Ohjaus: F. W. Murnau
Pääosissa: Max Schreck, Gustav von Wangenheim, Greta Schröder,
Alexander Granach, Georg H. Schnell, Ruth Landshoff, John Gottowt,
Gustav Botz, Max Nemetz, Wolfgang Heinz, Hardy von Francois
Genre: Kauhu, Fantasia
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Kun puheeksi otetaan kaikkien aikojen vaikuttavimpia kauhuelokuvia, ei Nosferatua voi näissä keskusteluissa sivuuttaa. Vuonna 1922 vampyyrielokuvien äitinä toimiva saksalaisen ekspressionismin teos sai ensi-iltansa ja sen ohjauksesta vastaa saksalainen F. W. Murnau. Vaikka mykkäelokuvat eivät enää kukoistakaan samalla tavalla kuin ennen vanhaan, ei niiden vaikutusta voi olla arvostamatta. Historiasta löytyykin lukuisia huikeita teoksia, jotka edelleen tänäkin päivänä heijastuvat elokuvataiteessa tavalla tai toisella joko tarinallisesti tai tyylillisesti.
Itselleni mykkäelokuvat eivät olleet kovin suuressa roolissa lapsuuttani, vaikka muutamia ohimennen tulikin vilkaistua. Vasta hiljattain kiinnostukseni alkoi kasvamaan muinaista suuntausta kohtaan katsottuani mestarillisen Tri Caligarin kabinetti -elokuvan. Tuo teos onnistui yllättämään minut täysin, minkä vuoksi janosinkin kyseistä tyyliä yhä enemmän ja enemmän. Nyt olikin aika uppoutua takaisin aiheen äärelle ja katsoa, mistä Nosferatun ylistetty maine on saanut alkuperänsä. Onko elokuva korkean arvonsa ansainnut vai onko aika tehnyt sille jo tepposensa?
Vuonna 1838 kuvitteellisessa saksalaisessa Wisborgin kaupungissa asuva Thomas Hutter lähetetään Transylvaniaan tarjoamaan potentiaaliselle asiakkaalle tythjäksi jäänyttä taloa. Matkalla rosvojen ja kummitusten kaupunkiin mies kuulee villejä huhuja kyseisestä kreivi Orlockista, mutta hän päättää siitä huolimatta jatkaa matkaansa tämän syrjässä sijaitsevaan linnaan. Kreivi ottaa miehen avosylin vastaan ja tarjoaa väliaikaista lepopaikkaa kodistaan neuvottelujen ajaksi. Thomas huomaa kuitenkin pian, että asiakkaalla vaanii kauhistuttava salaisuus kalpean ulkokuorensa alla.
Nosferatu on elokuva, joka ei välttämättä enää samalla tavalla pidä pintaansa kontekstinsa puolesta, mutta itse totetustapa ja esillepano erottuvat vaikuttavasti edukseen. Konsepti on hyvin yksinkertainen, mikä varmistaa sen, että tarinallisesti elokuva onnistuu suoraviivaisesti viemään kerrottavansa loppuun vailla sen suurempia ohilyöntejä. Onkin hienoa seurata, kuinka tilanne alkaa pikkuhiljaa kärjistymään ja eskaloitumaan tarinan edetessä. Seuraamme elokuvassa Gustav von Wangenheimin esittämää Thomasia, joka joutuu tietämättään kohtaamaan yliluonnolliselta tuntuvan pahuuden.
Elokuva on rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna kuin näytelmä konsanaan. Tämä välittyy selkeästi sekä itse esillepanosta, että tavasta kertoa tarinaa. Kertomus onkin jaettu klassiseen tapaan lukuihin tai niin sanotusti näytöksiin, jotka pitävät sisällään pieniä toinen toistaan täydentäviä tarinakokonaisuuksia ja teemoja. Pikkuhiljaa kokonaiskuvaa rakennetaan ja loppua kohden kaikki pelinappulat ovatkin jo selkeästi omilla paikoillaan. Nosferatu onnistuu tempaisemaan katsojan mukaansa ja pitämään tämän tiukassa otteessaan alusta loppuun asti. Valitettavasti ajoittain siitä voi havaita tarinan ohkaisuuden, minkä vuoksi elokuva tuntuu hetkittäin junnaavan paikoillaan itsestään selvien yksityiskohtien äärellä.
Kärsivällisyys on kuitenkin valttia Nosferatun kohdalla. Elokuva luottaa pätevään tarinankerrontaansa ja antaa sille tilaa hengittää rauhassa. Maailma tuntuu perimmiltään jopa yllättävän todentuntuiselta, vaikka mytologisesti vampyyrit tuovatkin konseptiin sen niin sanotusti ''satumaisen'' lisänsä. Lavastukset ja puvustukset uhkuvat goottilaista tunnelmaa, mikä toimii loistavasti maailman henkiin herättämisessä. Visuaalisesti se on varsin miellyttävää seurattavaa. Värejä käytetään efektiivisesti hyväksi sekä tunnelman, että itse kontekstin korostamiseksi. Varjojen merkitys on elokuvassa myös tärkeä. Niitä kuvaillaankin asiaan sopivalla tavalla pahaa suoviksi ja vaarallisiksi. Painostava musiikki tuo oman vaikuttavan lisänsä kokonaisuuteen, joka luultavasti jäisi liian hennoksi semmoisenaan.
Tunnelmallisesti elokuva taas onnistuu pitämään turvattoman ja muuntautuvan luonteensa vakuuttavasti kontrollissa. Vaikka alkuun ei vielä varmaksi pystykään sanomaan, mutta jokin tuntuu olevan jatkuvasti vinossa. Mysteeri syvenee syvenemistään ja katsojina aistimme intensiteetin kasvavan. Vaikka elokuvan kauhuelementit eivät enää samalla tavalla purekaan katsojaan mittapuun muuttuessa vuosikymmenten mittaan niin rajulla otteella, on siitä nostettavissa muutamia todellisia painostavia hetkiä, jotka ovat selkeästi vaikuttaneet elokuvien tekijöihin suuresti. Max Schreckin esittämän kreivi Orlockin ikoninen ulkomuoto on kauhistuttanut ihmisiä ympäri maailman ja varsin ymmärrettävistä syistä.
Pitkä, hoikka ja kalpea kammotus on ajatuksenkin tasolla hyvin kutkuttava näky kaiken kaikkiaan. Hahmon epäluonnollinen olemus kukoistaa kaikesta elekielestä ja käyttäytymisestä selkeästi tarjoten varsin miellyttävän epämiellyttäviä tunteita katsojalle. Näyttelytyyli on vanhanaikaiseen tapaan näytelmää luonnehtiva ja jossain määrin ylilyövä, mikä saattaa joillekin katsojille olla luotaantyöntävä ongelma, mutta mielestäni se vain korostaa tapahtumien painoarvoa ja esillepanoa entisestään. Toinen asia, mikä saattaa ehkä käännyttää katsojat poispäin, on tarinan ennalta-arvattavuus. Nykyaikana katsottuna asiahan on näin, koska olemme ylikyllästettyjä monille samankaltaisille tarinoille ja käänteille jo pitkään.
Pitää ottaa kuitenkin huomioon se, etteivät tarinat todellisuudessa koskaan muutu millään merkittävällä tavalla. Ainoastaan toteutus- ja lähestymistapa muuttuu ajan saatossa, minkä vuoksi jokin tuttu konsepti saadaan tuntumaan uudelta ja tuoreelta. Toki, Nosferatun vihjeet ovat ehkä hieman liian selkeitä ja suoraviivaisia, minkä vuoksi näkee jo kaukaa, mihin tarina on etenemässä. Se ei poista kuitenkaan sitä faktaa, että siitä huolimatta se onnistuu pitämään katsojastaan kiinni vakuuttavasti koukuttavan tunnelmansa ja väkevän esillepanonsa muodossa. Ensikokemus on erityinen ja on ihan ymmärrettävää, miksi se on vaikuttanut niin laajasti elokuvataiteeseen.
Nosferatu on loistava kauhuelokuva, joka yksinkeraisuudestaan ja ennalta-arvattavuudestaan huolimatta pitää pintansa vakuuttavasti ikonisen poeettisena teoksena. Aika on tietenkin tarrannut siihen tiukasti hampaansa, minkä vuoksi elokuva tuntuu jo nykymittapuulla kevyemmältä vastaanotettavalta. Ymmärrän tosin täysin, että miksi Nosferatua pidetään niin korkeassa arvossa elokuvarakastajien keskuudessa. Onhan se varsin vaikuttava ja vallankumouksellinen teos aikaansa nähden, joka myös aloitti vampyyrielokuvien taipaleen. Saksalaisen ekspressionismin elokuvat eivät tunnu pettävän vieläkään, mikä on hienoa nähdä, sillä toteutustapa on todella omaperäinen ja miellyttävä konsanaan.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 5.10.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti