Vuoden 2021 huonoimmat elokuvat

 

Vuosi 2021 jatkui edellisen tapaan koronaviruspandemian kanssa painimisen merkeissä, eikä sille meinaa vieläkään löytyä sopivaa kesyttäjää. Lähes koko vuoden ajan maailmaa kiusasi jo toistamiseen samainen virus, joka ei ainoastaan vienyt ihmisiltä työpaikkoja, mutta harmillisesti myös elämiä. Liikkuvien kuvien saralla elokuvateattereita pistettiin pakon edessä kiinni, eikä mahdollisuuksia paljon jätetty uusien nimikkeiden katsastamiseen. Onneksi tänä vuonna pääsimme kuitenkin hieman vapaammin liikkumaan elokuvateattereissa, vaikka tiukat rajoitukset ja säännöt ohjasivatkin elämäämme pitkin vuotta.

Taas on siis yksi vuosi on kulunut ja on aika pistää nähdyt elokuvat järjestykseen. Tällä listalla silmäillään vuoden suurimpia pettymyksiä ja hutilyöntejä, jotka olisi voinut jättää joko suosiolla tekemättä tai joita olisi voinut suunnitella hieman huolellisemmalla otteella. Nämä elokuvat saivat joko verenpaineeni nousemaan vihasta tai tunteeni aneemisiksi mitäänsanomattoman materiaalinsa valossa. Jokaisen elokuvan kohdalla on pieni saateteksti, jossa kuvaillaan elokuvan toteutusta ja niiden alta linkki varsinaiseen arvosteluun. Ei muuta, kun pistetään homma liikkeelle ja nimikkeet julki!


10. VENOM: LET THERE BE CARNAGE

 

Venom: Let There Be Carnage on jatko-osa vuonna 2018 ensi-iltansa saaneelle Venom-elokuvalle, jonka suosio ylitti kaikkien odotukset.  Vaikka elokuva olikin keskinkertainen, osasi se olla paikoitellen poikkeuksellisen viihdyttäväkin. Hämähäkkimiehen kannattajien näkökulmasta katsottuna odotetun jatko-osan pitäisi olla todellinen unelmien täyttymys, mutta valitettavasti näin ei asia kyllä ole. Sanotaanko näin, että tuotoksella on kyllä omat miellyttävät visuaaliset hetkensä, mutta kaikki muu materiaali tuntuu vain perimmiltään niin inspiroimattomalta ja pinnallisen laiskalta kaiken kaikkiaan.
 
Seuraamme, kuinka nuoralla alusta asti kävelevä elokuva alkaa kääntyilemään ja vääntyilemään väkisin konseptinsa keskellä saadakseen siitä edes jotain irti. Vaikka ensimmäinen osa päättikin jättää rakenteellisen puolensa hyvin ohueksi, vie tämä elokuva kevyesti pidemmän korren. Ongelmat kumpuavatkin edelleen itse konseptista, jota on nyt väkisin yritetty puskea omaan suuntaansa. Ottaen huomioon, että Venom on niin vahvassa siteessä Peter Parkerin ja Hämähäkkimiehen maailmaan sarjakuvissa, aiheuttaa tämän puuttuminen kuvasta isoa hallaa koko muukalaisparasiitin olemassaololle.
 
Ei ainoastaan, että monet yksityiskohdat lakaistaan jo kättelyssä maton alle, mutta maailma ei tunnu toimivan kunnolla ilman sitä mahdollistavaa tekijää. Rakenteellisesti elokuva ei vakuuta juuri ollenkaan. Ei ainoastaan, että käsikirjoitus tuntuu jatkuvasti etsivän matalinta aitaa päästäkseen eteenpäin tarinansa kanssa, mutta koko elokuvan dynaaminen olemus on täysin levällään. Hyvin humoristisen ja kevyen lähestymistavan konseptiinsa valinnut Andy Serkis ei selkeästikään ole saanut tarvittavia työkaluja, minkä kanssa voisi kunnolla operoida. Tarina poukkoilee jatkuvasti sattumasta sattumaan, eikä se tunnu missään vaiheessa oikein välittävän tavanomaisesta maalaisjärjestä.

Venom: Let There Be Carnage ei alkuunkaan mitään elokuvaeliittiä lähentele. Vaikka asia onkin näin, osaa elokuva jollain naurettavalla ja hyperventiloivalla tavallaan viihdyttää katsojaa aika ajoin jyrkästi ylilyövillä maneereillaan. Ei ainoastaan, ettei elokuvasta saa mitään muuta tunnetta irti kuin sietämätöntä epätoivoa, mutta se jää vain tylsähkön mitäänsanomattomaksi kokonaisuudeksi. Näyttelijät pyrkivät tekemään kaikkensa naurettavan elokuvansa pelastamiseksi, mutta näillä eväillä ei kyllä pitkälle pötkitä. Kun peruspilarit ovat näin vinossa alusta asti, on uppoavaa laivaa vaikeaa enää pitää pinnalla.





9. CHAOS WALKING



Chaos Walking on dystopinen toimintaelokuva, joka perustuu Patrick Nessin menestyneeseen samannimiseen kirjatrilogiaan - tarkemmin sen ensimmäiseen ''The Knife of Never Letting Go'' -osaan. Mitä jos eläisimme maailmassa, jossa ajatusten kontrolloiminen olisi mahdotonta? Mitä jos kaikki ajatuksemme kaikuisivat muiden kuultaville ilman, että voisimme tehdä asialle mitään? Olisimme kirjaimellisesti ''käveleviä kaaoksia'' ja tähän aspektiin konsepti suurimmaksi osaksi perustuukin.

Elokuvan konsepti on kieltämättä hyvin mielenkiintoinen perimmiltään, mutta toteutus tuntuu hiukan kehnohkolta. Vaikka elokuva pyrkiikin parhaansa mukaan luoda massiivista maailmaa lähitulevaisuuden ympärille, jää se lopulta hyvin pintapuoliseksi raapaisuksi. Chaos Walking tuntuu olevan yksi niistä konsepteista, jotka toimisivat luultavasti sarjamuodossa paljon paremmin kuin elokuvan. Se johtuukin siitä, että maailma pitää sisällään paljon asioita ja yksityiskohtia, jotka eivät kuitenkaan koskaan saa tarpeeksi perusteellista kohtelua.

Tämän vuoksi elokuva ei onnistu oikein missään vaiheessa imaisemaan katsojaa mukaansa, vaikka sen tarjoama maailma vaikuttaakin perimmiltään mielenkiintoiselta ja temaattisella tasolla poikkeuksellisen ajankohtaiselta. Elokuvan teemat ovat hyvin ajankohtaisia ja tärkeitä koettavia, mutta kun ne ajoittain tuntuvat vain saarnaavan aiheesta, alkaa niidenkin käsitteleminen lopulta vain turhauttamaan katsojaa. Vaikka tarina onkin suhteellisen selkeä kokonaisuus, ei se ailahtelevuutensa vuoksi onnistu herättämään katsojassaan oikein minkäänlaisia tuntemuksia.

Olen myös ymmärtänyt, että elokuva ottaa paljon vapauksia alkuperäismateriaalinsa suhteen, mikä saattaa kirjasarjan kannattajia ehkä ihmetyttää. Sanotaanko nyt näin, että Chaos Walking on yksi niistä elokuvista, joka ei välttämättä kokeneempia elokuvaharrastajia vakuuta, mutta joka saattaa kuitenkin menestyä nuorten keskuudessa oikein mainiosti. Itselleni elokuva oli oikeastaan juuri sitä, mitä odotin, mutta monelle odottavalle taholle se saattaa kuitenkin tuottaa pettymyksen.





8. MONSTER HUNTER



Videopeleihin perustuvat elokuvat, Milla Jovovich pääosassa ja omantakeiset artistiset vapaudet toteutuksen suhteen? Kuulostaako tutulta? Oi, kyllä! Monster Hunter perustuu löyhästi Capcom-videopeliyhtiön samannimiseen videopelisarjaan, joka on myös saanut vuosien varrella oman anime-sarjan, mangan ja keräilykorttipelin. Konseptin suosion suuruudesta ei siis ollut kahta sanaakaan.

Ohjaajana Paul W. S. Anderson on hyvin tunnettu ylilyövistä konsepteistaan ja pinnallisista tarinoistaan. Toki, mies on onnistunut saamaan elokuvillaan valtavan kulttimaisen kannattajakunnan, joka rakastaa hänen suoraviivaisia tarinoitaan, mutta kovin paljon arvostusta ei Anderson ole kuitenkaan saanut esimerkiksi kriittisestä näkökulmasta katsottuna. Monster Hunter onkin yksi niistä elokuvista, joilta ei välttämättä kannata odottaa varteenotettavuutta, mutta jotka saattavat viihdyttää välinpitämättömän räjähtävällä luonteellaan.

Elokuva on konseptiltaan hyvin mielikuvituksellinen ja monella tapaa ylilyövä kokonaisuus, mikä on hyvin tyypillistä Paul W. S. Andersonin ohjaustyylille. Asioita tuppaa tapahtumaan, eikä uudesta maailmasta saa kovin selkeää kokonaiskuvaa alkuunkaan. Monia tärkeitä yksityiskohtia oiotaan tyhjänpäiväisen toiminnan mahdollistamiseksi ja vaikka elokuva ajoittain viihdyttääkin ylilyövällä hilpeydellään, ei se jätä katsojalle mitään erikoista käteen jälkikäteen. Vaikka elokuvan maailma onkin mielenkiintoinen, jää siitä jälkeenpäin hyvin sekava ja epämääräinen suuhun.
 
Kysymyksiä tuntuu syntyvän kymmenkertaisesti enemmän kuin mitä saamme vastauksia takaisinpäin, minkä vuoksi on vaikea investoitua elokuvan tarjoamaan maailmaan sen enempää. Monster Hunter on hyvin tyypillinen Paul W. S. Anderson -elokuva, joka keskittyy enemmän toimintaan ja visuaaliseen esillepanoon kuin itse sisältöön. Vaikka elokuva onkin konseptiltaan ihan mielenkiintoinen, jää se vähän unohdettavaksi näin jälkeenpäin katsottuna etenkin laiskan käsikirjoituksen puolesta. Olisin mielelläni toivonut enemmän tietoa maailmasta ja sen estetiikasta, joka jää näillä eväillä hyvin ohkaiseksi.





7.  SPACE JAM: UUSI LEGENDA | SPACE JAM: A NEW LEGACY



Kaksikymmentäviisi vuotta siinä kesti, kunnes Warner Bros. Pictures päätti repäistä laastarin ja tehdä uuden Space Jam -elokuvan. Heti ensimmäisen Space Jam -elokuvan jälkeen alettiin jo suunnittelemaan jatkoa, mutta ottaen huomioon sen, että tuolloin pääroolissa elokuvaa tähdittänyt Michael Jordan oli ammattilaiskoripalloilija, eikä näyttelijä, joutuivat tekijät lähtemään keksimään muita vaihtoehtoja Looney Tunes -hahmojen mahdollista paluuta varten. Nuo ideat olivat ainakin hyvin innovatiivisia ja mielenkiintoisia perimmiltään.
 
Kun tekijät huomasivat, etteivät he voi pitää ammattilaisurheilijoita monen vuoden sopimuksessa liikkuvien kuvien maailmassa, lähtivät ajatukset poikkelehtimaan muiden projektien äärelle. Sanotaanko nyt näin, että vaikka elokuva pyrkiikin päivittämään konseptia ulkomuodollisesti, on sen sisältö jopa poikkeuksellisen mitäänsanomatonta seurattavaa. On hienoa nähdä pitkästä aikaa Looney Tunes -piirroshahmot näytöllä rellestämässä, vaikka he eivät välttämättä olisikaan niin suuressa roolissa elokuvan primitiivistä ''tarinaa''.
 
Nämä ikoniset piirroshahmot eivät elokuvaa valitettavasti kuitenkaan pelasta, sillä tarina on niin heikkorakenteinen perusteiltaan. Tuovat he kuitenkin nostalgian rippeitä takaisin kokeneiden Looney Tunes -kannattajien mieleen elokuvann muodossa, joka on täynnä viittauksia monenlaisista konsepteista. Elokuvassa on sellainen pieni ongelma, että se tuntuu perimmiltään kuin yli-innokkaalta myyjältä. Kaikki kuulostaa huikean houkuttelevalta ja fantastiselta, mutta liika on aina kuitenkin liikaa. Space Jam: Uusi legenda toimii sellaisena alustana, jolla Warner Bros. vain esittelee suurimpia elokuvasarjojaan ja saavutuksiaan liikkuvien kuvien maailmassa kuin palkintogaalassa konsanaan.
 
Ainoana ongelmana siinä on vain se, että yhtiö suutelee omahyväistä peräaukkoaan jatkuvasti elokuvan aikana huomaamatta hävyttömyyttään. Tosin kuin alkuperäinen Space Jam, Uusi legenda ei tiedosta omaa naurettavuuttaan, vaan todellakin pönkittää kaiken mahdollisen katsojan kurkusta alas. Elokuva on kuin onkin heikko siitä syystä, ettei se usko omaan sanomaansa tarpeeksi vahvasti pitääkseen sen suurimpana keskittymispisteenä, vaan turvautuu muihin vetonauloihinsa naamioidakseen inspiroimattoman materiaalinsa.

Space Jam: Uusi legenda on elokuva, josta osasin ajoittain jopa nauttia parkkeeratessani aivoni narikkaan, mutta se silti onnistui tekemään siitä ajoittain hyvin vaikeaa vastaanotettavaa tuputtavan luonteensa vuoksi. Elokuva muistuttaa enemmän popkulttuuriviittauksilla hengittävää Ready Player One -elokuvaa, kuin Space Jamia, mikä mielestäni selittää sen, miksi elokuva voi olla suuri pettymys monelle vuosien ajan odottaneelle kannattajalle. Warner Bros. Pictures tuntuu vain pönkittävän massiivista egoaan elokuvan muodossa ja se on ikävää seurattavaa, koska Looney Tunes -hahmot joutuvat vastaanottamaan tämän kritiikin.





6.  TOM & JERRY | TOM & JERRY: THE MOVIE



Tom & Jerry -televisiosarjat ovat olleet hyvin tärkeässä osassa lapsuuttani. Muistan hyvin selkeästi, kuinka katsoin näitä ikonisia piirrettyjä pienenä poikana taukoamatta VHS-kasetiltani ja ne ovat sittemmin jääneet elämään muistiini. Aina kun kyseinen asia tulee esille keskustelussa tai muuten vain ohimennen törmään johonkin siihen liittyvään mediaan, palaavat miellyttävät muistoni lapsuudesta takaisin pinnalle. Kun kuulin ensimmäistä kertaa ison budjetin Tom & Jerry -elokuvan olevan tulossa, olin kieltämättä innostunut.

Tom & Jerry on hyvin tyypillinen piirroshahmoihin perustuva slapstick-komedia, jota olemme tottuneet näkemään etenkin 2010-luvun taitteessa poikkeuksellisen paljon. Se on näytelty elokuva, jota pyritään sekoittamaan animoituihin piirroshahmoihin oikean elämän ympäristössä. En tiedä miksi, mutta useinmiten tämän sortin elokuvat tapahtuvat aina New Yorkissa ja se tuntuukin olevan taattu yksityiskohta, joka toistuu jatkuvasti elokuvasta toiseen.

Tämä teos ei eroa näistä aikaisemmista tuotoksista juuri ollenkaan. Elokuva on nimittäin hyvin erikoinen tapaus kaiken kaikkiaan. Ei ainoastaan, että tarinan asettelu hotelliin tuntuu jopa epäkunnioittavan vieraannuttavalta, mutta nimikkohahmot itse tuntuvat ylimääräisiltä ja väkinäisiltä omassa elokuvassaan. Ottaen huomioon, että Tom & Jerry -tarinat useinmiten pohjautuvat rauhalliseen naapurustoon, tuntuu ylienerginen kaupunkiasetelma ottavan paljon pois kaksikon vastakkainasettelun vaikutuksesta.

Onneksemme saamme elokuvassa edes jonkin verran sitä klassista ja ylilyötyä kissa-hiiri-leikkiä, jota olemme lapsena tottuneet näkemään, sillä se rehellisesti pitää elokuvan jollain tasolla elossa. Tom & Jerry on hyvin heikko elokuva, joka käyttää ikonista kaksikkoa vain työkaluna luoda edes jonkin sortin viihdykettä tylsän ja mitäänsanomattoman tarinansa ympärille. Älkää ymmärtäkö minua väärin, rakastin kaikkea, mitä Tom ja Jerry tarjosivat elokuvassa, mutta kun elokuva ei tunnu keskittyvän heihin juuri ollenkaan, on vaikea pitää elokuvasta kokonaisuudessaan alkuunkaan.





5. OLD



Aina kun M. Night Shyamalanin nimi ilmestyy näytölle, tuntuu se merkkaavan joko taattua laatua tai aivan järkyttävää farssia. Old-elokuvan tapauksessa oli kyse jälkimmäisestä tapauksesta. Tuotos aiheutti minulle enemmän harmaita hiuksia kuin mitä olisin luultavasti koskaan osannut edes ennakkoon odottaa. Olen harvoin elokuville vihainen, mutta todellista turhautumista syntyy aina silloin tällöin, kun materiaali on näin luokatonta perimmiltään. Old on kuin amatööritasoisen ohjaajaopiskelijan ensimmäisen opiskeluvuoden näyttötyö Hollywood-budjetilla höystettynä. En edes vitsaile...

Jos jotain lupaavaa elokuvalla on näyttelijäkaartin lisäksi, niin hyvin kiehtova konsepti, joka uhkuu mysteeriä ja jännitystä - ainakin paperilla. Elokuvalla on nimittäin hyvin erikoislaatuinen olemus. Ei ainoastaan, että se tuntuu alusta asti vaakkuvan rajusti nuoran päällä rakentellisesta näkökulmasta katsottuna, mutta myös visuaalisesti se yllättää epätasapainoisella otteellaan. Elokuvan pahaenteinen tunnelma on alkuun ihan lupaavaa koettavaa, mutta heti kun hahmot alkavat keskustelemaan ja vaihtamaan sanoja keskenään, katoaa kohtauksesta kuin kohtauksesta kaikki varteenotettavuus ja jännitys.

Näyttelijät ovat myös hyvin epäuskottavia rooleissaan ja uskaltaisin jopa väittää, ettei ohjaaja M. Night Shyamalan ole selkeästi osannut ohjeistaa heitä tarpeeksi hyvin herättääkseen kohtaukset vakuuttavammin eloon. Elokuvan massiivisin ongelma on kuitenkin sen kammottava käsikirjoitus, joka uhkuu toinen toistaan naurettavampia ratkaisuja ja poikkeuksellisen primitiivistä dialogia. Tuntuu rehellisesti ihan siltä kuin Shyamalan olisi lähtenyt tekemään elokuvaa puhtaasti lennosta vailla mitään alustavaa suunnitelmaa tai huolta tulevasta.

Siitä huolimatta elokuva julkeaa selittämään asioita perinpohjin kuin suoraan paperista luettuna konsanaan. Old on kuin Hellboy-uudelleenfilmatisoinnista tutun Neil Marshallin ohjaama ja The Room -elokuvan tehneen Tommy Wiseaun käsikirjoittama yhteinen pannukakku, joka toimii yhtenä M. Night Shyamalanin uran huonoimmista elokuvista koskaan. Tuotos on jopa hämmentävän huono kokonaisuudeltaan, eikä se johdu siitä, ettenkö katsojana ymmärtänyt sitä, vaan nimenomaan päinvastoin. Ohjaaja teki elokuvastaan jopa harvinaisen itsestäänselvän, minkä vuoksi mysteerikään ei toimi juuri ollenkaan.





4. YKSIN KOTONA - OMA KOTI KULLAN KALLIS | HOME SWEET HOME ALONE



Monen heikon jatko-osan jälkeen tuntui jo siltä, että Yksin kotona -elokuvasarja jätettäisiin vihdoin rauhaan, mutta mitäpä vielä. Disneyn entinen toimitusjohtaja Bob Iger ilmoitti nimittäin 2019 vuoden lopussa, että uusi osa olisi tekemässä tuloaan Disney+ -striimauspalveluun. Mitä tästä elokuvasta nyt voi rehellisesti edes sanoa? Yksin kotona - Oma koti kullan kallis on odotetustikin poikkeukellisen heikko tuotos, joka ei tunnu oikein missään vaiheessa tietävän, mitä konseptilla pitäisi vielä saada aikaan. Jo ensimmäisten minuuttien aikana voi elokuvan tuntea rämpivän silmiemme edessä ja pahasti.

Yksin kotona -elokuvasarjan konsepti on hyvin yksinkertainen perimmiltään, kun sitä lähtee analysoimaan pidemmälle. Ensimmäinen elokuva esitteli sen katsojilleen, toinen lähti muuttamaan muutamia yksityiskohtia mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja loput kolme osaa alkoivat vain kopioimaan eri muodossa alkuperäistä visiota. Yksin kotona - Oma koti kullan kallis -elokuva sortuu jälkimmäiseen syntiin, minkä vuoksi on jo itsestään selvää, miten tarina tulisi etenemään alusta loppuun asti.

Vaikka pidinkin elokuvan alustavasta asetelmasta, valuttaa varsinainen toteutus tämän pienenkin potentiaalin täysin hukkaan. Tuotos yrittää niin kovasti tuoda konseptia nykyaikaan istuvammaksi ajankohtaisten trendien ja härpäkkeiden muodossa, mutta ideat ovat sen verran laiskoja, sekä ponnettomia, ettei niistä saa juuri mitään järkevää sisältöä irti. Se ei nimittäin edes yritä käyttää aikaa siihen, että se hyödyntäisi konseptinsa tarjoamia elämänoppeja materiaaliinsa, vaan sortuu enemmänkin vain pelleilemiseen ja turhanpäiväiseen hullutteluun vailla mitään merkityksellistä taka-ajatusta.
 
Yksin kotona - Oma koti kullan kallis on luokaton ja poikkeuksellisen myötähäpeällinen elokuva, jonka olemassaoloa voi vain ihmetellä. Ei ainoastaan, että tarina tuntuu ihan kuin se olisi kirjoitettu päivässä, mutta sen sisältö saa katsojan pudistamaan päätään epäuskosta. Tuotoksen huumori on ala-arvoista seurattavaa. En tiedä kenelle nämä vitsit on todellisuudessa tarkoitettu, sillä ne kolkuttelevat järkyttävyyden rajoja useasti elokuvan aikana, mutta sen voin varmuudella sanoa, ettei kovin monelle. Elokuva toimiikin täydellisenä esimerkkinä siitä, että miksi uusintafilmatisointeja ei välttämättä kannattaisi joidenkin konseptien tapauksessa koskaan edes harkita.





3. AYA JA NOITA | アーヤと魔女



Kun puhutaan japanilaisen Studio Ghiblin tuotannosta, puhutaan yleensä moniulotteisista ja satumaisista tarinakokonaisuuksista, johon voi kuka tahansa katsoja samaistua ja investoitua. Aya ja noita, joka kulkee länsimaissa nimellä Earwig and the Witch, on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva, jonka ohjauksesta vastaa legendaarisen Hayao Miyazakin poika Gorô. Se perustuu Diana Wynne Jonesin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin ja käyttää studiolle poikkeuksellista 3D-animaatiotekniikkaa.

Heti kättelyssä on sanottava se, että Aya ja noita on kuin onkin silmiä avaava kokeilu Studio Ghiblille, mutta onko se kuitenkaan hyvästä? Rehellisesti? Ei, ainakaan tässä muodossa. Studio Ghibli on niin pitkään ja vannoutuneesti pysynyt omissa rajoissaan tehden samalla 2D-alustastaan itselleen menestyksekkään työkalun. Olemme nähneet tämän siirtymisen jo aiemminkin. Osuvimpana esimerkkinä varmasti toimii Walt Disney Pictures, joka oli vuosikymmenten ajan onnistunut tekemään historiallisesti merkittäviä piirrettyjä, jotka edelleenkin vetävät ihmisiä puoleensa.

Hekin päivittivät koneistonsa 3D-animaatioteknologiaan huomatessaan sen sisällä piilevän suuren potentiaalin. Vaikka heille tämä siirtymä olikin luontevampi monesta näkökulmasta katsottuna, eivät kaikki siitä ideasta aluksi pitäneet. Itse olen sitä mieltä, että tämä tyyli ei vain sovi Studio Ghiblin olemukseen missään muodossa - ainakaan vielä. Muistatteko ne ajat, kun 3D-animaatiotekniikka oli vielä uutta ja sitä tuppasi näkemään jokaisessa lapsille suunatussa televisio-ohjelmassa? Tämä elokuva nimittäin muistuttaa niitä aikoja liikaakin ja niistä ajoista on kuitenkin jo toistakymmentä vuotta.

Tarina on jopa poikkeuksellisen mitäänsanomaton kokonaisuus. Katsojasta useasti tuntuukin siltä, ettei ohjaajana toimiva Gorô Miyazaki välttämättä edes tiennyt mihin suuntaan hänen kannattaisi mennä kyseisen konseptin kanssa. Elokuvasta puuttuu paljon merkityksellisiä yksityiskohtia, jotka tekisivät siitä astetta moniulotteisemman kokemuksen. Aya ja noita on surkuhupaisa kokeilu, joka selkeästi kaipasi Studio Ghiblin johdon jatkuvaa taustalla valvovaa silmää. Vaikka visuaalisesti elokuva onkin selkeästi alkukantainen teos perimmiltään, se osa-alue oli mielestäni massiivisista ongelmista se vähäisin.





2. THUNDER FORCE



Voi luoja. Mistä sitä aloittaisi? Thunder Force on elokuva, joka pitäisi olla paperilla hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova kokonaisuus, kun ottaa huomioon sen tarjoileman näyttelijäkaartin ja hulvattoman konseptin. Vaikka Melissa McCarthy onkin tarjoillut viime aikoina enemmän hutilyöntejä, osaa hän parhaimmillaan olla koominen lisä mille vain elokuvalle. Octavia Spencer taas on yleensä varma osuma lähes jokaisessa elokuvassa, jossa hän on mukana, joten laadusta päänäyttelijöiden puolelta ei voi valittaa. Thunder Force on siitäkin huolimatta ehkä yksi väsyneimmistä ja epähauskimmista elokuvista, jonka olen hetkeen kokenut.
 
Ei ainoastaan, että tarina tuntuu olevan heikommalla kädellä hutaistu sekasikiö, mutta komediaelokuvaksi paljon nauramisen aihetta ei tuotos kuitenkaan tarjoile. Vaikka elokuvaa voikin pitää ''aivot narikkaan'' -tasoisena läpsyttelynä, on sen annit mielestäni sen verran köykäiset, ettei kevytmielinen asennoituminenkaan pelasta sitä katastrofilta.  Ohjaaja pyrkii parhaansa mukaan tehdä tapahtumista merkityksellisiä ja muistaakin lisätä joitain yksityiskohtia jatkuvuuden ylläpitämiseksi, mutta kun materiaali on niin inspiroimatonta ja potee jonkin sortin identiteettikriisiä, on kokonaisuudesta vaikea repiä mitään miellyttävää irti.
 
Tuotos on hyvin kaavamainen ja tylsä, eikä väsynyt huumorikaan tunnu pelastavan sitä tuomiolta. Thunder Force on elokuva, joka yrittää kovasti sopia muiden supersankarielokuvien joukkoon, mutta kun perustukset ovat näin lahot ja onnettomat, on sitä vaikea edes lukea samaan lauseeseen muiden supersankarielokuvien kanssa. Elokuvan toiminta on väsynyttä, komedia myötähäpeällistä ja tarina kontrolloimatonta sotkua. Ihan kuin Thunder Force oltaisiin kuvattu ilman minkäänlaista käsikirjoitusta.





1. AFTER WE FELL


 
After-elokuvasarja ei ole minulle suunnattu alkuunkaan, joten mitä siltä voisi rehellisesti edes odottaa? Ei mitään. Enkä odottanutkaan mitään ja sen myös sainkin. Turhauttavan puolitoistatuntisen samojen puuduttavien ongelmien äärellä, jotka eivät juuri vie mihinkään. Elokuvan tarina koostuukin käytännössä vain Tessan ja Hardinin poikkeuksellisen läheisistä väleistä, turhauttavasta ylidramaattisuudesta ja väkisin väännetyistä ongelmatilanteista, jotka alkavat nopeasti kadottamaan otettaan, mitä pidemmälle elokuvassa etenemme.

Tarinan sisällöttömyys näkyy ja sen venytetty ulkomuoto ei auta asiaa juuri ollenkaan. Jollain alkeellisella tavalla katsojan näkökulmasta katsottuna Tessan muutto Seattleen vaikuttaa hyvin kiehtovalta idealta, kun ottaa huomioon, että hän voisi vihdoin päästä pakoon toksista ja itsekeskeistä poikaystäväänsä. After We Fellissä ei kuitenkaan ole kyse siitä. Vaikka se tuntuukin jotenkin naurettavan surrealistiselta ajatukselta, elokuvasarjan pääideana on selkeästi mainostaa toksisia ihmissuhteita paremmassa valossa. Ihan kuin niiden tuottama stressi ja ''jännitys'' olisi Maa-nimisellä planeetalla ihailtavaa seurattavaa.

Ymmärrän toki päällepäin, että ''pahojen poikien'' kanssa eläminen on varmasti ''innostavaa'' ja ''mukaansatempaavaa'' ainakin nuoruuden vuosina, mutta se intoilu tapahtuu nuoressa iässä syystäkin. Tämä jatkuva riiteleminen, mitä turhemmista asioista ja yksityiskohdista vinkuminen alkaa käymään nopeasti puuduttavaksi seurattavaksi. Elokuvassa kierrätetään samoja jo aiemmin nähtyjä tilanteita ja vastakkainasetteluja uusien hahmojen voimin, jotka nekään eivät tuo tarinalle mitään lisäarvoa.

After We Fell on edeltäjiensä tapaan turhauttava ja puuduttava elokuva, joka ei edes yritä viedä konseptia kunnolla eteenpäin juuri mihinkään suuntaan. Vaikka alustus tuntuukin paperilla lupaavalta, elokuva unohtaa jatkuvasti aloittamansa ideat ja siirtyy nopeasti saman vanhan kaavan äärelle pyörimään ympyrää vailla suuntaa ja järkeä. Ottaen huomioon, että elokuvasarja tulee valitettavasti jatkumaan vielä, voi vain ihmetellä, että miten se on pysynyt jaloillaan näinkin kauan.





Vihdoin! Tämän vuoden suurimmat pettymykset ja hirvittävimmät sekasikiöt saatiin vihdoin käsiteltyä läpi uudemman kerran ja seuraavaksi voi hyvin mielin keskittyä sitten vuoden 2021 parhaimpiin teoksiin, joiden paljastamista olen odottanut vesi kielellä. Elokuvavuosi 2021 on ollut hyvin erikoinen, puuduttava ja turhauttava, mutta onneksi näidenkin elokuvien lisäksi, saimme monta loistavaa elokuvaa katsottua. Parhaimpien elokuvien listalle tiemme nyt vie!

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 30.12.2021
Lähteet: kansikuvat www.impawards.com, trailerit www.youtube.com

Kommentit

Lähetä kommentti