Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi | Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street (2007) - arvostelu

 

Ohjaus: Tim Burton

Pääosissa: Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Alan Rickman,

Timothy Spall, Sacha Baron Cohen, Jamie Campbell Bower,

Laura Michelle Kelly, Jayne Wisener, Ed Sanders

Genre: Draama, Kauhu, Musikaali

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Tim Burton. Tämä visionäärinen oman tien kulkija on syystäkin ihannoitu ja rakastettu ohjaaja, joka jää varmasti mieleen vähintäänkin omaperäisen lähestymistapansa ja mielikuvituksellisuutensa puolesta. Mies todella osaa myydä elokuvansa satumaisen tunnelman ja sen tarjoaman maailman, vaikka laadullisesti niistä voikin olla montaa mieltä. Vaikka en itse pidäkään herran kaikkia ohjauksia mestarillisina, arvostan kovasti niiden kokeilunhaluista ja monella tapaa kekseliästä olemusta.

Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut melodramaattinen kauhuelokuva, joka perustuu Stephen Sondheimin ja Hugh Wheelerin samannimiseen musikaaliin, joka taas puolestaan perustuu Christopher Bondin vuonna 1970 esitettyyn Sweeney Todd -näytelmään. Elokuva oli ollut tapetilla jo monen vuoden ajan ja Sam Mendesin oli määre viedä projekti tuotantoonsa. Valitettavasti suunnitelmat kariutuivat ja herra lähti työstämään toista projektia.

Tämä avasi ohjaajan paikan nuorempana taideopiskelijana kyseisestä musikaalista inspiroituneelle Tim Burtonille, joka otti työn odotetusti mielellään vastaan. Muutamien yllättävien mutkien kautta tekijät onnistuivat kuin onnistuivatkin viimeistelemään projektin uomiinsa ja lähettämään sen teatterikierrokselleen katsojien vastaanotettavaksi. Elokuva sai pääosin positiivista palautetta roolisuorituksista ja vaikuttavasta visuaalisesta esillepanosta. Onko Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi hyvä elokuva?

Vuonna 1846 parturi Benjamin Barker saapuu Lontooseen nuoren merimies Anthony Hopen seurassa tasatakseen tilit menneisyyden mörköjen kanssa. Nimittäin viisitoista vuotta aiemmin korruptoitunut tuomari Turpin passitti miehen tekaistujen todisteiden perusteella vankilaan ja karkotti hänet maasta istumaan tuomiotaan. Tuomari himoitsi Barkerin vaimoa Lucyä vuosien ajan, jonka päälle hän itsensä lopulta ajoikin väkisin miehen ollessa linnassa. Sittemmin Barker on ottanut aliaksekseen Sweeney Toddin identiteetin.

Palattuaan takaisin Fleet Street -kadulla sijaitsevaan vanhaan kotiinsa ja parturitilaansa, päättää hän kostaa tuomari Turpinille menetetyt vuotensa hirveimmällä mahdollisella tavalla. Mies lyöttäytyy yhteen alakerran kuihtunutta lihapiiraspuotia pyörittävän Nellie Lovettin kanssa, joka on pitkään himoinnut miehen perään. Yhdessä he ajautuvat kuitenkin vaaralliseksi muuttuvaan kissa-hiiri- leikkiin mukaan, joka muuttuu entistä riskialttiimmaksi tilanteen eskaloituessa odottamattomiin sfääreihin.

Ennakko-odotukseni elokuvaa kohtaan olivat jokseenkin varautuneet, vaikka luotinkin ohjaajan visionääriseen kädenjälkeen ja sen omaperäiseen luonteeseen. Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi on kuitenkin pysynyt visusti katsastuslistalla vuosien ajan, enkä ole jostain syystä ikinä tuntenut silmitöntä halua uppoutua sen äärelle ties mistä syystä. Ehkä minua pelotti ajatus siitä, ettei elokuva välttämättä toimisikaan toivotulla tavalla tai jotain siihen suuntaan. Päätin lopulta repäistä laastarin haavasta ja kokeilla onneani.

Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi on asiansa ajava elokuva, joka miellyttää, kiehtoo, turhauttaa ja jossain määrin myös jättää toivomisen varaan paremmasta. Todettakoon, että Tim Burtonin tyyli ei välttämättä kaikkien kuppi teetä ole ja ihan ymmärrettävistä syistä. Vaikka itse rakastankin miehen kieroutuneen fantastista mielikuvituksellisuutta, ei sen kyynisiä ja melankolisia tunteita herättävä materiaali ole ehkä ihan kaikille sopivaa viihdettä. Elokuva on siitä kiehtova tapaus, että se lähtee lähestymään kauhupainotteista konseptiaan teatraalisen musikaalin kautta.

Päällepäin se ehkä vaikuttaakin tuiki tavalliselta elokuvalta, mutta sisältä se on enemmänkin kuin näytelmä perimmiltään. Tämän vuoksi katsojien on antauduttava täysillä sen melodramaattiselle materiaalille, jotta se toimisi odotetun laisesti omanlaisena elämyksenään. Tarinankerronnallisesti ohjaajalla on vaativa tehtävä edessään, mistä hän mielestäni suoriutuu varsin arvostettavasti. Vaikka tasapaino ei aina ihan sulavinta vastaanotettavaa olekaan tilanteen edetessä, onnistuu se tarinallisesti herättämään kiinnostuksen poikkeuksellisen moitteettomasti.

Dialogi rakennetaan käytännössä kokonaisuudessaan erilaisten musikaalinumeroiden ympärille. Nämä musikaalinumerot osaavat olla mukaansatempaavia ja pääosin miellyttäviä vastaanotettavia. Valtaosa hahmoista toimivat varsin hyvin kokonaiskuvassa, vaikka paikoitellen pientä pinnallisuutta ehkä onkin havaittavissa joidenkin tahojen puolesta. Uppoudumme kuitenkin heidän koettelemuksiinsa, motiiveihinsa ja heitä ympäröivään pahaenteisen goottimaiseen maailmaan mielellämme seuratessamme tilanteen etenemistä kärsivällisesti.

Visuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on odotetusti todella mieleenpainuva luonteeltaan ja se johtuukin siitä, että ohjaaja Burtonin kädenjälki näkyy selkeästi rivien välistä ja miksei ihan kirjaimellisesti kaikista merkittävistä yksityiskohdista. Ei ainoastaan, että miljööt huokuvat melankolisia piirteitä, mutta lavasteet puvustuksineen välittävät fantasiapainotteisen ilmapiirin katsojien vastaanotettavaksi. Vaikka visuaaliset efektit ovatkin jo parhaat päivänsä nähneet, onnistutaan käytännön ratkaisuilla avittamaan tätä aukkoa asiansa ajavalla tavalla.

Stephen Sondheimin sävellyksillä on valtava rooli kokonaiskuvassa sekä tarinankerronnallisesta, että tunnelmallisesta näkökulmasta katsottuna. Ei ainoastaan, että ne tuovat syvyyttä käsiteltäviin kohtauksiin ja niiden kontekstuaaliseen sisältöön, mutta sellaisenaankin ne pitävät sisällään paljon symbolistisia ja viittailevia piirteitä, joihin uppoutumalla avautuu ihan omanlainen maailma eteemme. Tämä onkin sekä siunaus, että kirous samoissa vaatteissa, sillä vaikka se tuokin omanlaista lisäarvoa konseptille, paljastavat toistelevat kaavat ajan kanssa liikaa tulevista tapahtumista, minkä vuoksi mysteeri vesittyy.

Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi on hyvä elokuva, jolla olisi tosin myös potentiaalia paljon parempaankin lopputulokseen laadun puolesta. Ottaen huomioon projektin haastavuuden, on katsojana vakuuttavaa huomata, kuinka toimivasti konsepti on lopulta herännyt eloon muutamista epäkohdista huolimatta. Tarina on ennalta-arvattavuudestaan huolimatta kiinnostavaa seurattavaa ja sen kertomistyyli yllättää ailahtelevalla luonteellakin omaperäisyydellään. Elokuva jää mielen perukoille kummittelemaan, mutta ei siksi, että se olisi niin loistava toteutukseltaan, vaan pikemminkin sen käyttämättömän potentiaalin takia. Vesilasi tuntuu nimittäin olevan vain puolitäysi. Sitä jääkin haikailemaan toisen perään. 

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.10.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com