut odottaa sitä, että mihin suuntaan tämä operaatio lähtisi eskaloitumaan seuraavaksi. Espanjalainen Álex Pina vastaa edelleen sarjasta ja sen kulusta, joten odotettavissa on luultavasti yhtä laadukasta materiaalia. Onnistuiko Rahapajan toinen osa yltämään ensimmäisen tasolle vai alkoiko kontrolli lipsumaan ryöstäjien lailla myös tekijöilläkin?


Professorina tunnettu mies on ideoinut riskialttiin ryöstön Espanjan Madridissa sijaitsevaan Kuninkaalliseen Rahapajaan, joka on kahdeksankymmenen tunnin jälkeen pysynyt jopa yllättävän hyvin kontrollissa. Valitettavasti tilanne alkaa pikkuhiljaa räjähtelemään liitoksistaan, kun virkavalta pääsee vihille ryöstäjien henkilöllisyyksistä ja suunnitelmista. Oikukas Professori yrittää tehdä kuitenkin kaikkensa harhauttaakseen etsivät kriittisimpien todisteiden lähettyviltä voittaakseen aikaa tiimilleen Rahapajan sisällä. Alkaako huojuva korttitalo romahtamaan uomiinsa vai onko ryöstäjillä lisää pelastavia oljenkorsia hihoissaan?

Rahapaja onnistui kuin onnistuikin tempaamaan minut täysin mukaansa ensimmäisen osan myötä ja voin sanoa myös heti kättelysssä, että toinen osa jatkaa samalla asenteella ja mentaliteetilla eteenpäin. Tilanne on alkanut lähtemään pahasti lapasesta sekä Rahapajan sisällä, että sen ulkopuolella. Kuten tiedämmekin jo tässä vaiheessa, ryöstäjät painavat rahaa massiivista pottiaan varten, jonka heidän on määre salakuljettaa lopuksi kaivamansa tunnelin kautta Professorin luokse. Vaikka operaatio onkin tavallaan vielä kurssillaan, ovat odottamattomat käänteet ja vuodot alkaneet pienentämään ryhmän selviytymismahdollisuuksia.


Sarjan rakenne pysyy edelleen entisellään. Ensimmäinen näkökulma keskittyy Rahapajan sisällä tapahtuvaan ryöstöön ja sen muuntautuvaan luonteeseen, kun taas toinen sen ulkopuolella tapahtuvaan tutkintaan ja Professorin shakkia muistuttavaan mentaaliseen strategiointipeliin. Niiden lisäksi jaksoihin on edellisen osan tapaan ripoteltu muutamia kohtauksia menneisyydestä, ryöstäjien harjoitusleiriltä, jotka antavat hieman painoarvoa ja syvyyttä hahmojen toimille, sekä heidän keskenäisille suhteilleen. Sarja tuntuukin jatkavan tarinaa identtisellä toteutuksella, vaikka muutamia pieniä tyylimuutoksia onkin tehty kireän tunnelman ylläpitämiseksi.

Rahapajan toinen osa päästää todellakin irti kaikista rajoituksistaan ja alkaa alusta asti ampumaan kovilla panoksilla sekä kirjaimellisesti, että kuvaannollisesti. Nämä panokset yltyvät jaksojen vieriesssä yltymistään tilanteen lähtiessä yhä jyrkemmin ja jyrkemmin lapasesta. Ruuvia kiristetään järkyttävällä paineella uomiinsa ja sitä pakotetaan kaivautumaan syvemmälle katsojien aisteihin käsiksi jakso jaksolta. Tapahtumat alkavat nivoutumaan yhtenäiseksi verkoksi, joka alkaa repeämään liitoksistaan, mitä syvemmälle kaninkoloon sukellammekin.


Käsiteltävät hahmot ovat hyvin moniulotteisia ja kiehtovia yksilöitä, joiden toimintaa ja toisistaan eroavia persoonallisuuksia on upeaa seurata sarjan aikana. Ei ainoastaan, että olemme saaneet heistä ensimmäisen kahden osan aikana hyvin tiukan otteen, mutta sarja osaa väkevästi leikitellä tunteillamme jaksojen aikana kohdistamalla draaman ja sen luomat tilanteet rakastamien hahmojemme vastaanotettavaksi. Vaikka tilanne Rahapajan sisällä onkin räjähdysherkkä, varsinainen taistelu käydään sen ulkopuolella, jossa Álvaro Morten esittämä Professori joutuu pakon edessä pelaamaan ensiluokkaista shakkia virkavallan kanssa varmistaakseen ryhmänsä ulospääsyn loukusta.

Mies on ollut aiemminkin jo tiukoissa tilanteissa operaation aikana, mutta tähän kaikkeen hänellä on ollut aina suunniteltuna ulospääsyteitä. Nyt kun hänen ja tutkimuksia johtavan Itziar Ituñon esittämän etsivän Raquel Murillon välillä on rakkaussuhde, on hän asettanut oman operaation ja ryhmänsä Rahapajan sisällä odotettavastikin suureen vaaraan. Vaikka Professori yrittääkin parhaansa mukaan kontrolloida tilannetta sisältä käsin, on vain ajan kysymys, kunnes tämä asetelma koituu hänen omaksi kohtalokseen - ja hän tiedostaa sen mahdollisuuden. On kuitenkin kiehtovaa seurata, kuinka tämä täsmällisyydestään ja varovaisuudestaan tunnettu mies jopa ylimielisesti kuvittelee pääsevänsä tiukasta tilanteestaan irti kekseliäisyytensä avustuksella.
 

Hän joutuukin tekemään vaikuttavan riskialttiita valintoja ja päätöksiä pitääkseen virkavallan päkiöillään ja narunsa oiottuina suunnitelman seuraavia vaiheita varten. Rahapajan sisällä alkaa tunteet kuumenemaan ja ryöstäjät joutuvat ottamaan kovat keinot käyttöön tilanteen kontrolloimiseksi. Ei ainoastaan, että panttivangit alkavat kapinoimaan ja suunnittelemaan vapautumistaan, mutta kaupunkien nimiä käyttävien ryhmän jäsenten keskenäiset erimielisyydet alkavat nousemaan pintaan klaustrofobisen mökkihöperyyden varjolla. Operaatio on vaarassa ja he myös tiedostavat sen. Kissa-hiiri -leikki jatkuu kuitenkin jatkumistaan ja virkavallan päästessä käsiksi ryhmän suunnitelmiin, alkaa kisa aikaa vastaan.

Rahapajan toinen osa on ensimmäisen osan lailla erinomainen. Vaikka ensimmäinen osa onkin mielestäni astetta eheämpi ja tasapainoisempi kokonaisuus, vie toinen osa tarinan vakuuttavalla tavalla väliaikaiseen kliimaksiinsa. Se ei ainoastaan tähtää korkeammalle ja ammu kahta kauheammin, mutta se pitää edellisestä osasta tutun asetelman ja vangitsevan mukaansatempaavan tarinankerrontatyylin koskemattomana. Tarinassa on selkeästi aistittavissa se, että sarja on alunperin ollut suunniteltu vain kaksiosaiseksi kokonaisuudeksi, minkä vuoksi se päättääkin urakkansa vahvasti emotionaalisella lopetuksella. Jatkon mahdollistava ovi jää kuitenkin hieman raolleen, sillä katsojalle jää monta kysymystä ilmoille lopputekstien rullatessa. Tämän mahdollisuuden Netflix huomasikin ja päätti käyttää hyväksi kolmannen osan muodossa...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 29.11.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit