Ohjaus: Zach Cregger
Pääosissa: Austin Abrams, Zach Cherry,
Kali Reis, Paul Walter Hauser, Johnno Wilson
Genre: Kauhu, Scifi
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
''God damn it, I suck at guns!''
Capcomin luoma Resident Evil -videopelisarja kuuluu ehdottomasti selviytymiskauhupelien aatelistoon, joten sen suosiota on turha edes kyseenalaistaa. Vaikka itselleni pelisarja tulikin paljon enemmän tutuksi vasta 2010-loppupään julkaisujen myötä, on kokemusta alkuperäisistä peleistä kertynyt lapsuudenkin mittaan jossain määrin. Resident Evil -videopelit ovat olleet itselleni sellaisia tapauksia, joita olen salaa koulukavereiden luona kokeillut.
Valitettavasti kovin pitävää sidettä en niihin saanut vielä tuolloin aikaiseksi eriävien kiinnostusten kohteiden vuoksi. Videopelisarjan uuteen nousukiitoon asettanut Resident Evil 7: Biohazard onnistui viimein herättämään kiinnostukseni alkuperäismateriaaliin ja lähdin avoimin mielin tutkimaan sen omaperäistä ja moniulotteista historiaa. Olenkin tänä vuonna vihdoin alkanut keräilemään ja pelaamaan läpi kyseistä videopelisarjaa melkeinpä uskonnollisesti.
Resident Evil on vuonna 2026 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa yhdysvaltalainen Zach Cregger.
Studion toiveissa oli luonnollisesti elokuvasarjan uudelleenkäynnistys, jona nimikkoelokuva toimisi kokonaiskuvassa. Häneen sanojaan lainaten Cregger on videopelisarjan kannattaja, mutta vastusti ajatusta suorasta elokuvasovituksesta. Mies painottikin alleviivaten, että kyseessä olisi alkuperäinen tarina, joka sijoittuisi Resident Evil -maailmaan täytettynä viittauksilla ja erilaisilla yhdistelmillä. Onko Resident Evil -elokuva vihdoin se ensimmäinen oikeasti hyvä sovitus?
Toimitettuaan kaivatun elimen perille paikalliseen hoitokeskukseen, sairaalakuriiri Bryan suostuu viemään salaperäisen, kiireellisen lähetyksen Raccoon Cityssä sijaitsevaan Raccoon General -sairaalaan. Matkallaan sinne Bryan riitelee tyttöystävänsä Michellen kanssa puhelimessa ja ajaa vahingossa tien yli astuvan naisen ylitse. Tästä alkaa yllätyksiä ja käänteitä kuhiseva selviytymistaistelu, jonka päämäärät ovat kaikkea muuta kuin selvät. Onnistuuko Bryan viemään tehtävänsä maaliin?
On pakko myöntää, että ensimmäisen trailerin katsottuani odotukseni olivat jokseenkin ristiriitaiset. Vaikka olinkin todella innoissani siitä, että saisimme uuden heilautuksen alkuperäismateriaalin suuntaan, tuntui se vielä tuolloin jossain määrin vieraannuttavalta. Ajan kanssa olen kuitenkin leppynyt ajatukselle alkuperäisestä tarinasta ja suunnalle, joka arvostaisi ympäristöjä, mutta koittaisi omissa rajoissaan tuoda jotain tuoretta ja ennennäkemätöntä valkokankaille.
Jos jotain Resident Evil -videopelit ovat minulle opettaneet vuosien varrella, niin ehdottomasti sen, että resurssien hallintaan on todellakin syytä kiinnittää huomiota enemmän kuin mihinkään muuhun. Luoteja ja muita tavaroita on yleensä tarjolla äärimmäisen niukasti, joten niitä on pakko yrittää käyttää viisaasti. Tietenkin myös matkan varrelta löytyy aina lukittu ovi, johon täytyy etsiä avain vain päästäkseen käsiksi kassakaappiin, joka vaatii jossain aivan muualla piilevän koodin.
Se jatkuva paine ja piina on läsnä kaikkialla. Creggerin Resident Evil -elokuvasovitus alleviivaa kyseisiä elementtejä täydellisesti samalla, kun se nostaa keskiöön tavallisen, taistelun puolesta kouluttamattoman ihmisen henkilökohtaisen näkökulman ympärillä nopeasti eskaloituvaan tilanteeseen, joka imaisee hänet pakon edessä mukaansa. Kyse ei ole Leonista, Chrisistä, Clairesta tai Jillistä; kyse on nimenomaan sinusta. Tavanomaisesta kaduntallaajasta, joka tekee työtään leipänsä ansaitsemiseksi.
Seuraamme elokuvassa, kuinka Austin Abramsin esittämä sairaalakuriiri Bryan joutuu kaikkien omien ihmissuhdeongelmiensa keskellä täysin ennennäkemättömään tilanteeseen, jossa vain itsesuojeluvaistosta ja rohkeudesta otetaan mittaa toden teolla. Mies on kuin kala kuivalla maalla navigoidessaan tietään Raccoon Cityyn työtehtävänsä äärellä. Tämä työtehtävä osoittautuukin astetta vaativammaksi polkemiseksi, kun Bryan joutuu jatkuvasti varomaan jokaista askeltaan.
Cregger ottaa asian vakavasti, sillä pääpainona on videopelisarjan selviytymiskauhuaspekti. Elokuva ei ainoastaan nojaa siihen koko voimallaan, vaan se myös yllättää luontevalla huumorillaan, jonka sarkastinen lanka osuu maaliinsa kuin pudottaisi tartunnan saaneen yhdellä luodilla tuonpuoleiseen. Tämä tasapaino on yleisimmin vaikea saada kohdilleen, mutta tässä tapauksessa huumorin realistinen ja samaistuttava luonne antaa hyvää vastapainoa muuten kuumottavalle matkalle.
Elokuva käsittelee kauhua sen todellisessa merkityksessä. Ikinä ei voi tietää, mitä nurkan takana lymyää, ja matkaa on vain jatkettava eteenpäin, koska muitakaan mahdollisuuksia ei ole. On keksittävä tapoja viedä itseään paikasta toiseen mahdollisimman vähin naarmuin. Vaikka elokuva nojaakin useasti reaktiopainotteisiin säikäytyksiinsä, ovat ne hyvin rakennettuja ja ansaittuja etenkin jälkikäteen mietittynä. Niiden tuloa ei aina näe, mikä tekee niistä petollisen kokemuksen.
Kun puhutaan elokuvasovituksen uskollisuudesta alkuperäismateriaalille, voi kannattaja argumentoida montaa asiaa. Käytettävä virus ei ole traditionaalisin versio siitä, vaan monen eri viruspohjan yhdistelmä, joka mukailee lähes kaikkia elementtejä muovatessaan omaa versiotaan läpi. Inspiraatioita on pitkin videopelisarjaa, joten yhtä selkeää on vaikeaa nostaa esille, mutta jos haluaa ihan tarkan kuvauksen siitä, niin ehkä kääntyisin jopa The Thing – ”se” jostakin -elokuvan puoleen.
Kärsivällisyys kuitenkin tuottaa tulosta, sillä alkuun vieraannuttavalta vaikuttava virus kehkeytyy yhdeksi alkuperäismateriaalilleen uskollisimmista versioista antaen samalla omaperäisen sukelluksen sen syntyperään. Se on astetta monimutkaisempi toteutus, toki, mutta sitä rakennetaan taustalla hienosti kohti kliimaksia. Viimeinen kolmannes on sitten viimeistään ihan taattua Resident Eviliä. Vaikka matka siihen onkin todella maanläheinen, viedään se odotettuihin sfääreihin loppua kohden.
Audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on odotetustikin erinomainen. Käytännön efektit eivät ainoastaan vakuuta realistisuudellaan, vaan jopa tietokoneella luodut efektit onnistuvat pääosin yli-inhimillisten yksityiskohtien muovailussa. Kuvaus on todella pätevää pitkin elokuvaa, ja perinteisen ilmeen tasapainoksi Cregger ohjaa kameransa osaksi elokuvan tunnelmallista identiteettiä. Kaoottisuus korostuu hienosti siihen kuuluvissa hetkissä kuin myös tilanteen vakavuus.
Resident Evil ei ole kuitenkaan täydellinen elokuva, vaikka se onnistuukin vakuuttamaan monesta näkökulmasta katsottuna. Se on todella yksinkertainen ja suoraviivainen luonteeltaan, mutta sen mahdollistamiseksi on ajoittain pidettävä päähahmo niin sanotusti suojakilven takana. Osa tilanteista on samaistuttavuudestaan huolimatta vaikeasti uskottavia käytännössä, minkä vuoksi se hieman ehkä suoristaakin mutkia matkassaan. Siitä huolimatta matkasta ei kyllä voi selvitä naarmuitta.
Samaan aikaan juonikilvestä ei kannata olla huolissaan, sillä elokuva näyttää toden teolla omat kyntensä loppuun mennessä, mikä näyttää brutaalilla tavalla eskaloituvan tilanteen todellisen luonteen. Kukaan ei ole turvassa, eikä se tyydy jäämään ennalta-arvattavien rajojensa sisälle. Resident Evil on kevyesti omien elokuvasovitustensa kirkkain tähti ja se jättää Paul W. S. Andersonin sovitukset täysin jalkoihinsa. Vaikka pelonsekaisuus olikin uhkana, onnistuu Cregger kääntämään sen pätevästi voitoksi.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 18.9.2026
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti