Ohjaus: Kenneth Branagh
Pääosissa: Kenneth Branagh, Tom Bateman, Penélope Cruz,
Daisy Ridley, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Josh Gad,
Leslie Odom Jr, Michelle Pfeiffer, Olivia Colman, Derek Jacobi
Genre: Rikos, Mysteeri, Draama
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia
Murhamysteeriromaaneistaan tunnetun kirjailija Agatha Christien tarinat ovat eläneet liikkuvien kuvien keskellä jo melkein kokonaisen vuosisadan ajan ja loppua sille ei tunnu vieläkään näkyvän. Lista adaptaatioista on jo tässä vaiheessa mittava ja se ulottuu laajalti elokuvista televisiosarjoihin. Edesmennyttä kirjailijaa pidetään edelleenkin hyvin korkeassa arvossa alallaan ja ilmeisesti ihan hyvästä syystäkin. Itse en valitettavasti ole vielä onnistunut uppoutumaan kunnolla naisen töihin, mutta olen kuitenkin kuullut paljon hyvää hänen teoksistaan tehdessäni taustatyötä asian tiimoilta.
Idän pikajunan arvoitus on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut elokuva, joka pohjautuu vuonna 1934 julkaistuun samannimiseen romaaniin, josta oli jo tässä vaiheessa tehty kolme elokuvasovitusta, sekä kaksi pidennettyä televisiosarjan jaksoa. Uudesta elokuvasovituksesta ilmoitettiin alustavasti vuonna 2013, mutta siinä meni kuitenkin vielä hetki, kunnes oikeat tekijät liitettiin projektiin mukaan. Brittiläinen Kenneth Branagh otti harteilleen sekä ohjaajan tontin, että legendaarisen Hercule Poirotin roolin. Onnistuiko Idän pikajunan arvoitus vakuuttamaan minut varteenotettavuudestaan vai oliko sen saama kritiikki lopulta ansaittua?
Hercule Poirot on kuuluisa belgialainen etsivä, joka etsii jatkuvasti tasapainoa elämässään pakkoneuroosiensa keskellä ja pitää tapaustenratkaisukykyjään erottaa valhe totuudesta jonkin sortin kirouksena. Vuonna 1934 mies onnistuu ratkaisemaan Jerusalemissa Pyhän haudan kirkossa tapahtuneen varkauden ja päättää sen jälkeen ottaa lomaa töistään levätäkseen kunnolla. Valitettavasti hektinen työnkuva kutsuu Poirotia jälleen, kun Lontoossa on ilmaantunut uusi tapaus. Hänen ystävänsä Bouc järjestää hänelle paikan Idän pikajunasta ja matka kohti uusia seikkailuja alkaa.
Ensimmäisenä yönä Poirot kuulee outoja ääniä viereisestä hytistä ja näkee myöhemmin jonkun juoksevan paikalta pois punaisessa kimonossa. Pian tämän jälkeen lumivyöry suistaa junan raiteiltaan ja jättää matkustajat odottamaan apujoukkoja, jotta matka voisi jatkua kohti määränpäätä. Seuraavana aamuna Poirot löytää viereisen hytin matkustajan kuolleena vuoteestaan ja aloittaa vastahakoisesti murhatutkimuksensa matkustajien keskuudessa. Kaikki junan matkustajat epäilyttävät miestä enemmän tai vähemmän, mutta kuka onkaan lopulta verisen teon takana?
Heti kättelyssä on todettava, että Idän pikajunan arvoitus on valitettavan ristiriitainen tapaus kaiken kaikkiaan. Vaikka elokuva ei otakaan liikaa vapauksia tarinansa muuttamisessa, tuntuu se perimmiltään hyvin geneeriseltä ja ponnettomalta yritykseltä herättää kyseinen tarina takaisin eloon. Älkää ymmärtäkö minua väärin. Idän pikajunan arvoitus -elokuvassa on muutamia hyviäkin elementtejä tarjolla, joita seuraamalla lopputuloksesta olisi voinut saada varsin pätevänkin adaptaation aikaiseksi ja moneksi katselukerraksikin. Näinkin ailahtelevassa muodossa se ei kuitenkaan tunnu sille tasolle juurikaan yltävän, minkä vuoksi kokonaiskuva kärsii vaeltelevasta ja suunnattomasta luonteestaan.
Seuraamme elokuvassa Kenneth Branaghin esittämää Hercule Poirotia, joka joutuu pakon edessä suuntaamaan nokkansa kohti Lontoota. Päähahmona mies on miellyttävän karismaattinen ja monimuotoinen pakkomielteisten taipumustensa, sekä huvittavan aksenttinsa puolesta. Vaikka elokuva viittoileekin tarinan edetessä myös Poirotin historian suuntaan, jää kaikki syventävä tieto vain näköhavaintojen ja veikkausten tasolle. Sen ainakin opimme, että tämä on kohtelias ja hyvin koulutettu mies, joka erottuu joukosta nopealla älykkyydellään ja valmiilla sanavarastollaan. Poirotin täsmällisyys ja havainnointikykykin hakee vertaistaan. Vaikka näitä elementtejä yritetäänkin ylläpitää mahdollisimman pitkäjänteisellä otteella, tuntuvat ne monesti unohtuvan tai jäävän taka-alalle.
Idän pikajunan muihin matkustajiin kuuluvat Michelle Pfeifferin esittämä leskirouva Caroline Hubbard, Johnny Deppin esittämä liikemies Edward Ratchett, Derek Jacobin esittämä hovimestari Edward Masterman, Josh Gadin esittämä sihteeri Hector MacQueen, Judi Denchin esittämä venäläisruhtinatar Natalia Dragomiroff, Olivia Colmanin esittämä palvelija Hildegarde Schmidt, Sergei Poluninin esittämä unkarilaisdiplomaatti kreivi Rudolf Andrenyi, Lucy Boyntonin esittämä vaimo Elena Andrenyi, Daisy Ridleyn esittämä kotiopettaja Mary Debenham, Penélope Cruzin esittämä lähetyssaarnaaja Pilar Estravados, Manuel Garcia-Rulfon esittämä autokauppias Biniamino Marquez sekä Willem Dafoen esittämä itävaltalaisprofessori Gerhard Hardman.
Yllämainitut sivuhahmot ovat pinnallisesta näkökulmasta katsottuna varsin potentiaalisia tapauksia, joiden erilaisuus kiehtoo jo itsessäänkin. Ikävä kyllä, emme pääse heihin kunnolla käsiksi tarinan aikana, koska ruutuaikaa on luonnollisesti vain rajoitettu määrä. Tämä taas vaikuttaa kriittisesti mysteerin vaikuttavuuteen, joka nojaa pääosin siihen, että katsoja alkaisi itse Herculen tapaan yhdistelemään vihjeitä ja yksityiskohtia rikoksen ratkaisemiseksi. Koska emme saa tarpeeksi ruutuaikaa epäiltyjen sivuhahmojen kanssa tai sen seurauksena tarpeeksi tietoa heistä, on näitä omia niin sanottuja ''tutkimuksia'' vaikea viedä eteenpäin ilman Poirotin avartavaa tukea.
Tyydymme täten vain seuraamaan jo rakennettua junaraidetta, jonka painoarvo vain vesittyy tarinan edetessä kohti kliimaksiaan. Elokuva potee myös suurta identiteettikriisiä tunnelmallisesta näkökulmasta katsottuna. Vaikka murhan jälkeen keskittyminen nojaakin pääpainotteisesti mysteeriin ja dramaattisempaan materiaaliin, sekoitetaan siihen ajoittain väkisinkin mukaan keveyttä ja koomisuutta, jotka eivät kuitenkaan istu yhteen ollenkaan valitun suuntauksen kanssa. Nämä letkautukset ovat perimmiltään luonnottomia ja hieman jopa turhauttavan ylilyötyjä, minkä vuoksi katsojana sitä irtautuu elokuvan otteesta jatkuvasti. Myös roolisuoritukset vastaavat pahimmillaan saippuaoopperaa. Koska näyttelijöillä on niin vähän materiaalia minkä kanssa työskennellä, on heiltä vaikea odottaa enempää.
Ikävä kyllä vaikka Idän pikajunan arvoitus yrittääkin parhaansa mukaan pysytellä kiinnostavana ja ennalta-arvaamattomana, jää lopputulos valitettavan geneeriseksi ja inspiroimattomaksi vastaanotettavaksi. Eikä tuo johdu missään nimessä alkuperäismateriaalista, vaan itse sovituksesta ja sen esillepanosta, joka ei tunnu koskaan löytävän sitä kultaista keskitietä kestonsa aikana. Visuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuvalla on kuitenkin muutamia kiehtoviakin ideoita esiteltävänään, mutta ilman niitä kokemus on varsin vaisu. Tiukka päättäväisyys olisi voinut poikia jopa loistavaa elokuvaa, mutta tässä ailahtelevassa muodossaan se jättää katsojan kieltämättä kylmäksi ja kaikista vääristä syistä.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 31.8.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti