Oppenheimer (2023) - arvostelu

 

Ohjaus: Christopher Nolan

Pääosissa: Cillian Murphy, Emily Blunt, Matt Damon,

Robert Downey Jr, Florence Pugh, Josh Hartnett, Casey Affleck,

Rami Malek, Kenneth Branagh, Benny Safdie, Tom Conti

Genre: Elämäkerta, Draama, Historia

Kesto: 3 tuntia

''Now I am become Death, the destroyer of worlds.''

Brittiläis-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Christopher Nolan on varmasti tullut tutuksi jokaiselle liikkuvien kuvien suurkuluttajalle - miksei tavanomaisellekin. Mies on onnistunut vuosien edetessä tarjoamaan toinen toistaan huikeampia ja säväyttävämpiä elämyksiä valkokankaille katsojien vastaanotettavaksi, eikä loppua tunnu näkyvän lähimaillakaan. Hyvä niin. Oppenheimer on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut elämäkerrallinen draamaelokuva, jonka odotusarvot ovat nousseet pilviin sen alkuperäisen julkistamisen myötä.

Teos pohjautuu vuonna 2005 julkaistuun Kai Birdin ja Martin J. Sherwinin yhteistyössä kirjoittamaan arvostettuun ''American Prometheus'' -elämäkertaan, joka voitti myös lukuisia palkintoja - mukaan lukien Pulitzerin. Kirja käsittelee yhdysvaltalaisen teoreettisen fyysikon J. Robert Oppenheimerin elämää ja suurimpia saavutuksia, joiden kautta hän sai nimityksen ''atomipommin isänä''. Vaikka elokuvan tuotanto ei itsessään suurempia ongelmia aiheuttanutkaan, oli Christopher Nolanilla suuria vuoria kiivettävänään sen mahdollistamiseksi.

Vuonna 2020 valkokankaille ilmestynyt Tenet-elokuva aiheutti nimittäin paljon kitkaa ohjaajan ja Warner Bros. Pictures -tuotantoyhtiön välille, joiden eriävät mielipiteet ja tulevaisuuden suunnitelmat lopulta pistivätkin lopun pitkäaikaiselle yhteistyölle. Nolan alkoi työstämään toiseen maailmansodan aikaan sijoittuvaa elämäkertaelokuvaa ja otti yhteyttä lukuisiin muihin studioihin sen mahdollistamiseksi. Projekti osoittautui odotetustikin poikkeuksellisen halutuksi tapaukseksi ja kuumien huhujen päätteeksi Universal Pictures onnistui lopulta nappaamaan oikeudet itselleen. 

Näyttelijäkaarti täyttyi kovan luokan tekijöistä ja tuotantoprosessi lähti liikkeelle poikkeuksellisen vauhdikkaasti. On myös mieletöntä ajatella, että tämän sortin ja kaliiperin elokuva nousee pystyyn niinkin nopeasti kuin kahdessa kuukaudessa. Elokuvantekijänä Nolan on myös hyvin tunnettu siitä, että hän nojaa mieluummin käytännöllisiin efekteihin kuin visuaalisiin lisäyksiin luodessaan mahdollisimman realistista kokemusta katsojien vastaanotettavaksi. Oppenheimer saatiin lopulta suurimmitta ongelmitta kuvattua purkkiin. Onko elokuva odotustensa arvoinen kokemus?

Seuraamme elokuvassa Cillian Murphyn esittämää J. Robert Oppenheimeriä, teoreettista fyysikkoa, joka toimi avainasemassa ensimmäisten ydinaseiden kehittämisessä osana Manhattan-projektia. Nämä tapahtumat veivät maailman atomiaikaan, jota pidettiin sekä ''nykyaikaisuuden ruumiillistumana'', että maailmanlaajuisena riskinä ydinsodan uhan noustessa pilviin. Käsiteltävä konsepti on kieltämättä hyvin kiehtova ja pelottava samanaikaisesti. On hurjaa ajatella, että ihmiset olivat valmiita tekemään mitä vain kasvavan valtansa ylläpitämiseksi, vaikka se voisi johtaa täydelliseen katastrofiin kaikkien osalta.

Ei sillä, etteikö sitä tapahtuisi tälläkin hetkellä idän ja lännen välien luoman räjähdysherkän kitkan seurauksena, mutta tuolloin nuo riskit olivat vasta teoreettisella tasolla. Sodan keskellä kaikki keinot olivat sallittuja, vaikka seuraamukset olivatkin suurimmilta osin kaikilla tiedossa. Nämä ihmiskuntaa mullistaneet tapahtumat olisivat voineet johtaa pahimmillaan kaiken tuhoon, emmekä olisi tässä muistelemassa niitä tänä päivänä. Tämä pienen pieni riski on se elementti, jota ohjaaja Nolan lähtee elokuvassaan syventämään pintaa syvemmälle.

Elokuvan tarina kerrotaan käytännössä kokonaisuudessaan J. Robert Oppenheimerin näkökulmasta katsottuna. Saammekin alustuksen aikana hyvin selkeän kuvan siitä, minkälainen ihminen hän oli ja minkä sortin elämää hän joutui työnkuvansa vuoksi elämään. Mies oli nero omalla alallaan, vaikka levoton ja rauhaton sielu hän myöskin oli perimmiltään. Päähahmona Oppenheimer toimii erinomaisesti kokonaiskuvassa. Vaikka mies onkin omalla työpanoksellaan vastuussa nykyaikanakin vellovasta massiivisesta ydinsodan riskistä, vaikuttivat monet pakottavat muuttujat kyseisen ketjureaktion alkamiseen.

On järkyttävää nähdä, kuinka Oppenheimer joutuu pakon edessä kehittämään jotain niinkin tuhoisaa pitääkseen puntit tasoissa. Vaikka tiede onkin hänelle pakkomielle ja intohimo, joutuu hän käyttämään sitä pakon edessä jonkin pahan luomiseen, jotta se voisi mahdollisesti estää entistä suuremman pahan tapahtumisen. Tunteilla leikitelläänkin pitkin elokuvaa rajulla otteella, sillä vaikka Oppenheimer tiedostaa luomuksensa piilevät vaarat, joutuu hän ristiriitaisella tavalla työskentelemään inhimillisyyttään vastaan saavuttaakseen edes väliaikaisen rauhan ympärillä kiehuvaan maailmaan.

Elokuva koostuu monesta eri ajanjaksosta, jotka etenevät kärsivällisesti lomittain kohti yhtenäistä lopputulemaa. Vaikka tarinaa kerrotaankin varsin epätavanomaisella tavalla, tuntuu se syventävän kokonaiskuvaa jatkuvasti edetessään. Joillekin katsojille elokuva voi olla toki puuduttavaa seurattavaa, koska pituuttakin on massiiviset kolme tuntia, mutta en itse ainakaan tuntenut sen suureellisuutta liiallisena juuri missään vaiheessa. Ohjaaja onnistuu nimittäin vangitsemaan katsojan tiukasti kiinni hetkeen kuin hetkeen tarjoten samalla mitä tiivistunnelmaisen ja monimuotoisen elämyksen vastaanotettavaksi.

Tunnelmallisesti elokuva on aistikas ja räjähdysherkkä kaikin tavoin, mikä vain korostaa käsiteltävän tarinan merkityksellisyyttä ja vaikuttavuutta. Ei ainoastaan, että uppoudumme täysin sen lumoihin, mutta se pitää katsojan kuin katsojan penkin reunalla painostavan nousujohteisen jännityksensä ansiosta. Ohjaaja Nolan ei ainoastaan osaa korostaa vaativien teemojensa painoarvoa ja suureellisuutta, mutta hän myös onnistuu kerta toisensa jälkeen luoda pienimpienkin yksityiskohtien äärelle mitä mieleenpainuvimpia elämyksiä, jotka sulautuvat lopulta yhteen säkenöivällä tavalla. Pitkin kestoaan elokuva tarjoaa väkevää draamaa ja nostaa lukuisia moraalisia kysymyksiä katsojien pohdiskeltavaksi.

On varmaan sanomattakin selvää, että elokuva on teknisestä näkökulmasta katsottuna mestarillista seurattavaa kaikin tavoin. Ei ainoastaan, että Hoyte van Hoyteman kuvaustekniikka on vangitsevaa ja kaunista vastaanotettavaa, mutta monet artistiset ratkaisut osuvat näppärästi maalitauluunsa toteutuksensa puolesta. Värien käyttöä manipuloidaan kiehtovin tavoin tilanteesta riippuen. Yhdestä näkökulmasta katsottuna pääsemme omin silmin kokemaan todentuntuiselta tuntuvaa mullistavaa historiaa tarkempana ja värikkäämpänä kuin koskaan aiemmin. Toiselta kantilta katsottuna värit taas riistetään täysin sellaisissa kohtauksissa, joissa seuraamukset alkavat materialisoitumaan pikkuhiljaa vakavammiksi vastaanotettaviksi.

Ludwig Göransson vastaa elokuvan sävellyksistä ja mies tekee kyllä erinomaista työtä kohtausten kuin kohtausten eloon herättämiseksi. Sävelmät tuovat tapahtumiin lisää tunnetta, painoarvoa ja merkityksellisyyttä, mitä tämänkaltaiselta teokselta voisi automaattisestikin odottaa. Audiovisuaalinen toteutus yltää täten mestarilliselle tasolle, eikä siitä voi edes etsimällä löytää paranneltavaa. Kaikkien odottama h-hetki lunastaa varmasti korkeat odotuksensa, sillä se todellakin täräyttää tiensä muistettavasti katsojien verkkokalvoille. Käytännöllinen lähestymistapa varmistaa myös sen, että se tuntuu todelliselta ja aavemaiselta kaikissa asiayhteyksissä. Tämä hetki on se, jolloin maailma mullistui, minkä vuoksi se jääkin kummittelemaan mielen perukoille.  

Oppenheimer on pysäyttävän upea elokuvaelämys, joka ei ainoastaan vangitse katsojaa mennessään, mutta tarjoaa tälle poikkeuksellisen ajankohtaisia ja vaativia teemoja pohdiskeltavaksi. Vaikka kestoa siltä löytyykin vaikka muille jakaa, se ei menoa tunnu hidastavan tai tasapainoa liikaa suitsuttavan vaikuttaakseen kokonaiskuvaan negatiivisesti. Skaala on massiivinen ja niin on myöskin itse esillepano, joka hakee vertaistaan laadukkuudessaan. Vaikka elokuva tosiaan joutuukin painimaan muutaman ongelmakohtansa kanssa rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna, ei se kokonaisvaltaista kokemusta tunnu kuitenkaan siitäkään huolimatta horjuttavan, mikä on helpottavaa huomata.

Cillian Murphy ja Robert Downey Jr. tarjoilevat uransa parhaimmat roolisuoritukset. Uskaltaisin jopa väittää, että molemmat herrat tulevat olemaan myös ehdolla seuraavalla palkintogaala-kaudella suurimpienkin nimitysten saajiksi, mutta aika sen toki näyttää. Oppenheimer tulee kuin tuleekin painumaan vastustamattomasti historiaan yhtenä aikamme vaikuttavimmista ja vakuuttavimmista elokuvista, vaikka kaikkien aikojen eliittilistojen kärkeen sillä onkin hieman matkaa. Rakkaus lajia kohtaan välittyy aukottomasti näytön toiselle puolelle ja Christopher Nolan tarjoaa jälleen kerran elokuvaelämyksen, josta ei kannata jäädä paitsi.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 19.7.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com