Crow | The Crow (1994) - arvostelu

 

Ohjaus: Alex Proyas

Pääosissa: Brandon Lee, Rochelle Davis, Ernie Hudson,

Michael Wincott, Bai Ling, Sofia Shinas, Anna Levine, David Patrick Kelly,

Angel David, Laurence Manson, Michael Massee, Tony Todd
Genre: Toiminta, Rikos, Draama

Kesto: 1 tuntia 42 minuuttia

''It can't rain all the time.''

 

Massiiviseen kulttisuosioon noussut Crow on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut toimintapainoitteinen draamaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa australialainen Alex Proyas. Teos perustuu James O'Barrin samannimiseen sarjakuvasarjaan, jonka julkaisemisesta vastasi alunperi Caliber Comics -niminen sarjakuvakustantamo. Muistan katsoneeni elokuvan muutamaa vuotta aiemmin, mutta kokemattomana elokuvien kuluttajana en vielä tuolloin päässyt siihen kunnolla käsiksi. Nyt oli aika antaa elokuvalle uusi mahdollisuus vakuuttaa ja odotinkin kokemusta toiveikkaana. Onko Crow suuren kulttiseurantansa ansainnut vai oliko se syystäkin jäänyt historian varjoihin?

Sateisessa Detroitin kaupungissa vietetty ''paholaisen yö'' saa ikävän käänteen, kun seuraavan päivän avioliiton solmimista innoissaan odottanut nuoripari Shelly Webster ja Eric Draven kuolevat ikävän kohtalon seurauksena. Virkavallan tutkinta ei kuitenkaan johda mihinkään, minkä vuoksi tekijät jatkavat vapaana tallustelemista. Tasan vuosi ehtii kulua tragediasta, kun Eric palaa yllättäen takaisin elävien kirjoihin yliluonnollisia voimia omaavan variksen ansiosta. Anteeksiantamaton teloitus mielessään, mies lähtee viipyilemättä kaipaamalle kostoretkelleen, jonka päämääränä on löytää rikoksesta vastannut rikollispomo ja hänen vannoutuneet apurinsa.

Crow on elokuva, jota monet pitävät jonkin sortin mestariteoksena. Itselleni tämän teoksen upeus ei kuitenkaan ensimmäisellä katselukerralla tuntunut valkenevan, vaikka toivoinkin sen avartavan silmiäni edes jollain tasolla. Auttoiko uusintakatselu sen sisäistämistä? Kyllä, ehdottomasti. Onko elokuva oikeastikin perimmiltään hyvä? Onhan se - ei vastaväitteitä sen puoleen - mutta ymmärrän täysin kyllä, jos tämä ei jotakin katsojaa välttämättä miellytä. Onhan teos kuitenkin hyvin erikoislaatuinen ja omaperäinen lähestymistavaltaan. Konsepti itsessäänhän on varsin yksinkertainen ja suoraviivainen perimmiltään. Kostotarina näyttävällä tyylittelyllä todellakin erottuu joukosta, mutta alkuun ei tunnu siltä, että sillä olisi paljoakaan merkityksellisyyttä.

Mitä pidemmälle tarinassa kuitenkin etenemme, sitä syvällisemmäksi ja vaikuttavammaksi se alkaa muuttumaan. Seuraamme elokuvassa, kuinka Brandon Leen esittämä Eric pääsee oikomaan mutkia suoriksi ja selvittämään selvittämättömät asiansa vihdoin loppuun. Konseptin mytologia on itsessäänkin hyvin kiehtova perimmiltään, kun sitä jälkeenpäin alkaa kokonaiskuvassa analysoimaan. Kuten elokuvan alussa tuleekin ilmi, ihmiset aikoinaan uskoivat, että kun joku kuolee, varis vie heidän sielunsa kuolleiden maille. Joskus heille tapahtuu kuitenkin jotain niin pahaa viimeisinä hetkinään, että kuoleman aiheuttama suru ja viha jättää sielun rauhattomaksi. Joissain harvinaisissa tapauksissa varis tuo kantamansa sielun takaisin elottomaan ruumiiseen, jotta tämä voisi oikoa vääryydet oikeiksi.

Jos jotain elokuva onnistuu tekemään mestarillisesti, niin esillepanon. Ai että, kuinka upeaa seurattavaa materiaali osaa olla parhaimmillaan. Ei ainoastaan, että sen kuvaus mukailee monella tapaa sarjakuvaa konsanaan, mutta monet yksittäiset kuvat ovat kuin maalauksia yksityiskohdiltaan. Käsiteltävä maailma on poikkeuksellisen synkkä ja alakuloinen. Materiaalista erottuu selkeästi sen nihilistinen ja jopa inhorealistinen luonne, joka korostaa käsiteltävän tragedian painoarvoa entisestään. Elokuva mässäilee upealla tavalla goottisella luonteellaan, joka tuokin maailmaan sitä vaadittavaa omaperäisyyttä ja tyyliä. Uskaltaisinkin jopa väittää, että ilman näin huolellista esillepanoa, elokuva ei todellakaan toimisi samalla tavalla, sillä tunnelma nojaa niin vahvasti näihin edellä mainittuihin yksityiskohtiin.

Tarinankerronnallisesti elokuva on yllättävän mukaansatempaava ja miellyttävä perusteiltaan. Vaikka alkuun tuntuukin siltä, että tarina tulisi nojaamaan kliseistä täyttyviin yksityiskohtiinsa ja ennalta-arvattaviin käänteisiinsä, ei näin asia kuitenkaan lopulta ole. Se alkaa nimittäin syventymään pikkuhiljaa varsin koukuttavaksi ja hahmovetoiseksi kokonaisuudeksi, joka pitää mielenkiinnon ja uteliaisuuden vakuuttavasti yllä. Toki, osa hahmoista ovat varsin karikatyyrimäisiä ja yksiulotteisia tapauksia perimmiltään, mutta heidän tarkoitus onkin toimia vain tarinaa edistävinä ''esteinä''. Varsinainen syväluotaavuus nojaa niin vahvasti päähahmoon ja tämän mieltä viiltäviin koettelemuksiin, ettei muulla pitäisikään olla väliä.

Elokuvalla on kuitenkin niin sanottu ''iso norsu huoneessa'', josta täytyy puhua. Kuten monet varmasti tietävätkin, elokuvan tuotanto vaipui synkkiin varjoihin järkyttävän tapaturman seurauksena. Ericiä esittänyt Brandon Lee kuoli kuvatessaan vaarallista kohtausta, jossa tekijät olivat huolimattomuudessaan jättäneet pistoolin tarkistamatta ennen kameran käyntiä. Tapaus oli muutenkin sen verran erikoinen, että siitä kannattaa vielä erikseen lukaista, mutta lopputulos oli joka tapauksessa sama - näyttelijä kuoli vakaviin vammoihinsa. Seuraava kysymys saattaakin kuulostaa pahalta, mutta se on silti nostettava tarjottimelle. Onko näyttelijän traagisella kuolemalla osansa elokuvan menestykseen ja suosioon?

Ehdottomasti. Se tuo oman painoarvonsa kaikelle sille, mitä elokuvalla on yritetty saada aikaiseksi. Etenkin, kun ottaa huomioon, että tarina itsessään käsittelee traagista menetystä ja sen kanssa elämistä. Onneksi elokuva on siitä huolimatta laadukas toteutukseltaan, ettei sen suurimpana vetonaulana toimi tämä järkyttävä tapaturma. On pysäyttävää kuitenkin nähdä kyseinen kohtaus visualisoituna, sillä ajatus tapahtuneesta kieltämättä kummittelee mielen perukoilla. Brandon Leen roolisuoritus on elokuvassa loistava. Ei ainoastaan, että hän tuo hahmon uskottavasti näytölle, mutta hänen tunteensa ja elekielensä korostavat tämän läpikäymää traumaa ja tuskaa, joka syö häntä sisältäpäin. Vaikka en tätä välttämättä kaikkien aikojen parhaisiin roolisuorituksiin lukisikaan, on se hyvin mieleenpainuva ja syystäkin.

Crow on mainio elokuva, joka pitää sisällään hyvin suoraviivaisen tarinan ja aivan mielettömän upeita artistisia ratkaisuja. On ymmärrettävää, miksi tuotos on niin pidetty elokuvapiireissä. Vaikka osa hahmoista ovatkin hieman mitäänsanomattomia ja tarina ajoittain liiankin laskelmoitua suuntauksellaan, onhan elokuva varsinainen elämys, joka kannattaa kokea. Crow yhdistää vakuuttavasti supersankarimaisen konseptinsa traagiseen kostotarinaan, tarjoilee räjähtävää toimintaa goottimaisessa ympäristössä ja ripottelee vielä päälle aisteja hivelevää taidetta omaperäisen tyylinsä ja tunnelmansa muodossa. Kuten mainitsinkin jo aiemmin, elokuva ei välttämättä tule olemaan jokaisen mieleen alakuloisen ja nihilistisen luonteensa vuoksi, mutta sen vankkaa ja tunnollista visiota ei voi kuitenkaan kyseenalaistaa.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.10.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com