Ohjaus: Gavin Hood
Pääosissa: Hugh Jackman, Liev Schreiber,
Danny Hutson, Will.i.am, Lynn Collins, Kevin Durand, Taylor Kitsch,
Dominic Monaghan, Daniel Henney, Ryan Reynolds
Genre: Toiminta, Scifi
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
''We're going to make you indestructible - but first, we're gonna have to destroy you.''
X-Men -elokuvatrilogia nautti menestyksestään lippuluukuilla, vaikkakin trilogian päätösosa saikin osakseen hieman nihkeämmän vastaanoton. Siitä ei kuitenkaan ehtinyt kulua kauaa, kun 20th Century Fox oli valmis lypsämään Wolverine-lehmäänsä toden teolla. Tällä kertaa tekijät päättivät, että Weapon X -tarinakaari oli suunta, johon seuraavaa X-Men-maailman elokuvaa lähdettäisiin viemään – ja sen he lopulta tekivätkin. Samalla mukaan tuotaisiin muutama muukin faneja miellyttävä hahmo, joiden omat sooloprojektit olivat tuolloin jäissä.
X-Men Origins: Wolverine on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, jonka ohjauksesta vastaa eteläafrikkalainen Gavin Hood. Herra ei ollut minulle ennestään tuttu, vaikka mies onkin voittanut vuonna 2005 parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon Tsotsi-elokuvastaan. X-Men: Viimeinen kohtaaminen -elokuvan tapaan tämäkin teos kohtasi pientä kitkaa studiopomojen ja ohjaajan välillä. Ohjaaja Hood halusi nojata astetta vaativampaan tematiikkaan, kun taas studio katsoi aiheen olevan liian synkkä tai vaativa tavanomaiselle elokuvayleisölle.
Luonnollisesti elokuva menestyi lippuluukuilla varteenotettavasti, vaikka vastaanotto olikin huonoin tähänastisista projekteista. Sitä pidetäänkin tätä nykyä koko X-Men-elokuvasarjan heikoimpana lenkkinä, vaikka se onkin sittemmin saanut hieman lempeämmän vastaanoton vuosien kuluessa osana nostalgista arvostusta. Oma kokemukseni elokuvan parissa oli todella raastava ensimmäisellä kerralla, enkä rehellisesti odottanut uusintakatselulta yhtään enempää. Kyseessä on kuitenkin syystäkin parjattu elokuvasovitus aiheestaan.
Takaa-ajetut mutantti-puoliveljekset James Logan ja Victor Creed vaeltavat maapallolla lähes kahdensadan vuoden ajan. Selviydyttyään uskomattomien parantumiskykyjensä ansiosta loputtomasta sarjasta tuhoisia sotia veljekset erkanevat lopulta omiin suuntiinsa, kun eversti William Stryker tarjoaa heille tilaisuuden uuteen alkuun. Henkilökohtaisen menetyksen varjossa Logan joutuu kuitenkin kohtaamaan vielä suuremman haasteen – sellaisen, joka asettaa hänet kasvokkain koston rumien kasvojen ja teknologisesti parannellun vastustajan kanssa.
X-Men Origins: Wolverine on siitä kiehtova elokuva, että sillä olisi ollut mahdollisuus aloittaa aivan uudenlainen luku itsenäisten X-Men-elokuvien sarjana, joka olisi syventynyt suosituimpien hahmojen alkuperätarinoihin omien elokuviensa kautta. Rahastusmahdollisuus oli tietenkin valtava, minkä vuoksi studio lähtikin toteuttamaan ideaa käytännössä. Lopputulos on kuitenkin sellainen, jonka haluaisi unohtaa kerta toisensa jälkeen, mutta joka palaa aina kummittelemaan tavalla tai toisella.
Elokuva näyttää kyntensä heti kättelyssä. Se alustaa asetelmansa poikkeuksellisen nopeasti, minkä jälkeen alkutekstikohtaus käy pikavauhdilla läpi veljesten – Hugh Jackmanin esittämän Wolverinen sekä Liev Schreiberin esittämän Sabretoothin – matkaa läpi historian merkittävimpien sotien. Tuo alkajaisiksi esitelty konsepti voisi toimia todella kiehtovana pohjana, joka toisi katsojan pureskeltavaksi runsaasti syvällisiä ja vaativia teemoja, mutta se potentiaali jätetään valitettavasti hyödyntämättä.
Elokuva lähtee etenemään ripeällä tahdilla ja heittää valtavasti tavaraa seinään nähdäkseen, mikä niistä tarttuu. Katsojana sitä kuitenkin vain toivoo, että kunpa jokin edes tarttuisi, sillä kokemus on monella tapaa kaiken kaikkiaan melko raastava. Tämä johtuu siitä, että elokuva ei tunnu edes yrittävän tarinankerronnassaan, ja silloin kun se yrittää, jokin aina katkaisee mahdollisen syvällisemmän hetken. Yksi merkittävimmistä ongelmista syntyy hyperaktiivisesta leikkauksesta.
Tämä ei näy ainoastaan Michael Bayn kädenjälkeä mukailevissa, ylilyödyissä toimintakohtauksissa, vaan ihan koko elokuvan mitalla. Elokuva suorastaan kahlaa hutaisten läpi kaiken oleellisen päästäkseen mahdollisimman nopeasti takaisin toiminnan äärelle, joka tosin ajoittain väläyttelee lupaavuudellaan. Yksittäiset hetket eivät kuitenkaan elokuvaa pelasta, vaan se uppoaa täysin omaan sekoiluunsa, mikä kulminoituu lopulta aivan järkyttävällä tavalla.
Toisena merkittävänä ongelmana nostaisin esiin käsiteltävät hahmot, jotka syystä tai toisesta eivät tunnu tekijöitä juurikaan kiinnostavan. Vaikka elokuvassa yritetäänkin alustaa, pohjustaa ja kehittää hahmoja tilanteen vaatimalla tavalla, emotionaalinen side jää aivan olemattomaksi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei draamapuoleen panosteta penniäkään, minkä vuoksi millään näytöllä tapahtuvalla ei tunnu olevan pienintäkään väliä. Tämä ote jatkuukin pitkin kestoaan.
Se kertoo jo paljon elokuvasta, jos sen yksittäisessä kohtauksessa esiintyvä viaton perhe herättää enemmän tunteita kuin kukaan muu hahmo koko teoksen aikana. Tähän liittyen on nostettava esiin myös nimekkäät vierailevat tähdet, jotka teurastetaan käsikirjoituksessa aikamoisella tavalla. Vaikka Ryan Reynoldsin esittämä Wade Wilson onkin alussa vielä jokseenkin siedettävä, on hahmon loppuvaiheen kohtelu ehkä anteeksiantamattomin asia, minkä pystyn supersankarielokuvien historiasta esille nostamaan.
Hahmo viedään sellaisille teille, ettei sitä pysty katsomaan ilman myötähäpeää, eikä sitä voi koskaan unohtaa. Myös Taylor Kitschin esittämä Gambit jää valitettavasti liian pieneen rooliin ja poikkeaa pahasti hahmon alkuperäisestä olemuksesta. Päähahmot sentään muistuttavat onneksi edes itseään, mistä voi antaa pienen plussan, vaikka heidänkin tarinakaarensa ovat perimmiltään varsin heikkoja. Wolverinen hahmo on sentään tässä vaiheessa jo sillä tavalla tutuissa uomissaan, ettei siitä tarvitse suuremmin valittaa.
Tarinallisesti elokuva on todella heikko – eikä vain rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna, vaan ihan kokonaisvaltaiseen kokemukseen peilatenkin. Se on nopeatempoisuudestaan ja räjähtävästä luonteestaan huolimatta kauttaaltaan todella tylsä ja mitäänsanomaton. Yksittäiset hetket tai kuvat saattavatkin toki nostaa hymyn kasvoille, mutta yleisimmin se tapahtuu valitettavasti vain myötähäpeän vuoksi. Käänteet eivät tunnu ansaituilta keskinkertaisen alustuksen vuoksi, ja muutenkin ne yllättävät alkukantaisella typeryydellään.
Teknisesti elokuva väläyttelee ratkaisuja, jotka ovat jääneet elämään elokuvahistoriaan naurettavimpina toteutuksina koskaan. Visuaaliset efektit osaavat olla pahimmillaan luokattomia, ylläpitäen häpeilemättä 2000-luvun alun videopelimäisiä piirteitä. Käytännön tehosteisiin sekoitettuna ne ovat tosin jopa siedettäviä – niin siedettäviä, että näiden kahden välinen laatuero on kuin päivä ja yö konsanaan. Harry Gregson-Williamsin sävellykset sen sijaan hoitavat hommansa asiansa ajavasti, vaikka kovinkaan suuria harppauksia ei musiikin osalta tehdäkään.
X-Men Origins: Wolverine on syystäkin aiheuttanut kohua jo julkaisunsa aikoihin ja sen jälkeenkin. Kokonaisvaltaisena elokuvana se on poikkeuksellisen tragikoominen lähes kaikista näkökulmista katsottuna, vaikka se saattaakin tarjota katsojalleen joitain yksittäisiä miellyttäviä hetkiä. Sillä ei kuitenkaan pötkitä kovin pitkälle, kun lähes kaikki muut osa-alueet ovat niin vinossa alusta asti. Jo pelkästään viimeisen kolmanneksen perusteella elokuva sementoi kohtalonsa yhtenä kaikkien aikojen huonoimmista supersankarielokuvista.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.8.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti